Minä en ymmärrä enkä tule ymmärtämään nykymorttien ja -varusmiesten jatkuvaa sairastelua. Flunssaa, kurkkukipua, lihassärkyjä ja ties mitä nämä vekarat sanovat sairastavansa ja vetävät nappulaa naamaan kourakaupalla ja juoksevat varuskuntasairaalassa. Alokasaikana (2 kk) tuvassani muutama jannu tuli särkylääkkeistä niin riippuvaisiksi, että heille nousi heti kuume ja säryt tai ainakin "paska olo", jos ei säännöllisesti napannut Burnanaa naamaan. Toisilla ongelmat ovat mielenterveydessä ja he haluavat vain yksilöllistä huolenpitoa ja helpotusta.
Ymmärrän kyllä sen verran, että joskus sitä vain tulee flunssa. Minulla flunssa on n. 3 - 5 vuoden välein eikä armeija-aikaani (362 vrk) osunut ainuttakaan sairaspäivää. Flunssa minulla menee ohi kolmessa päivässä, koska annan kuumeen nousta ja tehdä tehtävänsä. Ulkoliikunta ympäri vuoden pitää huolen, ettei jokainen flunssa tartu. Mitään huippukuntoa tähän ei vaadita, vaan tähän on jokaisella mahdollisuus. Juoksen itse 12 minuutin juoksutestissä vain hieman yli 3 000 metriä.
Minun mielestä näille sairastelijoille tulee jatkossa antaa huomattavasti nopeammin e:n paperit eli kahden vuoden päästä kypsempänä miehenä uudestaan armeijaan. En hyväksy sitä, että puolustusbudjettia käytetään keskenkasvuisten kakaroiden makuuttamiseen varuskunnissa.
reservin johtaja
insinööri
••••Miksi mortit sairastelevat ? ••••
9
11753
Vastaukset
- Sivarimajuri
Minä olin intissä 2kk ja kerkesin sairastamaan kolmeen eri otteeseen 40 asteen kuumeen. Minulla oli poskiontelontulehdus kahteen otteeseen, keuhkoputkentulehdus kerran, silmätulehdus kaksi kertaa, kurkkutulehdus kerran. Lisäksi oli pientä kuumeilua, pahaa yskää ja nuhaa lähes koko inttiajan kunnes ymmärsin tuollaisen itsensä tuhoamisen lopettaa. Viikko sen jälkeen kuin intin lopetin olin jo täysin terve.
Itselläni ei ole myöskään tapana sairastella usein ja juoksen cooperin välille 3000-3500 ja lihaskuntoni on myös kiitettävä. Tuo intin ympäristö homeisine rakennuksineen on vain sellainen ympäristö että se saa monien vastustuskyvyn kaatumaan. Ja kun se vastustuskyky kerran kaatuu niin helposti lähtee kierre jolle ei näy loppua, koska intissä ei yksinkertaisesti annetta tarpeeksi ja kyllin laadukasta lepoaikaa jolloin sairaus ehtisi lähteä kunnolla pois.
"Minun mielestä näille sairastelijoille tulee jatkossa antaa huomattavasti nopeammin e:n paperit eli kahden vuoden päästä kypsempänä miehenä uudestaan armeijaan. En hyväksy sitä, että puolustusbudjettia käytetään keskenkasvuisten kakaroiden makuuttamiseen"
Mielestäni on typerää olettaa etteivät miehet, jotka on pakotettu paikkaan jossa he eivät halua olla, luistaisi jokaisesta hommasta mistä vain on mahdollista. Itse ainakin päätin hoitaa intin pois alta mahdollisimman helpolla, koska en koe olevani tuollaista palvelusta kenellekkään velkaa. Intissä olin jatkuvasti sairaana, mutta vaikken olisikaan ollut niin olisin tekeytynyt jatkuvasti sairaaksi, koska minulta ei heru kunnioitusta niille jotka minua johonkin pakottavat.
Inttiin ihmisiä tässä maassa voidaan vielä pakottamaan, mutta juuri tämän pakottamisen takia jotkut ymmärrettävästi luistavat hommista aina milloin vain kykenevät. Paras vaihtoehto olisi luonnollisesti vapaaehtoinen asevelvollisuus jolloin näiden epämotivoituneiden ihmisten ei tarvisi tulla tuhlaamaan valtion rahoja.- vastaus.
Minulle jäi sellainen maku intistä tuon sairastelun suhteen, että mitä vähemmän käy vastaanotolla, niin sitä hienompi mies, oli sitten oikeasti sairas tai ei.
"Ja kun se vastustuskyky kerran kaatuu niin helposti lähtee kierre jolle ei näy loppua, koska intissä ei yksinkertaisesti annetta tarpeeksi ja kyllin laadukasta lepoaikaa jolloin sairaus ehtisi lähteä kunnolla pois."
Mitä hyötyä on jostain vmtl:stä flunssan suhteen? Samalla lailla sitä muiden mukana siellä mennään, vain rankimmista harjotteista saa vapautuksen.
Kerran tulin varuskuntasairaalasta parantuneena pois ja parin päivän päästä taas uudelleen kipeäksi.
Syynä se, että kasarmi on täynnä nuhaneniä, jotka sen flunssan sitten tartuttavat muihin.
Vapautusten hakemista ujostellaan vaikka olisi oikeasti joku vaiva ja sitten kun hakee jotain vapautusta, niin tulee kp tai joku hemmetin vmtl.
Jos on vielä leiri tulossa, niin vapautuksen saa erittäin huonolla todennäköisyydellä
Movettaminen eli vapautusten hakeminen ilman oikeaa syytä ei tietenkään ole oikein. Itse tähän syyllistyin pari kertaa.
Kannattaa olla tarkkana oman terveydentilan suhteen, mitä kävikään santahaminassa cooperin testissä? - onttola2/09
vastaus. kirjoitti:
Minulle jäi sellainen maku intistä tuon sairastelun suhteen, että mitä vähemmän käy vastaanotolla, niin sitä hienompi mies, oli sitten oikeasti sairas tai ei.
"Ja kun se vastustuskyky kerran kaatuu niin helposti lähtee kierre jolle ei näy loppua, koska intissä ei yksinkertaisesti annetta tarpeeksi ja kyllin laadukasta lepoaikaa jolloin sairaus ehtisi lähteä kunnolla pois."
Mitä hyötyä on jostain vmtl:stä flunssan suhteen? Samalla lailla sitä muiden mukana siellä mennään, vain rankimmista harjotteista saa vapautuksen.
Kerran tulin varuskuntasairaalasta parantuneena pois ja parin päivän päästä taas uudelleen kipeäksi.
Syynä se, että kasarmi on täynnä nuhaneniä, jotka sen flunssan sitten tartuttavat muihin.
Vapautusten hakemista ujostellaan vaikka olisi oikeasti joku vaiva ja sitten kun hakee jotain vapautusta, niin tulee kp tai joku hemmetin vmtl.
Jos on vielä leiri tulossa, niin vapautuksen saa erittäin huonolla todennäköisyydellä
Movettaminen eli vapautusten hakeminen ilman oikeaa syytä ei tietenkään ole oikein. Itse tähän syyllistyin pari kertaa.
Kannattaa olla tarkkana oman terveydentilan suhteen, mitä kävikään santahaminassa cooperin testissä?Itse en (180vrk) varusmiespalveluksen aikana kertaakaan sairaana kuumeen tai flunssan takia. Itseäkin ärsytti suunnattomasti ne movet jotka oli jatkuvasti "sairaana"...se on sitten ryhmän muiden kannalta huonompi homma kun muut joutuu kantamaan rinkoissaan movettajien ryhmäkaluston. Ymmärrän kyllä jos on syy sairastella, mutta jos jatkuvaa "sairastelua" ilmenee, niin kotiin kasvamaan!!!
- kokokokokokoko
onttola2/09 kirjoitti:
Itse en (180vrk) varusmiespalveluksen aikana kertaakaan sairaana kuumeen tai flunssan takia. Itseäkin ärsytti suunnattomasti ne movet jotka oli jatkuvasti "sairaana"...se on sitten ryhmän muiden kannalta huonompi homma kun muut joutuu kantamaan rinkoissaan movettajien ryhmäkaluston. Ymmärrän kyllä jos on syy sairastella, mutta jos jatkuvaa "sairastelua" ilmenee, niin kotiin kasvamaan!!!
Movettaminen on ihanaa, vapautuksessa kun ajattelee niiden leirillä ähkivien tupakavereiden ilmeitä niin mikäpä sen arvokkaampaa. Ajattelee että siellä ne pojat kasvaa miehiksi, samalla kun itse lukee tuvassa ja hörppii vähän limua. Sitten pyytää vielä vääpeliltä mahdollisuuden käydä saunassa niin ai jai.
- k
"Itselläni ei ole myöskään tapana sairastella usein ja juoksen cooperin välille 3000-3500 ja lihaskuntoni on myös kiitettävä. Tuo intin ympäristö homeisine rakennuksineen on vain sellainen ympäristö että se saa monien vastustuskyvyn kaatumaan. Ja kun se vastustuskyky kerran kaatuu niin helposti lähtee kierre jolle ei näy loppua, koska intissä ei yksinkertaisesti annetta tarpeeksi ja kyllin laadukasta lepoaikaa jolloin sairaus ehtisi lähteä kunnolla pois. "
Olen täysin samaa mieltä.Rakennukset pitäis tarkastaa homeen varalta.Itse sairastelin lähes koko puolen vuoden.Erinäiset tulehdukset, korkeat kuumeet ja lihassäryt.Todella typerää vedota nuorten kypsyyteen ja kyvykkyyteen kun sitä lepoaikaa ei todellakaan anneta tarpeeksi.Tuli siinä monet burana-paketit alas vedettyä ja ei varmasti tehnyt hyvää elimistölle. - pettynyt 6kk mies
k kirjoitti:
"Itselläni ei ole myöskään tapana sairastella usein ja juoksen cooperin välille 3000-3500 ja lihaskuntoni on myös kiitettävä. Tuo intin ympäristö homeisine rakennuksineen on vain sellainen ympäristö että se saa monien vastustuskyvyn kaatumaan. Ja kun se vastustuskyky kerran kaatuu niin helposti lähtee kierre jolle ei näy loppua, koska intissä ei yksinkertaisesti annetta tarpeeksi ja kyllin laadukasta lepoaikaa jolloin sairaus ehtisi lähteä kunnolla pois. "
Olen täysin samaa mieltä.Rakennukset pitäis tarkastaa homeen varalta.Itse sairastelin lähes koko puolen vuoden.Erinäiset tulehdukset, korkeat kuumeet ja lihassäryt.Todella typerää vedota nuorten kypsyyteen ja kyvykkyyteen kun sitä lepoaikaa ei todellakaan anneta tarpeeksi.Tuli siinä monet burana-paketit alas vedettyä ja ei varmasti tehnyt hyvää elimistölle.Allekirjoitan tuon ylläolevan.
Itse palvelin vekaran homekasarmilla ja mulla meni oikeasti leijonan osa e- ja j-kausista sairaana. VMTL, VPO, VP, Kotihoito, varusmiessairaala, vuodelepo...kaikki kiva tuli nähtyä Pienestä vilustumisesta se alkoi. Pian päällä oli reipas flunssa ja eipä aikaakaan kun tauti olkin jo keuhkoissa ja kaikkea tätä säestää silmätulehdus. Tämän kun yhdistää siihen, että kasarmit ovat ihan umpihomeessa, niin sitten ihmetellään miksi varusmiehet sairastuvat. Missään muussa paikassa en ole kärsinyt samanlaisista oireista. Silmien punotus, kurkkukipu..jatkuva kröhä. Ja tosiaan sen toipumisajan kanssa kitsastellaan ihan viimeiseen asti, mikä johtaa myös tautikierteen katkeamattomuuteen. Ironisinta on se, että astuin armeijan palvelukseen terveenä ja kotiuduin kuuden kuukauden päästä flunssaisena.
Menin inttiin aika positiivisin mielin mutta kun käsitti missä olosuhteissa varusmiehiä koulutetaan niin laput putosivat silmiltä ja motivaatio laski kuin lehmän häntä. - uhgf
pettynyt 6kk mies kirjoitti:
Allekirjoitan tuon ylläolevan.
Itse palvelin vekaran homekasarmilla ja mulla meni oikeasti leijonan osa e- ja j-kausista sairaana. VMTL, VPO, VP, Kotihoito, varusmiessairaala, vuodelepo...kaikki kiva tuli nähtyä Pienestä vilustumisesta se alkoi. Pian päällä oli reipas flunssa ja eipä aikaakaan kun tauti olkin jo keuhkoissa ja kaikkea tätä säestää silmätulehdus. Tämän kun yhdistää siihen, että kasarmit ovat ihan umpihomeessa, niin sitten ihmetellään miksi varusmiehet sairastuvat. Missään muussa paikassa en ole kärsinyt samanlaisista oireista. Silmien punotus, kurkkukipu..jatkuva kröhä. Ja tosiaan sen toipumisajan kanssa kitsastellaan ihan viimeiseen asti, mikä johtaa myös tautikierteen katkeamattomuuteen. Ironisinta on se, että astuin armeijan palvelukseen terveenä ja kotiuduin kuuden kuukauden päästä flunssaisena.
Menin inttiin aika positiivisin mielin mutta kun käsitti missä olosuhteissa varusmiehiä koulutetaan niin laput putosivat silmiltä ja motivaatio laski kuin lehmän häntä.kasarmit ja tuvat on niin homeisia sontalaatikoita niin ei kummakaan ku porukka sairastelee. Itse oon nyt ollu 2kk intissä, ja lähes kokoajan ollut yskää, nuhaa ja kuumettakin kerran ollut.
- VOI WITTU NII
MÄ REPESIN!!!! roflol.
"""Minä olin intissä 2kk ja kerkesin sairastamaan kolmeen eri otteeseen 40 asteen kuumeen. Minulla oli poskiontelontulehdus kahteen otteeseen, keuhkoputkentulehdus kerran, silmätulehdus kaksi kertaa, kurkkutulehdus kerran. Lisäksi oli pientä kuumeilua, pahaa yskää ja nuhaa lähes koko inttiajan"""
LASTEN TAUTEJA... plää plää pläää.
"""Itselläni ei ole myöskään tapana sairastella usein ja juoksen cooperin välille 3000-3500 ja lihaskuntoni on myös kiitettävä. """"
eikö se kunto auttanutkaa, sitä vartenhan olit kumminkin hypäänny pitkin mettiä persehies.
tuon lausuntos mukaan sä olit kokoajan SAIRAALAS ja puhut kasarmien homeesta.
vairappas se MRSA:han
kuules poika mä tiän tyyppejä jokka ei coopperis juossu puoliakaa 3000 ja lihaskunnossakaa ei ollu kehumista mutta ei niiden tarvinnu kahta kuukautta SAIRAALAS olla, varmaa sen takia ne oli tekemäs sielä asiaa eikä valittamas.
näyttäs et sulle ei oo kunnosta mitää hyvää.
oikee syy sun sairasteluun on se et jouduit eroon mamman hermeettisesti suljetusta ja suojakaasulla varmistetusta tissistä.
LISÄÄ TÄLLÄÄSIÄ...... pahaa yskää, voi taivan tähäre.
- astma ja mykoplasma
Itse sain astman sekä mykoplasman intissä. Ja kun ei mitään haluttu siellä hoitaa vaika kyllä hän he huomasivat nämä molemmat taudit intissä. Niin nyt olen koutiutettu vuden miehenä ja minulla on edelleen hoitamaton astma sekä mykoplasma ja joudun kåymään yksityisillä ja keventää kukaroani melkoisesti että saisin hoitoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768