Rakastanko miestäni?

Asian laita on tällainen. Olen seurustellut mieheni kanssa kohta vuoden. Mutta suhteesta tuntuu puuttuvan jotain. Mies on luonteeltaan aivan mahtava, mutta silti kaipaan jotain. (Ulkonäkökin on OK.)Vanhempani ovat tykästyneet tähän mieheen todella paljon. Olemme joka päivä nähneet ja viettäneet aikaa yhdessä. Seksi ei ole alusta asti tuntunut miltään... Onko vika minussa? Olen monesti miettinyt eroa ja sitä millaista olisi ilman miestä. Emme asu yhdessä. Suhde tuntuu ihan mustvalkoiselta tapetilta ja jonkinlaisena kahleena melkein. Mutta silti tuntuu ihan älyttämän vaikealta kuvitella elämää ilman tätä miestä. (outoa eikö?) Mutta mikä neuvoksi jos ei ole varma rakastanko tätä miestä aidosti?
91549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valinnut miehesi järki tuntumalla, veikkaan et sulla olisi ollut tunteita jollekin muulle joskus ;). Onko näin ?

Äänestä

Vaikka olisit suhteessa enemmän järkiperustein, voit silti olla hyvin onnellinen. Olen ollut sekä tunteella että järjellä suhteessa (eri suhteissa), tunnesuhde oli paljon raastavampi ja hyvin onneton.

Toista voi oppia rakastamaan.

Äänestä
  • Noinkin voi olla, toisilla vaan voi kummitella siellä takana jokin muu joka ei unohdu, se siitä oli jompi kumpi vaan.

    Äänestä

  • Mutta. kirjoitti:

    Noinkin voi olla, toisilla vaan voi kummitella siellä takana jokin muu joka ei unohdu, se siitä oli jompi kumpi vaan.

    Joo, olin kyllä rakastanut toista miestä aikoinaan. Mutta se jäi kun elämässäni tapahtui paljon muutoksia johon suhde karitui... Melkein heti sen jälkeen olen tavannut nykyisen mieheni. Repean kyllä uskomaan että suhteeni mieheeni on kuin onkin järkiperäinen. Kiitoksi vastauksistanne. Se valaisi hieman ajattelu maailmaani. :D

    Äänestä

  • Mutta. kirjoitti:

    Noinkin voi olla, toisilla vaan voi kummitella siellä takana jokin muu joka ei unohdu, se siitä oli jompi kumpi vaan.

    Useinhan kyse on ns. kemioiden kohtaamisesta, mutta pelkkää harhaa, totuus tulee ilmi parisuhteessa (been there, done that)

    Mutta kukin elää tavallaan, voihan sitä heittäytyä tunteiden vietäväksi ja katsoa mitä tapahtuu. Tekiskö se ihmisestä onnellisemman?

    Äänestä

  • -sivusta- kirjoitti:

    Parisuhteiden yleensä alkavan.? Järjelläkö vai tunteilla ???.

    Äänestä

...

Äänestä

Mitäs jos vaikka keskustelisit asiasta asianosaisen eli miehesi kanssa? Kehut hänet täällä maasta taivaaseen muttet pysty puhumaan asioista suoraan kasvotusten? Outoa.

Muutenkin viestisi kaipaisi hieman konkretisointia. Onko seksi ainoa asia mikä mättää vai onko muutakin? Tunteet vievät aikaa, samoin se että oppii tuntemaan toisen täydellisesti, myös sängyssä. Kannattaisi tuoda oma mielipide julki, kertoa miltä sinusta tuntuu ja mitä asioita haluaisit tehdä toisin. Pitääkö suhteessa olla paljon räväkkää äksöniä, vai voisiko iloita ja olla onnellinen pienemmistäkin asioista?

Äänestä

niin, ootko puhunu miehes kanssa asioista? vai ootko antanu hänen elää siinä uskossa että kaikki on hyvin ja rakastat häntä ilman sen kummempia? mikäli näin on, sä petät ittees ja leikit kumppanis tunteilla... jos annat asioiden mennä liian pitkälle ilman että tuot mitään ongelmakohtia esille, kyllä; vikaa on sinussakin. outoo ois jos pelkkä seksiin tottumattomuus (jolta tää vähän kuulostaa) veis koko suhteelta pohjan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vai onko kuin veli.... kirjoitti:

Asian laita on tällainen. Olen seurustellut mieheni kanssa kohta vuoden. Mutta suhteesta tuntuu puuttuvan jotain. Mies on luonteeltaan aivan mahtava, mutta silti kaipaan jotain. (Ulkonäkökin on OK.)Vanhempani ovat tykästyneet tähän mieheen todella paljon. Olemme joka päivä nähneet ja viettäneet aikaa yhdessä. Seksi ei ole alusta asti tuntunut miltään... Onko vika minussa? Olen monesti miettinyt eroa ja sitä millaista olisi ilman miestä. Emme asu yhdessä. Suhde tuntuu ihan mustvalkoiselta tapetilta ja jonkinlaisena kahleena melkein. Mutta silti tuntuu ihan älyttämän vaikealta kuvitella elämää ilman tätä miestä. (outoa eikö?) Mutta mikä neuvoksi jos ei ole varma rakastanko tätä miestä aidosti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu