Leikattu uros mopsini täyttää pian 5 vuotta ja minua huolestuttaa sen apaattisuus. Leikkaaminen monta vuotta sitten ei vaikuttanut ainakaan silloin mitenkään, varsinainen apaattisuus on ilmennyt vasta nyt. Koirallani on tassujen oireilun vuoksi jatkuva kortisoonilääkitys. Olisiko tällä muka osuutta asiaan?
Olen yrittänyt aktivoida koiraa ties miten: Kävelemme mahdollisimman monipuolisia metsälenkkejä -> Koira kulkee hihnallisen perässä, lähtee vastahakoisesti ulos ja jarruttelee pitkin matkaa.
Innostamalla leikkiin eri leluilla -> Koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa. Viime kerrasta taitaa olla jo monta vuotta.
Harrastukset toko ja match showt -> Ei mitään vaikutusta. Tokon olemme jättäneet taka-alalle, koska siitä ei koiran haluttomuuden takia tahdo tulla mitään. Mätsäreissäkään emme menesty, kun koira jostain syystä pistää välillä hanttiin.
Kaverit -> Haukkuu toiset koirat kaukaa, on haisteltavana ja sitten ei enää kiinnostakaan. Ihmisten kanssa vähän sama homma.
Mistä sitten nyt vasta huolestuin? Siitä, kun koira ei enää nouse paikoiltaan, vaikka sitä kutsuisi syömään. Ainoa mitä kohtaan koiralla enää nykyään on mielenkiintoa on ruoka. Kiloja on kertynyt leikkauksen jälkeen, joten koiran oman terveyden vuoksi en haluaisi kauheasti syöttää sitä (saa kahdesti päivässä 50-100g kuivanappuloita ja mahdollisesti koiraa varten tehtyä kotiruokaa, kuten porkkanaa, kaurapuuroa, jauhelihaa jne.). Aktivointipallo löytyy, mutta se on se viiden minuutin tuupiskelu ja se on siinä. Puruluita on ostettu, mutta koira tuntuu menettävän mielenkiintonsa ruokaankin, jos sitä ei jo heti kohta saa syötyä loppuun.
Mikä siis neuvoksi? Itse olisin kovasti menossa koiran kanssa joka paikkaan, mutta koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa. Huolettavinta on se, että se vain nukkuu. Ei se tule luokse kutsuttaessa ja jos sen haluaa johonkin, se pitää kantaa.
Olen kehunut sitä aina oikein runsaasti, jos se osoittaa jonkinmoista aktiivisuutta missään, mutta eipä ole auttanut.
Apaattinen mopsi
3
779
Vastaukset
- tutkituttaa
Voisi olla aiheellista ottaa verikokeet, ja määrittää kilpirauhasarvot. Kortisoonilääkityskin voi aiheuttaa oireita, jos annos on vähänkin isompi.
- Feiwen
Hienoa. Ikää kun minulta löytyy "huimat" 15 vuotta ja vanhempien mielestä koira on vain puhtaasti laiska ja on vain hyvä, jos se ei pyöri jaloissa. Ja hui hirveää, miten moinen touhu vain koiran vuoksi veisikin ihan kauheasti rahaa. Ah, kivat vanhemmat. -.-
Mielestäni annos ei ole erityisen iso. Koirani saa vain puolikkaan pillerin päivittäin ja, jos edellinen päivä on sujunut tassujen kannalta mallikkaasti, ei välttämättä saa ollenkaan. - ei selvästi
Feiwen kirjoitti:
Hienoa. Ikää kun minulta löytyy "huimat" 15 vuotta ja vanhempien mielestä koira on vain puhtaasti laiska ja on vain hyvä, jos se ei pyöri jaloissa. Ja hui hirveää, miten moinen touhu vain koiran vuoksi veisikin ihan kauheasti rahaa. Ah, kivat vanhemmat. -.-
Mielestäni annos ei ole erityisen iso. Koirani saa vain puolikkaan pillerin päivittäin ja, jos edellinen päivä on sujunut tassujen kannalta mallikkaasti, ei välttämättä saa ollenkaan.ole kunnossa. se pitää viedä tutkimuksiin mikä sitä vaivaa. toivottavasti saat vanhempasi ymmärtämään. onnea matkaan!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595990Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242641No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212129
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83125281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095