Luottamus katkolla

Kun tulen töistä kotiin, siivoan, teen ruuan yms. kotitalousjutut. Sen jälkeen harrastan liikuntaa ja ellen muuta keksi istahdan hetkeksi koneen ääreen. Kaikkia näitä muita tehtäviä tehdessäni mieheni ei liikahda sohvalta. Mutta ikään kun aukaisen tietokoneen hyökkää kuin hyeena taakseni mukamas tekemään jotain ja tulee kysymään jotain merkityksetöntä ja samalla luuraa missä sivuilla käyn. Itse kyllä annan hänen vapaasti surffailla missä tahtoo ja miten kauan tahtoo, mutta hän antaa heti palautetta jos olen tietokoneella. Ei jaksa!! Olen kysynyt monta kertaa syytä käytökselleen ja hän vastaa vain ettei mun saisi olla koneella. Ja laskee aikaa miten kauan olen. Kuuntelee jos kirjoitan jotain, niin tulee jälleen kyttäämään. Sairasta. Pitäisikö tästä päätellä, että miehellä on jonkinlainen nettisalasuhde ja vaistomaisesti pelkää minun tekevän jotain samanlaista... mä en keksi muuta.
21363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

meilläkin. Luulen kuitenkin että syy voi olla niinkin yksinkertainen (miehestä kun on kysymys) että on mustis sun huomiostasi, oli se sitten kiinnittynyt mihin tahansa.
Mun ukko haluaa viettää koko ajan laatu aikaa* kun HÄNELLÄ sopii. Se on mukavaa kun jollain on sitä ylimääräistä omaa aikaa tässä lapsiperheessä. Minähän sitä en tarvitse, en tietenkään. :)
Rakas on kuitenkin, enkä vaihtaisi pois.

Miehiä ei pidä ymmärtää, niitä pitää sietää. ;)



*laatu aika = kuunnella juttuja autoista, autoon liittyvistä asioita ja muista moottorilla toimivista leluista.

Äänestä
  • kiteytetty tuo "miehiä ei pidä ymmärtää, niitä pitää sietää" !!!

    Jep, tässä huushollissa on käsitys laatuajasta juuri tuo sama: autoja, moottoreita, hevosvoimia, iskutilavuuksia... Hoh hoijaa!
    Tietokone ja netti ovat meilläkin punainen vaate - hän saa aikaansa kuluttaa vaikka kokonaisen vkl:n verran kyttäillessä em juttuja (ja ties mitä muuta), mutta auta armias, jos itse ankkuroidun koneelle yli tunniksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nerdii kirjoitti:

Kun tulen töistä kotiin, siivoan, teen ruuan yms. kotitalousjutut. Sen jälkeen harrastan liikuntaa ja ellen muuta keksi istahdan hetkeksi koneen ääreen. Kaikkia näitä muita tehtäviä tehdessäni mieheni ei liikahda sohvalta. Mutta ikään kun aukaisen tietokoneen hyökkää kuin hyeena taakseni mukamas tekemään jotain ja tulee kysymään jotain merkityksetöntä ja samalla luuraa missä sivuilla käyn. Itse kyllä annan hänen vapaasti surffailla missä tahtoo ja miten kauan tahtoo, mutta hän antaa heti palautetta jos olen tietokoneella. Ei jaksa!! Olen kysynyt monta kertaa syytä käytökselleen ja hän vastaa vain ettei mun saisi olla koneella. Ja laskee aikaa miten kauan olen. Kuuntelee jos kirjoitan jotain, niin tulee jälleen kyttäämään. Sairasta. Pitäisikö tästä päätellä, että miehellä on jonkinlainen nettisalasuhde ja vaistomaisesti pelkää minun tekevän jotain samanlaista... mä en keksi muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu