Tuleeko teille kohtauksissa kuumaa aaltoa? Onko tämä normaalia, eli mulla alkaa yleensä kohtaus niin että sydän alkaa ihan kamalasti takoa ja sellainen kuuma aalto/laava leviää rintakehän alueelle, muita oireita ei välttämättä ole, sitten kun tämä menee ohi tulee pientä vapinaa käsiin ja jalkoihin! Tuota kuumaa aaltoa mulla ei ole tullut ennenkuin lääkkeen aloituksen myötä ja se saa todella pelästymään kun liilin sitä sydänkohtaukseksi!
Kuvailkaa kuumaa aaltoa!!
2
911
Vastaukset
- Pönttöpää
Eli kyllä nämä aallot on varmaankin ihan "asiaan kuuluvia",ainakin itselläni on ollut paniikkikohtauksessa mukana kuumia aaltoja ja joskus öisin herään samaan tunteeseen,kun aalto menee ikäänkuin kehon lävitse,sen jälkeen sydän hakkaa jonkin aikaa tiheämmin mutta kyllä se aina tasaantuu.Ja tuo vapinahan kuuluu nimenomaan paniikin jälkioireisiin.Uskoisin että nämä oireet helpottuvat sinullakin ajan myötä.Tsemppiä!
- Paniikkiin kuuluu
kaikenlaiset oireet. Kuumat ja kylmät aallot ovat ihan tuttuja. Toki lääkkeetkin voivat alussa tehdä kaikenlaista. Itsellä ollut paniikkihäiriöt yli 10 vuotta ja edelleen tulee kaikenlaisia "aaltoja". Nykysyin kärsin eniten hikoamisesta, korkeasta sykkeestä ja hyperventiloimisesta.
Nuo tärinät ovat tosiaan paniikin jälkeisiä oireita. Siihen on ihan biologinen selitys. Paniikissa jännität melkein kaikkia lihaksiasi, aika pitkäänkin. Kun rentoudut, lihakset reagoivat tärinällä. Joskus sillon 10 v sitten iskä vei mua yöllä sairaalaan, kun olin ihan horkassa. Koko kroppa tärisi näkyvästi. Mutta eipä siinäkään sitten muuta ollut kun tuo rentoutuminen.
Tsemppiä sulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773