Vanhanajan vessanpönttö

säiliökorkealla

Mikä on vanhanaikaisen vessanpöntön korkella olevan cesisäiliön tarkoitus? Vesisäiliö tietenkin mutta miksi sen pitää olla niin korkealla kun eihän nykyisissä pytyissä ole?

6

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cesisäiliön

      idea oli siinä, että vesi tulee reippaasti alas ja huuhtelee hyvin. Nykyisin on opittu tekemään sama hillitymmin.

      • tuon pytyn

        asennetuksi jonkin verran lähemmäksi seinää, kun vesisäiliö oli toisaalla. Tällä oli merkitystä ahtaissa paikoissa.


    • lentopasa

      Varmaan on lentänyt vesi pyttyyn kovalla voimalla, että on täytynyt laittaa kansi kiinni ennen vetämistä ettei paska lennä takaisin vessaan.

    • ö ö, ö,* ,*,,.

      Itekkin ihmetellyt.

      Mulla epäilys, ollut aikanaan helpompi valmistaa siten. Kun ite perusideassa ei edelleenkään ole eroa, on säiliöllinen vettä, joka päästetään pyttyyn nostamalla säiliön pohjassa oleva tulppa. Sitäpaitsi, asialla voi olla jotain tekemistä entisaikojen putkitöiden kanssa, miten lie olleet putkistojen vedenpaineet jne.

    • Joku vaan

      Yksi käytännön syy lienee ollut se, etteivät entisajan vessa olleet talvella kovin lämpimiä. Siksi kannatti laittaa vesisäiliö katonrajaan, ettei se jäädy.

    • cesisäiliöinsinööri

      Ennenwanhaan insinöörit halusivat piilottaa tekniikan tavallisilta tumpeloilta, sen vuoksi se säiliö nostettiin kattoon suojaan.
      Myöhemmin on joutunut joustamaan noissa asioissa. Tosin säiliöt halutaan nykypytyissä tehdä niin ettei tavallinen tee se itse Erkki saa auki koko hoitoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3998
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      834
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe