3 kk:n tutkimus chatissa

Vihdoinkin yhteenveto!

Kävin siis journalistiselta pohjalta kaikki ikähuoneet läpi 3 kk:n aikana (en nuoret), lähes päivittäin.
Urakka oli mahtava, voitte kuvitella!
Kaikissa huoneissa aloitin aina samoilla kommenteilla ja käytin periaatteessa samoja vastauksia.
Yhteenvetona näin aluksi voin todeta, että:

30 oli tyylillisesti arvostettavaa, suvaitsevaista ja empaattista keskustelua.

40 oli sisäänpäin kääntynyttä, vaikeasti tavoitettavaa, mutta useimmiten asiallista keskustelua.

50 oli sisäpiirin pyörittämää ja useimmiten
ala-arvoisia vastauksia ja rivouksia viljelevää keskustelua.

Tutkimuksessani oli myös muutama iätön huone:

olohuone: rauhallista, joskin useimmiten seksististä keskustelua.

seurahuone: asiallista, joskin turhanpäiväistä
keskustelua, mutta ei "vinoilijoita".

terassi: useimmiten levotonta, seksististä keskustelua.

Paljon jäi huoneita tutkimatta, kuten yo.
itsekin huomaatte.
ihmisen hereilläoloaika on rajallinen ja
näin ollen ei anna täydellistä kuvaa ainakaan
chatista.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin vain ja
ainoastaan ottaa näyte olemassa olevasta.

Huoneissa oli muutama nimimerkki,
jotka haluaisin erikseen mainita ja jotka
3 kk:n aikana nousivat esille positiivisuudellaan: jansku ja plondi

Muut eivät tehneet mitään vaikutusta, mutta otantahan olikin vain 3 kk:tta.

Kaikkea hyvää jokaisella chattaajalle ja
jatkakaa samoissa merkeissä.

Työni on ohi ja tämä kanava vaikenee.
Jätän teidät haikein mielin,
mutta eteenpäin on (taas) mentävä.

12

1843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies

      Jollakin on ihan selvästi liikaa aikaa. No ei siinä mitään. Teeppäs samantyylinen testi nuorten kanaviin niin saattaa "suvaitsevaista ja empaattista keskustelua" muuttua pervoon ja vittuilu hakuiseen-keskusteluun.

      • Emme ole tyhmiä

        ja kun aina alkoi samoilla sinun kysymyksesi...olisit ees vaivautunut eri lailla aloittamaan jutun..Onhan täällä jopa arvattu että tutkimus menossa...eli kartettu jopa Sinua!


    • kaikkea kans

      mikähän nikkisi mahtoi olla ja mikä edelleenkin
      ainahan sitä voi omalta kannalta suppeati muka tehdä TUTKIMUSTA sitähän tuolla kuvittelee chatissa moni tekevänsä .
      Suuruus kuvitelmia on monella ja höpöttämään on tullut moni
      sulla oli sitte hyvinvähäinen määrä juttuseuraa jos noi kaksi ylsi sun listalla parhaisiin.
      No tutkimuksia ja testejähän voi tehdä kuka vaan ja tulokset on aina sitä mitä itse haluaa .
      Luotettavaa ja asiallista oikeaa tilastoa ei tuosta tullut sinun "tutkimuksesta"
      sait varmaan nyt kivat fiilikset kun muka tuollaista esität ja vielä ilman nimimerkkiä .
      Kukaan ei usko sun juttuja

    • K-50

      taas on joku keksinyt ihan oman tutkimuksen, voi sinuakin poloista. on tietenkin hyvä että muutkin huomaavat tään 50 chatin kieroutuneen systeemin, joten jutut näistä annatuulioista ja kaloista ei liene tuulesta temmattuja.
      tosiaan näiden vakkareiksi ja vipeiksi itseään kutsuvien ihmisten kielenkäyttö on todella karmivaa luettavaa, pitäisiköhän operaattoreiden miettiä osiolle uusi nimi K-50.
      Vai journalistiselta pohjalta, mitä sinä muuten siitä ymmärrät ja varsinkin nyt seuraa kysymys:
      MISSÄ AIOT JULKAISTA TUTKIMUKSESI? Ole hyvä ja vastaa, minua se kiinnostaa näin journaliselta pohjalta.

    • anna

      Mitä,jos paljastaisit vaikkapa esimerkeillä mitä ovat ns ala-arvoiset vastaukset? ja millaisiin kysymyksiin niitä sait? Tosikko pitää vinoiluna sitä mikä humoristille on leikinlaskua ...
      tutkimuiksella ei ole mitään arvoa, ellei se perustu ennalta määriteltyihin kriteereihin.
      Ja viimein: mikä oli määritelmäsi sisäpiireistä? On aika naiivia kuvitella että henkilöt, jotka esiintyvät aina samalla nikillä ja profiloituvat näin korkeasti, olisivat sätissä muita useammin.

    • Tutkija

      Ei se oikein toimi noin...vaikka totta olisikin noi jutut, niin noin rajallisilla resursseilla ei pysty kunnon tutkimusta tekemään.

    • Vastakarva

      Ihmettelen kielenkäyttösi perusteella, mihinköhän mahtaa "journalistinen" yhteenvetosi päätyä. Toivottavasti ei ainakaan mihinkään yleisesti myynnissä olevaan julkaisuun. Epäilen myös lähinnä jonkinlaisen defenssin laukaisemaa eskapismia syyksi ylipäätään lähteä ilmeisen hävettävältä tuntuvaan chattaamiseen.

      Tämä yhteenveto on täysin turha ja arvoton. Ihminen, joka ilmeisesti on pitäytynyt kolmen kuukauden ajan samoissa repliikeissä (kopypastellako?) ei voi herättää chatkumppaneissaan kuin ainoastaan närkästystä ja laimeaa inhoa. Chattaamiseen kuuluu olennaisena osana osallistuminen, mikäli vastapuoli on siihen käytännössä kyvytön (tylsä, mitäänsanomaton), jää keskustelun anti varmasti pieneksi.

      Koko kirjoituksen pointti tuntuu olevan nostaa kaksi chattailijaa sadoista, ja antaa heille jonkinlaista glooriaa. Itse en ko. henkilöitä tunne, joten heille se suotakoon, mutta kyseinen menettely ei ole hyvää journalismia. Kirjoittajalta puuttuu myös selkeä näkemys, ja tieto esimerkiksi siitä mikä on otanta, tai lauseen päättävä merkki = piste. Tutkiva journalismi ei sekään ole sama asia kuin tutkimus.

      Chatmaailma ansaitsee tulla tutkituksi, mutta ei tällaisten amatöörien toimesta. Suosittelenkin kaikkia vastaisuudessa(kin) jättämään omaan arvoonsa kyseisen kaltaiset nollatutkimusta väkertävät wannabejournalisit, jotka eivät selkeästi tiedä mitä ovat tekemässä.

      Vastakarva

    • Aloittaja

      Tutkimus siis julkaistiin vain tällä
      palstalla!
      Ei missään muussa yhteydessä!

      En keskustellut kenenkään kanssa erityisesti
      "privassa", vaan yleisellä taholla,
      jossa seurasin usein keskustelujen linjoja.

      Kaikilla on sama mahdollisuus ja oikeus
      tehdä sama, jos aikaa riittää.
      Mitään negatiivista en kenestäkään sanonut erikseen, mikä lasketaan hyveeksi
      kaikkien osalta. Jokaisella on oikeus olla
      sellainen kuin on!

      Halusin kirjoittaa tuloksen tänne,
      koska paljon esiintyy arvosteluja
      eri huoneista.

      Aloitukseni huoneeseen mennessäni oli usein
      lattea, kuten esim.
      -Iltaa kaikille huoneeseen :)
      mikä saattoi omalta osaltaan estää yleisen keskustelun alkamisen.

      Kattava tämä tosiaankaan ei ollut!
      Mutta eipä ollut tarkoituskaan.

      Pari nickiä halusin mainita erikseen,
      sillä he olivat ilon ylläpitäjiä ja huomioivat
      uusiakin nickejä. Kiitos siitä heille ;))

      • Vastakarva

        Eli oikeasti koko tämä nk. tutkimuskirjoitelmasi oli viimeinen epätoivoinen yritys pelastaa kasvosi ja maineesi erittäin aneemisena sättijänä. :)

        Tervemenoa !

        Vastakarva


      • opiskelijaneito 40+

        Käytitkö ihan ristiintaulukointia vaiko ihan tupakkiaskin kanteen.... *heh*


    • jaksais

      et jaksais tommosii juttuja noi kun ei kiinnosta ketään...hohhoijaa

    • Painoviesti

      mun kone ei näytä viestejääää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe