Hoitojärjestelmän huonosta tilasta kertonee pikälti käytännön osoitus pakkokeinot joita käytetään potentiaalisesti laadukkaaseen ja tehokkaaseen työvoimaan. Hoitojärjestelmä sotii itseää vastaan. Mistähän hoitajat kuvittelevat saavansa palkkansa mikäli kerta toisensa jälkeen purraan ruokkivaan käteen. Ruokkiva käsi ei ole yhtiö taikka pk-yritys, yhtiöitä ja pk-yrityksiä ruokkii tekijät ja tekijän päälle hyökkääminen aiheuttaa pitkälti haluttomuutta tekemiseen josta hoitajat saavat palkkansa.
Mielenterveysalan ammattilaisten kalsarit ja kännykät eivät ole tyhjästä tupsahtaneet. Mikäli sitten tehokkaan "kännykän" valmistajan päälle hyökätään, niin tulevaisuudessa voi jäädä kännykät saamatta meilenterveysalan ammattilaiselta. Kannattaa siis panostaa mielenterveyden hoitoonkin siinämärin, että ei koko valtio romuttuisi. Uskalijaita ovat kun koettelevat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisätään vielä sen, että provomielessä hoidettua ja todellisen potilaan hoitamattajättäminen aiheuttaa loputtoman syöksykierteen tuhoon. Ostammeko veroilla tuhoa?