Kertokaahan joku ystävällinen ja viisas sielu, mitä alitajuntani tahtoo sanoa.
Unessa taisin olla yhdessä miehen kanssa, johon olen ihastunut. Olo tuntui todella harmooniselta, levolliselta. Asiat oli kohdillaan. Yksi asia kuitenkin, joka on toistunut usein unissani viime aikoina (eli en kuule kunnolla); mies koekuuntelutti minulle jotain puhekasettia opetustarkoitukseen, mutta ääni nauhalta oli kauhean hiljainen. Päivittelin siinä, että onhan tämä todella hyvä, mutta kun mulla on tuo kuulo alkanut heikentyä :)
Sitten toisessa osassa unesta minulla meni ihan liian hyvin. Olin ystäväni henkisenä tukena hammaslääkärillä. Odotettiin lääkäriä ja aloin pelleilemään jollain peilisysteemillä, millä siis katsotaan ihmisen purukalustoa. Nauroimme tyhmille jutuille, kunnes tämä miespuolinen lääkäri tuli paikalle. Ja hän oli kuin jostain kliseisestä naisten päiväunista; tumma, komea ja hirveän mukava. Ja minä aloin pelleillä hänen kanssaan; kutittelin kyljistä ja kiusottelin, ja rapsuttelin päästä (nii'in). Ihan kuin olisimme aina tunteneet. Sitten olinkin ravintolassa. Tiesin, että tuo hammaslääkäri on kihloissa tai naimisissa, ja siellä hän istui pöydän ääressä vaimonsa kanssa. Nainen luki jotain sisustuskirjaa, liittyen ammattiinsa. Mies huomasi minut, ja menimme ravintolan ulkopuolelle. Hän jutteli jotain, katselin häntä ja yritin olla ajattelematta häntä muuna kuin "vain kaverina". Mies antoi minulle kirjan, joka taisi olla "opas parempaan henkisyyteen ja seksielämään" tai jotain sinne päin.
Uni loppui kaiketi tuohon. Minua ihmetyttää sekin, mistä nämä unessa olleiden ihmisten kasvot tulevat mieleeni, siis kun en ainakaan todellisuudessa muista koskaan nähneeni kyseisen näköistä miestä tai naista.
Herättyäni olen ollut hyvissä fiiliksissä, mitä nyt vähän harmittaa, että kaikki olikin vain unta.
Kiitos, jos joku jaksoi lukea loppuun asti!
Kaikki oli täydellistä
2
85
Vastaukset
- Embatija
Etsit itsellesi miestä joka ei vastaa todellisuutta. Niin kauan kun et tuota unelmiesi miestä löydä voit hyvin. Kun löydät jonkun joka hiukan vastaa unelmiasi olet kuuro ja tahallasi jätät huomioimata että mies on varattu..
Olisit voinut auttaa ystävääsi silloin kun se oli aika, nyt se on myöhäistä. Jätit sanomatta sellaista mitä ajatukseesi tuli, nielaisit ajatuksen ja jätit sanomatta... Nyt tulet kohta huomaamaan että tarttetkin ystäväsi apua noin suurinpiirtein samassa asiassa mitä et itse antanut hänelle.. tunnet syyllisyyttä ..
Luulet että ihastuksesi on sinuun ihastunut mutta huomaat pettymykseksesi ettei näin olekkaan, tajuat että uusi ihastuksesi on käyttänyt tunteitasi hyväkseen. Kirjan saanti tarkoittaa kantapään kautta kulkee jokainen oppi.- (aloittaja)
Voisi ollakin suurin piirtein asiat noin. Yksi asia tosin meni aika metsään; en todellakaan voi hyvin!
Tietääkseni en ole ihastunut varattuun, toisaalta en koe omaavani mahdollisuuksiakaan hänen suhteensa. Siksi siis olen ihan mahdottoman masentunut.
Tuo toinen kappale on luultavasti pelottavan lähellä todellisuutta.
Kiitos sinulle oikein paljon tulkinnasta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507955Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662245Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2312145- 1451711
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511230Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251229Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991113Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65839Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58762Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7736