88 mm:n tykin käyttö elävää voimaa

Että eikös tiikerin tykki ollutkin kasikasi..
Ja niinkuin bockcar tuossa jo aiemmin sanoi, niin ase oli tehokas yli kahden kilometrin päähän.
Liekö tähtäinlaitteet olleet niin hyvät sitten, että tuosta kantamaedusta olisi ollut hyötyä..

Tuntuisi tuollaisilla ominaisuuksilla varustetun olleen aivan ylivoimainen vihollisiin nähden.
Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia.

Kysyä kirjoitti:

Että eikös tiikerin tykki ollutkin kasikasi..
Ja niinkuin bockcar tuossa jo aiemmin sanoi, niin ase oli tehokas yli kahden kilometrin päähän.
Liekö tähtäinlaitteet olleet niin hyvät sitten, että tuosta kantamaedusta olisi ollut hyötyä..

Tuntuisi tuollaisilla ominaisuuksilla varustetun olleen aivan ylivoimainen vihollisiin nähden.
Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia.

Lue lisää

"Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia"

Tiikerin saavuttama maine sekä omien että vastustajien joukossa on hurja, varsinkin kun miettii että (perusTiikeriä eli Tiger I) valmistettiin niinkin vähän kuin reilut 1350 kappaletta.

Tigerin 88 mm oli paha peli aukeassa maastossa missä tykin pitkää ulottuvuutta saattoi hyödyntää vapaasti. Ts vaikka neukkujen 76,2 mm tykillä varustettu T-34 :n aikaisempi versio pystyi vain ottamaan Tigerin "iskuja vastaan" jos laukauksia vaihdettiin pitkän matkan päästä.

Tiikerin ruokahalu oli huollon painajainen, ulkomuistista napattuna em vaunu hotkaisi reilut 500 litraa bensiiniä "maantiekulutuksessa", metsässä jurraaminen lisäsi kulutusta entisestään.

Tiikeriä ei annettu mille tahansa porukalle vaan "aselajin parhaimmistolle", seikka millä on varmasti ollut osaltaan suuri vaikutus vaunun saavuttamille tuloksille.

Tuhoutumaton tuo ei kuitenkaan ollut, sodan lopulla moni länsi- ja itärliittoutuneiden tykkimalli kykeni läpäisemään Tiikerin panssaroinnin.

Iso paino oli myös usein ongelma Tiikerille, pehmeä maasto tai liian kevyet sillat rajoittivat liikkumista. Bensanjano oli äkkiä paha ongelma jos huoltoa ei ollut koko ajan saatavilla ja varmasti monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.

BocksCar kirjoitti:

"Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia"

Tiikerin saavuttama maine sekä omien että vastustajien joukossa on hurja, varsinkin kun miettii että (perusTiikeriä eli Tiger I) valmistettiin niinkin vähän kuin reilut 1350 kappaletta.

Tigerin 88 mm oli paha peli aukeassa maastossa missä tykin pitkää ulottuvuutta saattoi hyödyntää vapaasti. Ts vaikka neukkujen 76,2 mm tykillä varustettu T-34 :n aikaisempi versio pystyi vain ottamaan Tigerin "iskuja vastaan" jos laukauksia vaihdettiin pitkän matkan päästä.

Tiikerin ruokahalu oli huollon painajainen, ulkomuistista napattuna em vaunu hotkaisi reilut 500 litraa bensiiniä "maantiekulutuksessa", metsässä jurraaminen lisäsi kulutusta entisestään.

Tiikeriä ei annettu mille tahansa porukalle vaan "aselajin parhaimmistolle", seikka millä on varmasti ollut osaltaan suuri vaikutus vaunun saavuttamille tuloksille.

Tuhoutumaton tuo ei kuitenkaan ollut, sodan lopulla moni länsi- ja itärliittoutuneiden tykkimalli kykeni läpäisemään Tiikerin panssaroinnin.

Iso paino oli myös usein ongelma Tiikerille, pehmeä maasto tai liian kevyet sillat rajoittivat liikkumista. Bensanjano oli äkkiä paha ongelma jos huoltoa ei ollut koko ajan saatavilla ja varmasti monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.

Lue lisää

Tiikerissä taisi kuitenkin olla melko heikko kansi.
Ainakin Lontoon sotamuseossa on näytteillä halkileikattu Tiikeri, jonka kannessa on viisi sievää reikää, kun lentokoneesta ammuttu koko kasetti on painunut sisään.

BocksCar kirjoitti:

"Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia"

Tiikerin saavuttama maine sekä omien että vastustajien joukossa on hurja, varsinkin kun miettii että (perusTiikeriä eli Tiger I) valmistettiin niinkin vähän kuin reilut 1350 kappaletta.

Tigerin 88 mm oli paha peli aukeassa maastossa missä tykin pitkää ulottuvuutta saattoi hyödyntää vapaasti. Ts vaikka neukkujen 76,2 mm tykillä varustettu T-34 :n aikaisempi versio pystyi vain ottamaan Tigerin "iskuja vastaan" jos laukauksia vaihdettiin pitkän matkan päästä.

Tiikerin ruokahalu oli huollon painajainen, ulkomuistista napattuna em vaunu hotkaisi reilut 500 litraa bensiiniä "maantiekulutuksessa", metsässä jurraaminen lisäsi kulutusta entisestään.

Tiikeriä ei annettu mille tahansa porukalle vaan "aselajin parhaimmistolle", seikka millä on varmasti ollut osaltaan suuri vaikutus vaunun saavuttamille tuloksille.

Tuhoutumaton tuo ei kuitenkaan ollut, sodan lopulla moni länsi- ja itärliittoutuneiden tykkimalli kykeni läpäisemään Tiikerin panssaroinnin.

Iso paino oli myös usein ongelma Tiikerille, pehmeä maasto tai liian kevyet sillat rajoittivat liikkumista. Bensanjano oli äkkiä paha ongelma jos huoltoa ei ollut koko ajan saatavilla ja varmasti monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.

Lue lisää

Mielestäni tikrun suorat pinnat olivat paha moka, vaikka käytetty teräs olikin hyvälaatuista ja sitä oli paksusti, muistaakseni 90 mm keulassa.

Ainakin yksi ylivoimainen etu tiikerillä oli näihin itäisiin "paksuputkisiin" nähden. Ammunnanvakautus järjestelmä.

Neukkujen isokaliiberiset tankkitykit olivat jo täysiä hehtaaripyssyjä kilometrin etäisyydeltä ammuttuna.

kansi kirjoitti:

Tiikerissä taisi kuitenkin olla melko heikko kansi.
Ainakin Lontoon sotamuseossa on näytteillä halkileikattu Tiikeri, jonka kannessa on viisi sievää reikää, kun lentokoneesta ammuttu koko kasetti on painunut sisään.

Lue lisää

Luulisi ettei suunnittelijoidenkaan olisi tarvinnut omata selvänäkijän kykyjä, jos olisivat arvanneet tankintappajien iskevän ylhäältä päin.
Toinen heikkokohta taisi olla kaikissa panssarivaunuissa pohja, sekin kun tuppasi epätasaisessa maastossa tulla tulitukselle alttiiksi.

BocksCar kirjoitti:

"Mutta eikös tiikereitä tuhonneetkin enimmin saksalaiset itse? Yleensä polttoaineen loppumisen takia"

Tiikerin saavuttama maine sekä omien että vastustajien joukossa on hurja, varsinkin kun miettii että (perusTiikeriä eli Tiger I) valmistettiin niinkin vähän kuin reilut 1350 kappaletta.

Tigerin 88 mm oli paha peli aukeassa maastossa missä tykin pitkää ulottuvuutta saattoi hyödyntää vapaasti. Ts vaikka neukkujen 76,2 mm tykillä varustettu T-34 :n aikaisempi versio pystyi vain ottamaan Tigerin "iskuja vastaan" jos laukauksia vaihdettiin pitkän matkan päästä.

Tiikerin ruokahalu oli huollon painajainen, ulkomuistista napattuna em vaunu hotkaisi reilut 500 litraa bensiiniä "maantiekulutuksessa", metsässä jurraaminen lisäsi kulutusta entisestään.

Tiikeriä ei annettu mille tahansa porukalle vaan "aselajin parhaimmistolle", seikka millä on varmasti ollut osaltaan suuri vaikutus vaunun saavuttamille tuloksille.

Tuhoutumaton tuo ei kuitenkaan ollut, sodan lopulla moni länsi- ja itärliittoutuneiden tykkimalli kykeni läpäisemään Tiikerin panssaroinnin.

Iso paino oli myös usein ongelma Tiikerille, pehmeä maasto tai liian kevyet sillat rajoittivat liikkumista. Bensanjano oli äkkiä paha ongelma jos huoltoa ei ollut koko ajan saatavilla ja varmasti monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.

Lue lisää

>monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.<

Ainakin 3/4 saksalaisten vaunuista, etenkin sodan loppupuolella ja varsinkin Tiikereistä, tuhottiin omasta toimesta juuri huoltovaikeuksien takia.

Länsirintamalla otetuista kuvista näkee kuinka Tiikeri -vaunut ikäänkuin "makaa" mahansa varassa aivan matalina. Tämä siksi kun jousitus on räjäytetty hajallle ja vaunu on hylätty.

Vaunuissa oli kuulemma oikein itsetuhopanos sijoitettuna jousituksen kierretankoihin.

kansi kirjoitti:

Tiikerissä taisi kuitenkin olla melko heikko kansi.
Ainakin Lontoon sotamuseossa on näytteillä halkileikattu Tiikeri, jonka kannessa on viisi sievää reikää, kun lentokoneesta ammuttu koko kasetti on painunut sisään.

Lue lisää

"Tiikerissä taisi kuitenkin olla melko heikko kansi"

Joo, jokainen panssarivaunu on "kompromissiensa summa". Yleensähän nuo kannet olivat paljon ohuemmin suojattu ihan painonsäästö insinöörien mielessä. Panssarointia sinne mihin osuma "todennäköisimmin" iskee vaunu vs vaunu -taistelussa, vähemmän arat paikat (tankkitaistelussa se yläkansi) sitten vähemmän suojattuja.

Tiikerihän oli jo helskatinmoinen kolossi painoltaan noillakin levyvahvuuksilla, koko vaunun tekeminen "kauttaaltaan osumankestäväksi" olisi nostanut purkin painon sellaisiin lukemiin että mikään sakujen moottori/vaihdelaatikko ei olisi sitä jaksanut pidemmän päälle ehjänä pysyen siirtää.

Edestä päin tuo oli hyvin suojattu, sivut ja takapää olivat kuitenkin jo läpäistävissä vastapuolen kevyemmällä kalustolla.

Näin on sanottu kirjoitti:

>monissa tapauksissa muuten ehjä sotakone jouduttiin räjäyttämään päiviltä kun polttoaine loppui ja vaunu oli jäämässä vihollisen käsiin.<

Ainakin 3/4 saksalaisten vaunuista, etenkin sodan loppupuolella ja varsinkin Tiikereistä, tuhottiin omasta toimesta juuri huoltovaikeuksien takia.

Länsirintamalla otetuista kuvista näkee kuinka Tiikeri -vaunut ikäänkuin "makaa" mahansa varassa aivan matalina. Tämä siksi kun jousitus on räjäytetty hajallle ja vaunu on hylätty.

Vaunuissa oli kuulemma oikein itsetuhopanos sijoitettuna jousituksen kierretankoihin.

Lue lisää

"Länsirintamalla otetuista kuvista näkee kuinka Tiikeri -vaunut ikäänkuin "makaa" mahansa varassa aivan matalina. Tämä siksi kun jousitus on räjäytetty hajallle ja vaunu on hylätty"

Varmaan suuri osa on pamautettu ilmaan omien toimesta.

Nuo "maassa makaavat" tankit ovat usein myös palaneita, tulipalon kuumuus "hehkuttaa" jousituksen kantokyvyn pois ja ajopelistä tulee lowrider. Wanhoja kuvia jos katsoo niin varsinkin neukkujen Kolmenelonen lysähtää hyvinkin kasaan jos vaunussa on osuman iskiessä ollut polttoainetta ja ammuksia "kunnon roihuun".

"Kierretankoihin" meinaa vissiin vääntösauvoja Tiger I kyseessä ollessa.

puute. kirjoitti:

Mielestäni tikrun suorat pinnat olivat paha moka, vaikka käytetty teräs olikin hyvälaatuista ja sitä oli paksusti, muistaakseni 90 mm keulassa.

Ainakin yksi ylivoimainen etu tiikerillä oli näihin itäisiin "paksuputkisiin" nähden. Ammunnanvakautus järjestelmä.

Neukkujen isokaliiberiset tankkitykit olivat jo täysiä hehtaaripyssyjä kilometrin etäisyydeltä ammuttuna.

Lue lisää

>vaikka käytetty teräs olikin hyvälaatuista<

Teräslaaduista pari sanaa:

Kyllä se oli loppupuolella sotaa jo kovin huonolaatuista ja repesi kuin paperi osumasta!

Kaikista teräksen lisäaineista oli Saksassa pulaa. Esim. nikkeli, mangaani, wolframi jne. olivat kovin vähissä ja teräslaadut vaan huononi.

Olisko näin? kirjoitti:

>vaikka käytetty teräs olikin hyvälaatuista<

Teräslaaduista pari sanaa:

Kyllä se oli loppupuolella sotaa jo kovin huonolaatuista ja repesi kuin paperi osumasta!

Kaikista teräksen lisäaineista oli Saksassa pulaa. Esim. nikkeli, mangaani, wolframi jne. olivat kovin vähissä ja teräslaadut vaan huononi.

Lue lisää

Vuoden 1944 jälkipuoliskolla alkanut suuri teräskatastrofi iski pahiten Tiger II lajiin. Tässä täytyy huomioida, että Tiger I:n tuotanto oli kesän loppua kohden hyvää vauhtia finito, vaikka muutamia vaunuja näytetäänkin kootun olemassaolevista osista vielä niinkin myöhään kuin alkuvuonna 1945.

Me Again kirjoitti:

Vuoden 1944 jälkipuoliskolla alkanut suuri teräskatastrofi iski pahiten Tiger II lajiin. Tässä täytyy huomioida, että Tiger I:n tuotanto oli kesän loppua kohden hyvää vauhtia finito, vaikka muutamia vaunuja näytetäänkin kootun olemassaolevista osista vielä niinkin myöhään kuin alkuvuonna 1945.

Lue lisää

Eikös noissa lopputuotannon Kuningastiikereissä ollut ongelmana että panssariteräs oli kovaa mutta samalla haurasta.

Levyt saattoivat haljeta jos pari iskemää osui suht lähelle toisiaan, jopa lähteä iso pala irti.

Opitimistiselta kuullostaa mutta neukuthan väittivät koeammunnoissa läpäisseensä Tiger II -vaunun panssaroinnin edestäpäin 1000-1500 metrin päästä noilla 100 mm BS-3 ja 122 mm A-19 ammuksillaan.

No, oli miten oli, eiköhän vähän heikompilattuisellakin panssaroinnilla varustettu Tiger II kuitenkin tarjonnut ihan tarpeeksi pahan vastuksen kuitenkin jollekin vastapuolen T-34 / Sherman -kalustolla ajelleelle.

BocksCar kirjoitti:

Eikös noissa lopputuotannon Kuningastiikereissä ollut ongelmana että panssariteräs oli kovaa mutta samalla haurasta.

Levyt saattoivat haljeta jos pari iskemää osui suht lähelle toisiaan, jopa lähteä iso pala irti.

Opitimistiselta kuullostaa mutta neukuthan väittivät koeammunnoissa läpäisseensä Tiger II -vaunun panssaroinnin edestäpäin 1000-1500 metrin päästä noilla 100 mm BS-3 ja 122 mm A-19 ammuksillaan.

No, oli miten oli, eiköhän vähän heikompilattuisellakin panssaroinnilla varustettu Tiger II kuitenkin tarjonnut ihan tarpeeksi pahan vastuksen kuitenkin jollekin vastapuolen T-34 / Sherman -kalustolla ajelleelle.

Lue lisää

"Eikös noissa lopputuotannon Kuningastiikereissä ollut ongelmana että panssariteräs oli kovaa mutta samalla haurasta."

Oikein menee. Hitsauksetkaan eivät olleet enää parasta lajia sodan lopulla.

"No, oli miten oli, eiköhän vähän.....vastuksen kuitenkin jollekin vastapuolen T-34 / Sherman -kalustolla ajelleelle."

Joo, ellei lähetä Tigeriaan erityisen rikkonaiseen ja peitteiseen maastoon. Tai joudu vaikka poltetuksi.....hehheh(vihjaus!)

"88 on tietääkseni ollut monessa sukellusveneessäkin kansitykkinä. Sen muunneltavuus eri tilanteisiin on ollut omaa luokkaansa tuohon aikaan."

Suklarien kannella ollut 88 mm tykki oli eri tykki kuin maavoimien AchtAcht, Kriegsmarinen tykki käytti mm eri ampumatarvikkeita ts perineisen "kasikasin" kudit eivät siihen sopineet vaikka tykkimallien nimellinen kaliiperi onkin sama.

BocksCar kirjoitti:

"88 on tietääkseni ollut monessa sukellusveneessäkin kansitykkinä. Sen muunneltavuus eri tilanteisiin on ollut omaa luokkaansa tuohon aikaan."

Suklarien kannella ollut 88 mm tykki oli eri tykki kuin maavoimien AchtAcht, Kriegsmarinen tykki käytti mm eri ampumatarvikkeita ts perineisen "kasikasin" kudit eivät siihen sopineet vaikka tykkimallien nimellinen kaliiperi onkin sama.

Lue lisää

ahaa...

kiitos tiedosta

Ei Kasi-Kasi niin hirvittävän erikoinen/hyvä ollut, sitä vain valmistettiin hurjia määriä ja päinvastoin, kuin briteillä tai venäläisillä, saksalaisten salamasota doktriini määräsi ne etulinjan tuntumaan. Sattuma siitä kuuluisan teki.

Ensinäkin sen maine perustui siihen, että se pystyi tuhoamaan minkä tahansa tankin. Tämä taas johtui siitä, että se oli ilmatorjuntatykki, joka jo luonteeltaan lähetti ammuksen matkaan hirvittävällä nopeudella, koska sen piti päästä jopa 6 kilometrin korkeuksiin asti. Tämä tarkoitti hurjaa lähtönopeutta, joka taas takasi panssarinläpäisyn.

Kaikilla mailla oli samantapaisia tykkejä. Venäläiset omasivat 85mm it-tykin, josta sitten kehitettiin 85 mm pst-ase joka mm. laitettiin T-34/85:een. Amerikkalaiset omasivat 3" it-tykin, josta tuli myös panssarintorjunta ase, eli niin M10 tankintuhoaja vaunun pääase, kuin erillisen pst tykin perusta.

Lisäksi heillä oli 90mm it-tykki, josta sitten kehitettiin psv-tykki, joka oli monessa vaunussa aina M36 Jacksonista aina M48 Pattoniin asti. Erinomainen kapistus, joka hakkasi 88:n mennen tullen, mutta koska amerikkalaisten 1930-luvun doktriini käski välttää panssaritaisteluja, sitä ei asetettu panssarivaunuun ennen M26 Pershingiä. M48:ssa se sitten palveli Koreassa ja Vietnamissa, kummassakin erinomaisesti.

Briteillä oli 3,7" it-tykkinsä, josta suunniteltiin 32-naulainen pst ase. Olisi muuten ollut melkoinen tappaja sillä 3,7" oli kokolailla tehokkain tästä joukosta (lähtönopeus 45% suurempi, 88:lla), mutta se ei koskaan päässyt tuotantoon kun 'Tortoise':n tuotanto peruutettiin ja 20-naulainen otti sen paikan seuraavan sukupolven vaunuissa. Se oli muutoinkin joukon raskain tykki.

Lisäksi saksalaisilta kesti älyttömän kauan ennenkuin he tajusivat, että heidän pitää laittaa se 88 pst-alustalle eikä rahadata sitä siinä idioottimaisessa nelipyörä-vaunussa yrittäessään pitää tykin kaksitoimisena.

Eli nelipyörä vaunu (olikos se 208-malli?) pystyi kyllä sekä maa- että ilmamaali ammuntoihin, mutta se oli maamaaleja vastaan aivan julmetun kokoinen. Sitä ei niin vain laitettukaan piiloon jonkin kuusen juureen, kun pelkkä sirpale-kilpi oli 3 metriä korkea. Lisäksi vaikka uusi nelipyöräinen alusta antoi mahdollisuuden ampua ilman että asetta laitettiin erikseen asemaan, se oli silti raskas ase ja hankalasti liikuteltavissa ja parhaat väijypaikat olivat sen ulottumattomissa.

Kehitys "oikeaan" pst-aseeseen, eli PaK 43:een kesti älyttömän kauan, varsinkin kun harvoja tykkejä joita valmistettiin -43 -42 työnnettiin lähinnä kaikenlaisiin kokeiluvaunuihin, ennenkuin muutama annettiin oikeille pst-joukoille kaksipyöräisellä alustalla.

Nojatuolikenraali kirjoitti:

Ei Kasi-Kasi niin hirvittävän erikoinen/hyvä ollut, sitä vain valmistettiin hurjia määriä ja päinvastoin, kuin briteillä tai venäläisillä, saksalaisten salamasota doktriini määräsi ne etulinjan tuntumaan. Sattuma siitä kuuluisan teki.

Ensinäkin sen maine perustui siihen, että se pystyi tuhoamaan minkä tahansa tankin. Tämä taas johtui siitä, että se oli ilmatorjuntatykki, joka jo luonteeltaan lähetti ammuksen matkaan hirvittävällä nopeudella, koska sen piti päästä jopa 6 kilometrin korkeuksiin asti. Tämä tarkoitti hurjaa lähtönopeutta, joka taas takasi panssarinläpäisyn.

Kaikilla mailla oli samantapaisia tykkejä. Venäläiset omasivat 85mm it-tykin, josta sitten kehitettiin 85 mm pst-ase joka mm. laitettiin T-34/85:een. Amerikkalaiset omasivat 3" it-tykin, josta tuli myös panssarintorjunta ase, eli niin M10 tankintuhoaja vaunun pääase, kuin erillisen pst tykin perusta.

Lisäksi heillä oli 90mm it-tykki, josta sitten kehitettiin psv-tykki, joka oli monessa vaunussa aina M36 Jacksonista aina M48 Pattoniin asti. Erinomainen kapistus, joka hakkasi 88:n mennen tullen, mutta koska amerikkalaisten 1930-luvun doktriini käski välttää panssaritaisteluja, sitä ei asetettu panssarivaunuun ennen M26 Pershingiä. M48:ssa se sitten palveli Koreassa ja Vietnamissa, kummassakin erinomaisesti.

Briteillä oli 3,7" it-tykkinsä, josta suunniteltiin 32-naulainen pst ase. Olisi muuten ollut melkoinen tappaja sillä 3,7" oli kokolailla tehokkain tästä joukosta (lähtönopeus 45% suurempi, 88:lla), mutta se ei koskaan päässyt tuotantoon kun 'Tortoise':n tuotanto peruutettiin ja 20-naulainen otti sen paikan seuraavan sukupolven vaunuissa. Se oli muutoinkin joukon raskain tykki.

Lisäksi saksalaisilta kesti älyttömän kauan ennenkuin he tajusivat, että heidän pitää laittaa se 88 pst-alustalle eikä rahadata sitä siinä idioottimaisessa nelipyörä-vaunussa yrittäessään pitää tykin kaksitoimisena.

Eli nelipyörä vaunu (olikos se 208-malli?) pystyi kyllä sekä maa- että ilmamaali ammuntoihin, mutta se oli maamaaleja vastaan aivan julmetun kokoinen. Sitä ei niin vain laitettukaan piiloon jonkin kuusen juureen, kun pelkkä sirpale-kilpi oli 3 metriä korkea. Lisäksi vaikka uusi nelipyöräinen alusta antoi mahdollisuuden ampua ilman että asetta laitettiin erikseen asemaan, se oli silti raskas ase ja hankalasti liikuteltavissa ja parhaat väijypaikat olivat sen ulottumattomissa.

Kehitys "oikeaan" pst-aseeseen, eli PaK 43:een kesti älyttömän kauan, varsinkin kun harvoja tykkejä joita valmistettiin -43 -42 työnnettiin lähinnä kaikenlaisiin kokeiluvaunuihin, ennenkuin muutama annettiin oikeille pst-joukoille kaksipyöräisellä alustalla.

Lue lisää

"Eli nelipyörä vaunu (olikos se 208-malli?) pystyi kyllä sekä maa- että ilmamaali ammuntoihin, mutta se oli maamaaleja vastaan aivan julmetun kokoinen. Sitä ei niin vain laitettukaan piiloon jonkin kuusen juureen, kun pelkkä sirpale-kilpi oli 3 metriä korkea."

Jos puhutaan perinteisestä 88 mm Flak 36 -tykistä niin se "nelipyörä vaunu" on oikeasti 2 kpl Sonderänhänger 202 -telivaunuja joiden väliin itse tykki lavetteineen kiinnitettiin ajokuntoon laitettaessa. Mitään vaunua jonka kyydissä tykki olisi ollut, ei ole.

"Kehitys "oikeaan" pst-aseeseen, eli PaK 43:een kesti älyttömän kauan, varsinkin kun harvoja tykkejä joita valmistettiin -43 -42 työnnettiin lähinnä kaikenlaisiin kokeiluvaunuihin, ennenkuin muutama annettiin oikeille pst-joukoille kaksipyöräisellä alustalla"

Mainitsemasi PaK 43 käytti edelleen ristilavettia, suojakilpi oli kallistettua mallia ja vehje oli reilusti matalampi. Ase oli puhtaasti pst-hommiin, siitä kielii jo tykinputken -8 astetta/ 40 astetta suuntausvara.

PaK43/41 on sitten se kahdella pyörällä varustettu hemmetin iso "perinteisen pst-tykin" näköinen tankintappaja. Ei taatusti mikään "helpostipiilotettava väijytykki" kylläkään, painoa tuliasemassa rapakat 4,4 tonnia.

Miinusta oli ainakin kapeahko suuntausala (28 astetta sivusuuntaus) joka mahdollisti vastustajan panssarin kiertämisen tykin sivulle, seikka mikä ei onnistunut aiemmissa "täyden ympyrän ampuvilla" kasikasin malleilla.

Nojatuolikenraali kirjoitti:

Ei Kasi-Kasi niin hirvittävän erikoinen/hyvä ollut, sitä vain valmistettiin hurjia määriä ja päinvastoin, kuin briteillä tai venäläisillä, saksalaisten salamasota doktriini määräsi ne etulinjan tuntumaan. Sattuma siitä kuuluisan teki.

Ensinäkin sen maine perustui siihen, että se pystyi tuhoamaan minkä tahansa tankin. Tämä taas johtui siitä, että se oli ilmatorjuntatykki, joka jo luonteeltaan lähetti ammuksen matkaan hirvittävällä nopeudella, koska sen piti päästä jopa 6 kilometrin korkeuksiin asti. Tämä tarkoitti hurjaa lähtönopeutta, joka taas takasi panssarinläpäisyn.

Kaikilla mailla oli samantapaisia tykkejä. Venäläiset omasivat 85mm it-tykin, josta sitten kehitettiin 85 mm pst-ase joka mm. laitettiin T-34/85:een. Amerikkalaiset omasivat 3" it-tykin, josta tuli myös panssarintorjunta ase, eli niin M10 tankintuhoaja vaunun pääase, kuin erillisen pst tykin perusta.

Lisäksi heillä oli 90mm it-tykki, josta sitten kehitettiin psv-tykki, joka oli monessa vaunussa aina M36 Jacksonista aina M48 Pattoniin asti. Erinomainen kapistus, joka hakkasi 88:n mennen tullen, mutta koska amerikkalaisten 1930-luvun doktriini käski välttää panssaritaisteluja, sitä ei asetettu panssarivaunuun ennen M26 Pershingiä. M48:ssa se sitten palveli Koreassa ja Vietnamissa, kummassakin erinomaisesti.

Briteillä oli 3,7" it-tykkinsä, josta suunniteltiin 32-naulainen pst ase. Olisi muuten ollut melkoinen tappaja sillä 3,7" oli kokolailla tehokkain tästä joukosta (lähtönopeus 45% suurempi, 88:lla), mutta se ei koskaan päässyt tuotantoon kun 'Tortoise':n tuotanto peruutettiin ja 20-naulainen otti sen paikan seuraavan sukupolven vaunuissa. Se oli muutoinkin joukon raskain tykki.

Lisäksi saksalaisilta kesti älyttömän kauan ennenkuin he tajusivat, että heidän pitää laittaa se 88 pst-alustalle eikä rahadata sitä siinä idioottimaisessa nelipyörä-vaunussa yrittäessään pitää tykin kaksitoimisena.

Eli nelipyörä vaunu (olikos se 208-malli?) pystyi kyllä sekä maa- että ilmamaali ammuntoihin, mutta se oli maamaaleja vastaan aivan julmetun kokoinen. Sitä ei niin vain laitettukaan piiloon jonkin kuusen juureen, kun pelkkä sirpale-kilpi oli 3 metriä korkea. Lisäksi vaikka uusi nelipyöräinen alusta antoi mahdollisuuden ampua ilman että asetta laitettiin erikseen asemaan, se oli silti raskas ase ja hankalasti liikuteltavissa ja parhaat väijypaikat olivat sen ulottumattomissa.

Kehitys "oikeaan" pst-aseeseen, eli PaK 43:een kesti älyttömän kauan, varsinkin kun harvoja tykkejä joita valmistettiin -43 -42 työnnettiin lähinnä kaikenlaisiin kokeiluvaunuihin, ennenkuin muutama annettiin oikeille pst-joukoille kaksipyöräisellä alustalla.

Lue lisää

"...kuin erillisen pst tykin perusta."

Valitettavasti. McNairin karmeaa kanuunaa kirosivat ne monet piruparat, jotka sen kanssa joutuivat tekemisiin sodan aikana. McNairin 3-tuumainen oli näet yhtä virhettä jo alusta lähtien. Tykistön miehenä hän rakasti hinattavia tykkejä, vaikka TD Command alusta lähtien varoitteli ettei niillä tee mitään. Uusi T10 kanuuna käyttikin sitten raskasta ja korkeprofiilista 105mm haupitsin alustaa, joka ei soveltunut pst-työhön lainkaan. Lisää tähän vielä tykin marginaalinen teho ja koossa on sellainen katastrofi ettei ole ennen nähty. Tulos oli siis 3-tuumainen M5 Dual Purpose tykki, joka toimii yhtä huonosti niin pst- kuin kenttätykkinäkin.

Sanottakoon, että samaan aikaan kun Maavoimat pilasivat tykkiään, niin Taisteluvälineosasto osui melkein oikeaan. Vuonna 1942 Kenraali Devers tarkkaili pst-tykkien käyttöä Afrikassa ja tuli siihen tulokseen, että täytyisi kehittää kevyt ja matalaprofiilinen pst-tykki, jolla siitä huolimatta olisi riittävästi tehoa raskaimpiakin tankkeja vastaan. Siitä syntyi 76mm pst-tykki T2, joka kuitenkin jäi Maavoimien Mafian saaliiksi...

"Lisäksi heillä oli 90mm it-tykki, josta sitten kehitettiin psv-tykki, joka oli monessa vaunussa aina M36 Jacksonista aina M48 Pattoniin asti. Erinomainen kapistus, joka hakkasi 88:n mennen tullen, mutta koska amerikkalaisten 1930-luvun doktriini käski välttää panssaritaisteluja, sitä ei asetettu panssarivaunuun ennen M26 Pershingiä. M48:ssa se sitten palveli Koreassa ja Vietnamissa, kummassakin erinomaisesti."

Tikusta asiaa, mutta M48 Pattonin kanuuna oli eri lajia kuin vanha hirviö T7. Uusi kevyempi 90mm T139 oli suunniteltu pikavaihdettavaksi versioksi vanhemmasta T119 kanuunasta, joka oli aseistanut vanhempaa M47:ää. M48 Patton ei ehtinyt mukaan Korean sotaan, mutta Vietnam on jo toinen juttu.

Maavoimille rakennettiin ihan tarkoitukseen pyhitetty 90mm pst-tykkikin sodan aikana. Kaikki tapahtui tietenkin vanhaan McNairin malliin. 90mm T8 tykki oli yksinkertaisesti 90mm M1 it-putki naitettuna yhteen 105mm haupitsin rekyylimekanismin kanssa ja tämä alusta sai koodikseen T5(E1/E2). Laitos oli niin kammottavan pitkä, että piippu oli suunniteltava kääntymään 180 astetta taaksepäin. Erilaisten lavettien kanssa kamppailtiin suurin osa vuodesta 1944 ja ensimmäiset mallit saapuivat Aberdeeniin tammikuussa 1945. Kesään 1945 mennessä valmistui 'bout 200 T8 pst-kanuunaa, mutta vain yksi lähetettiin Euroopan rintamalle Zebran mukana helmikuussa 1945.

Sarjassamme Muuta Kokeellista

90mm T13 pst-kanuuna: Kokeellinen super-kevyt tykki, jossa renkaat oli kiinnitetty suoraan asekilpeen ja maahan asetettava jalusta antoi vakautta. 1/3 kevyempi kuin 4 513 kg:n T8.

90mm T20 ja T20E1: Kokeellisia kevyitä tykkejä molemmat.

90mm T18 ja T21: Pitempi putki, isompi kammio ja kookkaampi hylsy. Suunniteltiin uusien Tigerien metsästykseen, mutta molemmat kanuunat kuolivat muiden projektien tieltä.

105mm T8: Kuningaskokoa edustava raskas pst-tykki, jonka kehittäminen alkoi lokakuussa 1944. Ei valmistunut ajoissa ja kuoli rauhallisesti nukkuessaan sodan jälkeen.

BocksCar kirjoitti:

"Eli nelipyörä vaunu (olikos se 208-malli?) pystyi kyllä sekä maa- että ilmamaali ammuntoihin, mutta se oli maamaaleja vastaan aivan julmetun kokoinen. Sitä ei niin vain laitettukaan piiloon jonkin kuusen juureen, kun pelkkä sirpale-kilpi oli 3 metriä korkea."

Jos puhutaan perinteisestä 88 mm Flak 36 -tykistä niin se "nelipyörä vaunu" on oikeasti 2 kpl Sonderänhänger 202 -telivaunuja joiden väliin itse tykki lavetteineen kiinnitettiin ajokuntoon laitettaessa. Mitään vaunua jonka kyydissä tykki olisi ollut, ei ole.

"Kehitys "oikeaan" pst-aseeseen, eli PaK 43:een kesti älyttömän kauan, varsinkin kun harvoja tykkejä joita valmistettiin -43 -42 työnnettiin lähinnä kaikenlaisiin kokeiluvaunuihin, ennenkuin muutama annettiin oikeille pst-joukoille kaksipyöräisellä alustalla"

Mainitsemasi PaK 43 käytti edelleen ristilavettia, suojakilpi oli kallistettua mallia ja vehje oli reilusti matalampi. Ase oli puhtaasti pst-hommiin, siitä kielii jo tykinputken -8 astetta/ 40 astetta suuntausvara.

PaK43/41 on sitten se kahdella pyörällä varustettu hemmetin iso "perinteisen pst-tykin" näköinen tankintappaja. Ei taatusti mikään "helpostipiilotettava väijytykki" kylläkään, painoa tuliasemassa rapakat 4,4 tonnia.

Miinusta oli ainakin kapeahko suuntausala (28 astetta sivusuuntaus) joka mahdollisti vastustajan panssarin kiertämisen tykin sivulle, seikka mikä ei onnistunut aiemmissa "täyden ympyrän ampuvilla" kasikasin malleilla.

Lue lisää

Pointti oli nimenomaan, että FlaK 36 ei pystynyt ampumaan 'pyöriltä' 202 alustalta. Tai pystyi, mutta sitten rekyyli heitti tykkiä taakse, tai jopa kaatoi sen.

Siksi siihen kehitettiin 208 (vai oliko se 213? etsin yhä kirjaani, jossa se tarkka numerointi on), jolla tykkiä pystyi käyttämään suorasuuntauksella pst-toiminnassa suoraan teli-pyöriltä. Tämä oli huomattavasti parempi, kuin joutua laskemaan ristituen neljä jalkaa alas ja riisua telipyörät, koska silloin asemasta ei lähdetty nopeasti.
Tämä tappoi monta tykkiä mm. Pohjois-Afrikassa, jossa kasi-kasi oli eräs britti tykistön tärkeimmistä maaleista ja silloin nopea asemanvaihto on avainasemassa.

Siis jos näet jossain filmin pätkän, jossa FlaK 36 täräyttää suoraan pyöriltään, niin siinä EI ole 202 telejä.

Mitä taas tulee PaK malleihin, niin nelipyörä alustaa valmistettiin huomattavasti vähemmän, kuin kaksipyöräistä (tarkista valmistusmäärät ja päivämäärät). Siispä 43/2 oli standardi ja mainitsemasi nelipyöräinen malli oli pikemminkin kokeilu, kuin standardi.

Ja mitä tulee siirtelyyn, niin kumpikin PaK malli oli huomattavasti ketterämpi, kuin FlaK. Painolla ei ole paljon merkitystä kun työntämässä on 12 miestä, tykki kyllä liikkuu sinne minne halutaan.

Saivathan he sen Normandian pensasaitoihin ja rakennusten toisiin kerroksiin halutessaan.

Nojatuolikenraali kirjoitti:

Pointti oli nimenomaan, että FlaK 36 ei pystynyt ampumaan 'pyöriltä' 202 alustalta. Tai pystyi, mutta sitten rekyyli heitti tykkiä taakse, tai jopa kaatoi sen.

Siksi siihen kehitettiin 208 (vai oliko se 213? etsin yhä kirjaani, jossa se tarkka numerointi on), jolla tykkiä pystyi käyttämään suorasuuntauksella pst-toiminnassa suoraan teli-pyöriltä. Tämä oli huomattavasti parempi, kuin joutua laskemaan ristituen neljä jalkaa alas ja riisua telipyörät, koska silloin asemasta ei lähdetty nopeasti.
Tämä tappoi monta tykkiä mm. Pohjois-Afrikassa, jossa kasi-kasi oli eräs britti tykistön tärkeimmistä maaleista ja silloin nopea asemanvaihto on avainasemassa.

Siis jos näet jossain filmin pätkän, jossa FlaK 36 täräyttää suoraan pyöriltään, niin siinä EI ole 202 telejä.

Mitä taas tulee PaK malleihin, niin nelipyörä alustaa valmistettiin huomattavasti vähemmän, kuin kaksipyöräistä (tarkista valmistusmäärät ja päivämäärät). Siispä 43/2 oli standardi ja mainitsemasi nelipyöräinen malli oli pikemminkin kokeilu, kuin standardi.

Ja mitä tulee siirtelyyn, niin kumpikin PaK malli oli huomattavasti ketterämpi, kuin FlaK. Painolla ei ole paljon merkitystä kun työntämässä on 12 miestä, tykki kyllä liikkuu sinne minne halutaan.

Saivathan he sen Normandian pensasaitoihin ja rakennusten toisiin kerroksiin halutessaan.

Lue lisää

"Pointti oli nimenomaan, että FlaK 36 ei pystynyt ampumaan 'pyöriltä' 202 alustalta. Tai pystyi, mutta sitten rekyyli heitti tykkiä taakse, tai jopa kaatoi sen"

Noista Flakin telivaunuista. Lienemme samaa mieltä että "alkuperäinen ajopyörästö" Kasikasin FLAK 18 -mallissa oli Sonderanhänger 201. Eli 2 erilaista telivaunua, etuvaunussa 2 pyörää, takavaunussa neljä pyörää. Tämä varsin kiikkerä jos meni lasauttamaan "pyörätuelta".

Parannettu huomattavasti tukevoitettu malli Sonderanhänger 202 eli kaksi samanlaista vaunua, molemmat varustettu paripyörillä eli 8 rengasta.

Flak 36 (ja 18, noita uusia parannettuja telivaunuja asennettiin jälkiasennuksena myös vanhempiin FlaK18-malleihin), ampui kyllä Sonderanhänger 202 päältä.

Sivutuet alas "ilmaan roikkumaan" tasapainottamaan tykin painoa, telivaunujen pyörät lukittiin niissä olleilla jarruilla ja tulta munille. Ei taatusti yhtä tukeva tulitusalusta kuin ristilavetilta maasta mutta taatusti käytössä em metodi jos tarve vaati. Rekyyli varmaan liikautti tykkiä, sitä en epäile, putki 90 astetta sivulle käännettynä vähänkin huonolta pinnalta niin voi mennä nurin. Mutta kuitenkin kolmekutonen flakki kyllä ampui 202 -vaunujen päältä. En ole muista massatuotannossa olleista telivaunuista kuullut, vaikka aihetta aika paljon kolunnutkin. Uutta tietoa otetaan mielellään vastaan jos sellaista olet löytänyt.

Kirjoitit siitä PAK43 :sta "oikeana pst-tykkinä". Ok, siitä minä ajattelin että puhutaan nelipyöräisestä, kaltevalla suojakilvellä varustetusta mallista, sehän tunnetaan tuolla PAK43 -nimellä. Meinaan vaan tuolla sitä että PAK 43/41 on ainakin minun terminologiassa se "kahdella pyörällä ja sivuaisoilla" varustettu Scheuntor -panssarintorjuntatykki.

"Ja mitä tulee siirtelyyn, niin kumpikin PaK malli oli huomattavasti ketterämpi, kuin FlaK. Painolla ei ole paljon merkitystä kun työntämässä on 12 miestä, tykki kyllä liikkuu sinne minne halutaan.

Saivathan he sen Normandian pensasaitoihin ja rakennusten toisiin kerroksiin halutessaan."

No jos sinun mielestä sillä Pak 43/41 -tykin 4.4 tonnin elopainolla ei ollut suurta merkitystä niin ainakin tykin miehistöt olivat lukemieni muisteloiden perusteella eri mieltä. Jopa 75 mm PaK40 oli jo kuulemma paha rasti vähänkin pehmeällä pinnalla ja tuohan painoi reilusti alle puolet PaK 43/41 :n painosta.

Saahan tykin siirrettyä asemiin, lähinnä miehistöt kokivat ongelmaksi sen asemista pois saamisen jos "hatkat tuli".

Jos tuota Pak 43/41 -mallia on asenneltu rakennusten toiseen kerrokseen niin ei ainakaan nostamalla. 4 400 kg / 12 miestä tekee joka kaverin osuudeksi hulppeat 367 kg.

Nojatuolikenraali kirjoitti:

Pointti oli nimenomaan, että FlaK 36 ei pystynyt ampumaan 'pyöriltä' 202 alustalta. Tai pystyi, mutta sitten rekyyli heitti tykkiä taakse, tai jopa kaatoi sen.

Siksi siihen kehitettiin 208 (vai oliko se 213? etsin yhä kirjaani, jossa se tarkka numerointi on), jolla tykkiä pystyi käyttämään suorasuuntauksella pst-toiminnassa suoraan teli-pyöriltä. Tämä oli huomattavasti parempi, kuin joutua laskemaan ristituen neljä jalkaa alas ja riisua telipyörät, koska silloin asemasta ei lähdetty nopeasti.
Tämä tappoi monta tykkiä mm. Pohjois-Afrikassa, jossa kasi-kasi oli eräs britti tykistön tärkeimmistä maaleista ja silloin nopea asemanvaihto on avainasemassa.

Siis jos näet jossain filmin pätkän, jossa FlaK 36 täräyttää suoraan pyöriltään, niin siinä EI ole 202 telejä.

Mitä taas tulee PaK malleihin, niin nelipyörä alustaa valmistettiin huomattavasti vähemmän, kuin kaksipyöräistä (tarkista valmistusmäärät ja päivämäärät). Siispä 43/2 oli standardi ja mainitsemasi nelipyöräinen malli oli pikemminkin kokeilu, kuin standardi.

Ja mitä tulee siirtelyyn, niin kumpikin PaK malli oli huomattavasti ketterämpi, kuin FlaK. Painolla ei ole paljon merkitystä kun työntämässä on 12 miestä, tykki kyllä liikkuu sinne minne halutaan.

Saivathan he sen Normandian pensasaitoihin ja rakennusten toisiin kerroksiin halutessaan.

Lue lisää

Perskales kun löytyi hienoja kuvia, tässä mm. 88mm. Rämäpää.
http://www.nostri-imago.com/APG/German/slides/DSCN1243.html



http://www.jaegerplatoon.net/88ItK37_2.jpg

http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/hru/wanhojen_paiva.htm

http://commons.wikimedia.org/wiki/88_mm_gun

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:8.8_cm_Flak_41_1.jpg

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:2001gun88mmwiki.jpg


http://en.wikipedia.org/wiki/88_mm_gun





8,8 cm FlaK 37:ää ostettiin Suomeen 90 kappaletta 1943–1944. Ne palvelivat jatkosodassa Suomen tärkeimpien kaupunkien ilmapuolustuksessa. Suomessa oli Flak 37 kaksi eri mallia, jotka erosivat toisistaan ainoastaan alalavetin osalta. Ensimmäisessä, Saksassa yleisemmässä, mutta Suomessa harvinaisemmassa versiossa oli tavanomainen ristilavetti ja Sonderanhänger 202-ajolaitteisto. Tämä malli tunnettiin Suomessa nimellä 88 ItK 37 RMB (88 millimetrin ilmatorjuntakanuuna vuodelta 1937 mallia Rheinmetall-Borsig).