Kuka voi heittää

Sympathetic

ensimmäisen kiven ja on siihen tarpeeksi nuhteeton? Nyt nimittäin alkaa jo vaivaamaan moinen julkisuuden ihmisten ahdistelu ihan tavallista perheenäitiäkin.Tähänkö meilläkin halutaan, samaan soppaan kuin edesmenneen Dianan paparazzi-vainoissa?
Ihmisillä on aina ollut inhimillinen puolensa hyveineen ja vikoineen. Todellakin AINA ihmisyyden alusta asti jokaisella on ollut heikkoutensa. Mutta pitääkö kaikki asiat nykyään kaivaa esiin ja tuoda julkisuuteen. Ikäänkuin aina pitäisi olla joku kohde, jota voidaan julkisesti mollata ja nokkia. Tuskin aivan viattomia näistä terävänokkaisista vainoojistakaan löytyy.

Toki jokaisen pitää käyttäytyä asiaankuuluvasti tehtävissään, siihen pitää pyrkiä. Mutta suhteettomuuteen ei pidä erheiden käsittelyssä kuitenkaan mennä. Ja mokien unohtaminen on armeliasta.

Ei pidä ahdistaa ketään työssään uupumukseen saakka, siihen ei ole yhdelläkään varaa. Inhimillisyyttä ja fiksuutta tarvitaan myös toiselta osapuolelta eli kansalta.

Vai tahtooko joku vallan kahvaan seniileitä ja kalkkeutuneita muissa maailmoissa eleleviä papparaisia ja mummoja kuten maailmalla lähimenneisyydessä oli tapana? Eikö mieluummin kuitenkin toimivia ihmisiä - in every way?

8

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä enempi mietityttää

      se, että näillä julkisuuden hemmoilla pitäisi sitä yksityisyyttä ja kaikenlaista olemisen rauhaa olla ... Kato itteäs ja mieti kuinka paljon vouhkaat muitten tekemisistä....... Julkista virkaa hoitavalla ei olekaan ihan sitä samaa suojaa kuin tavallisilla pitäisi olla, julkista virkaa hoitavaa voi arvostella ja tekemisistä kirjoittaa ja puhua... Pitäköön itte huolen siitä ettei joudu julkisuuteen julkista virkaansa tai julkista tehtäväänsä hoitaessaan ...

      • Sympathetic

        ensimmäisen kerran tänne kirjoitan ja tässä tilanteessa myös viimeisen. Joten se siitä vouhkaamisesta... Kullakin oikeus mielipiteeseen.


    • ihan tosissaan tässä

      KAIKKIA:

      Ei pidä ahdistaa ketään työssään uupumukseen saakka, siihen ei ole yhdelläkään varaa. Inhimillisyyttä ja fiksuutta tarvitaan myös toiselta osapuolelta eli kansalta.


      Hahahhahaaaaaaaaa.................. Ja hahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

      • Sympathetic

        kirjoittanut julkisuuden henkilöistä. Heistä ketään ei pidä vainota kohtuuttomasti jonkin tällaisen asian paisuttelun myötä. Ennen oli vain pikkukylän sentraalisantrat kimpussa, nykyään laumoittain tiedotusvälineiden edustajia tai muita tirkistelijöitä. Eiköhän jokainen kuitenkin löydä aikanaan edestään sen mitä taakseen jättää :D - ilman suurta kohuakin. Asioilla on tapana järjestyä.


    • ei ekstremisti

      eli kyllä perheenäiti nyt vie asiat äärimmäisyyksiin. Aivan kuin ei olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin joko seksihullu nuorten tyttöjen stalkkeri tai sitten fossiili vanhus.

      Kyllä meidän pitää ja me voimme vaatia vähän enemmän ulkoministeriltä kuin mitä nyt on saatu.

    • paparazzit kokoontuvat?

      Täälläkö julkkikset käyvät lukemassa mitä heista tuumataan? Onko sulla oikee paikka kirjoitella vetoomuksia sen puolesta että eräät saisivat yksityisyytensä ja rietasteluun mahdollisuuden? Kirjota kuule vaikka maan suurimman sanomalehden yleisön osastolle, hehehehehehheheheheheheheheheheheheheheheh.

      On se, on se tosiaan, kun nyt näitä pitäisi suorastaan sääliä ja ymmärtää!

      Muuten, hei, koskas tuon stoorin päähenkilöt nähdään vastapuolilla vaikkapa UUTISVUODOSSA! Voi jeeeeeeee, tulis varmaan säkenöivää kisaaaaaaaaaa........

      • Sympathetic

        ei ollut kysymys vetoomuksesta vaan mielipiteestä. Ja niitähän saa olla puolesta ja vastaan, eikö?
        Tuli vain mieleeni, että kuka enää tohtii lähteä mukaan politiikkaan edes kunnallistasolla, jos ihan muut asiat kuin itse työn hoitaminen alkaa suunnattomasti kiinnostaa kansalaisia. Mietityttää.. kun politiikka ei muutenkaan ole suosikkiharrastus no 1 nuorten parissa : (


      • että kiinnostavatko
        Sympathetic kirjoitti:

        ei ollut kysymys vetoomuksesta vaan mielipiteestä. Ja niitähän saa olla puolesta ja vastaan, eikö?
        Tuli vain mieleeni, että kuka enää tohtii lähteä mukaan politiikkaan edes kunnallistasolla, jos ihan muut asiat kuin itse työn hoitaminen alkaa suunnattomasti kiinnostaa kansalaisia. Mietityttää.. kun politiikka ei muutenkaan ole suosikkiharrastus no 1 nuorten parissa : (

        vai eivät, riippuu ihan henkilöstä itsestään ja omista tekemisistää. Poliitikon eli yhteisten asioiden hoitajan kun kuuluisi ollakin aika nuhteeton ja kunnioitusta nauttiva henkilö.
        Sinähän nyt outo olet, kun yhden tapauksen vuoksi pelkäät koko systeemin kaatuvan. Eiköhän tässä ole yhden tai kahden tekemisistä kyse. Kaatuiko politiikka millään tasolla tai kiinnostus politiikkaan laski silloin kun joku lähetteli jotain rivoja postikortteja .... Ei kai.

        Sinäpä teet tästä kärpäsestä härkäsen nyt .... vaikka toisaalta se kyllä härkänen onkin eikä kärpänen.... mutta eri asioissa! Se on härkänen näiden kahden suhteen, ei kaikkien.

        Ja jos suomen kansa ymmärtää ja antaa jupakan anteeksi, niin haha, tosi on kaksinaismoralistista kansaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      46
      5269
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1730
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      133
      1700
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1335
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1230
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      24
      1160
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe