tekijän oikeudet tai julkaisuoikeudet

hmmmmmmm

Jos teen avustajana lehdelle esim. haastattelua, voinko julkaista samasta henkilöstä samalla haastattelukerralla tehtyä juttua jossain toisessa lehdessä, jos näkökulma on kuitenkin eri?

3

750

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta...

      Se ei ole lähtökohtaisesti minkään lain tai pelisääntöjen vastaista. Minä olen joskus tehnyt näin ja se on tähän asti aina ollut jutun molemmille ostajille ok. Kunhan muistat aina kysyä lehti A:lta, onko ok, jos teet lehteen B. Kannattaa miettiä etukäteen, miten sen sanoo mahdollisimman myönteisesti. Kannattaa sanoa, että jutusta tulee aivan erilainen, ja siinä korostetaan asioita, jotka eivät tämän lehden linjaan olisi sopineet, ja lehti B:hän ilmestyykin vasta kolme viikkoa A:n jälkeen tms.

      Lehti B:lle sanotaan sitten, että olen haastatellut samaa henkilöä lehteen A, mutta kuten voitte siitä lukea, tarjoan teille ja lukijoillenne jotain aivan uutta tietoa samasta haastatellusta. Jotain, mitä A:ssa ei tullut kerrottua, vaan ajattelin, että tämä kiinnostaisi aivan erityisesti B:n lukijoita.

      Kato jos oot saanut kolmen tunnin haastiksen vaikka Paul McCartneylta, niin hulluhan sinä olisit, jos tekisit siitä jutun vain yhteen lehteen ja kuittaisit vain yhden palkkion. Paitsi jos se eka lehti maksaisi yksinoikeudesta Paul McCartneyn suomalaishaastatteluun tarpeeksi, vaikka 50 tonnia.

    • avustaja hih-hih

      No totta helvetissä!
      Jos sä saat ekasta 50 euroa ja tokasta 50 euroa kukaan muu ei voita kuin lehdet :))))

      • hoijaa

        Kyynisyys ja typeryys on ainoastaan tympeä yhdistelmä. Usko tai älä, joistain jutuista maksetaan joissain lehdissä enemmän kuin 50 euroa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      77
      1234
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      87
      698
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      678
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe