mitä mieltä olette ?

Onko teistä hyväksyttävää, jos pienen lapsen äiti juo viikonloppuisin vaikkapa perjantaina ja lauantaina. noin 6-10 olutta päivän aikana. Käyn töissä ja tarvitsen rentoutumista viikonloppuisin.
mies hoitaa enemmän lasta, koska on kotona päivät ja viikonloppuisin hoitaa enemmän myös, jotta minä saan rentoutua pitkän työviikon jälkeen, muttei pidä siitä, että juon.
6345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei yhtään sen enempää kuin tuon asian aiemmin kirjoittaneelle isälle.

Äänestä

kumpi on sulle tärkeempää tehdä vapaa-ajallasi: viettää lapsesi kanssa aikaa koska olet muutoin töissä VAI käyttää sen vapaa-ajan mieluummin ryyppäämiseen kuin lapsesi kanssa olemiseen???

kysympä vaan kumpi on tärkeempää sulle: lapsesi ja miehesi vai alkoholi?

Äänestä

Kun tuo lähes sama kirjoitus oli myös isien palstalla, mutta isän näkökulmasta. Kun viikot töissä ja tarvitsee viikonloppuna rentoutua kaljan voimin... Hah!

Äänestä

sulla kyllä on. yhden tai kaksi nyt ehkä vielä ymmärtää, mutta 6-10 on sen verran paljon, että ei voi enää puhua rentoutuakseen juomisesta. Alkoholi ei nyt muutenkaan ole se ensimmäienn mieleeni tuleva keino rentoutua. toivottavasti ette oel samasta perheestä tämän alkoholisoituneen isän kanssa. Jos taas olet sama tyyppi, niin sitä suuremmalla syyllä, hanki apua.

Äänestä
  • Toivottavasti olen väärässä, mutta olehan tarkkana, ettei alkoholista tule sinulle ongelma. Parempiakin rentoutumiskeinoja on kyllä, itse lähden lähes päivittäin lenkille ja se rentouttaa tosi hyvin. Minä, entinen siiderin juoja, join yhden pääsiäisenä, eikä tuo maistunut enää edes hyvältä! Ehkä kesällä sitten taas maistuukin, mutta huomasin samalla, kuinka koukussa olin ennen raskautta tuohon aineeseen, enkä edes juonut sitä koskaan kahta enempää!

    Äänestä

alkkis!
Sossuun vaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ura äiti kirjoitti:

Onko teistä hyväksyttävää, jos pienen lapsen äiti juo viikonloppuisin vaikkapa perjantaina ja lauantaina. noin 6-10 olutta päivän aikana. Käyn töissä ja tarvitsen rentoutumista viikonloppuisin.
mies hoitaa enemmän lasta, koska on kotona päivät ja viikonloppuisin hoitaa enemmän myös, jotta minä saan rentoutua pitkän työviikon jälkeen, muttei pidä siitä, että juon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu