Häät ja ristiäiset samalla?

Onko kokemuksia?

Moi,

esikoisen odottelua on jäljellä kuukausi, ja mietimme mieheni kanssa, voisiko ristiäisten yhteydessä pitää avioliittoon siunaamistilaisuuden.

Onko kokemuksia/mielipiteitä?

En kuulu kirkkoon, joten itse vihkiminen tapahtuisi maistraatissa, mutta mies haluaisi myös kirkollisen siunauksen.

Ns. isoista häistä ruokineen ja valkoisine morsiuspukuineen ei todellakaan olisi kyse, emme haluaisi vauvan jäävän "häiden" jalkoihin. Ajattelimme lähinnä kahvitilaisuutta ja jotain pientä ohjelmaa (APUA, MITÄ OHJELMAA???) seurakuntatalolla, vieraita olisi n. 50.

4

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapiiiri

      Joku sukulaistäti kertoi joskus olleensa ristiäisissä, joissa vasta seremonia alussa paljastui, että vanhemmat vihitään samalla. Oli kuulemma oikein kaunis ja liikuttva tilaisuus.

      Mitään erityistä ohjelmaa ei kai tarvita, mennään ehkä ennemminkin ristiäisjuhlien kaavalla, availlaan lahjoja ja ihastellaan potkuhousuja. Jotenkin ajattelisin että hääleikit eivät oikein sovi juhlan tyyliin eikä seurakuntatalolla yleensä paljon tanssahdella.

      Aiotteko muuten pitää homman yllätyksenä kuten kertomassani tapauksessa vai kerroteko suvulle että menette maistraatissa naimisiin ja sitten ristiäisissä siunataan liitto?

    • Tapiiiri

      Joku sukulaistäti kertoi joskus olleensa ristiäisissä, joissa vasta seremonia alussa paljastui, että vanhemmat vihitään samalla. Oli kuulemma oikein kaunis ja liikuttva tilaisuus.

      Mitään erityistä ohjelmaa ei kai tarvita, mennään ehkä ennemminkin ristiäisjuhlien kaavalla, availlaan lahjoja ja ihastellaan potkuhousuja. Jotenkin ajattelisin että hääleikit eivät oikein sovi juhlan tyyliin eikä seurakuntatalolla yleensä paljon tanssahdella.

      Aiotteko muuten pitää homman yllätyksenä kuten kertomassani tapauksessa vai kerroteko suvulle että menette maistraatissa naimisiin ja sitten ristiäisissä siunataan liitto?

    • hieno idea!

      Ja jos kerran ristiäiset vietetään, niin silloinhan lapsi kastetaan eli hän liittyy kirkkoon.

      Varmaan tosiaan kannattaa pitää tilaisuus varsin pienimuotoisena, teillä on vielä ihan pikkuinen vauva siinä vaiheessa ja voi olla että ette (varsinkaan sinä) yösyöttöjen yms. väsymyksen vuoksi jaksa kauheasti panostaa valmisteluihin.

      Onnea koko perheelle!

    • Txx

      Meillä olisi myös tarkoitus mennä naimisiin ristiäisten yhteydessä. Vieraita tulisi noin 40, kaste ja vihkitilaisuus olisi kirkossa ja sitten kotiin kahvittelemaan. Mitään erityistä ohjelmaa ei ole suunnitteilla. Pidetään vielä sitten loppukesästä kavereille hääbileet, jossa juhlitaan vähän rennommin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe