Olen 20-vuotiaan pojan äiti. Poika on huomattavan älykäs ja lahjakas ja ollut aina ns. kiltti, eli ei mitään tavanomaisia poikien kolttosia, tupakkakokeiluja tai päihteitä. Koulumenestys on ollut hyvä varsinkin kielissä ja matematiikassa huolimatta koulukiusaamisesta, joka jatkui läpi koko kouluajan ala-asteelta yläasteen loppuun.
Poika aloitti ammattikoulun, mutta on jättänyt sen kesken. Hän eristäytyy, vähäiset kaverisuhteet on jääneet, pelkää asioida virastoissa ja liikkua ihmisten parissa. Hermostuu ja ahdistuu suuresti, jos joutuu huomion kohteeksi.
Hän on pienestä pitäen ollut yliherkkä valoille ja äänille, juuttunut helposti pitkiksi ajoiksi tekemään jotain rakentelua, tietokonejuttuja, säveltämistä, musisointia tai lukemista - eli keskittymiskyky on ylihyvä. On ollut vaikeuksia tunnistaa tunteita, voi esimerkiksi sekoittaa surun kiukkuun tai nauraa epätavallisille jutuille.
Olen käyttänyt häntä psykiatrilla ja psykologilla ja sosiaalihoitaja toimitti hänet lähetteellä pakkohoitoon jopa mielisairaalaan - jossa vain todettiin, että ei ole mielisairas, ainoastaan erikoinen persoona ja poikkeuksellisen lahjakas.
Nyt on pojan elämä jotenkin jumissa ja jämähtänyt sinne neljän seinän sisälle, elelee työttömyyskorvauksella, laittaa ruokaa jos muistaa, siivoaa vielä harvemmin - eli käytännössä tuskin koskaan.
Miten saitte Aspergerdiagnoosin, mitä siihen tarvittiin? Olen alkanut yhä enemmän epäillä, että pojan hankaluudet liittyvät siihen. Tällä hetkellä hän vain on niin masentunut, että en tiedä saako häntä edes tutkimuksiin, mutta jos saisin, niin mitä kautta kannattaa edetä? Voiko diagnoosin tehdä vasta nyt aikuisena?
Neuvoistanne kiitollisena 20-vuotiaan huolestunut äiti.
Miten saitte
7
605
Vastaukset
- maininnut mitään
neuropykologista testeistä..eikö niitä ole tehty laisinkaan?
Totta kai diagnoosin voi tehdä nyt(kin), kaikkein nopeimmin testeihin pääsee yksityissektorin kautta, eli sitä kautta aikaa varailemaan - Malachias
Itselläni ei ole tällä hetkellä aikaa vastata pidemmin, joten poimin tuosta vain yhden kysymyksen:
"Voiko diagnoosin tehdä vasta nyt aikuisena?"
Aivan mainiosti. Yleensä aikuisiällä tehdyssä diagnoosissa vaaditaan että joku pystyy kertomassa lapsuuden ajoista ja siitä ilmenivätkö ongelmat jo silloin. Koska olet pojan äiti, niin tuon ei luulisi tuottavan vaikeuksia.
Kannattaa muutoinkin heti alussa ottaa yhteyttä hoitavaan tahoon, ja selvittää että poika on ollut erilainen jo lapsesta lähtien. AS ei ole hyvin tunnettu edes kaikissa suurkaupungeissa, joten pienemmissä paikoissa on vielä hyvinkin mahdollista saada väärä diagnoosi. - assi.
Vaikka oireita voidaan lievittää ja vaikka erityyppiset liitännäisongelmat, kuten alokhlismi, äkilliset sekavuustilat, masentuneisuus ja pakonomainen kiinnostus kuolemaa kohtaan – hämärtävät oireyhtymän kliinistä kuvaa, keskeistä on, että nämä henkilöt eivät edelleenkään kykene olemaan nopeassa ja inuitiivisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa sosiaaalisesti hyväksyttävällä ja joustavalla tavlla. Tämän vuoksi heiltä lähes täysin puuttuu luonnollinen improvisioimiskyky. Yksittäiset henkilöt voivat silti omaksua suuren määrän erilaisia sosiaalisia rooleja ja lyhyen aikaa selviytyä hyvinkin jonkin tällaisen roolin esittämisestä – ja siten näyttää tässä suhteesa normaaleilta. Usein kuitenkin myös tällaisissa tapauksissa henkilöiden puutteellinen kyky improvisoida havaitaan yleensä nopeastiKokemukset, elämäntapahtumat ja hoito eivät vaikuta jäykkyyteen, rutineihon takertumiseen ja terveen järjen puutteeseen.
Lähde: Gillberg C. (1999) Nörtti, nero vai normaali. Atena. Jyväskylä. - niksu
hain lähetteen terveyskeskuksesta. Ekalla kerralla tosin suositeltiin mielenterveystoimistoa, jonka asiakas jo oli masennuksen takia :) Toisella kerralla sitten sain lähetteen TAYSin yleinpsykiatriselle. Siellä sitten kävin tekemässä testejä ja juttelin useampaan kertaan sekä psykologin että psykiatrin kanssa. Kirjoitin myös oman elämän kerran. Siihen pyydettiin saada lupa käyttää sitä esimerkkimateriaalina opiskelijoille ja siihen suostuinkin; eihän siinä ollut mitään sellaista, mistä mut tunnistaisi.
Olin 35 v, kun sain as diagnoosin.- sinulla joku
joka kertoi lapsuudestasi? Minulla ei ole ketään joka voisi kertoa. Tuntuu vähän epäreilulta, että diagnoosiin vaaditaan se, että joku ulkopuolinen kertoo jotain. Eihän ihmiset välttämättä muista. Minun äitini sanoo, ettei muista minun lapsuudestani ja se on ihan totta, hän ei juuri kiinnittänyt minuun huomiota.
- diagnoosin?
Sain hyviä neuvoja ja oli tärkeää tietää, että diagnoosin voi saada vielä aikuisenakin. Nyt kun vielä saisin masentuneen nuorimmaiseni uskomaan, että hän sen tarvitsee ja mahdollisesti vertaistukea ja kuntoutusta.
Hyvää kevättä! - niksu
sinulla joku kirjoitti:
joka kertoi lapsuudestasi? Minulla ei ole ketään joka voisi kertoa. Tuntuu vähän epäreilulta, että diagnoosiin vaaditaan se, että joku ulkopuolinen kertoo jotain. Eihän ihmiset välttämättä muista. Minun äitini sanoo, ettei muista minun lapsuudestani ja se on ihan totta, hän ei juuri kiinnittänyt minuun huomiota.
ketään kertomassa lapsuudesta. Vanhempieni mielestä mussa ei ole mitään vikaa. Psykiatri sanoi, että tuo on ihan normaali reagtio ikäisteni vanhemmilta. Omissa oloissa elävää epäsosiaalista ja omista jutuistaan kiinostunutta tyttöä on pidetty vain ujona tapauksena.
Ei multa vaadittu ulkopuolisen kertomista lapsuudesta. Eikä mulla muitakaan ole kuin vanhemmat. Ihmiskontakteja on ollut ja on edelleen vähän, koska en ole kiinnostunut ihmisistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507964Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662254Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322161- 1451725
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251237Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511231Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1021123Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65841Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58776Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7742