Kasvatit

ja se kasvoi liian korkeaksi.
Enää ei kannata elätellä toiveita,olen luopunut
ajatuksesta nähdä sinut edes kerran...

Tällä hetkellä käännyn yhä enemmän hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, mutta joskus vielä suru ja ikävä hellittävät ja ilo palaa, huomasin sen
tänä aamuna metsätiellä;kuinka kevään linnut lauloivat, orava hyppeli kuusessa.
Aurinko pilkisti pilven takaa,hymyilin väkisin.

Ajatuksissa, arjen keskellä, kuljet kauan mukanani, ehkä loppuelämäni.Puhun sinulle joskus
mielessäni, koska et halunnut oikeasti puhua
minun kanssani.

Kevään edetessä elämässäni tapahtuu iso asia,
mikä sekin auttaa jaksamaan, mutta siitä en ole
enää täällä kertomassa.

Olet osoittanut ettei sinua kiinnosta kuulumiseni
enää.
4715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

yksipuolisesti olen pitänyt yllä kontaktia. Johan kerroin, että sp-viesti ei mennyt sinne perille.

Äänestä
  • sulle..

    Äänestä

Vain hiljaisuus jäljellä.

Äänestä

mutta kirjoitit kivasti..)
voi ihan kuvitella aamun metsätiellä ja lintujen
laulun.
voimia sun kevääseen ja aurinkoa..))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiljaisuuden muurin kirjoitti:

ja se kasvoi liian korkeaksi.
Enää ei kannata elätellä toiveita,olen luopunut
ajatuksesta nähdä sinut edes kerran...

Tällä hetkellä käännyn yhä enemmän hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, mutta joskus vielä suru ja ikävä hellittävät ja ilo palaa, huomasin sen
tänä aamuna metsätiellä;kuinka kevään linnut lauloivat, orava hyppeli kuusessa.
Aurinko pilkisti pilven takaa,hymyilin väkisin.

Ajatuksissa, arjen keskellä, kuljet kauan mukanani, ehkä loppuelämäni.Puhun sinulle joskus
mielessäni, koska et halunnut oikeasti puhua
minun kanssani.

Kevään edetessä elämässäni tapahtuu iso asia,
mikä sekin auttaa jaksamaan, mutta siitä en ole
enää täällä kertomassa.

Olet osoittanut ettei sinua kiinnosta kuulumiseni
enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu