Tämä voisi oikeastaan kuulua psykologian osastolle, mutta kun psykologia Suomessa tuntuu olevan vain tyhjänpäiväistä lässytystä, etsin ratkaisua ennemmin maagiselta tasolta.
Kenties lapsesta asti koetun eristyneisyyden tunteen vuoksi en ole aikuisena ollut järin tasapainossa sisäisen miehuuteni (animus) kanssa. Ainakin Jungin kuvaston mukaisesti olen nainen jota animus riivaa: viihdyn paremmin miesten kuin naisten kanssa, mutta toisaalta myös tunnen jatkuvaa tarvetta kilpailla miesten kanssa aivan kuin olisin yksi heistä.
En yksinkertaisesti tiedä miten keskittyä rakentavalla tavalla naiseuteeni, joka kuitenkin lienee tärkeä teema tässä elämässäni. Minua on aina häirinnyt se, että naiselliseksi kutsutaan naista joka osaa olla hyvin "diplomaattinen" - minun katsantokannaltani MIELISTELEVÄ ja ALISTUVA. Luin ammoin erään professorin artikkelin, jossa hän vertaili naisten käyttämiä ihmissuhdetaitoja orjien käyttämiin taitoihin. Niihin kuuluivat juuri mielistely, kuin myös kieroilu ja selkäänpuukotus. Juuri näitä piirteitä ihmisessä minä inhoan, ja olen aina kavahtanut kehittämästä itse. Siksi minua ovatkin keski-ikäiset naiset potkineet päähän kuin kynnysmattoa.
Miten voisi olla ovela olematta kiero? Miten rasvata ihmissuhteita sujuviksi lankeamatta mielistelyyn? Miten olla suoraselkäinen naisena olematta niin miehinen, että tullaan vallan valittamaan että "sinä et anna MIEHEN olla mies" (ex-puolisoni kommentti)?
Entä miten olla voimakas olematta kova ja kylmä, toteuttaa oma tahtonsa polkematta muita jne. jne.
Ehkä nämä ovat taas niitä asioita joita ei pohdita, vaan tehdään...
Voima! Tseh!
Sukupuoliroolit
11
484
Vastaukset
- Itzli
siun täytys ottaa ominaisuutesi vahvuuksina eikäö heikkouksina ja olla rohkeasti sellanen ku oot.
Itse olen mies jonka sydän viipottaa soturihenkisten naisten suuntaan, ei sellaisten "orjan taktiikkaa" soveltaviin.
ovela olematta kiero ja voimakas olematta kylmä? Olisiko syytä kerrata vanha kunnon Castaneda siltä osin kuin mitä hän kertoo pyydystämisen mielentiloista ja niiden kehittämisestä, ja laajentaa siitä tutustumalla vaikkapa itämaiseen soturifilosofiaan?
Kamppailulajien harjoittaminen tekee hyvää näissä jutuissa, siellä oppii väkevyyttä ja oveluutta, mutta myös rehellisyyttä, kunniantuntoa jne.
Sinne vaan naisetkin hus. - vimma
Katos ku rukupuoliroolit on perseestä.
- Nad
Mutta tulen toimeen paremmin miesten kanssa. Kaverillisesti. Jostain syystä on niiden kanssa helpompi puhuakin..
Jos haluat olla voimakas olematta samalla julma ja kylmä, sinun vain täytyy tehdä se mitä haluat. Ei aina tarvitse loukata ketään tahtoakseen jotain... Ovela voi olla käyttämällä aivoja, ei ihmisiä hyväkseen.. kyllä minäkin karsin sellaiset pois, jotka "puukottavat selkään".. mitä pettämisestä oikein saa? ei mitään, paitsi vain huonon omatunnon..
>Miten rasvata ihmissuhteita sujuviksi lankeamatta mielistelyyn?
Keskustelemalla ja olemalla muuten vaan. Toimia niin kuin itse haluaa. Paitsi tuo ei oikein sovi, jos tarkoitat esim. esimiestäsi, joka on täyskusipää.. silloin en tiedä..:)
Oliskohan tuosta apua..? - Ruusu
Mielestäni sekä mieheyteen että naiseuteen kannattaa lukea diplomaattisuus, niin kauan kuin se on tervettä eikä oma persoona katoa.
Uskon että mainitsemiasi ns. "naisellisia" ominaisuuksia on naisille syntynyt juuri tuon orjan aseman seurauksena. Heidän on ollut pakko keksiä keinot saadakseen vaikutettua edes vähän asioihin. - Topu
Pohjalaisena miehenä kummastuttaa kuulla moisia kommentteja. Minusta naisellisuus on nimenomaan henkistä vahvuutta, jollaiseen miehillä on pitkä matka. Nyt puhun siis yleisellä tasolla. Tuota naisten soturiutta pyrin nimenomaan opiskelemaan noituuden kautta. Ilman että menettäisin "miehekkyydestäni" pisaraakaan.
Mitä kukin sitten naisellisuudella - ja miehisyydellä - ymmärtää. Pimut, ja pimujen selkäänpuukotukset eivät kiinnosta. Mutta tähän lisäisin vanhan hokemani, että "ämmä on ämmä sukupuoleen katsomatta". Tässä suhteessa naismaisimmat ilmestykset ovat olleet kyllä järjestään miehiä. Mene kärpäsenä kattoon minkä tahansa ison yrityksen tilinpäätöspippaloihin tai pikkujouluihin, niin vasta sitten tiedät mitä on se TODELLINEN lipominen ja mielistely. Ei kehtaisi miestä mieheksi sanoa.
Media ja muoti-ilmiöt ovat sitten taas eri asia. Ne eivät ole totuus, vaikka monet sen sellaiseksi tahtomattaan ymmärtävät ja sellaiseen pyrkivät. Sieltä se tulee se rankin "orjuuden" paine. Niin myös meille miehille. Onhan se nähty näilläkin palstoilla miten ruskeakieliset stereotyyppinilkit hyökkäävät armotta meikäläistenkin niskaan. Ei istu wiccat eikä noidat eikä ihmissuhdetaidot mediamiehekkään karjun rooliin.
Mutta siinä asiassa olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että monilla hieman keski-iän kypsemmällä puolella olevilla naisilla saattaa olla aika rankka jyräysmeininki. Kun mies alistaa kotona sekä taloudellisesti, henkisesti että fyysisesti, niin kyseiset rouvat kun pääsevät töissä potkimaan pienempiään, niin siinähän puretaankin sitten kaikki kymmenien vuosien turhaumat. Ja sama jatkuu liikenteessä: jos vain on itsellä oikeus mennä, niin sitten myös mennään... Toisaalta: oma mies alistaa kotona vaimoaan koska pomo alistaa miestä työpaikalla ja isä alisti lapsuudessa kotona ja isosisko kiusasi ja kaveritkin valitsi aina viimeisenä pesäpallojoukkueeseen...
Suomalaisten pahin kansansairaus on huono itsetunto - sukupuoleen katsomatta.
Minua ovat aina kiehtoneet vahvat itsenäiset naiset. Persoonalliset oman tiensä kulkijat. He ovat henkisesti vahvoja, älykkäitä (ja myös näyttävät sen) ja hauskoja (koska heillä on itsetunto kunnossa). En todellakaan ymmärrä miten kukaan näistä hyvistä ystävistäni olisi mitenkään vähemmän "naisellinen". Tosin sen olen huomannut, että rinnalleen he tarvitsevat miehen, joka osaa myös olla mies. Siis sellaisen, joka osaa ottaa naisen tasavertaisena kumppanina. - Mika
Itse ajattelen paraiten siten, että antaisi miesten olla miehiä ja naisten naisia, mutta minkäs teet, kun ovat nämä nykynistit ottaneet vallankumouksesta vaariin ja kapinoineet perinteitä vastaan. Miehet pitävät käsilaukkuja ja meikkaavat, kun naiset juoksevat baareissa hakemassa seksiä.
Otetaanpa esimerkiksi Dharmasta ja Gregistä tämä Dharma. Naisellinen nainen, ei laiha, ei lihava vaan normaalivartaloinen nainen. Lyhyenlännät hiukset ja käyttäytyminen kuin "miehellä". Juo olutta ja käy kalalla. Hemmetti, itselleni sopisikin vastaavanlainen vaimoke, vaan kun ei. Jos joskus kaupungillakin joutuu käyskentelemään ja sattuu huomaamaan vaatekaupan mallinuket, niin meinaa itku pirahtaa aikuiselta mieheltä.
Muodottomia naisnukkeja sekä ylikorostetuilla ylävartaloilla somistettuja miesnukkejä. Karmeata. Pitäisikö miesten ja naisten eron olla vain sukupuolielimien kohdalla? Tottahan toki annan jokaiselle oikeuden olla omanlaisensa, olenhan minäkin omanlaiseni, mutta stereotypinen mies/nainen on suorastaan naurettava.
Ennenwanhaan naiset olivat naisia ja miehet miehiä. Jokainen tiesi, kuka tai mikä onkaan, mutta nykyisin ei kunniankukko laula, ellei kanna PROUD GAY tarraa selässään tai ei pukeudu valkoiseen silkkiin, siis niin miehet kuin naiset.
Esimerkiksi nämä radiokanavat Kiss fm ja energy, voi hellanlettas, että seisottaa, kun kuuntelee aikuisen miehen supsuttavan mikrofoniin "nyt, kuule, sä oot ihan höpsö".
Feministit sekä sovinistit lienevät saaneet painajaisensa siinä, että jokainen nykynuori ihannoi huomisen idolia, eikä välitä mitään kokemuksen tuomasta realismista. Kuvitelkaapas, kun juniorit kasvavat vielä isoiksi (mutta eivät aikuisiksi) ja saamme yllättäen huulipunaan pukeutuvan Ville-Jenni Hintsinperän presidentiksemme.
Konservatiivikaan en ole, sillä olen vapaamielinen ajattelija, mutta siltikin nykyinen käyttäytymismalli-ihanne saa minut vitutuksen partaalle. Mistään ei millään tahdo löytyä "tavallisia ihmisiä" paitsi hylkiöporukoista sekä "oudoista hiippareista" jotka itsekin alkavat uskoa siihen, että heissä on jotain vikaa, koska eivät imppaa kokaiinia, niin kuin naapurin Pekka tai eivät käytä sukkahousuja kuin Pekan sisko Veikko. - Ereshkigal
Kun jokin aika sitten tuijotin keskittyneesti suljetun tv:n ruutuun ja näin erilaisia kasvoja (kaikki miesten), joukossa useimmiten keski-ikäisen intiaanin kasvot... taisin saada hyvän viestin itseltäni.
Kadotin yhteyden tunnepuoleeni joskus 90-luvun puolivälissä kammotessani omia negatiivisia tunteitani. Inhosin itkuisuuttani, ja ajattelin että jos naisena oleminen on vain itkuntuhrustelua, se on halveksittavaa. (Itseasiassa itkin asioita joita mieskin saattaisi itkeä, kuten läheisen kuolema yms.)
Sittemmin olen inhonnut tunneminääni, koska liitän tunteilun kanamaisuuteen ja muuhun negatiivisesti naiselliseen. Tuo intiaanimies kuitenkin tuo mieleeni että tunnetasolla eläminen voi olla jotain muutakin. Kun ajattelee miten intiaanit kokivat elämän pyhänä ja Suuren Hengen läsnäolon kaikkialla, niin pelkkää tunnettahan se kaikki on, eikä mitään älyllistä näpertelyä. Eikä silti mitään ämmämäistä niiskutusta...
Olen elänyt liikaa pääni sisässä. Ei ihme jos elämä tuntuu tylsältä ja keinotekoiselta, ja maagisuus on siitä kaukana.
Ans kattoo NY sitten.- AKUSTIINA
KYLLÅ TÄMÄ KESKUSTELU SOPISI PARHAITEN OSASTOLLE,PSYKOLOGIA.NUOREMPANA MINUA VAIVASI PALJON JONKUNLAINEN RIITASOINTU MIEHIÄ JA HEIDÄN MIEHISYYTTÄÄN VASTAAN.UHMA JOTA TUNSIN MIEHIÄ KOHTAAN AIHEUTTI MINULLE PALJON TUSKAA JA KÄRSIMYSTÄ ELÄMÄSSÄ. JOPA SAIRAALA REISSUJA KUN KOKELIN RAJOJANI PARISUHTEESSA OLESSANI.LOPULTA AMMATTITAITOISEN TERAPEUTIN AVULLA SAIN RAUHAN ITSENI KANSSA.TÄNÄÄN NAUTIN NAISENA OLEMISESTA.JA ANNAN MIEHEN OLLA MIES.PIDÄN MIEHEKKÄISTÄ,MIEHISTÄ JOTKA VIIHTYVÄT ITSENSÄ JA MIEHISYYTENSÄ KANSSA.MIEHISTÄ JOTKA KUNNIOITTAVAT NAISTA.JA MIKÄ TÄRKEINTÄ,ANTAVAT MEIDÄN OLLA NAISIA.EN NÄE SIINÄ ENÄÄ MITÄÄN JOKA HÄIRITSISI MINUA.NYTTEN TUNTUU ETTÄ KAIKKI ON KOHDALLAAN. NÄINHÄN LUONTO ON MEIDÄT AIKOJEN ALUSSA TARKOITTANUTKIN LUULISIN.
- Plääh
AKUSTIINA kirjoitti:
KYLLÅ TÄMÄ KESKUSTELU SOPISI PARHAITEN OSASTOLLE,PSYKOLOGIA.NUOREMPANA MINUA VAIVASI PALJON JONKUNLAINEN RIITASOINTU MIEHIÄ JA HEIDÄN MIEHISYYTTÄÄN VASTAAN.UHMA JOTA TUNSIN MIEHIÄ KOHTAAN AIHEUTTI MINULLE PALJON TUSKAA JA KÄRSIMYSTÄ ELÄMÄSSÄ. JOPA SAIRAALA REISSUJA KUN KOKELIN RAJOJANI PARISUHTEESSA OLESSANI.LOPULTA AMMATTITAITOISEN TERAPEUTIN AVULLA SAIN RAUHAN ITSENI KANSSA.TÄNÄÄN NAUTIN NAISENA OLEMISESTA.JA ANNAN MIEHEN OLLA MIES.PIDÄN MIEHEKKÄISTÄ,MIEHISTÄ JOTKA VIIHTYVÄT ITSENSÄ JA MIEHISYYTENSÄ KANSSA.MIEHISTÄ JOTKA KUNNIOITTAVAT NAISTA.JA MIKÄ TÄRKEINTÄ,ANTAVAT MEIDÄN OLLA NAISIA.EN NÄE SIINÄ ENÄÄ MITÄÄN JOKA HÄIRITSISI MINUA.NYTTEN TUNTUU ETTÄ KAIKKI ON KOHDALLAAN. NÄINHÄN LUONTO ON MEIDÄT AIKOJEN ALUSSA TARKOITTANUTKIN LUULISIN.
Ei kai se sinun vikasi ollut, jos mies toimitti sinut teholle siitä hyvästä että hänelle "uhittelit"?
Mutta hyvää jatkoa vaan kynnysmattona. - AKUSTIINA
Plääh kirjoitti:
Ei kai se sinun vikasi ollut, jos mies toimitti sinut teholle siitä hyvästä että hänelle "uhittelit"?
Mutta hyvää jatkoa vaan kynnysmattona.KYNNYSMATTONA???? TUSKINPA VAIN.TÄSSÄ PARISUHTEESSA MOLEMMINPUOLISEN KUNNIOITUKSEN MERKEISSÄ.MUTTA VÄITÄN ETTÄ NAISIA JOTKA KERTA, KERRAN JÄLKEEN SOLMIVAT SUHTEEN JOSSA HEITÄ KOHDELLAAN HUONOSTI.PAHOIPIDELLÄÄN HENKISESTI JA RUUMILLISESTI. HE JOPA ÄRSYTTÄVÄT ALITAJUISESTI PARTNERIAAN TULLAKSEEN KOHDELTUIKSI HUONOSTI.USKON ETTÄ ON MIEHIÄ JOTKA ISTUVAT MELKEIN VOISI SANOA "SYYTTÖMÄNÄ" VANKILASSA TYTTÖYSTÄVÄNSÄ PAHOIPITELYSTÄ. MEHÄN NAISET OLEMME YLEENSÄ ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN MASOKISTISIA. MUTTA SIITÄKIN VOI "PARANTUA" JA OPPIA ELÄMÄÄN MOLEMMINPUOLISEN KUNNIOTUKSEN MERKEISSÄ.MUTTA ILMAN KASVUKIPUJA SE KYLLÄ TAPAHDU.SEN VOIN TAATA.[TOSIN MINUN TAPAUKSESSANI PARTNERINI OLI HYVIN, HYVIN SAIRAS HENKILÖ TAI SITTEN PSYKOPAATTI JOKA TAJUSI MINUN OGELMAKENTTÄNI JA KÄYTTI TILAISUUTTA HYVÄKSEEN OMIA ETUJA AJAAKSEEN]
- Voi itku!
AKUSTIINA kirjoitti:
KYNNYSMATTONA???? TUSKINPA VAIN.TÄSSÄ PARISUHTEESSA MOLEMMINPUOLISEN KUNNIOITUKSEN MERKEISSÄ.MUTTA VÄITÄN ETTÄ NAISIA JOTKA KERTA, KERRAN JÄLKEEN SOLMIVAT SUHTEEN JOSSA HEITÄ KOHDELLAAN HUONOSTI.PAHOIPIDELLÄÄN HENKISESTI JA RUUMILLISESTI. HE JOPA ÄRSYTTÄVÄT ALITAJUISESTI PARTNERIAAN TULLAKSEEN KOHDELTUIKSI HUONOSTI.USKON ETTÄ ON MIEHIÄ JOTKA ISTUVAT MELKEIN VOISI SANOA "SYYTTÖMÄNÄ" VANKILASSA TYTTÖYSTÄVÄNSÄ PAHOIPITELYSTÄ. MEHÄN NAISET OLEMME YLEENSÄ ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN MASOKISTISIA. MUTTA SIITÄKIN VOI "PARANTUA" JA OPPIA ELÄMÄÄN MOLEMMINPUOLISEN KUNNIOTUKSEN MERKEISSÄ.MUTTA ILMAN KASVUKIPUJA SE KYLLÄ TAPAHDU.SEN VOIN TAATA.[TOSIN MINUN TAPAUKSESSANI PARTNERINI OLI HYVIN, HYVIN SAIRAS HENKILÖ TAI SITTEN PSYKOPAATTI JOKA TAJUSI MINUN OGELMAKENTTÄNI JA KÄYTTI TILAISUUTTA HYVÄKSEEN OMIA ETUJA AJAAKSEEN]
että miehelle on OIKEIN vetää turpaan siinä vaiheessa kun nainen on "ärsyttävä"? Tuollainen asenne, jos mikä, nimenomaan ylläpitää miesten väkivaltaisuutta. Sallitaan ja suvaitaan kaikki. "Ei se mitään kulti että tinttasit silmän paskaksi ja laitoit kylkiluita poikki, minähän ärsytin, ja sinähän ET osaa hillitä itseäsi."
Ei jumalauta. Kyllä miestenkin pitää oppia itsehillinnän jalo taito. Tämähän on sentään Magia-osasto, ja tehkööt vaikka taikoja jotta sellaista oppivat.
Jos sinä olet sitä mieltä että mies SAA lyödä, sinulla on vielä hoito kesken.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746