Yrittäjyys ja puolison...

...työttömyysturva

Jos perustan oman 100% itse omistamani osakeyhtiön, jonka ainoana työntekijänä ja toimitusjohtajana itse toimin, millainen mahtaa olla puolsion työttömyysturva ?

Netistä selatessani näyttäisi yrittäjästatuksen syntyminen edellyttävän työskentelyä yrityksessä, mutta tästä ei tule olemaan kyse. Puolisolla ei ole yrityksen toiminnan kannalta mitään tarvittavaa osaamista, hän ei tule tekemään yritykselle töitä, eikä edes omistamaan sitä.

Olemme kuitenkin avioliitossa. Lisäksi puoliso merkittäneen perustamisilmoitukseen pakolliseksi halllituksen jäsenen varamieheksi, mutta käytännössä hän ei tule osallistumaan kokouksiin eikä yrityksen toimintaan millään tavalla. Johtavaa asemaakaan ei siten syntyisi.

Netistä löysin seuraavia toteamuksia, olivat kuitenkin jo useita vuosia vanhoja (2003), joten vieläkö asia on näin:

"Hallituksen varajäsenen katsotaan olevan johtavassa asemassa vain, jos hän osallistuu hallituksen kokouksiin niin usein, että hänellä voidaan katsoa olevan käytännössä samanlainen päätöksentekovalta kuin hallituksen varsinaisellakin jäsenellä"

"Yrittäjäaseman saaminen puolison tai perheenjäsenen yritystoiminnan kautta edellyttää aina sitä, että asianomainen henkilö työskentelee tai on työskennellyt yrityksessä. Mikäli työskentelystä ei yksittäistapauksessa ole selvitystä, näyttötaakka asiassa on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työvoimaviranomaisella. Tapauskohtaisesti näyttönä voi tällöin tulla kyseeseen esimerkiksi se, että henkilö kieltäytyy hänelle tarjotusta työstä."

3

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perheenjäsen...

      ...millainen mahtaa olla puolsion työttömyysturva ?...

      Jos puolisosi ei ole missään tekemisissä yrityksen kanssa, niin ihan normaali. Mutta huomaa, puolisosi ei saa edes pyyhkiä pölyjä yrityksessäsi, jotta ei työttömyysturva mene.

      Tässä pari aitoa esimerkkiä:

      Oli kaksi työtöntä, joista A päätti perustaa yrityksen, joka olisi työllistänyt vain A:n. toista puolisoa B:tä yritys ei voinut työllistää monestakaan syystä.

      A teki sen virheen, että antoi B:n tehdä remontin ennen yrityksen aloittamista yrityksen tiloissa. Hän maksoi yrityksestä remonttipalkkion B:lle.

      Vaikka remonttityö ei kuulunut yrityksen toimialaan, B:stä leivottiin myös yrittäjä.

      Koska yritys ei voinut tuoda toimeentuloa molemmille puolisoille, lopputulemana oli, että yritys piti lopettaa ja molemmat olivat jälleen työttöminä.

      Toinen tapaus: Kahvilayrittäjän työtön avopuoliso B kävi kahvilla kuppilassa ja vei samalla tyhjät astiat keittiöön. Joku kateellinen ilmiantoi työkkäriin, että B työskentelee A:n kahvilassa. B:stä leivottiin yrittäjä, vaikka muuta näyttöä yrityksessä työskentelystä ei ollutkaan kuin kateellisen ilmianto eikä B:n voitu osoittaa saaneen euroakaan yritykseltä. B tosin myönsi, että kahvilassa käydessään hän oli vienyt pöydistä tyhjiä astioita keittiöön, mutta ei ollut saanut tästä mitään palkkaa.

      ... Lisäksi puoliso merkittäneen perustamisilmoitukseen pakolliseksi halllituksen jäsenen varamieheksi, mutta käytännössä hän ei tule osallistumaan kokouksiin eikä yrityksen toimintaan millään tavalla. Johtavaa asemaakaan ei siten syntyisi....

      Tuo saattaa johtaa siihen, että puolisostasi tulee yrittäjä työkkärin näkökulmasta. Laissa ei eritellä erikseen hallituksen jäsentä ja varajäsentä. Tuossa ao. säännöskohta: ''Henkilön katsotaan olevan johtavassa asemassa yrityksessä, jos hän on osakeyhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen''. Yrityssäännöksiä tulkitaan tosi tiukalla seulalla ja se, miten lopulta käy, riippunee työvoimatoimikunnan harkinnasta. Ja se on elin, joka voi harkita miten vain...

      ...Mikäli työskentelystä ei yksittäistapauksessa ole selvitystä, näyttötaakka asiassa on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työvoimaviranomaisella....

      Mistähän tuon olet siepannut? Kyllä se yleensä näyttötaakka työttömyysturva-asioissa on ihan muualla kuin työvoimaviranomaisella. Tuo tekstisi alalla olleesta kuulosta ihan toiselta tähdeltä olevalta...

      Tämä palsta tuntuu tökkivän. Olisin laittanut tänne muutamat viestiketjut, jotka ovat vähän karua luettavaa, vaan haku ei nyt onnistu. Laitan tänään myöhemmin tai sitten huomenna.

      • ...löysin...

        "Mistähän tuon olet siepannut? Kyllä se yleensä näyttötaakka työttömyysturva-asioissa on ihan muualla kuin työvoimaviranomaisella. Tuo tekstisi alalla olleesta kuulosta ihan toiselta tähdeltä olevalta..."

        Joo, taitaa olla yleinen käytäntö ilmeisestikin toisin päin :-)

        Tuo kohta on poimittu MOLlin julkaisusta:

        "Työttömyysturvan työvoimapoliittiset edellytykset Työttömyysturvalautakunnan ja vakuusoikeuden ratkaisukäytännön valossa"


        http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/07_julkaisu/thj326.pdf

        Se on valitettavasti vuodelta 2003, joten siksi kysyinkin, olisiko asia vielä noin. En tähän hätään löytänyt uudempaakaan.


      • Käytäntö...
        ...löysin... kirjoitti:

        "Mistähän tuon olet siepannut? Kyllä se yleensä näyttötaakka työttömyysturva-asioissa on ihan muualla kuin työvoimaviranomaisella. Tuo tekstisi alalla olleesta kuulosta ihan toiselta tähdeltä olevalta..."

        Joo, taitaa olla yleinen käytäntö ilmeisestikin toisin päin :-)

        Tuo kohta on poimittu MOLlin julkaisusta:

        "Työttömyysturvan työvoimapoliittiset edellytykset Työttömyysturvalautakunnan ja vakuusoikeuden ratkaisukäytännön valossa"


        http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/07_julkaisu/thj326.pdf

        Se on valitettavasti vuodelta 2003, joten siksi kysyinkin, olisiko asia vielä noin. En tähän hätään löytänyt uudempaakaan.

        ..."Työttömyysturvan työvoimapoliittiset edellytykset Työttömyysturvalautakunnan ja vakuusoikeuden ratkaisukäytännön valossa"...

        Periaatteessa tietysti tuo pitää edelleen paikkansa. On vain niin, että teoria ja käytäntö pyrkivät olemaan vähän eri asioita. Vilkaisin ylimalkaisesti tekstiä ja ainakaan minun silmääni ei pistänyt yhtään oikeustapausta, joka olisi vahvistanut tuon väitetyn käytännön. Saattaa olla, että luin huonosti. Luen sen paremmin paremmalla ajalla.

        Joka tapauksessa yrittäjyysasiat menevät työttömyysturvaa haettaessa automaattisesti työvoimatoimikuntien käsittelyyn ja ne ovat totisesti arvaamattomia päätöksenteossaan. Työvoimatoimikunnathan koostuvat luottamushenkilöistä, joilla ei tarvitse ja yleensä kai ei olekaan varsinaista laintuntemusta.

        Tuossa lupaamiani linkkejä. Palsta alkoi tökkiä jälleen, joten en ehkä löytänyt kaikkein sopivimpia. Joka tapauksessa noista linkeistä saat hiukan käsitystä työkkärien toiminnasta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000024561216#22000000024561216

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000022967592#22000000022967592

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000029225592#22000000029225592

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000029727577#22000000029727577


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5250
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      130
      1691
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1680
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1315
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1140
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1067
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe