Etsinnässä olisi -82-83 mallisarjaa oleva 120L (De Luxe) tai 120GLS (Grand Luxe Special). Muistin virkistämiseksi, tämä oli viimeinen vuosikerta ennen leveämpää M-mallia. Näissä oli kuitenkin jo edistykselliset kantikkaat ajovalot ja aikaisempiin malleihin verrattuna ylellisempi sisustus, esimerkkinä mainittakoon uudet ovien sisäkahvat.
Onko kellään muistikuvaa kyseisistä autoista? GLS mallissa oli tehokkaampi kone (58hv vs 52hv), mutta mikä oli tilanne käytännössä? Lähinnä kiinnostaa moottorin vääntöominaisuudet kaupunkiajossa ja ohitustilanteissa nelosvaihteella noin 80km/h lähtönopeudesta. Oliko L malli pienemmästä huipputehosta huolimatta alaväännöltään voimakkaampi, kuin GLS?
Auto tulee myös naisväen käyttöön, joten moottorin jouhevat käyttöominaisuudet ovat tärkeämmät, kuin suuret huipputehot korkeilla kierroksilla.
Huolellisesta koeajosta huolimatta asiasta ei välttämättä saa enää oikeaa kuvaa, koska ei ole takeita siitä, että ajettavan yksilön voimanlähde olisi täydessä iskussaan ennen perusteellista läpikäyntiä. Näin ollen mahdolliset muistikuvat moottoreiden ominaisuuksista uutena olisivat hyödyllisiä valintaa puntaroitaessa. Kone ja vaihteisto tullaan joka tapauksessa käymään huolella läpi ennen varsinaista käyttöönottoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onneksi ei ole yhtään tuon aikakauden Skodaa tarvinnut oikeasti ajaa, katsella kylläkin silloin -80 luvulla kun niitä jonkun verran liikenteessä oli.
Pitkä ja huolellinen vuodatus on kirjoittajalta tullut, selvästi tietämystä noista malleista on, tavalla tai toisella. Enpä usko että keskinäinen ero malleissa kovin kummoinen on, varsinkin jos vertaa mihin tahansa tämän päivän tai vaikka kymmenen vuoden ikäiseen rotteloon niitä, jolloin eroa todella on.
Eikun hyvää yksilöä metsästämään ja museoautoksi luokittelemaan. Ei tarvitse sitten koko vuotta ajellakaan sillä. ;)