Sukupolvet vaipuvat unholaan

Maalaismies*

Meidän suvussamme "kummittelee" epämääräinen tieto eli huhu, että isoisäni isä olisi tuonut muassaan Krimin sodasta englanninkielisen naisen - siis esiäitini. Kun sukuni oli siihen aikaan Karjalan ortodokseja, tarkempaa vahvistusta asialle ei ole saatu.

Sukututkimus on nykyisin muodissa. Netti tarjoaa apuaan siinäkin asiassa. Kuinka on ihmiset teidän tietojenne laita omasta suvustanne?

22

1055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ne tavanomaiset, lähinnä isovanhempiin ulottuvat tiedot, lienevät kaikilla.

      Laajempi sukututkimus olisi varmaan nyt helpompaa.

      Kirkonkirjojen tiedot viedään laajenevassa määrin "nettiin" helposti haettaviksi.

      Asianharrastajat voisivat kertoa tuloksistaan.

      • Sara10

        käymällä ensin sukututkimuskurssin, jolloin välttyy turhalta hapuilulta.

        Perukirjat ovat hyvä tietopankki lähtökohdaksi.

        Netin avulla pääsee aikasen pitkälle mm.Suomen sukututkimusseuralla on kattavat sivut linkkeineen.

        Ohjelmia on saatavana useampiakin, suosittu ja selkeäkäyttöinen on Sukujutut.

        Sukututkimus vie mennessään, mutta jo aloitettaessa on syytä varautua siihen, että kaikenlaista yllätystä voipi putkahtaa ihmeteltäväksi.

        Kerraassaan hauska ja kiintoisa harrastus!!


      • Hintriika*

        Omasta suvustaan isä teetti joskus 50-luvulla sukututkimuksen. Se on käsinkirjoitetuista lippusista ja lappusista tehty paperikäärö, joka oli hukassakin parikymmentä vuotta.

        Nyt se on minulla, mutta vaikea siitä on mitään tolkkua saada, kun liimatut laput irtoilevat, muste haalistuu ja paperikin hapristuu. Olen skannannut osaset, mutta ei sekään paljon auta.

        Mieheni suvun puolelta on olemassa oikein sukuseura, jolla on sivut internetissä. Lähetin aikoja sitten sinne mieheni isovanhempien kuvan, jossa he toissavuosisadan vaihteessa istuvat tuvan portailla. Vasta äskettäin huomasin, että se oli pantu sivuille.

        Siis en omista juuristani tai siitä suvusta, johon olen sekaantunut juurikaan tiedä. Sukuseuraan en viitsi sen enempää tukkeutua, kun ei se varsinainen suvun jäsen enää ole elossa.


      • Fanni
        Hintriika* kirjoitti:

        Omasta suvustaan isä teetti joskus 50-luvulla sukututkimuksen. Se on käsinkirjoitetuista lippusista ja lappusista tehty paperikäärö, joka oli hukassakin parikymmentä vuotta.

        Nyt se on minulla, mutta vaikea siitä on mitään tolkkua saada, kun liimatut laput irtoilevat, muste haalistuu ja paperikin hapristuu. Olen skannannut osaset, mutta ei sekään paljon auta.

        Mieheni suvun puolelta on olemassa oikein sukuseura, jolla on sivut internetissä. Lähetin aikoja sitten sinne mieheni isovanhempien kuvan, jossa he toissavuosisadan vaihteessa istuvat tuvan portailla. Vasta äskettäin huomasin, että se oli pantu sivuille.

        Siis en omista juuristani tai siitä suvusta, johon olen sekaantunut juurikaan tiedä. Sukuseuraan en viitsi sen enempää tukkeutua, kun ei se varsinainen suvun jäsen enää ole elossa.

        Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
        Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
        Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
        Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
        Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
        Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
        Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
        Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
        Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
        Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
        Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
        Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
        Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
        Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.


      • Sara10
        Fanni kirjoitti:

        Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
        Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
        Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
        Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
        Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
        Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
        Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
        Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
        Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
        Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
        Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
        Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
        Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
        Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.

        löytyypi osoitteesta: www.genealogia.fi/sukuo/index.htm.
        Kannattaa kokeilla!


      • Hintriika*
        Fanni kirjoitti:

        Tätä juttua ei tarvitse lukea, ketä ei kiinnosta. Hintriika, ala vaan setviä sitä isän kääröä, kyllä sieltä tulee esivanhempien henki vastaan.
        Minulla alkoi paljon vaatimattomammasta. Isäni isän puoleisesta suvusta ei ollut tietoja. Isän kummi, vanha mies s.1850, oli kertonut kyseisen Hirvi-Heikin tulleen tietystä pitäjästä.
        Isä oli aloittanut muistiinpanot kirjoittamalla puhtaan arkin ylälaitaan: "Vanha Heikki oli syntynyt Hirvisillä." Muuta siinä paperilla ei ollutkaan.
        Se kiihotti minua etsimään tietoja. Paljon selvisi. Oli aika, jolloin mikrofilmikelat piti tilata maakuntakirjaston kautta. Niitä pyörittelin kirjastolla. Nyt voi edetä netin kautta omassa kodissaan.
        Hienoja hetkiä tuli, kun löysin 1800 luvun alun torppariperheen, joka kuivalta männikkökankaalta lähti viljavammille seuduille. Sieltä mutkan kautta tuli isäni isoisä nuorukaisena vanhempiensa perheen mukana, olipa vanha isoäiti, siis isäni isoisän isoäiti vielä elossa muuttaen perheen mukana.
        Vanhat puut alkoivat humista korviini esi-isien aikaa. Vanhaan 1700 luvun aittaan mennessä oli mukava tunne ajatella heidänkin hakeneen taikinatiinunsa samasta ovesta. Perheestä ei kukaan aikalaiseni tiennyt mitään. Sattumoisin se tuli v. 1839 vuokralaisiksi taloon, joka myöhemmin isoisäni kauppojen myötä siirtyi isälleni.
        Mainittu Hirvi-Heikki tunnettiin 1800-luvun puolella naapuritalon isäntänä naimiskaupan kautta, tosin ihan eri sukunimellä.
        Se pieni virke siinä paperiarkin ylälaidassa oli lähtölaukaus tietojen vyörylle. Ensin kaikki olivat vaatimattomia eivätkä tienneet mitään. Osuin sattumoisin isäni temperamenttisen serkun luo lomamatkalla. Hän, työssään jo joukkojen innostaja, agronomi, pani sukulaisiin vipinää. Alkoipa siinä nykyisten sukuhaarojen tietojen keruu kussakin haarassa. Mukaan tulivat asiasta kiinnostuneet. Aihe kiinnostaa kaikkia sukulaisia.
        Olen onnellinen, että osaltani pienestä kipinästä alkaen olen voinut selvittää alun kuka, mikä, mistä, milloin. Sukukirja tehtiin ja toinen on tekeillä aikaa myöten.
        Nykyään kirjoittelen, mitä pientä sukuun liittyvää tiedän tai kuulen. Perunkirjoista ja kauppakirjoista löytyy mainiosti mennyttä historiaa ja se on todenperäistä.
        Olen siirtynyt äitini sukuun ja pidän yhteyttä sähköpostitse muiden haarojen itseäni nuorempiin, jotka ovat myös asialla.
        Kun asiat tallennetaan, voi joku joskus tehdä laajemman koonnin. Vaikkemme jaksaisi kunnianhimoista eeposta laatia, on jälkeen jäävien helpompi tehdä se, jos me aherramme nyt ennakolta asiaa rakentaen.
        Tietoja ei kuitenkaan pidä jättää yhden paperin varaan epämääräiseen paikkaan. Haprastuneet tiedot siistittyinä talteen, mutta minne ? Jospa joku asiaa tunteva selvittää paremmin.
        Missähän voisi tutustua Sukujutut-ohjelmaan ? Ei voi sikaa säkissä ostaa.

        Arvaan, että sukututkimukseen voi jäädä koukkuun. Minulla on jo nyt niin monta rautaa kuumana, etten ehtisi nauttia laiskoista eläkeläispäivistä lainkaan, jos vielä sukututkimukseen hurahtaisin.

        Mitä tarkoittanee velvollisuus sukua kohtaan? Isäni sukunimeä kantavia lähisukulaisia ei ole kuin kaksi henkeä. Äidin suvusta tietääkseni yksi serkku tekee tutkimusta.

        Sen perintökäärön mielelläni antaisin jollekin, jolle siitä olisi iloa. Minä en jaksa tihrata edes niitä skannattuja tietoja, niin vaikeaselkoinen paketti se on. Sen tekijä ei osannut edes haaveilla tietokoneista.


      • Maalaismies*
        Hintriika* kirjoitti:

        Arvaan, että sukututkimukseen voi jäädä koukkuun. Minulla on jo nyt niin monta rautaa kuumana, etten ehtisi nauttia laiskoista eläkeläispäivistä lainkaan, jos vielä sukututkimukseen hurahtaisin.

        Mitä tarkoittanee velvollisuus sukua kohtaan? Isäni sukunimeä kantavia lähisukulaisia ei ole kuin kaksi henkeä. Äidin suvusta tietääkseni yksi serkku tekee tutkimusta.

        Sen perintökäärön mielelläni antaisin jollekin, jolle siitä olisi iloa. Minä en jaksa tihrata edes niitä skannattuja tietoja, niin vaikeaselkoinen paketti se on. Sen tekijä ei osannut edes haaveilla tietokoneista.

        Olen Hintriikan kanssa sukututkimuksen suhteen samoilla linjoilla. En uskalla pistää päätäni siihen heteikköön tietäen kuinka paljon aikaa vaativaa työtä se on. Aikani kuluu rattoisasti selvittäen kymmenien vuosien varrella kertynyttä valokuvamateriaalia. Mikäli säilyvät, helpottanevat tulevien polvien sukumme tutkijoita erään vuosituhannen vaihtumisen molemmilta puolilta.

        Nykytekniikalla saa lähes "sammuneet" vanhat valokuvat heräämään henkiin. Yhdessä vaimoni kanssa puuhaamme niissä toimissa. Eräänlaista sukututkimusta lähivuosilta tämäkin!


    • syl-viaa

      Omassa suvussani hassu tilanne,äidin puolelta tiedetään melkein kaikki,isäni puolelta en tiedä oikeastaan mitään.
      Äidin puoleisella suvulla ollut muutamia nyt jo manalle menneitä sukulaisia jotka tehneet valtavan työn tutkimuksissaan.Kaksi kirjaakin kirjoitettu suvun historiaa jota pystytty selvittämään Pipin Pieneen asti (älkää minulta kysykö,milloin eli)

    • Sukututkimus äidin puolelta on poikinut kirjoinakin tietoa menneistä polvista.

      En tiedä mitä hyötyä minulle on tietää suvun juurista, kun tahtovat suhteet sukulaisiin muutenkin nykyisessä ajassa olevan harvoin tapahtuvaa, useimmiten sukulaisten hautajaisissa samaan pöytään istumista, hyvää päivää ja näkemiin..

      Lapsuudessani sentään vielä kävimme kylässä serkuilla ja pikkuserkuilla, vanhempien kuoleman jälkeen yhteydet kyllä hyvin vähäisiä.

      Joillekin on itsetuntoa kohottavaa jos sukuun sattuu kuulumaan kuuluisuuksia !
      Ei se minusta herraa tee jos isä on pappi, sanoi isäni.

      • mummi vaan

        En tunne sukulaisiani, edes serkkujani.
        Miksi en, en osaa vastata.


      • mummi vaan kirjoitti:

        En tunne sukulaisiani, edes serkkujani.
        Miksi en, en osaa vastata.

        Pikkuserkku soitti veljelleni.
        Sinun isäsi veljen vaimo on kuollut. Suku kokoontuu, lähdetäänkö hautajaisiin?
        Minäkin lähdin.
        Meiltä tultiin kysymään.
        Keitä te olette?

        Taisi olla liian pitä aika edellisestä tapaamisesta.


      • Liisilä
        Jopel kirjoitti:

        Pikkuserkku soitti veljelleni.
        Sinun isäsi veljen vaimo on kuollut. Suku kokoontuu, lähdetäänkö hautajaisiin?
        Minäkin lähdin.
        Meiltä tultiin kysymään.
        Keitä te olette?

        Taisi olla liian pitä aika edellisestä tapaamisesta.

        Välinpitämätön suhtautuminen "ketähän nuokin ovat" olisi pahempi vaihtoehto. Kun nuorukaiset varttuvat, kuka heitä varmuudella partasuuna tunnistaa. Minäkin kysyn sukutapaamisissa, ellen tunne, kuka kukin on. Seuraavalla kerralla ei tarvitse kysellä.


    • main-eko

      Minulle on käynyt niin et mitä vanhemmaksi tulen,sitä enemmän kiinnostavat juureni.Kaksi vuotta sitten kesäkuussa pidettiin sukujuhlat joihin saatiin Amerikasta yhdestä sukuhaarasta peräti 8 ihmistä tänne Suomeen.Se tapaaminen oli monella tavalla mielekäs ja muistorikas.En ollut esim serkkujani nähnyt yli kolmeenkymmeneen vuoteen.
      Miksiköhän suvun merkitys on kadonnut ja varsinkin ne tapaamiset,joita minäkin muistan lapsuudessa olleen tämän tästä?

    • pojasta polvi....

      Asiasi lienee melko vähällä vaivalla selvitettävissä.
      Kysymyksessä on vain neljän polven takainen "salaisuus".
      Paras tapa on kääntyä aluksi sen seurakunnan puoleen, jossa isäsi oli viimeksi.
      Sieltä saadulla virkatodistuksella varustettuna jatkat matkaa sen seurakunnan pakeille, jossa isoisäsi oli viimeksi. Ja niin edelleen.
      Opastusta ja neuvoja löytyy Suomen Sukututkimusseuran sivuilta, osoitteessa www.genealogia.org

    • "Lippusten ja lappusten paperikäärö" on hyvä aikaisempien sukupolvien selvittelyn lähtökohta. Pidä Hintriikka se aineisto omassa tallessasi itselläsi! Jos joku toinen henkilö yhteistoiminnassa Sinun kanssasi alkaisi selvitellä isäsi puolelta suvun vaiheita, niin ota kopio siitä paperikäärön materiaalista ja säilytä alkuperäisaineisto tosiaan itselläsi.

      Minunkin kohdalla toinen puoli suvusta on selvitetty varsin perusteellisesti. Eräs serkkuni on tehnyt ison työn äitini suvun tutkimisessa ja päässyt 1500-luvulle asti taakse päin. Tämä serkkuni on laatinut myös suvun naispuolisten sukuhaarojen osalta tarkat sukutaulut.

      Isäni puolelta taas on varmaa ja rajoitetumpaa tietoa 1700-luvun alkuun ja sitä olen löytänyt osaltani myös minä. Sukuun avioliittojen kautta tulleitten naisten sukutaustojen tutkiminen sen sijaan on toistaiseksi paljolti tekemättä. Tosin silläkin suunnalla on parin suvun osalta olemassa kansiin koottua tutkimusta. Asiakirjojen vajavaisuuden vuoksi 1600-luvun ja 1500-luvun sukulaisten tarkkojen polveutumisketjujen löytäminen on jo varsin työlästä.

      Sukututkimuksessa on antoisaa myös se, että menneitten sukupolvien elämä asettuu omaan aikaansa ja sen aikaisiin tapahtumiin, joista olemme lukeneet historiassakin ja lisää tietoa löytyy mm. paikallishistorioista. Sota-ajat ja nälkävuodet ovat tiedossa jo ennestään historian vuosilukuina. Oman suvun kohdalle ne osuvat mm. kuolleisuusmerkinnöissä. Varsinkin lasten kuolleisuusluvut kiinnittävät huomiota noina tiettyinä aikoina.

      Oman suvun aikaisempien polvien tarkastelu on muuttanut henkilökohtaista ajan tajuani. Vuosisadat eivät olekaan enää epämääräisiä ja kaukaisia teoreettisia aikajaksoja. Vuosisadat ovat ikään kuin lyhentyneet ja lähentyneet, tulleet tutuiksi. Esim. 1700-luku on mielessä aivan tuossa melkein näppituntuman päässä, puhumattakaan 1800-luvusta.

    • yli 70 vee

      Tämä herra on jo niin kaukainen, että häntä koskevat tiedot ovat kansallisarkistossa. Mene ja katso hänen seurakuntansa vihkiluettelot siltä ajalta, jolloin esi-isäsi on avioitunut. Saattaapa ongelmasi ratketa siinä.

      Jos vihkiluetteloita ei löydy, niin rippikirjassa hän on perheineen. Pitää vain tietää kylä. Kyllä mies sieltä löytyy. Tai voit katsoa hänen lapsensa syntyneitten ja kastettujen luetteloista. Äitikin niissä on mainittu, joten saat vahvistuksen arveluillenne. Tämän luettelon avulla saatat löytää hänet sitten muistakin kirkonkirjoista.

      • Maalaismies*

        Eräs sukulaisemme otti selvää isäni puoleisesta suvusta pääsemättä kovinkaan pitkälle. Hänen mukaansa juuri tuo ortodoksisuus ja kirkonkirjojen kohtalo menetetyn Karjalan mailla sekoittivat jäljet melko pian.

        Itsestäni on sanottava, että minua kiinnostaa enempi lähisuku, elävät ihmiset kuin kauan sitten manan majoille menneet. Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä tuolla ylempänä sanot. Ei kannattaisi riidellä eikä kilpalaulantaa tarvita palstalla.


      • Mallamargareetta
        Maalaismies* kirjoitti:

        Eräs sukulaisemme otti selvää isäni puoleisesta suvusta pääsemättä kovinkaan pitkälle. Hänen mukaansa juuri tuo ortodoksisuus ja kirkonkirjojen kohtalo menetetyn Karjalan mailla sekoittivat jäljet melko pian.

        Itsestäni on sanottava, että minua kiinnostaa enempi lähisuku, elävät ihmiset kuin kauan sitten manan majoille menneet. Muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä tuolla ylempänä sanot. Ei kannattaisi riidellä eikä kilpalaulantaa tarvita palstalla.

        Kauneimpia joululauluja tuo 1200-luvulta oleva pyhiinvaeltajien hymni, joka kuvaa ihmiskunnan vaellusta kohti paratiisia.
        Alunperin sanat olivat : miespolvet vaipuvat "vuorollaan".
        Meidän suvussa tuota laulua lauletaan myös hautajaisissa. Varsinkin, kun suvun vanhimpia kuolee, sanat tulevat lähelle. Lohdullista on, jos hautajaisissa on paljon nuorta väkeä ja lapsia. Vainaja jää elämään jälkipolvissa . Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta:
        "Min verran meissä on lempeä,
        sen verran meissä on iäistä,
        sen verran meistä myös jäljelle jää
        kun päättyvi päivä tää."


      • Mallamargareetta kirjoitti:

        Kauneimpia joululauluja tuo 1200-luvulta oleva pyhiinvaeltajien hymni, joka kuvaa ihmiskunnan vaellusta kohti paratiisia.
        Alunperin sanat olivat : miespolvet vaipuvat "vuorollaan".
        Meidän suvussa tuota laulua lauletaan myös hautajaisissa. Varsinkin, kun suvun vanhimpia kuolee, sanat tulevat lähelle. Lohdullista on, jos hautajaisissa on paljon nuorta väkeä ja lapsia. Vainaja jää elämään jälkipolvissa . Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta:
        "Min verran meissä on lempeä,
        sen verran meissä on iäistä,
        sen verran meistä myös jäljelle jää
        kun päättyvi päivä tää."

        Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että äitini ja hänen kolme sisartaan ovat kertoneet äidinäitinsä juurista. Myös äidin isovaarivaarin ja isomummun tarinan tunnen.
        Olen ne kertonut omille lapsilleni ja lapsenlapsille sekä sisarentyttärelleni.
        Isäni suvusta en tiedä muuta kuin isovanhempieni nimet, sukunimen synty- ja muutaman muun tarinan. Poikamme on jo vuosia kimpustanut minua ottamaan selvää suvusta, mutta, mutta ja mutta.
        Toisaalta isäni on kertonut pojalleni lapsuudestaan ja nuoruudestaan paljon enemmän kuin koskaan minulle.

        Mieheni veljenpoika on jäljittänyt mieheni isänpuoleiset esi-isät Lempäälän Lumialassa 1650 syntyneeseen Erkki Paulinpoikaan. Mieheni äidin suvusta tiedämme virallisesti vain sen, mitä vanhassa, riekalaisessa perukirjassa luki ja mitä anoppi oli miehelleni kertonut.

        Ei sillä ole mitään merkitystä, onko edeltävissä sukupolvissa ollut kartanonherrojen piikatytöille tekemiä äpärälapsia, rusthollareita tai vielä tarkemmin 11.4.1728 syntynyt rakuuna No 37. Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa.


      • Maalaismies*
        Venlastiina kirjoitti:

        Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että äitini ja hänen kolme sisartaan ovat kertoneet äidinäitinsä juurista. Myös äidin isovaarivaarin ja isomummun tarinan tunnen.
        Olen ne kertonut omille lapsilleni ja lapsenlapsille sekä sisarentyttärelleni.
        Isäni suvusta en tiedä muuta kuin isovanhempieni nimet, sukunimen synty- ja muutaman muun tarinan. Poikamme on jo vuosia kimpustanut minua ottamaan selvää suvusta, mutta, mutta ja mutta.
        Toisaalta isäni on kertonut pojalleni lapsuudestaan ja nuoruudestaan paljon enemmän kuin koskaan minulle.

        Mieheni veljenpoika on jäljittänyt mieheni isänpuoleiset esi-isät Lempäälän Lumialassa 1650 syntyneeseen Erkki Paulinpoikaan. Mieheni äidin suvusta tiedämme virallisesti vain sen, mitä vanhassa, riekalaisessa perukirjassa luki ja mitä anoppi oli miehelleni kertonut.

        Ei sillä ole mitään merkitystä, onko edeltävissä sukupolvissa ollut kartanonherrojen piikatytöille tekemiä äpärälapsia, rusthollareita tai vielä tarkemmin 11.4.1728 syntynyt rakuuna No 37. Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa.

        Suullinen perimätieto oli vanhan kansan tärkein tiedonlähde. Ihmeellisesti se kykenikin siirtämään olennaiset asiat sukupolvelta toiselle. Kykenee se vieläkin missä sitä harjoitetaan. Perimätieto tallentaa sitä paitsi sellaista asiaa, mitä ei papereissa eikä kirkonkirjoissa ole.

        Kun ajattelee tätä meidän aikaamme, niin säilyykö paljon mitään? Tekniikka tarjoaa huimat mahdollisuudet kuvata ja haastatella, tallentaa ääntä ja kuvaa, mutta tehdäänkö sitä läheisistä asioista? Sitäkin epäilee, että säilyvätkö sähköiset tallenteet.

        Olennaisen sanot Venlastiina, kun sanot: Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa."


      • Olen kuullut,
        Maalaismies* kirjoitti:

        Suullinen perimätieto oli vanhan kansan tärkein tiedonlähde. Ihmeellisesti se kykenikin siirtämään olennaiset asiat sukupolvelta toiselle. Kykenee se vieläkin missä sitä harjoitetaan. Perimätieto tallentaa sitä paitsi sellaista asiaa, mitä ei papereissa eikä kirkonkirjoissa ole.

        Kun ajattelee tätä meidän aikaamme, niin säilyykö paljon mitään? Tekniikka tarjoaa huimat mahdollisuudet kuvata ja haastatella, tallentaa ääntä ja kuvaa, mutta tehdäänkö sitä läheisistä asioista? Sitäkin epäilee, että säilyvätkö sähköiset tallenteet.

        Olennaisen sanot Venlastiina, kun sanot: Merkitys on vain sillä, että tietää olevansa yksi lenkki sukupolvien ketjussa."

        että ensin maksetaan 5000€ selvityksen tekijälle,
        ja sitten kun tullaan hevosvarkaisiin, maksetaan
        5000€, että tekijä pitäisi suunsa kiinni.


      • Fanni

        Ystävätär, kirjoitustaitoiseksi kehittynyt, on jo kolme kirjaa suvustaan kirjoittanut. Minäkin sain niistä kaksi.
        Niiden tiedot oli saatu muistitietona sukulaisilta ja asiakirjoista. Asiat oli tarkistettu moneen kertaan.
        Ihailen kirjoittajan rehellisyyttä kirjoittaa sellaisetkin suvun asiat, joista ei tavallisesti puhuta esim. ihmiskohtalot, taloudelliset epäonnistumiset, sairaudet. Liian silotellut kertomukset tuntuvat ilmeettömiltä. Jälkipolvi saa silloin kuvauksen helposta elämästä, joka on epätosi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      161
      9354
    2. Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!

      Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde
      Suomalaiset julkkikset
      49
      2910
    3. Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena

      Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja
      Maailman menoa
      38
      2695
    4. Et olisi piilossa enää

      Vaan tulisit esiin.
      Ikävä
      57
      2571
    5. Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle

      Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että
      Maailman menoa
      197
      1975
    6. Miten meinasit

      Suhtautua minuun kun taas kohdataan?
      Ikävä
      98
      1882
    7. Sinä saat minut kuohuksiin

      Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai
      Tunteet
      24
      1836
    8. Minä en ala kenenkään perässä juoksemaan

      Voin jopa rakastaa sinua ja kääntää silti tunteeni pois. Tunteetkin hälvenevät aikanaan, poissa silmistä poissa mielestä
      Ikävä
      50
      1371
    9. Tunnekylmä olet

      En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p
      Ikävä
      110
      1234
    10. Miten hetki

      Kahden olisi paras
      Ikävä
      28
      1221
    Aihe