OMATUNTO Jumalan asumus ihmisessä
Vanhoillislestadiolaisuudessa omatunto sidotaan
liikkeen johjiston päätöksiin.
Kun ihmisen ja Jumalan suhde alkaa,Pyhän Hengen vaikutuksesta uudestisyntymisen kautta, välimiehenä Jeesus Kristus.
Pyhä Henki valtaa omatunnon puhdistaen sen kaikesta isiltäperitystä harhaopista Kristuksen
sisäiseen tuntemiseen ja tottelemiseen .
1 Kor 2:5
" jotta teidän uskonne PERUSTUISI ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
"1Kor 3:11. Perustus on laskettu, ja se on JEESUS KRISTUS. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea".
Oikea usko elää Jumalan ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta uskosta ja luottamuksesta.
Ihmisen ja Jumalan väliin ei mahdu VL. järjestelmää, omine välimiehineen omine syntiluetteloineen.
Imhisen joka USKOO Jeesukseen Kristukseen hän on tilivelvollinen yksistään Jumalalle.
Jumala on kertonut SANASSAAN ohjeet HÄNE tahtonsa mukaiseen elämään.
Efs 3:17
"Näin Kristus asuu teidän sydämissänne,kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja Kasvupohja.
Jos ihminen vastoin Jumalan tahtoa sidotaan kollektiivisiin päätöksiin ja näin estetään uskossa kasvaminen ja rakkaudessa vahvistuminen .
Ihminen jää VL: yhteisön varaan eikä Jumalan;
silloin hän estyy pelastumasta.
Näin käy vaihka uudestisyntymättömät saarnamiehet ja johtajat vakuuttavat, että kun joukossa pysyt
niin pelastut.
Mutta Jumalan antama pelastus ei ole kollekttivinen, se on aina yksilökohtainen armo.
Jumala Jeesuksen kautta pelastaa yksilön kerrallaan välimiehen Jeesuksen kautta.
VL:yhteisön jäsenet ovat vaarassa kadottua koska eivät tunne Jumalan sanaa eikä Jumalan voimaa.
VL:sukulaisten kanssa ei synny keskustelua, he eivät pysty perustelemaan USKONSA PERUSTUSTA vaan
pakenevat. Koska HE eivät lue omakohtaisesti Raamattua ja ojenna elämäänsä Jumalan sanan mukaan.
He pitävät saarnaajien kertomuksia Jumalan sanana,
vaihka Saarnaajatkin tuntevat Raamattua vaatimattomasti, ollakseen opettajia,heidän Raamatullisuutensa on tässä Raamatun jakessa:
"Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita, sokeiden taluttajia.Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuopaan."
Matteus 15:14.
VL usko, sidottu omatunto kollektiivisiin päätöksiin .
2
258
Vastaukset
- Hmm...
"Ihmisen ja Jumalan väliin ei mahdu VL. järjestelmää,"
Olet aivan oikeassa. Tämä ei Jumalan ja ihmisen väliin mahdu eivätkä vanhoillislestadiolaiset sellaista ole siihen laittamassakaan.
Koko järjestelmään törmään ensi kerran näillä foorumeilla ja näiltä se on ilmeisesti lähtöisinkin.- Esteri suuri
mitä olen nähnyt ja kuullut pelkästään sukulais vl:lliltä. En ole vl. He ovat sanoneet että olen kyllä jonkinlaisessa uskossa, mutta jos tekisin parannuksen entisestä uskostani vl-yhteisöön tulisin paremmin Jumalan käyttöön heidän keskellään.
Kun olen kerraan tullut uskoon Jeesukseen Kristukseen, miten Jeesukseen uskomisesta on tehtävä parannus?
Enkä myöskään suostu ihmismielen mukaisiin uskonnollisiin sääntöihin, jotka ovat isiltä perittyä rihkamaa vl-yhteisössä.
JEESUS!
Hän on uskon alkaja ja päättäjä. sitä ei ole vl-yhteisö.
Minulla on arkistossa kirjeitä, joissa Jeesuksen ja minun väliin vaaditaan vielä yksi vl-välimies.
ja se on vastoin Jumalan sanaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507975Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662259Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322178- 1461746
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251243Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1081135Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58790Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744