Ei loppuneet armeija unet vaikka niin olin luullut, koska edellisestä on varmaan jo vuosi, siis edellisestä ennen viimeöistä. Kaava oli sama:
Olin viimeisiä päiviä armeijassa. Olin tyytyväisillä mielin, koska tiesin armeijan loppuvan sen viikon lauantaina. Norkoilin siinä kasarmin pihalla yksin. Minua pissitti, mutten saanut kuitenkaan tulemaan juuri mitään. Tämä saattoi kyllä liittyä siihen, että minua pissitti yöllä oikeasti. Meillä oli joku ensiapuharjoitus. Muut olivat jo menneet edeltä. Minulle sanottiin, että mene perässä. Meninkin sitten, mutta ei siellä ketään ollut. Oli joku maatila. Maita oli muokattu ja sinne taimia istutettu. Myös oli järvi tai paremminkin tekoallas. Sen pinta näytti hyvin kesäiseltä. Minulle tuli hyvä mieli kun ajattelin, että kerkeän vielä nauttia kesästä armeijan loputtua. Oli elokuun loppupuoli. Siihenpä se sitten loppui. Kaava oli sama kuin ennenkin, että armeijaa oli enää vähän jäljellä ja pääsisin kohta pois.
Takaisin armeijaan
4
215
Vastaukset
- -Siipirikko-
Hei
Vaikuttaa siltä, että armeijakokemukset ovat kohdallasi olleet positiivisia ja kasvattavia, etenkin kun taimiakin oli unessa. Jotain sinuun on juurtunut niiltä ajoilta. Aikuistuit? Opit ryhmässä toimimista? Se kun on varsin monelle vaikeaa!
Kesä vuodenaikana on monelle merkki kypsyydestä.
Armeija yleensä kuvastaa velvollisuuksia, sinä olet velvollisuutesi hoitanut ja koit unen läpi tyytyväisyyttä.- Untamo.,.,.
Ainakin osittain. Tyytyväinen tunne armeijasta pääsystä ainakin tulee, tuosta aikuistumisesta en niinkään tiedä omalla kohdallani. Eräs tulkinta tuollaisesta on se, että tekee jotain vastentahtoisesti tietäen tai ainakin luullen sen loppuvan jonain päivänä.
Se, että siinä lopussa oli se maatila, sekä muokattu maa ja siihen taimia istutettu sekä tekojärvi, niistä tuli mieleen keinotekoisuus/teeskentely sitten jälkeenpäin. Vaikkakin se tunne tuntui ihan aidolta.
- Embatija
Sinun täytyy katsoa mikä sinun elämässäsi on jumittunut? Tiedät vallan hyvin ettet hyväksy itsekkään elämässäsi joitakin tekemisiäsi. Samat unet toistuvat aina kun taannut eteenpäin menossa.
Olet elänyt ja kasvanut asiassa joka kiusasi sinua ennen.. tavallaan huomasit itse kasvusi vasta jälkeenpäin. Muttei sinun tarvitse takertua paikallesi voit hyvin jatkaa siitä mihin jäit.
Tekoallas eli tekojärvi on itsensä pettämistä, luulet että voit pettää itseäsi jossain asiassa joka ei ole niitä parhaimpia saavutuksiasi.Niin kauan kun sinulla on unessa hyvä mieli niin kauan olet hakoteillä..Vähän jäljellä tarkoittaa että luulottelet kaiken päättyvän kun vain päätät, mutta erehdyt sillä jokainen asia täytyy käydä tarkkaan läpi ja hoitaa ne parhaalla mahdollisella tavalla.- Untamo.,.,.
Puolihuolimattomasti käsitellyt asiat jäävät kuitenkin jonnekin taustalle kummittelemaan. Eivät ne poistu. Mutta nyt uusia unia kohti. Moi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954