tilanne: muutaman kuukauden epämääräinen kaukosuhde erakkomaiseen ja sulkeutuneeseen mieheen. hän tiesi, etten syö pillerejä ja aina välillä humalassa kondomi unohtui. kerran söin jälkiehkäisypillerin, nyt luulin olevamme turvallisilla vesillä, mutta toisin kävi. olen 6 viikolla raskaana.
mies tuntee olevansa liian vanha isäksi, 40-vuotta. itse olen 28. hän ei pysty näkemään itseään isänä, ei ainakaan minään perheenisänä. toisaalta hänestä on moraalisesti väärin kasvattaa lapsin niin, että vanhemmat eivät ole yhdessä lapsen kanssa. meitä molempia myös huolettaa maailman tila, onko tänne järkeä tehdä lisää porukkaa, kun ongelman ovat jo niin suuria? olen pohtinut aborttia, mutta en usko, että pystyisin sitä tekemään, vaikka mies sitä toivoisi. hän on aina ollut aborttia vastaan, mutta nyt kun sattui omalle kohdalle, hän toivoisi minun sen tekevän. hän toivoisi saavansa olla vapaa. vapaa tekemään elämällään mitä haluaa. meillä oli ihan hyvä keskustelu asiasta, hän oli järkevä ja rauhallinen. lupasi tulla seuraavana viikonloppuna luokseni ja oli erotessa hellä ja lämmin. nyt on kuitenkin jo lauantai, häntä ei kuulu, eikä vastaa viesteihin. en tiedä mitä ajatella.
itse haluaisin pitää lapsen. tämä ei ole missään nimessä ideaali tilanne, mutta todellisuutta, jonka kanssa täytyy elää. minua kuitenkin kalvaa syyllisyys, syyllisyys siitä, että mies on voimaton päätökseni edessä. hän on minulle kuitenkin tärkeä ja välitän hänenstä, enkä haluaisi tehdän mitään vasten hänen tahtoaan. en kuitenkaan pysty häpäisemään omaa kehoani abortilla. tuntuu kuin pahoinpitelisin itseni. en pysty olemaan onnellinen raskaudesta, kun huoli isästä painaa. on turhauttavaa, kun en saa häneen yhteyttä.
mitä luulette, voisiko hänen mielensä muuttua? hän kyllä pitää lapsista ja tulee niiden kanssa toimeen, ei vaan haluaisi omaa. teenkö väärin kun pidän lapsen? miten pääsen eroon syyllisyydestä?
"pakotanko" miehen isäksi?
15
1034
Vastaukset
- mikko_n_75
Et tietenkään tee väärin pitäessäsi lapsen. Päinvastoin tekisit väärin teetättäessäsi abortin parisuhde-epävarmuuksien vuoksi. Ihmettelen erityisesti lapsen isän asennetta, koska se, että hän on 40-vuotiaana saanut aikaiseksi toimivan suhteen alle 30-vuotiaan naisen kanssa ja tulossa perheenisäksi, on ennemminkin siunaus kuin vahinko.
Alkuperäisestä viestistä oli pääteltävissä tiettyjen asioiden tapahtuvan "humalassa ollessa". Nyt kun kuitenkin olet raskaana, ethän siitä tiedettyäsi ole enää jatkanut alkoholin käyttöä? Oletan, että jos molemmat osapuolet miettisivät tätä alkoholipuolta enemmän, niin se auttaisi varmasti paljon vanhemmuuden haasteisiin vastaamisessa.- suvijuulia
en tietenkään ole juonut pisaraakaan sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana. eikä me kummatkaan mitään alkoholisteja olla, muutaman kerran on tullut yhdessä juhlittua. lisättäköön vielä pöytäkirjaan, että olemme tunteneet toisemme jo kymmenisen vuotta, joten en minä kenenkään tuntemattoman sänkyyn ole hypännyt.
kiitos mikolle järjevästä vastauksesta. noin minäkin haluaisin ajatella. luin aborttiin liityvää lainsäädäntöä ja huomasin, ettei minulla olisi aborttiin edes kunnon perusteita. tunnen olevani valmis äidiksi ja minulla on kunnon tukiverkosto takanani. myös talous on kunnossa. ainoa asia, joka mieltäni painaa, on tämä miehen haluttomuus. hän syyttää asiasta vain ja ainoastaan itseään ja minulla on hänen puolestaan paha olla. - onnesi..
suvijuulia kirjoitti:
en tietenkään ole juonut pisaraakaan sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana. eikä me kummatkaan mitään alkoholisteja olla, muutaman kerran on tullut yhdessä juhlittua. lisättäköön vielä pöytäkirjaan, että olemme tunteneet toisemme jo kymmenisen vuotta, joten en minä kenenkään tuntemattoman sänkyyn ole hypännyt.
kiitos mikolle järjevästä vastauksesta. noin minäkin haluaisin ajatella. luin aborttiin liityvää lainsäädäntöä ja huomasin, ettei minulla olisi aborttiin edes kunnon perusteita. tunnen olevani valmis äidiksi ja minulla on kunnon tukiverkosto takanani. myös talous on kunnossa. ainoa asia, joka mieltäni painaa, on tämä miehen haluttomuus. hän syyttää asiasta vain ja ainoastaan itseään ja minulla on hänen puolestaan paha olla.Olet varmasti kunnon nainen ja sinusta tulee / on jo tullut hyvä äiti. Rakastat lastasi ja tunnet vastuusi hänestä ja itsestäsi. Elämäsi tulee olemaan onnellinen.
Arvaan, että miehesi kypsyy ajatukseen lapsesta ja isyydestä, kunhan aikaa hieman kuluu. Lapsi on parasta mitä ihmiselle elämässä voi kohdata. Useimmat ymmärtävät tämän ennemmin tai myöhemmin.
Sinun kannattaa jättää nämä aborttipalstat ja täällä lasta vihaavat sekä mustia "voimia" manaavat abortti-asiamiehet.
Keskity lapseesi ja onneesi. - Miten sen
onnesi.. kirjoitti:
Olet varmasti kunnon nainen ja sinusta tulee / on jo tullut hyvä äiti. Rakastat lastasi ja tunnet vastuusi hänestä ja itsestäsi. Elämäsi tulee olemaan onnellinen.
Arvaan, että miehesi kypsyy ajatukseen lapsesta ja isyydestä, kunhan aikaa hieman kuluu. Lapsi on parasta mitä ihmiselle elämässä voi kohdata. Useimmat ymmärtävät tämän ennemmin tai myöhemmin.
Sinun kannattaa jättää nämä aborttipalstat ja täällä lasta vihaavat sekä mustia "voimia" manaavat abortti-asiamiehet.
Keskity lapseesi ja onneesi.takaat? Minä en saanut onnea lapsesta. Miksi luvata kun ei toteudu kuitenkaan.
- myös saa
Miten sen kirjoitti:
takaat? Minä en saanut onnea lapsesta. Miksi luvata kun ei toteudu kuitenkaan.
Puheesi on kummallista. SINÄ et SAANUT onnea lapsesta????
Oletko ajatelut mitä onni on? Se ei ole vain "saamista" vaan myös antamista. Elämä lapsen kanssa on onni. Se on vastuullisuutta, mutta myös mahdollisuutta ymmärtää toisen ihmisen elämää, ajattelua, kasvua, mahdollisuuksia.
Luovu periaatteesta, että "sinun on saatava", sitten saat. - kanssa..
myös saa kirjoitti:
Puheesi on kummallista. SINÄ et SAANUT onnea lapsesta????
Oletko ajatelut mitä onni on? Se ei ole vain "saamista" vaan myös antamista. Elämä lapsen kanssa on onni. Se on vastuullisuutta, mutta myös mahdollisuutta ymmärtää toisen ihmisen elämää, ajattelua, kasvua, mahdollisuuksia.
Luovu periaatteesta, että "sinun on saatava", sitten saat.on täysin PERS***TÄ voin kertoa!
- höpötyksiä..
onnesi.. kirjoitti:
Olet varmasti kunnon nainen ja sinusta tulee / on jo tullut hyvä äiti. Rakastat lastasi ja tunnet vastuusi hänestä ja itsestäsi. Elämäsi tulee olemaan onnellinen.
Arvaan, että miehesi kypsyy ajatukseen lapsesta ja isyydestä, kunhan aikaa hieman kuluu. Lapsi on parasta mitä ihmiselle elämässä voi kohdata. Useimmat ymmärtävät tämän ennemmin tai myöhemmin.
Sinun kannattaa jättää nämä aborttipalstat ja täällä lasta vihaavat sekä mustia "voimia" manaavat abortti-asiamiehet.
Keskity lapseesi ja onneesi.Mikäs onnenamuletti tai ennustaeukko se sinä olet. Mistä ihmeestä tiedät kenekään onnesta mitään. Tuo on pahemmanlaatuista huijausta ja perättömien lupailua tuollainen onnellisen elämän lupaaminen.
Lapsi ei tuo onnea kaikille, yritä ymmärtää se. Eikä varsinkaan ole parsta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ihme horinoita - meitä valheelta....
onnesi.. kirjoitti:
Olet varmasti kunnon nainen ja sinusta tulee / on jo tullut hyvä äiti. Rakastat lastasi ja tunnet vastuusi hänestä ja itsestäsi. Elämäsi tulee olemaan onnellinen.
Arvaan, että miehesi kypsyy ajatukseen lapsesta ja isyydestä, kunhan aikaa hieman kuluu. Lapsi on parasta mitä ihmiselle elämässä voi kohdata. Useimmat ymmärtävät tämän ennemmin tai myöhemmin.
Sinun kannattaa jättää nämä aborttipalstat ja täällä lasta vihaavat sekä mustia "voimia" manaavat abortti-asiamiehet.
Keskity lapseesi ja onneesi.Mikäs hemmetin ennustajaeukko sinä olet. Aika ennekuulumatonta lupailla ihmiselle täällä onnellinen elämä. Tuohan on valehtelua, ja pilaa julmimmasta päästä. Mieti nyt vähän ennekuin möläyttelet olemattomia.
Ei lapsi tuo onnea, jos ei sitä halua. Eikä lapsi ole "parasta ihmiselle", jos se ei ole toivottu. Eikä se tuo onnea edes välttämättä silloin kun se on haluttu. Luuletko että lapsi jokin onnenkeksi, jolla kaikki ongelmat selkiää. Kyllä onnellisuus ja onni elämässä on kiinni ihan muusta kuin lapsesta. Jollain lapsi toki lisää onnen tunnetta, mutta ei mitenkään yleistäen.
Joten lopeta tuo valheelinen onnenlupailu pelkästään lapsia synnyttämällä.
Tuollainen harhakuvien toivottelu on paljon pahempaa kuin voimien toivottelu, sillä voimien toivottelussa ei ainakaan luvata mitään mahdotonta tai ennustella olemattomia...
- isyyden selvittäminen
Silloin ei lapsen isälle tule mitään seuraamuksia, mutta lapsella ei myöskään ole juridista isää, ei isän nimeä virkatodistuksessa eikä perintöoikeutta isäänsä nähden.
Jos taas isyys selvitetään, isä saa tapaamisoikeuden lapseensa nähden, mutta ei huoltajuutta. Mikään ei kuitenkaan velvoita isää tapaamaan lastaan. Lapsella on oikeus saada isältään elatusta, mutta elatusavuksi tällaisessa lähes tuntemattoman isän tapauksessa merkitään yleensä jokin pikkusumma, ja äiti saa loput elatustukena. Lapsella on kuitenkin perintöoikeus isäänsä nähden ja väestökirjoissa mies on merkitty hänen isäkseen.
Neuvottele miehen kanssa siitä mitä teette. Lapsen kannalta jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni reilumpi.- tähän,
että tietysti äiti saa elatustuen siinäkin tapauksessa, että lapsen isyyttä ei ole selvitetty.
- -----------------
ensinnäkin, 40 vuotiaan luulisi tietävän mitä voi käydä jos pökkii kännissä ilman ehkäisyä.
Joten turha on hänen rutista yhtään mitään.
Toisekseen kuitenkin kannattaisi miettiä lasta: onko teistä lapsen vanhemmisi?
Jos humalassa ilman ehkäsyä jonkun puolituntemattoman kanssa ylipäätään menee aikuinen nainen harrastamaan seksiä, niin millainen hän olisi äitinä? Vastuullinen-ko?
Ehkä, mutta kuulostaa melko haperolta alulta lapselle, ehkä se keskeytys olisi järkevämpi vaihehto ja sen jälkeen piuhat poikki jos tuohon ikään mennessä ei ole oppinut tuon enempää vastuullisuutta.- hiljaa
katkeroitunu lapsentappamiseen houkuttelija!!! Onneks fiksummat ymmärtää olla tekemättä samaa virhettä ja vääryyttä kun sä.. (?)
- hei!!
Kirjoituksestasi päätellen ajattelen, ettei sinulla ole edes muuta vaihtoehtoa kuin pitää vauva. Olet aivan valmis äidiksi kaikin puolin. Se ettei miesystäväsi ole valmis isäksi, ei ole sinun vikasi ja sen perusteella et tietystikään voi ( siis ei kannata) aborttia tehdä. Aborttia ei todellakaan pidä tehdä, jos et itse sitä ehdottomasti halua!
Mies oppii rakastamaan lastanne jos haluaa. JOs ei näin käy, ei hän olisi ollutkaan arvoisesi ja tulevaisuutenne ei todennäköisesti olisi onnistunut ilman lastakaan.
Ei sinun tarvitse murehtia 40-vuotiaan miehen selviämisestä isäksitulotiedon kanssa. 40-vuotias on jo itse siinä iässä, että pitää tietää mitä asioista ajattelee ja tiomii sitten sen mukaan. Sinä taas toimit oman parhaasi mukaisesti. Jos ne teidän "parhaat" kohtaavat toisensa hyvä niin. Jos ei niin, sellaista elämä on!
Isälle voit viestittää, ette tule häneltä vaatimaan mitään, jos hän on ehdottomasti lasta vastaan. Uskon että tulee muuttamaan mielensä kyllä raskauden edetessä, ja viimeistään kun lapsi syntyy!! ;DD
Tsemppiä sinulle, pärjäät kyllä hyvin. Äläkä murehdi aikuisen miehen selviämistä...... - Sisely
miehen mieli saattaa muuttua raskauden kestäessä, tai lapsen synnyttyä. tai sitten voi olla ettei niin käy eikä hän halua edes olla tekemisissä sinun tai lapsenne kanssa. etukäteen sitä ei oi tietää, itse uskon (haluan ainakin) ensimmäisen vaihtoehdon olevan se todennäköisempi. se selviää ajallaan. ketään ei voi pakottaa isäksi, elättäjäksi kylläkin, se ei taida olla kuitenkaan se mitä haluat?
mielestäni sinun ei misäänn nimessä kannata aborttia tehdä. sanoit haluavasi pitää lapsen, silloin ainoa järkevä teko on tehdä niin. etkä tee väärin, et missään nimessä.
kun lapsi on syntynyt, tai jo aikaisemmin, voit sopia tämän miehen kanssa isyyden tunnustamisesta/tunnustamatta jättämisestä yms. varmasti löydätte yhteisen sävelen jos puhutte ja suhtaudutte asiaan kuin aikuiset.
ehkä lapsesi isä on järkyttynyt raskaudesta, onhan sitä itsekin testin tehtyään melko lailla puulla päähän lyöty. anna hänelle aikaa ja tilaa ajatella asiaa, selvitellä ajatuksiaan, aikuinen astuullinen mies ottaa itse yhteyttä kun on asian käsitellyt!
hyvin sulle/teille käy, yritä nauttia raskaudestasi! - abortin tehnyt
Minä tein abortin joskus, koska silloin se oli paras valinta elämäntilanteeni suhteen. Olin liian nuori, eikä mies edes halunnut isäksi.
Olet kuitenkin 28..älä tee aborttia. Mikään ei ole ihanampi asia elämässä kuin OMA LAPSI. Ihan sama mitä se mies on mieltä...onhan sekin jo kuitenkin neljäkymppinen. Ehkä sekin tajuaa se sitten kun näkee oman lapsensa.
Kun minä tein abortin, olin todellakin liian nuori ja vastuuntunnoton kasvattamaan omaa lasta. En uskonut tuntevani mitään omantunnon tuskia siitä mitä halusin tehdä, joten päädyin aborttiin. Nyt vuotta myöhemmin kuitenkin tunnen itseni sairaan ahdistuneeksi. En tunne olevani mikään murhaaja, mutta kuitenkin..ilman sitä mitä tein, minulla saattaisi todennäköisimmin olla lapsi tällä hetkellä. Jos tällä hetkellä huomaisin olevani raskaana uudestaan, tekisin kaikkeni että lapseni saisi hyvän elämän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742