Värien sekoittamisesta

Yksi moinista aloittelijoista

Ostin aloitussetin akryylivärejä. Peruspunaiset, siniset, keltaiset valkoinen, pari ruskeaa ja musta.

Olen nyt muutaman illan tehnyt näillä kokeiluja ja on sellainen fiilis, että lisää värejä pitäisi ostaa. Esimerkiksi lilan aikaansaaminen on aika haastavaa. Olen varma, että käytän oikeaa sinisen ja punaisen yhdistelmää, siis ei ole väärä sininen tai punainen seoksessa. Lopputulos on kuitenkin harmahtava.

Onko vika sekoittajassa eli onko minulla ankarasti kilvoitellen mahdollisuus saada aikaan hyvä lila näillä lähtöaineilla vai olisiko parempi olla tuhlaamatta enempää aikaa ja tehdä visiitti taidetarvikeliikkeeseen?

Koulussa maalattiin vesiväreillä ja opetettiin, että kuudesta napista saadaan kaikki värit. Päteekö sama akryyleihin?

11

10085

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Mieleen tuli, että jos punainen on vähän oranssiin kallellaan, tai sininen hieman vihertävään, tulos on murretumpi (harmahtava).

      Mutta jos olet varma väreistäsi, olisiko valaistuksessa (kellertävä hehkulampunvalo) se syy.

      Itse pidän murretuista sävyistä maalatessa enemmän, kuin kirkkaista.
      Mutta jos illalla innostuu maalailemaan, aamulla saattaa olla aikamoinen yllätys päivänvalossa.

    • muistan niin viileistä sävyistä sekoitetaan harmaa Eli preussin sininen (preussian blue), crimson punainen ja sitruunan keltainen (lemon yellow). ja lämpimämmistä sävyistä tulee ruskeaa. Eli ultramariinin sininen (Ultramarine blue), karmiinin punainen(cadmium red hue) ja kadmiumin keltainen (cadmium yellow hue)..
      mutta kun sekoittaa violettia, siihen voi lisätä valkoista, joka kirkastaa sävyä.

      Esim. akryylivärejä sekoittaesta violetista tulee aika tumma, joten sillon valkoisen lisääminen auttaa.. ja kannattaa kokeilla ja sekoittaa eri sinistä ja punaista keskenään, että saa oikean violetin sävyn.

      ja vois esim. kokeilla sekoittaa crimsonin punaista ultramariinin sinistä.

    • se taitaa

      niin olla että akryyliväreissä useimmiten käytetyt edulliset lähinnä aitoja pigmenttejä jäljittelevät väriaineet aiheuttavat yllätyksiä sekoituksissa.

      Kylmästä sinisestä ja punaisesta saat puhtaimman violetin. Kokeile esim. ultramariinin sinistä ja karmiinin/crimson punaista. Ultramariini on jo valmiiksi punaiseen päin taittuva ja crimsonissa ei ole mukana väriä murtavaa keltaista kuten esim. kadmiumissa. Valkoisen lisääminen kylmentää väriä ja voi tuoda sävyn paremmin esiin, jos lievä pastellisuus ei haittaa. Lämpimästä sinisestä ja punaisesta saat varmasti aikaan rusehtavan harmaan.

      Tietysti akryylivärien sekoittamisessakin kokemus tuo varmuutta mutta samat kikat kuin esim. hintavampien öljyvärien kanssa eivät välttämättä pure. Tosin akryylejakin on saatavilla laadukkaammilla väriaineilla. Jos asia kiinnostaa enemmän, voit ostaa transparenttia akryylimediumia ja jauhemaisia/nestemäisiä pigmenttejä, jolloin tiedät tarkemmin, mitä väri sisältää.

    • -arttu-

      Itse käytän ultramariini lilan sekoittamiseen. Siihen valkoista joukkoon, sekoitetaan hyvin ja sen jälkeen lisätään punaista.

      Tai päinvastoin, vaaleanpunaiseen sekoitukseen lisäillään varovasti sinistä.

      Kaupan valmiit lilat ovat yhtä tyhjän kanssa minulle olleet. Ilman muiden värien sekoittelua ne ovat aika karseita, joten samalla vaivalla lilaa saa perusvärejä sekoittamalla.

      • JPQ

        Näin kukkia paljon maalaavana sanon ehkä hieman sekavastikin kirjoittaen:
        Sanoisin perus lilaa ja violettia tosiaan saa noista mutta quinacridone rose tms (PV19) olisi kyllä minusta hyvä tuon ultramariinin sinisen kanssa violetteihin. tosin holantilaisen talensin versio näyttää ankealta josta kokemusta mutta akvarelleissa muistakin laaduista joten vika ei ole pigmentin. muutenkin talensit on aika tummia. Myös yksi violetti (Dioxiane Violet tms) on ok siitä ei ole kokemusta akryylina jotenkin petyin ainakin erääseen akvarellilaatuun sen osalta. kuvittelin hieman kirkkaammaksi. Muutenkin tuo quinacridone rose (PV19) on mainio kukkien tekijän palettiin.


    • muista nytten !

      nii värit on hienoija :D

      • muista nytten !

        homoo


    • rtkl

      Homo sapiens, homo habilis ovat pariuskollisia olleet iankaiken!

    • maalarimaalaa

      Onko mahdollista saada sinisestä maalista harmaata? Käykö musta maali siihen hommaan? Maalia on litran verran ,ja on tosiaan liika kirkkaan sinistä , että se kävis mihin sitä suunnittelin.

      • bouguereau

        No oranssia siihen voi sekoittaa. Mutta se juttu onkin että eri pigmenteillä on eri värjäysteho, ja kaikki jopa yleensä "pääväreiksikin" luonnehditut värit, mitä kaupasta ostaa ovat hieman eri kohdassa väriympyrää kuin mitä voisi olettaa. Joten oranssin sekoittaminen siniseen saattaa päätyä sellaiseksi harmaan oranssi/punaiseksi esimerkiksi, tai sitten se koko juttu saattaa näyttää liian purppuraiselta tms. Järkevintä olisi ehkä ostaa sitä harmaata maalia, jos tässä on nyt joku seinämaalaus projekti kyseessä? :)


    • kkhgj

      Eikö muuta varmasti ole ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe