Haluaisin saada toisen lapseni kanssa imetyksen onnistumaan. Esikoisen kanssa imetys ei oikein onnistunut. Esikoinen oli käytännössä pulloruokinnalla. Imetin silti puolivuotiaaksi, vaikka tiesinkin ettei maitoa juurikaan herunut.
Toisen lapseni elämä alkoi runsas viikko sitten sektioista. Lähtökohta imetykselle oli siis hieman huonompi kuin luonnollisesti syntyneelle esikoiselleni.
Ennen synnytystä päätin, että tämän lapsen kannsa tehdään kaikki imetyksen onnistumiseksi. Sektio tehtiin nukutuksessa. En saanut imettää lasta ensimmäiseen vuorokauteen. Lapsi imi toisena päivänä tosi lujaa, joten maitoa olisi pitänyt herua. Lapsen imuote on kuulemma erinomainen. Neuvolassa sanoivat, että parin päivän päästä hukun maitoon. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Pyrin juomaan nestettä paljon ja lepäämään. Vippaskonsteista olen kokeillut mammateetä, jota juon päivittäin monta kupillista. Ykkös- ja kotikaljaa olen myöskin kokeillut. Pyrin olemaan lapsen kanssa paljon ihokontaktissa. Ensimmäiset päivät imetin lasta todella intensiivisesti, aika suuren osan ajastani nytkin.
Minulla on kaksi käsikäyttöistä rintapumppua, Ainu ja Avent Isis. Kummallakaan en saa herumaan kuinteelusikallisen kovalla työllä. Vauvakaan ei saa varmaan sen enempää. Pitkänkin imetyssession jälkeen vauva juo korviketta pullosta runsaasti. Eikö rintapumpulla vaan kuulukaan aina saada mitään? Mietin hieman sähköisenkin rintapumpun hankintaa. Voitanko kuitenkaan siinä mitään, sillä laite on aika kallis?
Nyt vauva ilmeisesti turhautuu kun ei mitään saa. Nukahtaa rinnalle aika helposti. Yöllä vauva heräisi itsekseen ainoastaan kerran syömään, ellen herättelisi.
Mietin vaan kannattaako muutaman tipan takia imettää, kun kuitenkin joutuu antamaan korviketta, vai siirtyä suosiolla korvikkeisiin? Olisiko vielä toivoa tai hyviä konsteja? Neuvoja otetaan vastaan.
miten imetys käyntiin?
8
628
Vastaukset
- sdjalskj
En osaa sanoa mitään siitä, riitääkö maitosi oikeasti vaiko ei (sillä tottakai lapsi juo pullosta mieluummin, se on helpompaa), mutta rintapumpusta:
Imetin lasta (täys-)4kk edelleen (lapsi 1v1kk) ja täytyy sanoa, että oli alussa työn ja tuskan takana pumpata esim 10ml. SItten, kun lapsi oli noin 2-3kk, maitoa tuli joskus ihan 60ml-desi.
Pumppasin tosi vähän, koska lapseni ei syönyt koskaan tuttipulloa, ja hörppyytys oli toooosi raskasta ja hidasta.. Lähinnä pakastin ja lisäsin sitten ruokiin, kun lapsi alkoi syömään kiinteitä. Ja usein mietinkin, mikä järki koko pumppaamisessa oli..
Jouduin itse luottamaan imetykseen vaikka imetys oli supervaikeaa aluksi, koska lapsi ei huolinut muutakaan. Uskonkin siihen, että stimuloimalla rintaa maitoakin heruu enemmän NORMAALISTI, mutta ainahan voit olla poikkeus syystä tai toisesta, erilaisia ihmisiähän me ollaan.
Pullon antaminen ei ainakaan lisää maidontuotantoa, mutta ymmärrän, että voi olla pelottavaa heittäytyä "tissin armoille" esim. pariksi päiväksi koemielessä ja jättää pullo kokonaan pois. Se voisi kuitenkin auttaa (voisitko vaikka käydä neuvolasssa tarkastuspunituksilla, jos pelkäät, että lapsi ei todellakaan saa tarpeeksi ravitoa?)
Miks muuten pumppaat maitoa? Vauvan tissittely kyllä lisäisi mielestäni varmemmin maidon määrää.
Tämä oli tällainen taviksen mielipide. Mukavaa aikaa uuden pienokaisen kanssa!- oksitosiini
Muistaakseni oksitosiini sai mulla aikaan herumisen kun se oli aluksi vähän tiukassa.
Tissit oli kovat kun kivi mutta maitoa ei tullut joten käytin ekan viikon tätä nenäsuihketta sektion jälkeen... myöskin kauratyynyä =)
- näin meillä
Mä sain maidon tulemaan toisen kanssa, kun pumppasin imetysten välillä tunnin välein molempia rintoja muutamia (10-20) pumppasta kerrallaan vuorotellen 3-5krt, jo viikon iässä tuli pulloon 60-100ml, ensimmäisen kanssa maitoa ei tullut, tää käytäntö aloitettiin jo sairaalassa kätilön neuvosta :)
En tiedä tehoaako kaikille mutta eihän kokeilu mitään maksa kun kerran rintapumppu jo on ;) Nyt tulee vaualle painoa 100-200g viikko ja pakkaseenkin riittää 1-2dl päivässä, kokeile ihmeessä! - eräs äiti
En herättelisi lasta syömään yöllä, mutta kun imetät, niin katso lasta suoraan silmiin, niin maito voi alkaa herua. Mutua koko tämä neuvo, mutta kannattaa kokeilla.
Olen sitä mieltä, että lapsen unta ei saa häiritä koska lapsi kasvaa nukkuessaan. Pidän herättämistä väkivaltaisena tekona, paitsi tietenkin, jos hän nyt päiväsaikaan rupee vetämään sikeitä 8 tuntia putkeen. - teille!
Pumppu ei ole yhtä tehokas kun lapsen imu, eli vaikka et saa paljoakaan tulemaan pumpulla voi kuitenkin olla että lapsesi saa ihan tarpeeksi. En tiedä miten muiden lapset, mutta meidän neiti ainakin söisi koko ajan jos vain antaisin, eli rintaa imisi koko päivän ja pulloja tyhjentäisi vaikka kuinka monta peräkkäin. Alussa luulin että lapsella on koko ajan hurja nälkä mutta kun ylimääräinen maito rupesi syöttöjen jälkeen tulemaan takaisin ulos huomasin että ei se nälkäänsä syönyt vaan ahneuttaan. Jos pelkäät että maitosi ei riitä voit imetyksen jälkeen antaa korviketta. Kannattaa myös imetysten välillä pumpata että rintasi saavat ärsytystä jolloin maidontuotanto paranee. Käsikäyttöisistä pumpuista minulla ei ole kokemusta mutta olen kuullut että ne eivät ole mitä tehokkaimpia. Itselläni on Aventin sähköpumppu ja se on todella hyvä. Alussa kun vauvani imi huonosti ja sen seurauksena maitoakaan ei kovin paljon tullut jouduin istumaan pitkiä aikoja pumpun ääressä. Sähköisellä ei tarvitse miettiä koko pumppausta vaan voi rauhassa lueskella lehtiä tai surffata netissä. Kun on rauhallinen maitokin tulee helpommin. Alussa ei kannata tuijottaa pumpattua määrää vaan käyttää tietty aika pumppaamiseen esim 10-15 min per rinta.
Yöllä en herättäisi syömään mikäli painonnousu on ok (170-240g/viikko).
Uskon että jokainen terve nainen pystyy imettämään jos vain tekee töitä sen eteen. Kyllä sitä maitoa tulee jos vain imettää usein ja pumppaa välillä (ei kaikki sitä pumppuakaan tarvitse).
Ja niistä pienistä tipoista sen verran että on tosi hyvä jos annat ne pienetkin tipat mitä saat ulos lapsellesi vaikka loput olisikin korviketta. Niissä on tärkeitä aineita.
Lopuksi haluan vielä sanoa että mikäli päädyt lopettamaan imetyksen kuitenkin ja siirtyä kokonaan korvikkeisiin, ei kannata potea syyllisyyttä siitä. Korvikkeiden antaminen ei tee sinusta huonoa äitiä! - imetysmami
Kun vauvani puolitoita vuotta sitten syntyi, hän ei saanut rinnasta otetta. Lypsin ja välit harjoiteltiin tissilläoloa. Lypsämällä sain tosi huonoja saaliita, 10 ml jne. Mutta kun vauva oppi ottamaan rinnasta kiinn, pyysin neuvolasta punnituksia monta kertaa viikossa, jotta äin riittääkö rintamaito. Ja tarkkailin kastuvatko vaipat. Vauva kasvoi, joten sai tarpeeksi maitoa rinnasta. Pumppu ei siis ole välttämättä yhtä tehokas kuin vauva. Pyydä siis punnituksia tarpeen mukaa niin tiedät kasvaako vauva. Lisämaidon antaminen vähentää aina oman maidon tuotantoa. Mutta tottakai lisämaitoa pitää antaa jos kasvu hidastuu tai vaipat ovat kuivia.
- jukebox
Kannattaa kokeilla tarjota rintaa mahdollisimman useasti...
Itse en saa pumpulla aina herumaan juuri mitään, enkä osaa sanoa montako milliä vauvani syö, kun kaikki menee suoraan suuhun, pulloa en ole antanut, vaikka joskus tuntuukin siltä ettei sitä varmaan enään tule, mutta neuvolassa käydessämme silti vauva kasvaa reippaasti koko ajan, että pakko se on uskoa että vaikka ne rinnat välillä on kuin roikkuvat blinit, niin silti niistä vaan jotain tulee...
Näin ollen en osaa muuta sanoa kuin naiset luottakaa vartaloonne ja vauvaanne...
Muistakaa nauttia ihanista kevätpäivistä- vaan tule...
Kun ei jaksa vauveli imeä niin ei sitä maitoa kehity, eli ei ole tarpeeksi.Ja kun on jo ennestään lapsi niin ei ihan koko päivää voi imettää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780