Eikö se seksiaddikti Kanerva osaa jo lopettaa tekstailuvillitystään yhteiskunnan painostuksen edessä. Tuon ikäiset papat kuuluvat jo vanhainkotiin kiikkustuoliin pois häiritsemästä nuorempiaan. Jos mies ei itse osaa tehdä päätöksiä niin sitten pitää kokoomusväen auttaa. Luulisi että Kanerva edes vähän häpeäisi avopuolisonsa vuoksi mutta eipä näy katumuksen häivääkään kasvoilla.
Seksihullu Kanerva
7
489
Vastaukset
- on sellainen mies
tai nainen, joka ajattelee, suunnittelee, kaavailee mitä hän tulee tekemään jonkun kanssa ja textailee seksiviestejä, muttei koskaan pääse tositoimiin asti.
- =======
Miksi parisuhteessa elävä tuntee tarvetta lähettää 200 seksiviestiä alan ammattilaiselle?
Mitä se kertoo lähettäjän omasta seksielämästä?
Ongelmia?
Säälin Kanervan elämänkumppania. Samoin säälin hänen kaikkia omaisiaan. Kanerva nolaa itsensä lisäksi myös heidät, vaikka heillä ei ole osaa eikä arpaa "papan" seksifantasioihin.
Väkisin herää kysymys sijaitsevatko miehen aivot navan alapuolella.
Vaikka aivojen poikkeuksellinen sijainti ei välttämättä suoranaisesti estä virkatehtävän hoitamista, herättää se ajatuksen tuuliviiristä, joka ei pysty hillitsemään itseään. Onko sellainen hyvä poliitikko? Vastaus löytyy jokaisen sisältä. - harrastaa.
näitä tekstiviestejä, mutta oikeaan toimintaan ei hänestä ole.
- tai ei ymmärrä asemaansa?
Hyväksikäytetty nainen. Säälittävä osapuoli.
- Suopursu kukkii
Eduskunnan olisi mitä pikemmin rahoitettava tutkimus: "Missä sijaitsevat miehen aivot?"
Ovatko ne navan ylä- vai alapuolella? Toriparlamentin puheita kuunneltuani miehistä on n.98% sitä mieltä, että aivojen sijaintipaikka miehellä on navan alla. Myöntävät tämän ääneen. Se on oikein ja kohtuullista herrahenkilöiden mielestä. Naisista aivojen tulisi sijaita navan yläpuolelle, mutta he joutuvat tyytymään miesten ilmoitukseen kohteen sijaintipaikasta.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Estääkö aivojen poikkeuksellinen sijainti ammatin hoitamista?
Onko tapaus Kanervan tekstiviestit yksityinen vai julkinen asia?
Kirjesalaisuus meillä jo on, mutta se ei siis koske tekstiviestejä.
Kärsiikö Kanervan uskottavuus?
Oleellinen kysymys myös mielestäni on: Miksi?
Miksi vakituisessa parisuhteessa elävä kokee tarvetta lähestyä erotiikka tanssijaa 200 viestin verran? Mitä Kanerva on vailla?- pakko päteä
Se edellinen pieni mies ei uskonut edes Venäjän pakkasten voivan lannistaa häntä... ennen kuin koko armeija nääntyi.
Suomen pieni mies ei voi tälle taudilleen mitään. Näytön paikka on 24/7 - eikä tilanne siitä muutu vaikka ukko käy seitsemättäkymmentä.
Mutta me suomalaiset, joiden elämää ei hallitse pieni veitikka pöksyissä, voimme tehdä ainoan oikean teon: vaihdetaan ulkoministeri! - mieltä
pakko päteä kirjoitti:
Se edellinen pieni mies ei uskonut edes Venäjän pakkasten voivan lannistaa häntä... ennen kuin koko armeija nääntyi.
Suomen pieni mies ei voi tälle taudilleen mitään. Näytön paikka on 24/7 - eikä tilanne siitä muutu vaikka ukko käy seitsemättäkymmentä.
Mutta me suomalaiset, joiden elämää ei hallitse pieni veitikka pöksyissä, voimme tehdä ainoan oikean teon: vaihdetaan ulkoministeri!Mun mielestäni olisi kaikkien edun munkaista jos pistettäisiin ulkoministeri vaihtopenkille. IKellä ois rauhassa aikaa miettiä uuttaa tekstiviestipommittelun kohdetta ja ehkä tälläkertaa vois tärpätä ihan sinne toimintaan asti EIKÄ ketään enää kiinnostais. Suomi vois ehkä hivenen saada poliittista uskottavuuttaan takaisin ( jos sitä nyt koskaan on ollutkaan) ja Iksu vois hankkia viagraa ja alkaa mambota sydämensä kyllyydestä. Kaikki voittais!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15111359
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424296Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska372701Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041623Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?901473Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311406