Jokin alkaa ja loppuu. Mitä välissä?

Mietin edelleen
sitä mitä elämä
oikeastaan on
elän päivän kerrallaan
kiitos päivän jokaisen.

Vierailin sinun galleria sivulla ja olipa musiikit -kiitos, tämän päivän hyvä päätös-
niin ja haahuiluhan sitä elämää on kun se oivaltaa.
Piipahan vielä kuuntelemaan.
Kiitos ja öitä.

elämän aamu
valmistautuu antamaan
tilaa uusille
ainiaan kukkiville
ilojen siemenille

ajatuksesta
eläköön ajatukseen
turhaa odottaa
hetken tyhjyys kuitenkin
ennen uutta unohtuu

täyttä elämää.
Aamulla kun heräät, alat etsiä silmälaseja nähdäksesi lukea aamun lehden. Se on kuitenkin ensin noudettava postilaatikosta. Sinne ei pääse ilman kenkiä, missähän ne. Kun kengät löytyvät, et muista miksi niitä hait. Laitat kahvinkeittimeen böönit, vesi unohtui. Sitten muistat, että lehti piti hakea. Mutta ensin kengät jalkaan. No niin, istahdat pöydän ääreen aamukahville. Missäs se viipyy? Ei edes tuoksu. Prkl, vesi unohtui. No, nyt alkaa luistaa. Istahdat taas, vihdoin, pöydän ääreen lukemaan. Mutta ne silmälasit? Ja missähän mahtavat olla silmälasien etsimislasit edes. Kun olet selvinnyt näistä kaikista pulmista ja saanut luettua lehden, juotua aamukahvin ja hyvällä onnella saanut leipäpalasenkin, alkaa olla jo lounasaika. Mutta ensin täytyy käydä kaupassa... Ja sitä rataa. Haahuilemalla päivät kuluvat nopeasti ja enenkuin huomaatkaan, on ilta. Sellaista on elämä.

Eikös tuota tankaasi voisi tulkita kukin omista lähtökohdistaan: Alun ja lopun välissä on jotain. (Piste tietenkin!) Totuus, jota ei ole nähnyt, kun on katsonut liian läheltä. Lopettaa elämä vai haahuilu. Se jää hiukan epäselväksi, mihin "sen" viittaa.

Elämä kolhii
jokaista vuorollaan
sen tarkoitusta
on vaikea käsittää
mietittäväksi vain jää