Raamatullis-luterilainen oppi määrittelee perisynnin kahdesta näkökulmasta, periturmeluksen ja perisyyllisyyden näkökulmasta.
Peri t u r m e l u s tarkoittaa ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena perimää sisäistä syntistä olotilaa, “lihaamme” tai “turmeltunutta luontoamme” (Job. 14:4; Room. 7:14).
Peri s y y l l i s y y s puolestaan tarkoittaa syntiinlankeemuksen aikaansaamaa ulkoista lainopillista syyllisyyttämme Jumalan edessä, tilivelvollisuuttamme ja kadotustuomion alaisuuttamme (Room. 5:18-19).
Syyllisyydellä ei tarkoiteta tällöin syyllisyyden tunnetta vaan objektiivista syyllisyyttä riippumatta siitä, tunteeko ihminen sen tai ei.
Ihminen on periturmeluksen tähden kokonaan liha (eli turmeltunut) langenneessa tilassaan, ennen uudestisyntymistään, jolloin vasta Pyhä Henki muuttaa asumaan häneen: “Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki” (Joh. 3:6).
Uudestisyntymättömässä ihmisessä ei ole vain lihaa, vaan hän on kokonansa liha, koska hänellä ei ole Jumalan Henkeä.
Tämän tähden häneltä puuttuu myös kaikki kyky kääntyä Jumalan puoleen.
P e r i s y y l l i s y y d e n tähden ihminen taas on langenneessa ja uudestisyntymättömässä
tilassaan “luonnostaan vihan lapsi” (Ef. 2:3), eli syntymänsä perusteella Jumalan vihan, kirouksen ja kadotustuomion alainen. Paavali opettaa:
“Yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi” (Room. 5:18).
Peri t u r m e l u s tarkoittaa ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksena perimää sisäistä syntistä olotilaa, “lihaamme” tai “turmeltunutta luontoamme” (Job. 14:4; Room. 7:14).
Peri s y y l l i s y y s puolestaan tarkoittaa syntiinlankeemuksen aikaansaamaa ulkoista lainopillista syyllisyyttämme Jumalan edessä, tilivelvollisuuttamme ja kadotustuomion alaisuuttamme (Room. 5:18-19).
Syyllisyydellä ei tarkoiteta tällöin syyllisyyden tunnetta vaan objektiivista syyllisyyttä riippumatta siitä, tunteeko ihminen sen tai ei.
Ihminen on periturmeluksen tähden kokonaan liha (eli turmeltunut) langenneessa tilassaan, ennen uudestisyntymistään, jolloin vasta Pyhä Henki muuttaa asumaan häneen: “Mikä lihasta on syntynyt, on liha, ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki” (Joh. 3:6).
Uudestisyntymättömässä ihmisessä ei ole vain lihaa, vaan hän on kokonansa liha, koska hänellä ei ole Jumalan Henkeä.
Tämän tähden häneltä puuttuu myös kaikki kyky kääntyä Jumalan puoleen.
P e r i s y y l l i s y y d e n tähden ihminen taas on langenneessa ja uudestisyntymättömässä
tilassaan “luonnostaan vihan lapsi” (Ef. 2:3), eli syntymänsä perusteella Jumalan vihan, kirouksen ja kadotustuomion alainen. Paavali opettaa:
“Yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi” (Room. 5:18).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Monet uudestikastajatkin kykenevät myöntämään sen, että Paavali on oikeassa: Kaikki ovat vihan lapsia luonnostaan.
Sitten alkaakin vilpistely:
Uudestikastajat ja harhautetut lestadiolaiset lisäävät tähän, että Kristuksen kuolema on muka ottanut pois tuon perityn syyllisyyden ja kadotustuomion pieniltä lapsilta.
Joo, perisyyllisyys on kyllä olemassa, mutta
"Kristuksen kuoleman tähden sitä ei lueta heille".
Perisyyllisyyden ja turmeluksen olemassa olo toki myönnetään, mutta
v i p p a s k o n s t e i l l a sen seuraukset ja ongelmat kierretään.
V i p p a s k o n s t i n mukaan perisyyllisyyden kadottavuus on kuitattu sillä, että y l e i n e n vanhurskauttaminen m u k a kattaa ja peittää lasten syyllisyyden:
Näin he järkeilevät:
“Kun Jeesus kuoli ristillä, otettiin pois perisynnin syyllisyys -- Koska Jumala on sovittanut kaikki itsensä kanssa, hän ei lue lapsille heidän perisyntiään -- Niin kuin Aadamin lankeemus koitui luonnostaan lapsille kadotukseksi, samoin koituu “yhden ihmisen vanhurskauden teko” heille elämän vanhurskauttamiseksi (Room. 5:18).
He maalailevat edelleen:
"Lapsi on vanhurskautettu Jeesuksen uhrityön perusteella. Näin sekä pakanakodin että kristityn perheen lapsi pelastuu Jeesuksen sovitustyön tähden luonnostaan".
S i t t e n he v ä ä n t ä v ä t Raamattua:
Tuovat "todisteeksi" Joh. 1:29 ja 2. Kor. 5:19, jotka puhuvat yleisestä sovituksesta ja koko maailman objektiivisesta vanhurskauttamisesta.
Nämä järkiuskoiset myöntävät, että lapsi ei ole viaton tai vanhurskauden tilassa, mutta heidän konstinsa selvitä tilanteesta johtaa uusiin valheisiin:
Uudestikastajat ja pietistit uskottelevat, että Kristuksen yleinen vanhurskauttaminen hyödyttää ihmistä ja pelastaa hänet; i l m a n niitä välineitä - SANAA ja SAKRAMENTTEJA - joiden välityksellä Jumala a i n o a s t a a n lahjoittaa vanhurskauden ihmiselle.
Sanan ja sakramenttien välityksellä vaikutetaan ja synnytetään ihmisen sydämeen se vastaanottamisen väline eli u s k o.
Näin he järkeilevät, vaikka he toisaalta meuhkaavat: "usko tulee kuulosta, usko tulee kuulosta, usko tulee kuulosta...".
Mitään Kristusta ei synnin sovistusta eikä vanhurskautta yhdelläkään ihmisellä kuitenkaan ole, e l l e i sana ja sakramentit sitä hänelle tarjoa. He unohtavat tämän.
Aikoinaan jo Luther kirjoitti Zwingliä vastaan, joka pyrki kieltämään syntien anteeksiantamuksen Herran ehtoollisessa sillä verukkeella, että vain Kristuksen kuolemassa on ansaittu anteeksiantamus: "Tuo sokea, typerä henki ei tiedä, että Kristuksen ansio ja tämän ansion jakaminen ovat kaksi asiaa, vaan sotkee ne yhteen niin kuin siivoton sika."
Uudestikastajilla ja monilla lestoilla menee sekaisin Kristuksen ansio ja Kristuksen ansion jakaminen.
On totta, että pelastus on ansaittu yksin Golgatalla. Sitä ei ansaita ehtoollisessa tai kasteessa – mutta sepä j a e t a a n k i n niiden kautta.
Ansio ja ansion jakaminen ovat kaksi eri asiaa. Golgatan ansio pitää jakaa jollakin tavalla ihmiselle, jotta hän hyötyisi siitä. Armo pitää välittää ihmiselle, jotta se hyödyttäisi häntä. Siihen tarkoitukseen armonvälineet (sana ja sakramentit) on annettu.
Armo ja armonväline ovat kaksi eri asiaa. Reformoitu teologia ei ole koskaan osannut tehdä tätä raamatullista eroa. Heitä uudestikastajat seuraavat ja heidän mielestään Kristus on ansainnut pelastuksen koko maailmalle yksin ristillä. Pelastuksen ansaitsemisessa sakramenteilla ei ole osaa eikä arpaa. Mutta pitäähän tuo yksin Golgatalla ansaittu anteeksianto jakaa jonkin välineen avulla ihmiselle, jotta se hyödyttäisi häntä. Ja tässä sakramenttien osuus tulee.
Kristuksen ansion jakaminen tapahtuu muun muassa ehtoollisen sakramentissa, kuten asetussanat osoittavat (Matt. 26:28). Myös kaste tapahtuu "Jeesuksen Kristuksen nimeen syntien anteeksisaamiseksi".