Avasin vuoden alussa eläkesäästötilin missä veloitus on 1,4% palkastani.
-Mutta jotta ei ansiotuloni eivät olisi pienentyneet,erosin Suomen Valtion kirkosta.
-Varovaisesti nyt laskien ,ovat eläkesäästöni ovat sitten 56 vuotiaana jopa 37.000e ,jos laskee korkoa korolle.
-Ja tämä säästö on minulle iteslleni - ei ei ei Namibian asehulluille , minne kirkko rahansa hukkaa.
Erosin kirkosta , koska
43
1714
Vastaukset
- paitsi..
en ole kanssasi samaa mieltä köyhien kehitysmaiden auttamisesta.
Se vain voidaan hoitaa joitain muita teitä.
Ei ole pakko maksaa kymmenyksiään kirkolle,joista eivät kaikki,esim.suomenkansan veroista perittävät rahat mene edes pieninkään osuus köyhille
olivat he`avuntarvitsijat`sitten missä maailmankolkassa hyvansä.
Kirkon omaisuus on suomenmaassa niiiin suuri,että jos kaikki se pistettäisiin rahoiksi maailmassa köyhiä ei olisikaan.- pitää paikkaansa
Laskepa uudestaan paljonko maailmassa on köyhiä? Paljonko pitää omistaa jotta ei olisi köyhä?
Vuonna 2004 maailmassa oli 1200 miljardia ihmistä jotka elivät alle dollarin päiväansioilla. Samaan aikaan Suomen kirkon tulot olivat n. 700 miljoona vuodessa ja ja koko omaisuus n. 2500 miljoonaa.
Eli jos Suomenmaan kirkon omaisuus pistettäisiin rahoiksi kaikille maaliman köyhille jäisi siitä jokaiselle noin kahden päivän toimeentulon verran rahaa.
Siitä ei vielä tule loppuiäksi toimeentuloa. Kolmeksi päiväksi kyllä - sapettaa!!!!
pitää paikkaansa kirjoitti:
Laskepa uudestaan paljonko maailmassa on köyhiä? Paljonko pitää omistaa jotta ei olisi köyhä?
Vuonna 2004 maailmassa oli 1200 miljardia ihmistä jotka elivät alle dollarin päiväansioilla. Samaan aikaan Suomen kirkon tulot olivat n. 700 miljoona vuodessa ja ja koko omaisuus n. 2500 miljoonaa.
Eli jos Suomenmaan kirkon omaisuus pistettäisiin rahoiksi kaikille maaliman köyhille jäisi siitä jokaiselle noin kahden päivän toimeentulon verran rahaa.
Siitä ei vielä tule loppuiäksi toimeentuloa. Kolmeksi päiväksi kylläKaikkien maailman kirkkojen omaisuus on sitä luokkaa, että sillä voidaan vuosisadoiksi eteenpäin turvata monen köyhän elinolot. sitäpaitsi ettekö onnettomat vielä ole älynneet, kuinka kirkko kirkot kautta maailman ovat naimisissa politiikan ja valtioiden hierarkian kanssa, papit ovat sotia lietsoneet ja siunanneet ympäri maailman, mukamas uskonnon ja isänmaan takia. Jumala ei valtioiden rajoja alunperinkään luonut, eikä käskenyt esim. saksan ev.lut:teja tappamaan muiden maiden ev.lut:tteja, tai suomen ev.lutteja vihamaan muiden maiden samaan uskontokuntaan kuuluvia. Minä, joka en kuulu kirkkoon joudun yrittäjänä maksamaan veroa mokomalle laitokselle, joka kaiken lisäksi on historian saatossa jopa vainonnut oman uskontokuntaani. Rahat kelpaavat kyllä ja siitä kiittämättömyys palkaksi! Aukaiskaa silmänne! Kirkko teke kaikkensa, jotta saisi väkeä laitoksiinsa, vaikkapa konsertteja kuulemaan, kun ei ole enää mitään, mitä tarjota. Vähänväliä saa kuulla tiedoitusvälineissä, kuinka työntekijät kirkkojen eri instansseissa kärsivät kaiken maailman ongelmien ja työpaikkakiusaamisien vuoksi. Että maksakaa vaan rahaa vaikka, hehheh..verotuloina kirkolle!!
- pidä paikkaansa
sapettaa!!!! kirjoitti:
Kaikkien maailman kirkkojen omaisuus on sitä luokkaa, että sillä voidaan vuosisadoiksi eteenpäin turvata monen köyhän elinolot. sitäpaitsi ettekö onnettomat vielä ole älynneet, kuinka kirkko kirkot kautta maailman ovat naimisissa politiikan ja valtioiden hierarkian kanssa, papit ovat sotia lietsoneet ja siunanneet ympäri maailman, mukamas uskonnon ja isänmaan takia. Jumala ei valtioiden rajoja alunperinkään luonut, eikä käskenyt esim. saksan ev.lut:teja tappamaan muiden maiden ev.lut:tteja, tai suomen ev.lutteja vihamaan muiden maiden samaan uskontokuntaan kuuluvia. Minä, joka en kuulu kirkkoon joudun yrittäjänä maksamaan veroa mokomalle laitokselle, joka kaiken lisäksi on historian saatossa jopa vainonnut oman uskontokuntaani. Rahat kelpaavat kyllä ja siitä kiittämättömyys palkaksi! Aukaiskaa silmänne! Kirkko teke kaikkensa, jotta saisi väkeä laitoksiinsa, vaikkapa konsertteja kuulemaan, kun ei ole enää mitään, mitä tarjota. Vähänväliä saa kuulla tiedoitusvälineissä, kuinka työntekijät kirkkojen eri instansseissa kärsivät kaiken maailman ongelmien ja työpaikkakiusaamisien vuoksi. Että maksakaa vaan rahaa vaikka, hehheh..verotuloina kirkolle!!
Kirkoilla on rahaa Euroopassa ja pohjois-Amerikassa, muualla kirkkoja joko ei ole tai ne on p.a.
EU:ssa ja USA:ssa on väkeä yhteensä 800 miljoonaa eli 160 kertaa Suomen väkiluku. Jos kaikilla kirkoilla on yhtä paljon rahaa kun Suomen kirkolla niin sitä on silloin 400 miljardia. Ja niitä maailman köyhiä on 1,2 miljardia. Eli jokaiselle riittäisi 1 taala päivässä vuoden ajaksi ja sitten kirkot olisi syöty.
Samalla periaatteella voidaan tietysti sanoa että eikö vaikka urheilukentät, raviradat tai uimahallit pitäisi myydä ja rahat antaa nälkäisille. Mutta ei se nälkä maailmasta lähde vaikka me jokainen annettaisiin koko omaisuutemme pois. Ne ongelmat pitää ratkaista siellä missä koyhyys on. - on turhaa
pidä paikkaansa kirjoitti:
Kirkoilla on rahaa Euroopassa ja pohjois-Amerikassa, muualla kirkkoja joko ei ole tai ne on p.a.
EU:ssa ja USA:ssa on väkeä yhteensä 800 miljoonaa eli 160 kertaa Suomen väkiluku. Jos kaikilla kirkoilla on yhtä paljon rahaa kun Suomen kirkolla niin sitä on silloin 400 miljardia. Ja niitä maailman köyhiä on 1,2 miljardia. Eli jokaiselle riittäisi 1 taala päivässä vuoden ajaksi ja sitten kirkot olisi syöty.
Samalla periaatteella voidaan tietysti sanoa että eikö vaikka urheilukentät, raviradat tai uimahallit pitäisi myydä ja rahat antaa nälkäisille. Mutta ei se nälkä maailmasta lähde vaikka me jokainen annettaisiin koko omaisuutemme pois. Ne ongelmat pitää ratkaista siellä missä koyhyys on.Aivan totta - voitaisiin myös miettiä verovaroista maksettavia puoluetukia, kerhojen ja järjestöjen jäsenmaksuja ym. Nekin on turhia ja voitaisiin jakaa köyhille. Tupakkaa ja alkoholia ei tarivta, niihinkin varatut rahat voisi antaa Afrikkaan. Merkkivaatteita ei tarvita, ei hienoja autoja tai fillareita. Pukeudutaan säkkiin ja luovutaan kaikesta ja lahjoitetaan rahaa....
Ei se taida ihan noin mennä. Kirkkoon kuuluminen ja sinne maksaminen on omantunnon asia, kuten moni muukin juttu. - näin...
pidä paikkaansa kirjoitti:
Kirkoilla on rahaa Euroopassa ja pohjois-Amerikassa, muualla kirkkoja joko ei ole tai ne on p.a.
EU:ssa ja USA:ssa on väkeä yhteensä 800 miljoonaa eli 160 kertaa Suomen väkiluku. Jos kaikilla kirkoilla on yhtä paljon rahaa kun Suomen kirkolla niin sitä on silloin 400 miljardia. Ja niitä maailman köyhiä on 1,2 miljardia. Eli jokaiselle riittäisi 1 taala päivässä vuoden ajaksi ja sitten kirkot olisi syöty.
Samalla periaatteella voidaan tietysti sanoa että eikö vaikka urheilukentät, raviradat tai uimahallit pitäisi myydä ja rahat antaa nälkäisille. Mutta ei se nälkä maailmasta lähde vaikka me jokainen annettaisiin koko omaisuutemme pois. Ne ongelmat pitää ratkaista siellä missä koyhyys on.ja sitäpä tarkoitinkin,että se kirkkojen omaisuus realisoitaisiin ja avustettaisiin heitä siellä pääsemään leivänsyrjään kiini.
Tokihan sitä jo m.m.kirkkojen avulla tehdäänkin,mutta enemmän pitäis tehdä jos ja kun on sitä varaa.
Ei ollutkaan tarkoitukseni sanoa,että annettaisiin heille taala päivässä ja he istuisivat tekemättä itse mitään. - oppia...
pitää paikkaansa kirjoitti:
Laskepa uudestaan paljonko maailmassa on köyhiä? Paljonko pitää omistaa jotta ei olisi köyhä?
Vuonna 2004 maailmassa oli 1200 miljardia ihmistä jotka elivät alle dollarin päiväansioilla. Samaan aikaan Suomen kirkon tulot olivat n. 700 miljoona vuodessa ja ja koko omaisuus n. 2500 miljoonaa.
Eli jos Suomenmaan kirkon omaisuus pistettäisiin rahoiksi kaikille maaliman köyhille jäisi siitä jokaiselle noin kahden päivän toimeentulon verran rahaa.
Siitä ei vielä tule loppuiäksi toimeentuloa. Kolmeksi päiväksi kyllä1200 miljardia köyhää!!! Herra varjele!
Ja minä kun luulin maailmassa olevan vain 6 miljardia ihmistä. Sinänsä köyhien määrän ymmärtää kyllä. Meidänkin perheessä on yksi joka joutuu sinnittelemään alle 1 taalan päiväpalkalla. Ikää hänellä on 3v. - laskea voi niinkuin haluaa
oppia... kirjoitti:
1200 miljardia köyhää!!! Herra varjele!
Ja minä kun luulin maailmassa olevan vain 6 miljardia ihmistä. Sinänsä köyhien määrän ymmärtää kyllä. Meidänkin perheessä on yksi joka joutuu sinnittelemään alle 1 taalan päiväpalkalla. Ikää hänellä on 3v.Voisiko teidän perheen köyhä mennä Plazan eteen "myymään" ruusuja vai pitäisikö myydä uusi seurakuntatalo?
Todennäköisesti tämä teidän perheen köyhä kuuluu myös siihen sakkiin, joka juo ihan suunnattomat määrät viinaa vuodessa. Laskuoppia, laskuoppia... - oppia...
laskea voi niinkuin haluaa kirjoitti:
Voisiko teidän perheen köyhä mennä Plazan eteen "myymään" ruusuja vai pitäisikö myydä uusi seurakuntatalo?
Todennäköisesti tämä teidän perheen köyhä kuuluu myös siihen sakkiin, joka juo ihan suunnattomat määrät viinaa vuodessa. Laskuoppia, laskuoppia...Kyllä minä ruusuja myyn, jos sinä niitä ostat.
Itsehän olen jonkin sortin ateisti, joten sikäli lienen jäävi tähän väittelyyn. Nykytrendinä vaan näyttää olevan tämä kirkosta eroaminen ja kirkon morkkaaminen yleensäkin. Ei se liity uskontoon yms. mitenkään. Se nyt on vaan helpoin tapa nuorelle aikuiselle olla "intellektuelli". Saa huutaa ettei usko ja kuinka tyhmää uskominen on. Ja miten vammaista on maksaa mitään kirkolliseveroa. Perustetaan jopa eroakirkosta sivustoja. Miksi ihmeessä? Jollain tapaa se tuntuu ottavan tunnon päälle jos joku muu kuuluu kirkkoon. Toisaalta eihän kukaan tajuaisi kuinka mainio minä olen ellen sitä ääneen netissä huutelisi.
Rahaa voi säästää myös olemalla ostamatta karkkia ja viinaa. Ensimmäisestä tulee hammasmätä ja jälkimmäisestä päätyy sänkyyn ruman muijan kanssa. Mitä järkeä siis siinäkään? - tulee kunnioittaa
oppia... kirjoitti:
Kyllä minä ruusuja myyn, jos sinä niitä ostat.
Itsehän olen jonkin sortin ateisti, joten sikäli lienen jäävi tähän väittelyyn. Nykytrendinä vaan näyttää olevan tämä kirkosta eroaminen ja kirkon morkkaaminen yleensäkin. Ei se liity uskontoon yms. mitenkään. Se nyt on vaan helpoin tapa nuorelle aikuiselle olla "intellektuelli". Saa huutaa ettei usko ja kuinka tyhmää uskominen on. Ja miten vammaista on maksaa mitään kirkolliseveroa. Perustetaan jopa eroakirkosta sivustoja. Miksi ihmeessä? Jollain tapaa se tuntuu ottavan tunnon päälle jos joku muu kuuluu kirkkoon. Toisaalta eihän kukaan tajuaisi kuinka mainio minä olen ellen sitä ääneen netissä huutelisi.
Rahaa voi säästää myös olemalla ostamatta karkkia ja viinaa. Ensimmäisestä tulee hammasmätä ja jälkimmäisestä päätyy sänkyyn ruman muijan kanssa. Mitä järkeä siis siinäkään?Ainahan tiettyyn ikään tai trendiin kuluu, jonkun instituution morkkaaminen.
Tuosta köyhien auttamisesta vielä sen verran, että ensi vuonna luterilaisen kirkon lähetystoiminta täyttää peräti 150 vuotta. Lähetysseurat ja kirkon ulkomaanapu tekevät paljon hyvää työtä järjestämällä paikanpäällä esim. terveydenhoitoa ja opettamalla sitä. Monille lähetysaseman koulu on ollut ainoa mahdollisus opetella lukemaan, huolehtimaan asioistaan, opettelemaan maanviljelystä ym. Ilman sitä ei olisi ollut tai tullut mitään.
Kirkkoon kuuluminen on yksi niistä asioista, joista ei voi sanoa toisen olevan väärässä, koska itsekään ei tiedä olevansa oikeassa kuulumatta siihen. Vakaumuksesta puhutaan ja on fiksua kunnioittaa toisen vakaumusta! - I.K.Anerva
sapettaa!!!! kirjoitti:
Kaikkien maailman kirkkojen omaisuus on sitä luokkaa, että sillä voidaan vuosisadoiksi eteenpäin turvata monen köyhän elinolot. sitäpaitsi ettekö onnettomat vielä ole älynneet, kuinka kirkko kirkot kautta maailman ovat naimisissa politiikan ja valtioiden hierarkian kanssa, papit ovat sotia lietsoneet ja siunanneet ympäri maailman, mukamas uskonnon ja isänmaan takia. Jumala ei valtioiden rajoja alunperinkään luonut, eikä käskenyt esim. saksan ev.lut:teja tappamaan muiden maiden ev.lut:tteja, tai suomen ev.lutteja vihamaan muiden maiden samaan uskontokuntaan kuuluvia. Minä, joka en kuulu kirkkoon joudun yrittäjänä maksamaan veroa mokomalle laitokselle, joka kaiken lisäksi on historian saatossa jopa vainonnut oman uskontokuntaani. Rahat kelpaavat kyllä ja siitä kiittämättömyys palkaksi! Aukaiskaa silmänne! Kirkko teke kaikkensa, jotta saisi väkeä laitoksiinsa, vaikkapa konsertteja kuulemaan, kun ei ole enää mitään, mitä tarjota. Vähänväliä saa kuulla tiedoitusvälineissä, kuinka työntekijät kirkkojen eri instansseissa kärsivät kaiken maailman ongelmien ja työpaikkakiusaamisien vuoksi. Että maksakaa vaan rahaa vaikka, hehheh..verotuloina kirkolle!!
Älä sinä "yrittäjä" täällä avaudu uskonnosta, kyllä teillä Luvatun Maan Kansalla rahaa riittää!!!
- JEPJEPJEP!!!
pitää paikkaansa kirjoitti:
Laskepa uudestaan paljonko maailmassa on köyhiä? Paljonko pitää omistaa jotta ei olisi köyhä?
Vuonna 2004 maailmassa oli 1200 miljardia ihmistä jotka elivät alle dollarin päiväansioilla. Samaan aikaan Suomen kirkon tulot olivat n. 700 miljoona vuodessa ja ja koko omaisuus n. 2500 miljoonaa.
Eli jos Suomenmaan kirkon omaisuus pistettäisiin rahoiksi kaikille maaliman köyhille jäisi siitä jokaiselle noin kahden päivän toimeentulon verran rahaa.
Siitä ei vielä tule loppuiäksi toimeentuloa. Kolmeksi päiväksi kylläVai 1200 miljardia köyhää... Nyt on kyllä väestön liikakasvu lähtenyt räjädysmäiseen nousuun!!!
- sentti pöksyissä
JEPJEPJEP!!! kirjoitti:
Vai 1200 miljardia köyhää... Nyt on kyllä väestön liikakasvu lähtenyt räjädysmäiseen nousuun!!!
Niin siinä käy, kun kirkko ei anna rahaa kondomeihin!
- nimellinen.
Oikein että erosit Valtion monopolikirkosta ja säästät sen kertyneen summan vanhuutesipäiville tai muuten itsellesi,mutta.
-Ole helvetin tarkkana sopimuksissasi (pankin tai minkä tahansa),niiden vuosittaiset kulut voivat syödä säästösi miinukselle. - Pysyn...
Minä pysyn kirkon jäsenenä jo senkin vuoksi, että kirkko auttaa ihmisiä silloin, kun kaikki muut apulähteet ovat pettäneet. Kirkollisvero on minulta pieni maksu siihen nähden, miten paljon kirkko tekee hyvää.
- ite.
Minä taas en halua mistään syystä, kuulua yhteenkään lahkoon?
- Mobyx
Sukuni ja minäkin olen ollut seurakunnan palveluksessa vuosikausia. Jos et itse ole ollut ns. "sisäpiirissä" ei kannata tulla mitään puhumaan auttamisista. Se on niin pieni murunen mitä siihen auttamistyöhön menee!
En muuten ole enää seurakunnan töissä ja kirkostakin olen eronnut. - et oo ollut
Mobyx kirjoitti:
Sukuni ja minäkin olen ollut seurakunnan palveluksessa vuosikausia. Jos et itse ole ollut ns. "sisäpiirissä" ei kannata tulla mitään puhumaan auttamisista. Se on niin pieni murunen mitä siihen auttamistyöhön menee!
En muuten ole enää seurakunnan töissä ja kirkostakin olen eronnut.Enpä ole ollut sisäpiirissä, kirkoon olen kuulunut ja apua saanut...
- mobyx
et oo ollut kirjoitti:
Enpä ole ollut sisäpiirissä, kirkoon olen kuulunut ja apua saanut...
En puhu mitään potaskaa. En väittänytkään ettei mitään apua tipu! Ihan rahallistakin apua saa jos vaan osaa hakea!
- apua...
et oo ollut kirjoitti:
Enpä ole ollut sisäpiirissä, kirkoon olen kuulunut ja apua saanut...
oletkaan saaanut kirkolta.Olis kiva saada tietää.Minä,kun olen kuulunut kirkkoon koko pienen/sanoisin suuren ikäni,
erosin pari vuotta sitten.
Kuuluin elinikäni huomioonottaen,
suurimman osan iästäni kirkkoon ja maksoin kirkollisveroa,kuin myöskin yhteisöveroa yritykseni kautta.
Lapseni menivät aikanaan srk:n kerhoon ja maksoin siitäkin itse(syy:mieheni ei kuulu kirkkoon),
joten en ole tarvinnut palveluja häihin,kastajaisiin y.m.
joten päätin,
että en tarvitse niitä hautapaikkaanikaan.
Siis minullahan on täysi oikeus kuulla,että mihin niitä rahoja minunkin elinikäni maksamia varoja oikein sitten käytetään??? - ei ole enää oikeuksia
apua... kirjoitti:
oletkaan saaanut kirkolta.Olis kiva saada tietää.Minä,kun olen kuulunut kirkkoon koko pienen/sanoisin suuren ikäni,
erosin pari vuotta sitten.
Kuuluin elinikäni huomioonottaen,
suurimman osan iästäni kirkkoon ja maksoin kirkollisveroa,kuin myöskin yhteisöveroa yritykseni kautta.
Lapseni menivät aikanaan srk:n kerhoon ja maksoin siitäkin itse(syy:mieheni ei kuulu kirkkoon),
joten en ole tarvinnut palveluja häihin,kastajaisiin y.m.
joten päätin,
että en tarvitse niitä hautapaikkaanikaan.
Siis minullahan on täysi oikeus kuulla,että mihin niitä rahoja minunkin elinikäni maksamia varoja oikein sitten käytetään???Siinä vaiheessa kun eroat kirkosta, ei sinulla ole mitään oikeuksia kuulla rahankäytöstä..Kyllä kirkkoherranvirastosta lähetetään kirje, jossa kerrotaan, että menetät ne "oikeutesi", jota sinulla seurankunnan jäsenenä oli.
- Redish
ei ole enää oikeuksia kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun eroat kirkosta, ei sinulla ole mitään oikeuksia kuulla rahankäytöstä..Kyllä kirkkoherranvirastosta lähetetään kirje, jossa kerrotaan, että menetät ne "oikeutesi", jota sinulla seurankunnan jäsenenä oli.
Kirjoitit todella hyvän huomion! Sitä nämä eroa kirkosta-ihmiset eivät ole ottaneet huomioon.
Myös nimimerkki Vakaumusta tulee kunnioittaa kirjoitti hyvän tekstin..lukekaahan se uudelleen.
Aina tulee olemaan muoti-ilmiöitä joiden mukana on "pakko" mennä. Tämä eroamisbuumi on hyvä esimerkki. Ihan sama oli kommunismiaalto 70-luvulla (se ns taistolaisuus).
Luin jostakin väitteen, että alun alkaen tämä kirkosta eroamis villitys alkoi Tamperelaisten teekkarien toimesta. Jos joku muukin on lukenut saman jutun, niin kertokaa missä teksti oli kun itse en muista. - K.E.Pappi
Redish kirjoitti:
Kirjoitit todella hyvän huomion! Sitä nämä eroa kirkosta-ihmiset eivät ole ottaneet huomioon.
Myös nimimerkki Vakaumusta tulee kunnioittaa kirjoitti hyvän tekstin..lukekaahan se uudelleen.
Aina tulee olemaan muoti-ilmiöitä joiden mukana on "pakko" mennä. Tämä eroamisbuumi on hyvä esimerkki. Ihan sama oli kommunismiaalto 70-luvulla (se ns taistolaisuus).
Luin jostakin väitteen, että alun alkaen tämä kirkosta eroamis villitys alkoi Tamperelaisten teekkarien toimesta. Jos joku muukin on lukenut saman jutun, niin kertokaa missä teksti oli kun itse en muista.Kieriskelee isoilta ja pieniltakin firmoilta ryöstetyissä yhteisövero rahoissa,helvetti kun on hienon systeemin keksineet nuo papinperkeleet joskus.
-Yhteisövero on jäänne jostain 1600-luvulta,on se kumma miksi sitä ei ole noussut suurempi haloo.
-Tai,onhan siitä ,kun nokiakaltaisetkin pörssifirmat "äänestävät jaloillaan" ja siirtävät tuotantojansa kehitysmaihin.
-Siellä ne Kirkkokadulla laskevat ryöstösaalistaan,sulle,mulle,sulle,mulle ja pikkusen tuosta African Tutseille vai mitä Hutuja ne lienevätkin. Sinne siis pari miljoonaa lähetämme aseisiin ,että jaksavat sitten tapella niitä heimosotiaan.
-Lähettäisivät edes laivalastillisen kortonkeja sinne,pudottaisivat ne matoksi savanneille - eivätpähän sitten lisääntyivivät kuin kanit,vaikkakin onhan se naiminen ilman gummii paljon maukkaampaa. - heittoa.
et oo ollut kirjoitti:
Enpä ole ollut sisäpiirissä, kirkoon olen kuulunut ja apua saanut...
Kerroppa ihan konkreettisesti, mikä on ollut kirkolta saamasi apu.Jos pystyt?
- pystyn kertomaan
heittoa. kirjoitti:
Kerroppa ihan konkreettisesti, mikä on ollut kirkolta saamasi apu.Jos pystyt?
Aikoinaan kirkko on maksanut vuokrarästini, mutta nyt taitaa olla asia jo niin, että sosiaalitoimen varpaille ei kirkkokaan astu??
Sain paljon apua diakonilta, joka selvitti oikeuksiani ja auttoi kaikenlaisten papereiden täyttämisessä ja niiden perille toimittamisessa.
Tulin eräistä minusta riippumatomista tapahtumista johtuen ns. väliinputoajaksi, eikä ahdinkoni oikein tuntunut kuuluvan kenellekään.
En tiedä, miten olisin selvinnyt ja itseni lamaannuksesta ylös nostanut ilman kirkon apua. Voi olla, että olisin kasvanut jo kauan koiranputkea ja horsmaa.
Keskusteluapua ei pidä väheksyä, se oli suurenmoista ja piti vaikeina aikoina terveiden kirjoissa. Opetti se ainakin sen, että kun minulle apua annettiin, niin nyt hyvinä aikoina on valmis auttamaan niitä, jotka nyt avun tarpeessa ovat. - Mobyx
pystyn kertomaan kirjoitti:
Aikoinaan kirkko on maksanut vuokrarästini, mutta nyt taitaa olla asia jo niin, että sosiaalitoimen varpaille ei kirkkokaan astu??
Sain paljon apua diakonilta, joka selvitti oikeuksiani ja auttoi kaikenlaisten papereiden täyttämisessä ja niiden perille toimittamisessa.
Tulin eräistä minusta riippumatomista tapahtumista johtuen ns. väliinputoajaksi, eikä ahdinkoni oikein tuntunut kuuluvan kenellekään.
En tiedä, miten olisin selvinnyt ja itseni lamaannuksesta ylös nostanut ilman kirkon apua. Voi olla, että olisin kasvanut jo kauan koiranputkea ja horsmaa.
Keskusteluapua ei pidä väheksyä, se oli suurenmoista ja piti vaikeina aikoina terveiden kirjoissa. Opetti se ainakin sen, että kun minulle apua annettiin, niin nyt hyvinä aikoina on valmis auttamaan niitä, jotka nyt avun tarpeessa ovat.Todellakin rahallista apua voi saada seurakunnan kautta ja jos osuu oikein motivoitunut työntekijä kohdalle niin myös keskusteluapua kannattaa hyödyntää.Esim alkoholin avulla köyhtyneiden keskuudessa kulkee hyvin tieto siitä mistä voi saada hieman lisärahaa.
- kalanimeltävanda
Mobyx kirjoitti:
Todellakin rahallista apua voi saada seurakunnan kautta ja jos osuu oikein motivoitunut työntekijä kohdalle niin myös keskusteluapua kannattaa hyödyntää.Esim alkoholin avulla köyhtyneiden keskuudessa kulkee hyvin tieto siitä mistä voi saada hieman lisärahaa.
Kyllä apua heltiää myös muille kuin alkoholin kanssa kamppailevilille - niin aineellista kuin henkistäkin. Mutta se on täyttä totta, että kirkon avulla on moni jätkä katuojasta noussut ja oppinut itse hoitamaan asiansa. Tosi hieno homma sinänsä, koska ei nämä AA-kerhot ja katkaisuhoidotkaan aina onnistu päämäärässään sata prosenttisesti.
- Redish
pystyn kertomaan kirjoitti:
Aikoinaan kirkko on maksanut vuokrarästini, mutta nyt taitaa olla asia jo niin, että sosiaalitoimen varpaille ei kirkkokaan astu??
Sain paljon apua diakonilta, joka selvitti oikeuksiani ja auttoi kaikenlaisten papereiden täyttämisessä ja niiden perille toimittamisessa.
Tulin eräistä minusta riippumatomista tapahtumista johtuen ns. väliinputoajaksi, eikä ahdinkoni oikein tuntunut kuuluvan kenellekään.
En tiedä, miten olisin selvinnyt ja itseni lamaannuksesta ylös nostanut ilman kirkon apua. Voi olla, että olisin kasvanut jo kauan koiranputkea ja horsmaa.
Keskusteluapua ei pidä väheksyä, se oli suurenmoista ja piti vaikeina aikoina terveiden kirjoissa. Opetti se ainakin sen, että kun minulle apua annettiin, niin nyt hyvinä aikoina on valmis auttamaan niitä, jotka nyt avun tarpeessa ovat.... moni sellainen, joka ei itse ole aiheuttanut ongelmiaan, ei muuta tarvitsekkaan kuin alun uuteen. Joskus riittää jopa kuuntelija. Tiedän itse miten luotettavalle ihmiselle kun ääneen kertoo tilanteestaan, saattaa itse, jos ei keksiä tilanteesta ulospääsyä, niin ainakin hieman päästä niistä yliotteeseen. Ne jotenkin pienentyvät...olisko jonkunasteinen henkinen juttu?
- Redish
K.E.Pappi kirjoitti:
Kieriskelee isoilta ja pieniltakin firmoilta ryöstetyissä yhteisövero rahoissa,helvetti kun on hienon systeemin keksineet nuo papinperkeleet joskus.
-Yhteisövero on jäänne jostain 1600-luvulta,on se kumma miksi sitä ei ole noussut suurempi haloo.
-Tai,onhan siitä ,kun nokiakaltaisetkin pörssifirmat "äänestävät jaloillaan" ja siirtävät tuotantojansa kehitysmaihin.
-Siellä ne Kirkkokadulla laskevat ryöstösaalistaan,sulle,mulle,sulle,mulle ja pikkusen tuosta African Tutseille vai mitä Hutuja ne lienevätkin. Sinne siis pari miljoonaa lähetämme aseisiin ,että jaksavat sitten tapella niitä heimosotiaan.
-Lähettäisivät edes laivalastillisen kortonkeja sinne,pudottaisivat ne matoksi savanneille - eivätpähän sitten lisääntyivivät kuin kanit,vaikkakin onhan se naiminen ilman gummii paljon maukkaampaa.Unohdit listastasi otsonikerroksen murheet ja viime viikkoisen lumimyräkän. Kirjoituksestasi voisi päätellä, että kirkko on niihinkin syyllinen.
- duuuuunari
Redish kirjoitti:
... moni sellainen, joka ei itse ole aiheuttanut ongelmiaan, ei muuta tarvitsekkaan kuin alun uuteen. Joskus riittää jopa kuuntelija. Tiedän itse miten luotettavalle ihmiselle kun ääneen kertoo tilanteestaan, saattaa itse, jos ei keksiä tilanteesta ulospääsyä, niin ainakin hieman päästä niistä yliotteeseen. Ne jotenkin pienentyvät...olisko jonkunasteinen henkinen juttu?
www.elakesaastotili.fi ja sitärataa.
ei koko säästämisideassa ole mitään ideaa. herrojen hömpötyksiä. - hölmöt pösilöt
duuuuunari kirjoitti:
www.elakesaastotili.fi ja sitärataa.
ei koko säästämisideassa ole mitään ideaa. herrojen hömpötyksiä.Toukouussa erosin, enkä ole katunut..en tarvise jotain instituutiota elämääni suojaamaan ja rahastamaan...
- seminaariin,,,
hölmöt pösilöt kirjoitti:
Toukouussa erosin, enkä ole katunut..en tarvise jotain instituutiota elämääni suojaamaan ja rahastamaan...
On siinä etunsa,nytkin 100 pappia höylää suomessa rippisleirieilä ISOSTA .
On helppoamennä nuoren naisen mieleen sanomala vain "näytän kuinka jeesus meni getcemaneen" ja nain on pikkulikka kuin sulaa vahaa pikkuperkeleenpapin edessä! - Rivieeralle naimaan
seminaariin,,, kirjoitti:
On siinä etunsa,nytkin 100 pappia höylää suomessa rippisleirieilä ISOSTA .
On helppoamennä nuoren naisen mieleen sanomala vain "näytän kuinka jeesus meni getcemaneen" ja nain on pikkulikka kuin sulaa vahaa pikkuperkeleenpapin edessä!Tein ja vuosi sitten saman jutun ja aattelin että 58 vuotiaana ostan säästyneillä rahoilla hulppean asunto-auton,jossa juon ns;ehtoollisviinejä muijani ajaessa Ranskan kyläteitä.
Ei pappien perseeseen mun rahojani laiteta. - Tosiontossavainen
Rivieeralle naimaan kirjoitti:
Tein ja vuosi sitten saman jutun ja aattelin että 58 vuotiaana ostan säästyneillä rahoilla hulppean asunto-auton,jossa juon ns;ehtoollisviinejä muijani ajaessa Ranskan kyläteitä.
Ei pappien perseeseen mun rahojani laiteta.Mitä eroa on joka ainoasta tilistä maksaa kirkolle 1,4% , tai sitten maksaa se vaikka omaan eläkerahastoon/vaikka osakkeisiin/osakerahastoihin vaikka vain omalle tilille kartuttamaan-mikä on huonoin vaihtoehto?
Heh - kirkolle maksaessasi saat vain kuopan ,kuopan josta se kuitenkin perii noin:1000E perillisiltäsi. - mummo,,,,
Tosiontossavainen kirjoitti:
Mitä eroa on joka ainoasta tilistä maksaa kirkolle 1,4% , tai sitten maksaa se vaikka omaan eläkerahastoon/vaikka osakkeisiin/osakerahastoihin vaikka vain omalle tilille kartuttamaan-mikä on huonoin vaihtoehto?
Heh - kirkolle maksaessasi saat vain kuopan ,kuopan josta se kuitenkin perii noin:1000E perillisiltäsi.Mä taas ajattelin että niinsanotussa taivaassa jonka kirko lupaa on niin pirun suuri ruuhka että jättäydyn ulkopuoliseksiö.
Minusta kuluttajavirasto saisi tutkia Suomen Kirkon lupauksia pääsystä taivaaseen?
Vai onko kirkolla näyttöä että joku olisi sinne pääsyt?
- vähmmästäkin käydään nykyisin oikeutta? - kylsäänytiedöt
mummo,,,, kirjoitti:
Mä taas ajattelin että niinsanotussa taivaassa jonka kirko lupaa on niin pirun suuri ruuhka että jättäydyn ulkopuoliseksiö.
Minusta kuluttajavirasto saisi tutkia Suomen Kirkon lupauksia pääsystä taivaaseen?
Vai onko kirkolla näyttöä että joku olisi sinne pääsyt?
- vähmmästäkin käydään nykyisin oikeutta?Miksi Kirkkoa ei koske suomen lait?
Kirkkoihin ympätään venäläismummoo - vaikka laki sano poiostumista maasta väliottömästi?
Kohta kirkkomme ovat täysi vevakoita, -- venakkomuijia johon suomen LALI ei pure
-Montakohan venäjänrikollista kirkkom,me jo suojewlee?? - rippi
kylsäänytiedöt kirjoitti:
Miksi Kirkkoa ei koske suomen lait?
Kirkkoihin ympätään venäläismummoo - vaikka laki sano poiostumista maasta väliottömästi?
Kohta kirkkomme ovat täysi vevakoita, -- venakkomuijia johon suomen LALI ei pure
-Montakohan venäjänrikollista kirkkom,me jo suojewlee??aivan perseestä kirkomme,papit vain peppureikääni ,,,kauheeta,m,,
- vai niin.
ei ole enää oikeuksia kirjoitti:
Siinä vaiheessa kun eroat kirkosta, ei sinulla ole mitään oikeuksia kuulla rahankäytöstä..Kyllä kirkkoherranvirastosta lähetetään kirje, jossa kerrotaan, että menetät ne "oikeutesi", jota sinulla seurankunnan jäsenenä oli.
Minä kun en tee yhtään mitään kirkon oikeuksilla! Mitä ne on, jota ilman ei muka pärjää???
- ajattele.
Jos kaupassa pyydetään euroa lisää ostosten päälle, en anna! Miksi minä kirkolle maksaisin? Kirkko on liikelaitos siinä kuin joku muukin.
- toometti
En enää maksa kirkollisveroa. Yksi vero vähemmän. Ja tätätkin maksoin vuosikausia vapaaehtoisesti, mikä taukki.
- äitööisö
Eletään aikaa joloin pikkupojat kotiutuvat rippisleireiltä,kyselkää pojiltanne kävikö pappi siunaamassa yksityisesti "poikanne".
-On se kauheaa,mihin tämä maailma on menny.
- ota selvää
Eläkesäästötilit ovat suurimman luokan huijausta..kun tulet eläkeikään, niin voi olla, että mitään ei ole jäljellä.
Laita se 1,4 % ihan tavalliselle tilille, äläkä maksa kirkollisveroa - niillä keinoilla saat sitä eläkerahaa. Sijoita välillä määräaikaisille tileille, joista saa paremman koron.- Voi ,miksen
Mitä minä tekisin rippisleireilä isosille .tottakait menisin niiden pientä ja kimaista vakoa vonkaamaan.
Miksai en alkanut nuorena papiksi,nyt saisi 18 kesäistä vakoa kullineni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744