Liikkeet

Olen nyt rv 17 3 ja liikkeet tuntunu jo parisen viikkoo, sitä pähkäilen että nykäykset tuntuu vain aina oikealla puolella. Mites muilla tuntuu liikkeet näillä vaiheilla. Luulis että liikkeet tuntuu pitkin alamahaa, tai sit alkaa tuntuu myöhemmin kun liikkeet voimistuu! Kaikkee sitä miettiikin, mut onneks on näitä palstoja mihin voi "ääneen" ajatella! -toista odottava
3533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla on sama juttu poikkeuksella että kaikki kuplinnat ja möyrinnät tuntuvat navasta vasemmalla puolella. Että ihan hirveitä voltteja siellä vatsassa ei kai tehdä. Kuplintaa on tuntunut muutaman viikon, aluksi aamuöisin (kai sitä ehti keskittyä) ja nyt muinakin aikoina, kunnot potkuiksi noita ei vielä tunnista.

Vatsan kasvaessa viikkojen 10 jälkeen oikealla puolella olevaa umpparin arven ympärystää on kutittanut varsinkin autoa ajaessa (?), ilmeisesti kasvava vatsanahka teki temppuja kun tuo tuntoaisti on ollut iholla muutenkin erilainen siltä puolelta.

Perjantaina on rakenneultra, mahtavaa nähdä taas vauva ja toivottavasti kaikki on kuten pitää.

Äänestä
  • Tunsin kans liikkeet oikealla puolella rv 16 lähtien, 20 viikon ultrassa huomattiin, että istukka on vasemmalla puolella, että johtu mulla ainakin siitä. Joskus 25 viikon aikoihin alko liikkeet tuntuun useammissa paikoissa :)

    Äänestä

Heh, mun vauva taas on koko raskauden ajan lymyillyt oikealla puolella :) Pikkuisilla on yleensä tapana valita oma suosikkipaikkansa mahassa, ei kannata moisesta ollenkaan huolestua :) Mulla ihan toispuoleinen maha kun heppu köllöttelee oikealla puolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain toisella puolen?? kirjoitti:

Olen nyt rv 17 3 ja liikkeet tuntunu jo parisen viikkoo, sitä pähkäilen että nykäykset tuntuu vain aina oikealla puolella. Mites muilla tuntuu liikkeet näillä vaiheilla. Luulis että liikkeet tuntuu pitkin alamahaa, tai sit alkaa tuntuu myöhemmin kun liikkeet voimistuu! Kaikkee sitä miettiikin, mut onneks on näitä palstoja mihin voi "ääneen" ajatella! -toista odottava

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu