Moikka!
Eli minulla on 1v 5 kk oleva kääpiösnautseri. Tosi kiva koira oman perheen kesken ja ns vieraidenkin sisäoloissa, mutta kun pihalle päästään niin haukkuu kaikki vastaantulijat pystyyn, olkoon ihminen tai eläin. Kaikille oikein siis räksytetään. Niskakarvat melkeinpä aina pystyssä mutta sitten kun pääsee haistaan niin nou hätä enään. Kaikkien lähelle kun ei päästä. Vetääkin kyllä aina pihalla niin että hui. Ollaan kielletty kun rupaa se huuto, kyykistyn koiran viereen ja sanon ei, joskus olen ottanut parta karvoista kiinni ja sanonut ei, mikään ei tehoa, aivan kuin koira olisi jossain toisessa maailmassa kun pihalle mennään, ei ota kuuleviin korviinsa mitään. Asumme ns lähiössä missä räksytys varmasti häiritsee jo muitakin ja pakkohan koiraa on pihalla käyttää. Ostin The Bark Stop Collar:inkin jo mutta ei ainakaan vielä koira tajua sitäkään tai sitten en osaa sitä vehjettä käyttää. Mikä siis avuksi???
Räksyttäminen
3
643
Vastaukset
makupalat,lelu ja kuonopanta :)
Nuilla pääsee pitkälle :)
opettelette olemaan hermostumatta kauempana ja kattelette toisten menoa menemättä niin lähelle että koirasi villiintyy..
ja kehuja ja makupaloja aina ku kattoo sua ja saat sen tekemään niinku nää haluat, istumaan, antamaan tassua tjn.. iha mitä vaa mutta ei räksyttämistä.
ja ku keskittyy kaukana muista sinuun, nii voitte siirtyä vähä lähemmäs, kuonopannan kans on helpompi saaha harjoteltua kontaktia ku pystyt ohjaamaan koiran päätä ja katsetta yms ja suuntaamaan ne sinuun.. vetoakin hiastaa huomattavasti.- lukemaan
Jan Ferrelin kirjan Kuuntelen koiraani. Meillä toimi ainakin tosi hyvin kaikissa ongelmissa ja mikä parasta ilman minkäänlaisia pakotteita.
- myös.
Pertti Vilanderin Koirankorjausopas sekä McConnell, Patricia B. Hihnan toisessa päässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756