Natsi-saksasta haettu

mallia

Natsi-saksassa juutalaisten joukkomurha tapahtui pitkälle itseohjautuvasti, kun ei kerrottu minne
siirtymiset muille alueille lopulta tarkoittivat.

Tehostettu avohoito klubitaloineen,kotikäynteineen yms. tapahtumineen johon "vapaaehtoisesti haetaan" järjestää mielenterveyskuntoutujat
isoon gettoon, jossa elämän hiljainen kulku hoitaa loput. Vain harvahan on se joka on jaksanut tuollaisesta päästä enää omille tolpillensa.

Valtaan päässyt hoitaja-lääkäri eliitti suunnittelee pitkäaikaista kuntoutusta,mutta niillä henkilökohtaisilla varoilla, joilla kuntoutujalle jää käteen on ainakin oma elämäni vain lähiössä elämistä ja pennit riittävät peräti
virkistaytymismatkoihin ruokakaupan ja kodin väliä sekä lähiliikenteeseen klubitalolle.

Elämän tulisi rullata iloisesti eteenpäin kun asiat ovat kunnossa. Mutta tälläisessä avohoidossa, jossa myös kuntoutujan töissäkäyntiä paheksutaan ei mahdollisuuksia ole muutakuin neliskanttisen mielenterveyskiven kääntelyyn päivä kerrallaan eteenpäin - tai taaksepäin. Perusta siinä sitten perhettä tai yritä mennä elämässä eteenpäin kun hoitajat
samalla pitävät Sinut kiinni suuressa vankilassa -avohoitogetoissa.

Vaivaistalo-mentaliteetti elänee alitajuisena
hoitajien mielessä ja siellä komentoorat pitävät
huolen siitä että mieli on niin maassa että todella tuntee itsensä mielisairaaksi niin pitkään että palkka taas juoksee hoitajan
perheelle.

4

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Miettinyt tota pakottamista. Miten siis pakottamalla mielisairasta voi sen mieli parantua?

      • mieli'

        ylipäätään voi parantua jos se ei ole sairas?


      • jookait

        Mummoni sanoi viisaasti, että kaikki mielenterveysongelmat johtuu alistetussa asemassa olosta.


    • pitkä kehityshistoria

      siitä kun tyhmyys/törkeys oli näin suurta kuin tässä...mitä ehtii sadassa vuodessa ihmisten mielissä todella tapahtua?

      ................................................
      http://web.archive.org/web/20070613084159/http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/logo/appro/vallatto/historia.htm

      "Vuosisadan vaihteessa esitettiin ajatus, että erityishuoltoa annettaisiin vammaryhmittäin eriytetyissä huoltolaitoksissa. 1900-luvun alussa myös rotuhygienialiike sai kannatusta ja vammaisuutta, rikollisuutta, köyhyyttä, alkoholismia, prostituutiota ja muuta poikkeavuutta pidettiin uhkana degeneraatiosta eli elävien olentojen muuttumisesta taantuvaan suuntaan. Pelättiin koko ihmiskunnan rappiota, mikäli yhteiskunnassa vallitsevan ajattelutavan mukaan poikkeavuutena pidettyjen henkilöiden annettaisiin jatkaa sukua. "

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe