Iso vauva tulossa

Odotan esikoistani (rv 35) malttamattomana mutta hiukan pelonsekaisin tuntein.

Olen suhteellisen pienikokoinen, 160cm. Puolisoni taas on pitkänhuiskea hujoppi ja ei ihan laihinkaan :) Masun asukki on koko raskauden ajan ollut iso (kulkee ylimmän käyrän yläpuolella) Huomiona vielä, että en kärsi raskausajan diabeteksesta. Vauva vaan on iso. Viimeisin ultra antoi viitteitä siitä, että tulossa on yli nelikiloinen vauva.

Synnytystapa-arvio, tapahtuu kohdallani reilun viikon päästä. Tuolloin käyn myös lantion kuvauksessa. Voi olla että edessä on keisarileikkaus. Toivon hartaasti, että pystyisi synnyttämään alakautta.

Haluaisin kuulla kokemuksia alatiesynnytyksistä silloin, kun kyseessä on ollut isohko vauveli ja pienehkö synnyttäjä.
113088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

iso vauva (4,4 kg) ja olen kohtalaisen pienikokoinen (163/55). Mitään synnytystapa-arviota ei tehty, koska vauva kuviteltiin kilon pienemmäksi kuin mitä hän oli. Syntyi ihan kätevästi alakautta, muutama tikki tuli, mutta ei sen kummempaa. Synnytys oli hieno kokemus ja siitä palauduin nopeasti.

Joten ei se välttämättä paha juttu ole. Sitä ei tietysti voi etukäteen tietää.

Äänestä
  • mulla täysin samanlailla.olen myös 163cm ja 55kg.synnytin 4.5kg/55cm kokoisen tytön ja myös samana päivänä tehdyssä ultrassa arvioitiin vauvan olevan n. 3.5 kg.kaikki sujui kuitenkin nopeasti ja helposti.

    Äänestä

En ole ihan pienikokoinen, pituutta 172 cm, mutta synnytin 4700 g painoisen vauvan alakautta. Pään ympärys 38 cm. Synnytystapa-arviossa todettiin, että lantio on tarpeeksi leveä. Ihan noin suureksi ei tosin vauvaa uskottu. Vauva meinasi jäädä harteista kiinni, mutta saatiin kuitenkin syntymään ilman apuvälineitä, eikä ponnistusvaihe ollut mikään mahdoton, 25 min. Epparia ei tarvinnut tehdä. Tikkejä tuli jonkin verran. Dramatiikkaa oli sen verran, että tuon jumivaiheen takia vauva joutui vähän koville ja piti viedä hetkeksi lisähapelle. Pelästyttiin, mutta 5 min pääatä vauva sai jo 9 pistettä, joten mitään vakavaa ei onneksi ollut sattunut.

Minullakaan ei ollut sokeriarvoissa vikaa. Syömisiniäkin tarkkailin. Neuvolantädin tulkinnan mukaan istukka vaan toimi vähän turhankin hyvin, ja olin muutenkin voinut liian hyvin.

Ymmärrän hyvin, että jännittää. Luota silti siihen, että sinusta ja vauvastasi pidetään hyvää huolta.

Äänestä

Hei!

mä kans synnytin esikoiseni 9kk:tta sitten. ja itse olen aika pienikokoinen myös 164/52 ja esikoinen oli syntyessään 4,180kg ja 5,55cm hyvin meni kuitenkin synnytys. imukupilla lapsi otettiin ulos koska sydänäänet rupesi heikkenemään ja itselläni ei ollut ihan niin paljon voimia ponnistaa kuin olisi pitänyt olla. mutta luulen kyllä että kakki menee hyvin kun luotat olevasi hyvissä käsissä. :)

Äänestä

Ei itsellänikään tuota kokoa ihan kamalasti ole (162cm) ja jännitin paljo odotus aikaan kun vauva näytti kasvavan kovaa vauhtia (:
Joka mittauksessa käyrien yläpuolella mentiin ja kasvua seurattiinkin usein että mahtuuko tulemaan. Synnytystapa arviossa kätilö sanoi että 4kg mahtuu tulemaan alakautta, ei enempää. Vauva sitten syntyi 4100g painoisena, 53cm pitkänä ja päänympärys 37cm. Hyvin mahtui tulemaan ja muutamia tikkejä laitettiin, tunti synnytyksestä niin suihkuun ja kävelemään, kaikki meni siis hyvin!

Äänestä

Itse olen 160 senttinen ja mieheni 190 senttiä. Ensimmäinen lapsi oli kolme ja puolikiloinen ja 52 senttiä. Synnytys alakautta ja kaikki ok.

Toista lasta mittailtiin raskauden ajan ja todettiin, että isokokoinen lapsi on tulossa. Toiset lääkärit olivat sitä mieltä, että ilman muuta sektio ja toiset että alakautta vaan. Tuli sitten synnytyksen aika ja sattui sellainen lääkäri, joka oli sitä mieltä, että toinen synnytys... ei edes epparia tarvita.

Tulihan se toinenkin vauva sieltä, 52 senttiä ja neljä ja puoli kiloa. Alapää repesi todella pahasti. Jouduttiin tekemään korjausleikkauksia ym. Kesken synnytyksen alettiin ihemetellä, että mahtuukohan tulemaan sittenkään. Kyllä oli epävarma olo. Onneksi lapsi syntyi terveenä.

Minä itse olisin halunnut sektion. Onneksi sain sterilisaation. Oli niin hirvittävä kokemus, että ei koskaan enää.

Molemmat syntyivät laskettuna aikana ja olin terve raskauden ajan.

Jos sinä saat valita, suosittelen kyllä, että pyydät, että tehdään sektio.

Äänestä

Minä pelkäsin myös synnytystä hirveästi, vaikka vauva oli arvioitu n. 3,5kg,mutta poika painoi 4,5kg syntyessään. Myöhemmin ajateltuna oli parempi etten tiennyt vauvan isosta koosta, mutta joka tapauksessa kaikki meni hyvin ja tikkejäkin tuli vain 4. Älä pelkää kaikki menee varmasti hyvin synnytät sitten alakautta vai sektiolla.

p.s itse olin todella tyytyväinen jälkikäteen osastolla,kun ei sektiota jouduttu tekemään. Koska kaikki ne naiset osastolla jolle oli sektio tehty oli paljon paljon kipeämpiä kuin minä.

Äänestä

ja revenneet pienemmilläkin lapsilla. Miksi ihmeessä haluaisit ehdointahdoin pilata alapääs?

On se vauvallekin vaikeata, jos on kovin ahdas lantio ja voi olla, että kesken synnytyksen joudutaan sitten tekemään hätäleikkaus.

Äänestä

olen itse 157cm ja keskimmäiseni synnytin alakautta painoa oli 4500g ja pituutta 55cm..kätilökin nauroi että lapsihan isompi kuin äiti! synnytys meni nopeammin kuin esikoisen, hänkin oli 3,7kg ja leikattiin, pari tikkiä tuli..haava parani nopeasti ja salista kävelin osastolle..
se että joku repeää on ihan vaan kätilön syytä jos ei osaa arvioida tarvitseeko leikata..
hyvin se menee! onnea!

Äänestä

lapseni oli syntyessään reilu nelikilonen ja itse olen 160cm.. helposti se sieltä tuli vaikka reilun tunnin ponnistin, onneks ei tarvinnu imukuppia tms käyttää..

MUTTA MUISTA ETTEI AINA KANNATA LUOTTAA PAINOARVIOIHIN, tutulleni sanottiin jo pari vkoa ennen laskettua aikaa et nyt tulee iso vauva ja sanottiin jo painoarvioksi vajaa 4kg, sitten se meni vielä yliaikaiseksikin ja lopulta kun vauva syntyi, se oli vähän päälle 3kg..

Äänestä
  • olen 160cm normaalipainoinen. Vauvalle ei painoarvioita tehty missään vaiheessa, sanottiin vaan että ei sieltä jättiläistä oo tulossa.
    Ensisynnyttäjä olen. Poika painoi syntyessään 4580g ja 55cm pituutta.
    Synnytys kesti 26 tuntia, josta ponnistusvaihe 1h33min, jonka aikana pojan sydänäänet laskivat, joutui pariksi tunniksi happikaappiin. Imukupilla autettiin ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenkähän paikat kestää? kirjoitti:

Odotan esikoistani (rv 35) malttamattomana mutta hiukan pelonsekaisin tuntein.

Olen suhteellisen pienikokoinen, 160cm. Puolisoni taas on pitkänhuiskea hujoppi ja ei ihan laihinkaan :) Masun asukki on koko raskauden ajan ollut iso (kulkee ylimmän käyrän yläpuolella) Huomiona vielä, että en kärsi raskausajan diabeteksesta. Vauva vaan on iso. Viimeisin ultra antoi viitteitä siitä, että tulossa on yli nelikiloinen vauva.

Synnytystapa-arvio, tapahtuu kohdallani reilun viikon päästä. Tuolloin käyn myös lantion kuvauksessa. Voi olla että edessä on keisarileikkaus. Toivon hartaasti, että pystyisi synnyttämään alakautta.

Haluaisin kuulla kokemuksia alatiesynnytyksistä silloin, kun kyseessä on ollut isohko vauveli ja pienehkö synnyttäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu