Aikoinaan keksittiin ajoneuvon luvaton haltuun otto jottei sanottaisi anastukseksi. Se oli joidenkin mielestä hyvä laki. Miksiköhän? Nyt ehdotellaan rattijuopoille tuomion alentamista joissakin tapauksissa. Kukahan mahtaisi olla oikeutettu ajamaan pienessä maistissa. Eikö hän ole rattijuoppo jos on juonut.
Nolla toleranssista on puhuttu, mut ei taida koskea tavallista tallaajaa. Siksi kai näin ehdotellaan. Omituista tasa-arvoa.
Ihmettelyä aiheesta
3
283
Vastaukset
- kai75
Eikös se luvaton haltuunooto ole = varkaus.
Käsitykseni mukaan vain viranomainen voi ottaa haltuun, siitäkin joutuu ilmoittamaan asia omaiselle.
Tasaarvo sanoissa ei teoissa, vai onko?
Taitaa olla menossa jako kahteen? - Reino
Kansallispukuinen tarkoittaa mustalaisnaista.
Vaikka 10 poliisia näkee murhamiehen ampuvan jonkun ihmisen hengiltä ja murhamies otetaan kiinni. Siis ei pidätetä, vaan otetaan kiinni syystä, että hänen epäillään ampuneen jonkun ihmisen hengiltä. Siis epäillään.- 'epäily', vaikka
on varmat todisteet!
Ja tuo 'luvaton haltuunotto'!
Laki syntyi Hannele Pokan ansiosta.
Meidänkin Mazda 626 'otettiin haltuun luvattomasti'
juuri kun minulla piti alkaa työt ja olin sen putsannut ja puleerannut ulkoa ja sisältä.
Takaisin saatiin kamalassa kunnossa.
Joku 17-v. poika oli sillä ajellut pellolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057