He ovat niin kärkkäitä arvostelemaan muita, mutta piru on irti, jos heistä puhutaan pahaa? Ja varsinkin jos ex vaimo tai lapset sattuvat sanomaan jotain, niin voi hirmu! Kohtele muita samoin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Ja perään sanoisin vielä, että äideillä on oikeus puuttua omien lasten asioihin, toisin kuin teillä. Onko se niin nöyryyttävää että pitää ihan tahallaan vaikeuttaa asioita, jotka voi toisinkin tehdä. Miksi pitää vaikeuttaa lasten ja isän elämää entisestään?
Miksi nämä uudet naiset saa hirveet
12
946
Vastaukset
- itsetunto
joka jyllää. Eipä siinä muuta tarvi.
- Heh
Eikö kirjoittamasi alla oleva aloitus olisi jo riittänyt tätä asiaa? Mutta ei, sinähän jatkat vuosia samaa levyä.
- aloitusta.
Heh kirjoitti:
Eikö kirjoittamasi alla oleva aloitus olisi jo riittänyt tätä asiaa? Mutta ei, sinähän jatkat vuosia samaa levyä.
Voi täällä muillakin olla huonoja kokemuksia nyksistä. ikävä kyllä.
- katkera, lapseton nyksä
Juuri näin, olen suhteessa mieheen jolla on lapsi entisestä avoliitostaan (8 v. tyttö), itselläni ei lapsia ole. Olen katkera miehen entisestä elämästä ja siitä, ettei itsellä ole vielä lapsia. Tyttö on hyvin mukava ja minä kohtelen häntä hyvin. Itseni kanssa olen taisteluni käynyt ja päätynyt siihen, etten ole kypsä elämään tässä suhteessa. Tulihan tämäkin myönnettyä vaikkakin vaan keskustelupalstalla.
- kenen kohdalla vain
Ei se ole nyksän geneettinen piirre olla kestämättä arvostelua, vaan se on ihmisestä itsestään riippuvainen asia. Aivan samalla tavoin exät, siskot, miehet, naiset ja kummin kaimat ottavat itseensä arvosteluista, jos sattuvat olemaan sellaisia ihmisiä, että toisen sanomiset ottavat helposti päähän.
Kyllähän sen tiesitkin varmaan... - ????
Miltä pohjalta katsot voivasi esittää kritiikkiä, kun sinä tai lapsesi eivät edes uusperheessä asu? Sinun ns. kritiikkisi on siis toisin sanoen ilmaan heitettyjä haukkuja tuntemattomille ihmisille.
- puhutaan
ns."vain omalta kohdalta",yleistämättä kaikkia eronneita naisia(jotka uuteen suhteeseen ovat eronneen miehen kanssa menneet...)..niin toki saa
mielipiteensä esittää..mutta ymmärrät kai sinäkin sen ettei kukaan halua tulla väärin perustein tuomituksi?Ex-miehen uusi vaimo on vain hyväksyttävä,ja ymmärrettävä että myös hän kuuluu osana lapsien elämään.Sille seikalle sinä et mitään voi.
Ihmettelen miksi ees tehdä vastakkain asettelua,ja laittaa kaikki ex-miehen uuden vaimon syyksi?Taitaa elämässä olla kovin vähän virikkeitä..kun mielenkiinto kääntyy miettimään mitä ex tekee..tai kenties se vaimo...huh,huh.
Äideillä ei oo sen kummempia oikeuksia kuin niillä isilläkään..kylläkin velvollisuus huolehtia jälkikasvustaan..ja uudella vaimolla on yhtäläinen vastuu
lapsista,jos ainoana aikuisena paikalla on.
Kun on erottu,on erottu.Sen jälkeen ei ole enää oikeutta puuttua ex-puolison elämään.Ei huutaa,raivota tai kohdella rumasti.Siihen tilanteeseen on vain sopeuduttava.
Terv.eräs naispuolinen ex-puoliso.- yleistät kaikki exät myös itse
Meillä ei exän nykyiset ja tulevat suhteet kuulu eikä ole koskaan kuuluneetkaan meidän elämään. Kuulukoot heille jotka sellaset haluu elmäänsä, mutta me ei haluta. En ole koskaan sallinut vieraiden ihmisten puuttua lasteni elämään. Eri asia on koulut ym, ihmiset jotka tunnen ja tiedän, mutta täys vieraat ihmiset eivät ole tervetulleita meille.
- tekstissäni?
yleistät kaikki exät myös itse kirjoitti:
Meillä ei exän nykyiset ja tulevat suhteet kuulu eikä ole koskaan kuuluneetkaan meidän elämään. Kuulukoot heille jotka sellaset haluu elmäänsä, mutta me ei haluta. En ole koskaan sallinut vieraiden ihmisten puuttua lasteni elämään. Eri asia on koulut ym, ihmiset jotka tunnen ja tiedän, mutta täys vieraat ihmiset eivät ole tervetulleita meille.
Luitkohan nyt aivan oikein sen mitä kirjoitin?
Kun nimenomaan en ymmärrä miksi kaikki entisen puolison uudet suhteet tuomitaan,ja laitetaan uuden suhteen syyksi??Tekstissäni kommentoin,en yleistänyt..olenhan itsekkin ex-puoliso.
Miksi ei sallita tuon "uuden naisen"edes tapaavan MINUN lapsia,ja kaikin tavoin puututaan ja hankaloitetaan toisten perhe-elämää...sitä ihmettelen.
Jos niitä "moite kirjoituksia" olisi tällä foorumilla ollut vain yksi tai kaksi..mutta kun samaa asiaa jauhetaan kuukaudesta toiseen.. - nyksä
yleistät kaikki exät myös itse kirjoitti:
Meillä ei exän nykyiset ja tulevat suhteet kuulu eikä ole koskaan kuuluneetkaan meidän elämään. Kuulukoot heille jotka sellaset haluu elmäänsä, mutta me ei haluta. En ole koskaan sallinut vieraiden ihmisten puuttua lasteni elämään. Eri asia on koulut ym, ihmiset jotka tunnen ja tiedän, mutta täys vieraat ihmiset eivät ole tervetulleita meille.
tai ees exä haluaa teille ängetä ehdoin tahdoin kun ihminen on noin totaalisen umpimielinen.
Ja mie en yleistänyt tekstissäni kaikkea enkä ees kaikkia..kritisoin kylläkin moista yleistämistä! - etteivät yritäkkään tunkea ...
nyksä kirjoitti:
tai ees exä haluaa teille ängetä ehdoin tahdoin kun ihminen on noin totaalisen umpimielinen.
Ja mie en yleistänyt tekstissäni kaikkea enkä ees kaikkia..kritisoin kylläkin moista yleistämistä!sillä sehän ei tietenkän onnistu. Aina helpommalla minä pääsen. Emme me heitä tarvitse emmekä kaipaa.
- sinäkin
etteivät yritäkkään tunkea ... kirjoitti:
sillä sehän ei tietenkän onnistu. Aina helpommalla minä pääsen. Emme me heitä tarvitse emmekä kaipaa.
että tämä on nimenomaan UUSPERHEELLISTEN palsta,ei katkerien sielujen ivailu paikka;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736