Hurja

Tiuran tietä, kun isot pojat ovat jo hänen kimpussaan.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö lie pojat päättäneet, että tarina pitää yhtä, siinä ei yhden naisen sana paljoa paina.

Totuus se, että Kanerva on puhunut paskaa koko ajan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos olisi yhtään miestä, olisi eronnut jo. Kyse ei ole maailmallakaan tapahtuneissa eroamisissa yleensäkään siitä, osaako hoitaa tehtäväänsä, vaan siitä, mikä on tuon tason poliitikolle sopivaa ja mikä ei.

Äänestä
  • siinä mennä lipsahti suomikin natoon ihan vaan tekstiviestien varjolla. Ensin oli tuo eduskunnan seksuaalinen häirintä ja nyt TEKSTIVIESTI"KOHU"- eikö tämä typeryys jo ala riittämään, ja ketä meistä tämä oikeasti edes kiinnostaa? Onko suomen media todellakin näin vahvasti päättäjien talutusnuorassa?

    Eiköhän olisi jo kohta aika alkaa käydä keskustelua ihan oikeista ongelmista, joita varmaankin on ihan riittävästi odottamassa.

    Kemijärven tilannekin olisi 100% kiinnostavampi ja hyödyllisempi aihe seurata kuin tuommoinen huomiota epäolennaiseen ohjaavaksi tarkoitettu siviilikriisinhallintamössö.

    Olemmeko me suomalaiset todellakin näin helposti höynäytettävissä ja kuinka pitkään tämä vielä jatkuu?

    T.

    Äänestä

  • kotimaanongelmista kirjoitti:

    siinä mennä lipsahti suomikin natoon ihan vaan tekstiviestien varjolla. Ensin oli tuo eduskunnan seksuaalinen häirintä ja nyt TEKSTIVIESTI"KOHU"- eikö tämä typeryys jo ala riittämään, ja ketä meistä tämä oikeasti edes kiinnostaa? Onko suomen media todellakin näin vahvasti päättäjien talutusnuorassa?

    Ei sdpllä ole mitään ehdotuksia miten Kemijärvelle saadaan duunipaikkoja, niin ne jaksaa jauhaa tätä Kanerva paskaa.

    tälleen se menee.

    Äänestä

  • kotimaanongelmista kirjoitti:

    siinä mennä lipsahti suomikin natoon ihan vaan tekstiviestien varjolla. Ensin oli tuo eduskunnan seksuaalinen häirintä ja nyt TEKSTIVIESTI"KOHU"- eikö tämä typeryys jo ala riittämään, ja ketä meistä tämä oikeasti edes kiinnostaa? Onko suomen media todellakin näin vahvasti päättäjien talutusnuorassa?

    Eiköhän olisi jo kohta aika alkaa käydä keskustelua ihan oikeista ongelmista, joita varmaankin on ihan riittävästi odottamassa.

    Kemijärven tilannekin olisi 100% kiinnostavampi ja hyödyllisempi aihe seurata kuin tuommoinen huomiota epäolennaiseen ohjaavaksi tarkoitettu siviilikriisinhallintamössö.

    Olemmeko me suomalaiset todellakin näin helposti höynäytettävissä ja kuinka pitkään tämä vielä jatkuu?

    T.

    Vanhanen pois sekoilemasta niin maassa alkaa asiallinen toiminta, myös Kemijärvellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Seurata kirjoitti:

Tiuran tietä, kun isot pojat ovat jo hänen kimpussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu