Hei!
Paniikkia kohta sairastan, sillä edessä olisi useiden ja isojen myoomien poisto ensi viikolla avoleikkauksena. Leikkauksesta en tiedä mitään muuta ku mitä olen täältä netistä lukenut. Pelkään niin, että yöunet menee ja kohdunpoistokin voi tulla kyseeseen. Lapset oli haaveena ja en tiedä, mitä teen, jos niitä en saa.
Kokemuksia kiitos, tuoreita. Olen lueskellut kokemuksia vuosilta 2005-2007, mutta oisko joku tässä ihan lähiaikoina käynyt. Miten on paranemisen laita jne?
myooma leikkaus avona
11
3287
Vastaukset
- leikkausta odottava
Minulta poistetaan myoomat joko tähystysleikkauksella tai avoleikkauksella. Ei vielä tietoa että pitääkö tehdä avoleikkaus. Leikkaustapa selviää vasta leikkausvaiheessa. Riippuu sopiiko koko kohtu tulemaan muuten pois alatien kautta.Koko kohtu poistetaan samalla. Minulla ei ole ongelmia lasten saamisen kannalta. Olen lapseni saanut ja en halua enää. Minua ei pelota yhtään. On niin paljon saanut jo kärsiä niistä. Terveyteni reistailee myoomien takia. Hemoglobiini arvo laskee kuukautisten aikana huomattavasti ja se vaikuttaa koko terveyteeni. Rautatabletteja syön niin kauan kuukautisten aikana kun pääsen leikkaukseen. Odotan sitä päivää.
- Pelokas__
Ei oo noi myoomat reistannu. Tai no kipuja hieman välillä alavatsassa, vuotoja ei juuri yhtään ees menkkojen aikaan, hemoglobiini huitelee niin korkeella, etten ees kilpaa pääsis hiihtämään. Eli harmittaa hitosti. Tosin pitäään noista eroon päästä, en sitä kiellä. Mutta kohdusta en eroon haluais. Mutta mitäpä mä voin mennä sanomaan. Toki ne yrittää sen säästää, mutta muutaman lääkärin mielipide on, että mahdollisuus sen poistoon on todella suuri, kohtu on järkyn kokoinen ja myoomia varmaan kymmenen. Auttakaa...
- leikkaukseen menijä
Pelokas__ kirjoitti:
Ei oo noi myoomat reistannu. Tai no kipuja hieman välillä alavatsassa, vuotoja ei juuri yhtään ees menkkojen aikaan, hemoglobiini huitelee niin korkeella, etten ees kilpaa pääsis hiihtämään. Eli harmittaa hitosti. Tosin pitäään noista eroon päästä, en sitä kiellä. Mutta kohdusta en eroon haluais. Mutta mitäpä mä voin mennä sanomaan. Toki ne yrittää sen säästää, mutta muutaman lääkärin mielipide on, että mahdollisuus sen poistoon on todella suuri, kohtu on järkyn kokoinen ja myoomia varmaan kymmenen. Auttakaa...
Kerro lääkäreille että haluat että kohtu säilytetään koska sinä haluat niin.Kyllä heidän pitäisi yksityisyytta noudattaa.Poistavat myoomat ja se siitä. Ne kylläkin voivat kasvaa uudelleen mutta se on sen ajan murhe sitten. Jos todella haluat vielä lapsia niin on sulla omaan mielipiteeseen oikeus.
- Pelokas__
leikkaukseen menijä kirjoitti:
Kerro lääkäreille että haluat että kohtu säilytetään koska sinä haluat niin.Kyllä heidän pitäisi yksityisyytta noudattaa.Poistavat myoomat ja se siitä. Ne kylläkin voivat kasvaa uudelleen mutta se on sen ajan murhe sitten. Jos todella haluat vielä lapsia niin on sulla omaan mielipiteeseen oikeus.
Hei!
lääkärin eka kommentti aikoinaan oli että kohtu pyritään säästämään, mutta sitten kun ultrakuvia oli usea erikoislääkäri tiiraillut niin sanoivat, että ei todennäköisesti ole mahdollista säästää, sen verran on kohdussa kamaa. Tokihan se aina menee niin, että yrittävät säästää, mutta mun tapauksessa se ei varmaan ole mahdollista. Näin ikävää se on. - minäkin myös
Pelokas__ kirjoitti:
Hei!
lääkärin eka kommentti aikoinaan oli että kohtu pyritään säästämään, mutta sitten kun ultrakuvia oli usea erikoislääkäri tiiraillut niin sanoivat, että ei todennäköisesti ole mahdollista säästää, sen verran on kohdussa kamaa. Tokihan se aina menee niin, että yrittävät säästää, mutta mun tapauksessa se ei varmaan ole mahdollista. Näin ikävää se on.Minäkin olen menossa avoleikkaukseen ensi viikolla myoomien takia. Kohtu poistetaan myös, mikä ei minua sinänsä haittaa. Mutta leikkaus jännittää minua niin, että ole nukkunut välillä vain muutamia tunteja yössä.
Itse koitan ajatella, että lääkärit ovat kokeneita ja että olen hyvissä käsissä. Tsemppiä sinulle leikkaukseen. - menijä
minäkin myös kirjoitti:
Minäkin olen menossa avoleikkaukseen ensi viikolla myoomien takia. Kohtu poistetaan myös, mikä ei minua sinänsä haittaa. Mutta leikkaus jännittää minua niin, että ole nukkunut välillä vain muutamia tunteja yössä.
Itse koitan ajatella, että lääkärit ovat kokeneita ja että olen hyvissä käsissä. Tsemppiä sinulle leikkaukseen.Älä turhaan pelkää. Olen jutellut monen ihmisen kanssa jolta on poistettu kohtu. Kun on psyykisesti valmistautunut siihen niin se vieläkin helpompaa. En ole kuullut yhtään tapausta että leikkaus olisi mennyt pieleen jotenkin. Minä ainakin luotan lääkäreihin ja leikkaukseen jälkeen alkaa ns. uusi elämä. Ei sitten enää kovia kipuja eikä kamalia kuukautisia.
- r.a.p
Minä olin 8.2.08 kohdunpoistoleikkauksessa. Leikkaus tehtiin avoleikkauksena, isojen(ison) myoman takia. Leikkaushaava on häpyluusta napaan asti, tuon kasvaimen koon takia. No, itse asiaan:
Menin sairaalaan aamulla yhseksän aikaan ja esilääkitys annettiin noin parin tunnin kuluttua.Itselläni ei lääkitys kyllä tuntunut missään..mitä lie Diapamia ja jotain muuta.
Leikkaussaliin vietiin noin tunti esilääkityksestä. Siellä laitettiin nukutuslääkitystä ja selkäytimeen?(selkään kuitenkin), kipupumppu. Siinä vaiheessa sain hysteerisen itkukohtauksen, pelotti ja muutenkin oli tunteet pinnassa.
Sitten lähtikin samantien taju. Leikkaus kesti vajaan pari tuntia. Heräämössä olin noin pari tuntia, osastolle joskus puoli viiden aikaan.
Leikkauspäivänä olin hiukan tokkurainen, mutta muuten normaali olo. Kipulääkkeitä annettiin kipupumpun lisäksi runsaanlaisesti. Minkäänlaisia kipuja en tuntenut. Nähtyäni leikkushaavan, ajattelin elämän olevan ohi, mutta voin vakuuttaa että se kyllä paranee pian.
Seuraavana päivänä ylös ja liikkeelle.Liikuin paljon, se edistää parantumista. Sairaalassa olin kolme päivää.
Kotona oli hiukan hankalaa nousta sängystä, tikkejä kiristi, mutta ei edelleenkään mitään kipuja vatsan alueella, ainoana vaivana tuo tikkien kiristys ja ärsytys.
Tikit otettiin pois viikon päästä ja silloin vatsaa ärsyttävien tikkien kiristys helpotti oloa huomattavasti.
Nosteluja kannattaa välttää, levätä kunnolla ja jos mahdollista antaa muiden passata pari viikkoa.
Itselläni on ollut jo pidempään huono kunto ja peloteltiin, että leikkaus vie sen lopullisesti. Mutta olin jo noin kolmen viikon päästä leikkauksesta melkein entinen itseni, ei väsymystä, pahoinvointia tai muutakaan merkittävää.
Nyt leikkauksesta on jo seitsemän viikkoa ja voin sanoa, että kyllä helpottaa. Ei koskaan enää kuukautisia. Jippii!! - on myös
Älä turhaan pelkää leikkausta, kyllä kirurgit osaavat hommansa. Minulta leikattiin viime viikolla pois koko kohtu avoleikkauksella suurentuneiden myoomien takia. Jännitin itsekkin leikkausta, pakko myöntää, mutta kaikki meni hyvin. Alavatsaan tehtiin 15 cm pitkä poikittinen viilto ja siihen sitten kuusi tikkiä. Sairaalassa oli tosi mukavaa henkilökuntaa ja kipulääkettä sain kun pyysin. Leikkauksen jälkeen vatsaan tulee ilmaa, mutta sen poistoonkin saa lääkettä kun pyytää. Kaikista pahin juttu oli tuo tikkien poiston jälkeinen päivä. Sisäiset tikit kun kiristävät ja tuntuu ettei mikään auta. Mutta päivä päivältä on parempi olo. Täytyy vaan ottaa levon kannalta. Tsemppiä sinulle !!
- tuntui
kävin päivystävälä lääkärillä eilen illalla kun on vatsaressi, sain lääkekuurin ja lääkärin palpoidessa vatsaa tunsi hän "kumpareen" oikealla alavatsalla, sanoi että hänen mielestään se on kohdussa kiinni oleva isohko myooma. soitin äsken omalääkärille terveyskeskuskeeen mutta en voinut saada aikaa koska lääkäri ei ollu vielä kirjoittanut aikojaan loppuviikolle? ihme juttu. Olen pelännyt aina gynekologille menoa koska jouduin noin 3 vuotta sitten kokemaan sellaisen että kolme hoitajaa kirjaimellisesti kauhisteli katsottuaan sisuksiani ultralla! pyysin kohteliaasti että minullekin kerrottaisiin mistä on kyse? No lopulta siihen sitten tuli vielä neljäskin kokenut sairaanhoitaja ja lääkäri joka sitten naureskellen kertoi naisille että se mitä kuvaruudussa näkyy ovat munasarjat ja kohdun takaseinässä on suuri myooma.
No en ole sen jälkeen käynyt kontrollissa ja nyt tänä aamuna päätin että varaan ajan ja menen gynelle ja vaadin kohdun ym kaluston poistoa. Mulla on 4 lasta ja ikää 46 vuotta. Harmittaa vaan kun sitten kun on rohkeutta mennä niin ei saa lääkärille aikaa!!
Ja tietysti mietin että onko se kohouma nyt sitten myooma vai joku valtava pahanlaatuinen kasvi? tällästä tämä naisen elämä on.
- auttakaaa1
onko teillä ollun oireita myoomasta,mitkä sen oireet on en ole uskaltannut mennä lääkäriin kun olisin toivonut saavan yhden lapsen.pelkään että ehdotetaan kohdun poistoa.myooma on todettu jokauan kauan sitten.
- .............
Kannattaahan sun kuitenki lääkärissä käydä. Ei kukaan poista sulta kohtua ilman sun suostumusta. Voithan leikkauksesta kieltäytyä. Myomia on kuitenki tärkeä seurata, ettei ne kasva kovin nopeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626087Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813636Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212239
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402185Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281185