Everestin softa tuntuu tekevä jännittäviä lisämomentteja peliin.
Tässä esim. kertomus 10K turnauksesta: Hypertiukalla pelillä sain pidettyä itseni geimissä puoliväliin saakka. n.80% foldaamistani taskukorteista osui flopissa kahteen pariin, suoraan, taikka väriin. Muutamaan täyskäteenkin.
Hyvät lähtökädet joilla lähdin peliin mukaan, eivät olleet osuneet kuin kaksi kertaa kahden tunnin aikana.
Yritin keskustella ranska-italialaisten nimimerkkien (tai bottien) kanssa. Kukaan ei vastannut mitään.
Sitten tuli kohtalon jako: Kaikki pelanneet suht tiukasti siihen asti, all innejä en ollut nähnyt kuin yhden omani ja yhden makaroonin tekemänä.
Taskukurkoilla korotin 8 x BB;n, minusta seuraava meni all in, ja hänen jälkeensä kolme muutakin pelaajaa, ja niin minäkin turhautuneena.
No, taskareiksi paljastui: AA, JJ, QQ, minun KK ja vieläpä yhden pelaajan TT. Flopissa tulee TQ ja joku pikkukortti, riverissä T ja turnissa Q.
Mikä on matemaattinen todennäköisyys jaolle?
Pöytä täysin kuollut siihen asti joten softa ajoi minut ulos häirimästä bottien turnausta?
Matemaattisena henkilönä pidän sattumaa mahdottomana kyseiseen tilanteeseen. Olen saanut kaksi kuningasvärisuoraa puolen vuoden aikana mutta senkin todennäköisyys on tuhansia kertoja parempi kuin tuon jaon.
Everestistä vielä...
pari tarinaa..
0
86
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780