Joutojullit töihin!

20 vuotta niskalimassa tehnyt

Yhteiskunnan täytyisi järjestää näille joutoakoille ja ukoille jotain tekemistä,alkaa vitututtaa tää venkoilijoiden joukko.
Otetaan käyttöön ne vanhan ajan hätäaputyöt,olisi mielekästä tekemistä eikä menisi kunto heikoksi jouten ollessa.
Nyt maksetaan näille joutilaille kotiin siitä ettei ne tee mitään,onko se oikein?
Viina ja kalja sitten lopulta turrutta pään sopivasti ettei ole minkään tekijäksi.
Mutta sittenhän saa avustusta eri momentilta ku on juoppo!

Herätkää yhteiskunnan päättäjät,kohta ollaan kusessa!

5

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinäpä uudistusta

      Jopa on neropatilla neuvot;)

    • 15 v niskalimassa tehnyt

      Näin raittiina 15 v niska limassa painaneena raittiina työttömänä menisin oikein mielelläni hommiin, mutta pitää saada myös asianmukainemn palkka, kun on tuota perhettä elätettävänä.

      PALKKAA PALKKAA PALKKAA PALKKAA PALKKAA PALKKAA.......

      On muuten sen verran perkeleesti tullut veroja ja työttömyysVAKUUTUSTA joka tilistä maksettua, että MULLEHAN V***TU KUULUU TYÖTTÖMYYSKORVAUS jos töitä ei saa.

      Vittujakos sille voi, että tänä päivänä töihin kelpaa vain filippiiniläinen hoitsu tai puolalainen hitsari tai mikä vaan, jolle ei tarvitse maksaa RAHAA, mutta minä tarvitsen Suomessa asuvana suomalaisena perheellisenä miehenä TESsin mukaisen palkan.

    • hakevat ennemmin

      väkeä Kiinasta ja Filippiineiltä, kas, kun näille ehkä kelpaa pitemmän aikaa se sama palkkataso mikä nyt on, eivät ole heti vaatimassa jotain lisää.....

      Ja mitä sä väität, että työttömät vaan kaljaa vetää tai viinaa! Sinä taidat ennemmin katsella niitten touhuja jotka eivät edes työttömien kirjoissa ole!

      Joutojullit ja akat! Voi, voi, sun kieltäs!

    • kokenut..

      Terveisiä vaan sinulle...oota...korkkaan uuden kaljan...no niin. Tää on kuule kivaa, kokeile sinäkin. Haen vaan rahaa, kun entiset loppuu, alkon kautta kotiin katsomaan dvd:tä ja ryypiskelemään, naikkoseni tulee kun käy omat rahansa hakemassa ja sitten pidetään hauskaa. Tää on kivaa elämää!!

    • dilidalidullandillandullan

      niin saataisiin terve kierto työpaikoille ja sinunlaisesi p-njauhajat kortistoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5805
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3063
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2278
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1908
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe