vinkkiä hiiva/pissatulehdus kierteessä oleville

olm

Heippa, ajattelin tarjota vinkkiä kaikille jotka kärsivät kroonisista alapään vaivoista. Itsellä alkoivat krooniset pissatulehdusvaivat n. kaksikymppisenä, samaan aikaan alkoi olla hiivaa. Ramppasin näiden vaivojen vuoksi vuodesta toiseen tk:ssa ja yksityisgynekologeilla ja kaikki määräsivät antibioottia ja kärkkyessäni tarkempaa selvitystä oireideni taustoista sain vastaukseksi olkien kohauttelua. Pissatulehdukseen söin trimopania, nitrofuria, selexiä jne. hiivaan gyno-daktaria ja gyno-trosydia ja aina vaan oireet tuli uudestaan ja uudestaan, koko ajan jopa herkemmin! Ohella join karpalomehua yms. eli perinteisiä apukeinojakin oli käytössä, mutta mikään ei tuntunut tepsivän.
Tähän kyllästyneenä heitin KAIKKI antibiootit ja apteekin voimakkaat lääkkeet nurkkaan ja pyysin apua homeopaatilta. Homeopatian avulla vihdoin pissatulehdukset loppui, akuutteihin hiivatulehduksiin löytyi helpotusta. Pikku hiljaa keho alkoi löytää antibiooteilla raiskatun vastustuskykynsä takaisin ja parempaan suuntaan koko ajan mennään. Homeopaattini määräämien lääkkeiden lisäksi popsin nykyään päivittäin MAITOHAPPOBAKTEEREITA (tekevät hyvää myös vatsalle) ja olen vähentänyt ruokavaliossani hiivaa, sokeria ja vehnäjauhoja. Parempi olisi jättää em. ruoka-aineet kokonaan pois.
Vuoden verran näitä luonnonmukaisia hoitomenetelmiä toteutettuani suosittelen niitä ehdottomasti KAIKILLE, jotka em. vaivoista ja tulehduskierteistä kärsivät! Homeopatian avulla pahimmatkin poltot on päihitetty! Nykyään seksikin on parempaa kun ei kirvele yhdynnän aikana eikä jälkeenkään päin. Voimia kaikille ja toivottavasti joku tästä inspiroituneena uskaltaa lähteä hoitamaan itseään näillä keinoin. Vaikka hoito vie aikaa (minulla n. vuoden) on se ehdottomasti sen arvoista, kun tietää toimineensa oikeasti kehonsa hyvinvoinnin hyväksi!!!

1

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei valoa tunnelin päässä

      Tervehdys!

      Itselläni ongelmana jatkuva hiiva- ja sekabakteeritulehdus. Koko viime vuoden oikeastaan vaivasi, ja jatkuu edelleen. Sitä ennen silloin tällöin. Lukuisia lääkekuureja; Diflucan, Sproranox, Fluconazol, Flagyl Comp, Dalacin, erilaisia rasvoja ja öljyjä ym ym.... Antibioottipohjaiset eivät auta, vaan vaivat tulevat heti takaisin.

      Homeopaatilla kävin aikoinaan vuoden verran, mutta oikeaa rohtoa ei vaan löytynyt. Joten lopetin koko homman.

      Nyt olen käynyt vyöhyketerapiassa 3 krt. Vielä en osaa sanoa onko siitä apua.

      Tiedän, että sama homeopaattinen lääke ei tepsi välttämättä eri henkilöille, vaikka vaiva olisikin sama. Mutta, siitä huolimatta haluaisin kysyä, että mitä homeopaattista valmistetta olet saanut, ja millä potenssilla?

      Jos olet käynyt pääkaupunkiseudulla homeopaatilla, niin voinko udella kenellä olet käynyt (tiedän, ettei täällä saisi mainostaa ketäään, mutta voisitko laittaa vaikka meilillä minulle homeopaattisi yht.tiedot).

      Olisin nimittäin edelleen halukas kokeilemaan homeopaattia, mutta runsaasta joukosta vaikea valita minne mennä.

      Mukavaa kevättä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe