Supisteluja jo nyt :(

pöppönen

Olen tässä istunut koneella ja yrittänyt saada selville, mikä ihme vaivaa...
Olen raskaana viikkoja 13. Viikolla 8 ultrassa todettu pieni masuasukki. Mitään raskausoireita ei juurikaan ole ollut, ehkä alussa oli jotain pientä mutta ei mitään merkittävää. Muutaman kerran olen tuntenut vihlaisuja masussani mutten niihin sen enempää ole huomiota kiinnittänyt.
Tänään töissä havahduin siihen, että mahani on koko ajan supistustilassa - välillä hellitti mutta useamman tunnin ajan tätä kovettumista tapahtui. Hieman selänkin puolelle säteilee ja alavatsassa on sellainen "tulehduksen" tunne. Mitähän tää voi olla, ja onko ollenkaan normaalia että näin varhaisessa vaiheessa supistelee?? Ei todellakaan esikoisen kohdalla näin ollut, en ainakaan muista!Olen ihan surkuna täällä, on varmaan viisaampaa huomenna yrittää päästä neuvolaan ultraan...

5

1453

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalaemo

      Hei

      Itselläni on kolme keskenmenoa takana ja sen jälkeen olen saanut kaksi lasta. Omat keskenmenoni ovat olleet todella kivuliaita siis TODELLA! Ja verta on vuotanut niin ettei ole ollut epäilystä mitä tapahtuu. Elä siis huoli vielä, mene huomenna lääkäriin ja tarkistuta asia. Yritä nukkua ja olla hermoilematta, ettei pieni siellä masussa säikähdä miksi äippä on paniikissa. Voimia sulle :)

      • tuleva tuplaäiti

        mulla taas niin, että vuoto alkoi ja yltyi niin runsaaksi yön aikana että olin jo aivan varma että mitään ei ole jäänyt jäljelle, mutta ultrassa näkyikin kaksi vaavia ja kaksi sydämensykettä! kohtu ei siis ollut tyhjentynyt, vaan vuoto tuli jostain ihan muualta...myös kivut oli järkyttävät. Nyt sitten vain odotellaan miten tämä tästä jatkuu :) :(


    • .................

      Itselläni alkoi rv 12 supistukset, olivat aika kovia, ja alkoivat heti, kun liikuin yhtään enemmän, pari sataa metriä kävelyä riitti. Olin ihan varma, että kesken menee, koska aiemmissa raskauksissa ei supistuksia ollut ennen synnytystä, ja edellinen meni kesken (tosin ei yhtään supiustusta ja kipuja silloinkaan). Kaikki meni kuitenkin hyvin, supistusten aiheuttajaksi epäiltiin b-streptokokkia. Toki jouduin sairaslomalle ja lepäilemään, sekä pahiompina aikoina antibioottia ottamaan.

      Eli supistukset voivat alkaa jo hyvin aikaisin, eikä silti mene kesken. Soita lääkärille, jos epäilyttää yhtään. Mutta nyt voit lepäillä. Tai ehkä oletkin jo saanut kiinni jonkun asiantuntijankin.

      • pöppönen

        Huh, sain aamulla ajan neuvolaan sydänääniä varten ja sieltä ne kuului!!!!!!!!! Viikon päästä on lääkäri joka sitten arvioi, tartteeko mennä gynetesteihin. Itse epäilen, että minulla on joku tulehdus tuolla...sitä en ny ala tarkemmin analysoimaan tässä :)

        Itselleni näin varhaiset supparit on kyllä todellakin uutta, aiemmassa ei todellakaan mitään vinkkiä vielä ollut. Tosin tää raskaus on kyllä mennyt ilman minkäänlaisia oireita joten ehkä oli sit aika ilmoittaa itsestään vähän kovemmilla otteilla :)

        Kiitän kaikkia vastaajia lohduttavista viesteistä ja kaikkia lukijoita myös :)


    • oinasN67

      alkoi supistelemaan vko:lla 15. työ oli istumatyötä ja eritoten istuessa tai selällään ollessa supisteli. Kaikki meni kuitenkin hyvin, vauva syntyi hieman yliaikaisena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7964
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2254
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      2161
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1725
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1237
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1231
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1123
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      841
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      776
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      742
    Aihe