jäätynyt olkapää ja yliliikkuvuus

Jansku-Maaria

Olen näiltä sivuilta lueskellut kirjoituksia jäätyneestä olkapäästä, mutten ole vielä törmännyt jäätymiseen yliliikkuvuuden seurauksena. Olen hieman päälle nelikymppinen nainen ja ollut vuoden päivät poissa työelämästä olkapäävaivojen vuoksi. Vuosi sitten kynä ei pysynyt kädessä, jonka vuoksi hakeuduin lääkärin hoitoon. Diagnoosiksi kirjoitettiin hand and shoulder -syndrooma melko alussa. Kun kipu ja oireet vain pahenivat sain lähetteen fysiatrian erikoislääkärille, joka totesi CRPS-oireiston oikeassa kädessä ja multidirektionaalisen instabiliteetin molemmissa olkapäissä. Lisäksi hän totesi kaikkien nivelteni liikkuvan yli eli diagnosoi myös hypermobiliteettisyndrooman, joka selittikin sitten muut nivel- ja selkäkivut.
Kun talvella käden kipuoireet alkoivat helpottaa, mutta jäykkyys paheni, ortopedi (jota konsultoitiin olkanivelen yliliikkuvuuden vuoksi) totesi olkapään jäätyneen. Hänen mielestään kädessäni ei olisi CRPS:ssää, mutta ei hän osannut käteni tuntohäiriöitä ja muita ongelmia selittää. Liikerajoitus hoidettiin narkoosimanipulaatiolla muutama viikko sitten ja nyt onkin rankka kuntoutus menossa ja ajoittain sietämättömät kivut, joista ortopedi ei lainkaan maininnut ennen operaatiota. Jos hän olisi sanonut kipujen kuuluvan asiaan, en olisi suostunut koko operaatioon, koska jäykkyydestä huolimatta pystyin kättä kuitenkin paremmin käyttämään, kuin ennen tätä niinsanottua jäätymistä. Siispä tehty mikä tehty.
Lääkäri, jonka hoidossa olen nyt, kertoi minulle CRPS:n tulleen olkanivelen yliliikkuvuudesta, joka on sitten ärsyttänyt hermoa. Olen myös ymmärtänyt, että jäätyminenkin on seurausta tästä jokasuuntaisesta yliliikkuvuudesta. Mahtaako kaltaistani kipuilijaa löytyä tämän palstan kautta? Kiinnostaisi tietää, kuinka muut ovat tällaisesta selvinneet ja mitä apua ovat saaneet?

16

1753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olkapää täälläkin

      kts. www.seppohyokki.fi sivuilta hoitokertomuksia, itse sain apua sieltä.

    • jäskorj

      Jäätynyt olkapää on lähes aina olkapään nivelkapselin kutistumisilmiö ja tätäkautta lähes totaaline nolkanivelen liikerajoittuneisuus. Narkoosimanipulaatiossa lukkiutunut nivel väännetään väkisin auki jolloin saadaan aikaan mitäilmeisemmin kudosvaurioita mainitulla alueella. Kalevalaisella Jäsenkorjauksella myös jäätynyt olkapää saadaan KIVUTTOMASTI toimiontakuntoiseksi. katso www.kansanlaakintaseura.fi lähin hoitaja.

      • tulehtunut

        Ei ole jäätynyttä olkapäätä. Itselläni on jäykistynyt olkapää Liikeradat rajoitteiset. Olkapään lihakset ovat tulehtuneet ja siellä on nestettä. Väkisin vääntä,inen tällaisessa tilanteessa, aiheutaisi vamman, joka ei koskaan paranisi. Tulehtunutta olkapäätä ei saa edes kuntoututtaa. Kortisoni on oikea lääke ensin alkuun, piikkinä. Burana vähentää tulehdusta, mutta ei kokonaan paranna. Lähihoitaja

      • jäskorj
        tulehtunut kirjoitti:

        Olkapäässä voi olla monenlaista asioista kehkeytynyt kiputila jossa olkanivelen lukkiutuminen/yliliikkuvuus syystä tai toisesta aiheuttaa käden toimintahäiriön. Hoitokeinona kortisonipiikki on vihonviimeinen, aiheuttaa luuston ja pehmytkudosten haurastumista! Parasta hakeutua osaavan kalevalaisen jäsenkorjaajan hoitoon joka hoitaa olkapään kuntoon KIVUTTOMASTAI. Ja antaa kotihoitoohjeet miten itse kuntoutat kättäsi.

      • kalavaleisilla

        Riitä töitä, kun täällä pitää itseään olla tuputtamassa ????

      • töitä
        kalavaleisilla kirjoitti:

        Riitä töitä, kun täällä pitää itseään olla tuputtamassa ????

        riittää, mutta kuten kirjoituksista havaitaan, kovin paljon on aikaisempiin hoitoihinsa tyytymättömiä potilaita, jotka haluaisivat myös jotain konkreettistakin apua vaivoihinsa, aikaisempien tutkimusten ja pillereiden sijaan.

        Tämä hoitomuoto on vain todettu tehokkaimmaksi TULES vaivojen hoidoissa.
        Täällä kerrotaan myös vinkkejä ja mahdollisuuksista niistä vielä tietämättömille, jopa toivonsakin menettäneille, aikaisempien kokemusten perusteella.

        Sinuahan aihe ei nähtävästi kosketa?

      • ^^uskoa^^
        jäskorj kirjoitti:

        Olkapäässä voi olla monenlaista asioista kehkeytynyt kiputila jossa olkanivelen lukkiutuminen/yliliikkuvuus syystä tai toisesta aiheuttaa käden toimintahäiriön. Hoitokeinona kortisonipiikki on vihonviimeinen, aiheuttaa luuston ja pehmytkudosten haurastumista! Parasta hakeutua osaavan kalevalaisen jäsenkorjaajan hoitoon joka hoitaa olkapään kuntoon KIVUTTOMASTAI. Ja antaa kotihoitoohjeet miten itse kuntoutat kättäsi.

        Lääkärini on vakuutellut kortisonipiikin olevan "vaaraton", verrattuna suunkautta otettuun kortisoniin, että mihinhän tässä uskois!

      • koskettaa
        töitä kirjoitti:

        riittää, mutta kuten kirjoituksista havaitaan, kovin paljon on aikaisempiin hoitoihinsa tyytymättömiä potilaita, jotka haluaisivat myös jotain konkreettistakin apua vaivoihinsa, aikaisempien tutkimusten ja pillereiden sijaan.

        Tämä hoitomuoto on vain todettu tehokkaimmaksi TULES vaivojen hoidoissa.
        Täällä kerrotaan myös vinkkejä ja mahdollisuuksista niistä vielä tietämättömille, jopa toivonsakin menettäneille, aikaisempien kokemusten perusteella.

        Sinuahan aihe ei nähtävästi kosketa?

        Mutta kun itsellä niin maan perkuleen heikot kokemukset kalavaleisten hoitotyöstä...

        Saa kai sitä negatiivistakin palautetta antaa ??
        Parantajistakin ???

      • jäskorj
        koskettaa kirjoitti:

        Mutta kun itsellä niin maan perkuleen heikot kokemukset kalavaleisten hoitotyöstä...

        Saa kai sitä negatiivistakin palautetta antaa ??
        Parantajistakin ???

        Ihmisiähän ne kalevalaiset jäsenkorjaajatkin ovat?
        Onko kaikki lääkärit yhtä päteviä????
        Aivan sama se on tässäkin asiassa, joku toinen korjaaja saatta olla kokeneempi kuin toinen ja tietää mitä kussakin tapauksessa pitää tehdä!
        Koulutuksessa on nyt kiinnitetty enemmän huomiota hoitajien hoidoliseen osaamiseen kuin aikaisemmin ja järjestetää täydennyskoukutuksia jolloin osaaminen päivitetään.

      • jäskor
        koskettaa kirjoitti:

        Mutta kun itsellä niin maan perkuleen heikot kokemukset kalavaleisten hoitotyöstä...

        Saa kai sitä negatiivistakin palautetta antaa ??
        Parantajistakin ???

        Ompa ikävää jos et ole saanut vaivoihisi apua kalevalaisesta jäsenkorjauksesta!?
        Ihmisiähän jäsenkorjaajatkin ovat, ehän sitä myöskään jokaikiseltä lääkäriltä välttämättä saa sellaista hoitoa kun pitäisi saada, toisilla vain on homma paremmin "hanskassa" kuin toisilla, käyppä "mestaritason" kalevalaisella niin eikähän asiaasi tule helpotusta. Hyvää jatkoa sinulle.

      • mihin vaivaan ei auttanut kkp
        jäskor kirjoitti:

        Ompa ikävää jos et ole saanut vaivoihisi apua kalevalaisesta jäsenkorjauksesta!?
        Ihmisiähän jäsenkorjaajatkin ovat, ehän sitä myöskään jokaikiseltä lääkäriltä välttämättä saa sellaista hoitoa kun pitäisi saada, toisilla vain on homma paremmin "hanskassa" kuin toisilla, käyppä "mestaritason" kalevalaisella niin eikähän asiaasi tule helpotusta. Hyvää jatkoa sinulle.

        eli mitä apua et saanut kalevalaisesta kp:stä

      • aivan ulkopuolinen
        kalavaleisilla kirjoitti:

        Riitä töitä, kun täällä pitää itseään olla tuputtamassa ????

        Tämä tyrkyttäminen kielii monesta asiasta. Työ itteänsä kehuu, sanotaan.

      • miksi ei
        kalavaleisilla kirjoitti:

        Riitä töitä, kun täällä pitää itseään olla tuputtamassa ????

        Miksi ei lääkärit suosittele heitä potilailleen?

      • eivät
        miksi ei kirjoitti:

        Miksi ei lääkärit suosittele heitä potilailleen?

        suosittele kalevalaisia jäsenkorjaajia potilailleen, kyselet.

        Eihän meillä ole ollut tapana suositella kilpailijoita asiakkaille.
        Vielä jos se tietäisi sen kovin tärkeän, RAHAN tulon vähenemistä, niin itselle kuin sidosryhmillekin.
        Olisikohan tässä joitain syitä?

    • viime keväänä

      minulla ikää 43 vuotta, yliliikkuvat nivelet, viime keväänä vasen olkapää "jäätyi". Kävin kiropraktikolla 3-4 kertaa, kipu hävisi joko sen ansiosta tai itsekseen noin puolen vuoden kuluttua ensimmäisistä kivuista.

      • Jansku-Maaria

        ...kommenteista ja ehdotuksista.
        Tarjosin minä viime syksynä nikamiani ja niveliäni niksauteltavaksi ammattilaiselle, vaan eipä uskaltanut niksautella. Mielenkiinnolla odottelen jatkotoimenpiteitä viralliselta puolelta ja uusia ehdotuksia kalevalaisen jäsenkorjauksen ja kiropraktikon lisäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7975
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2259
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2178
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1746
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1243
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1233
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      1135
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      842
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      790
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      744
    Aihe