Äiti Ammasta

ava

Amman esittely:

" Ihmiskunnan palveleminen on elämäni päämäärä. En ole täällä saadakseni jotain, vaan luopuakseni kaikesta tuodakseni muille iloa. "
-Amma

Mata Amritanandamayi eli Amma on kansainvälisesti tunnettu intialainen pyhimys.
Hän on henkinen opettaja, jonka opastuksella voimme löytää sisäisen henkisen olemuksemme ja todellisen itsemme.

Amma on omistautunut ihmiskunnan pyyteettömälle palvelemiselle. Hänen myötätuntoinen toimintansa köyhien ja vähäosaisten hyväksi on tullut tunnetuksi kautta maailman ja hän kiertää vuosittain eri maanosissa tapaamassa satoja tuhansia ihmisiä.

Äiti, kuten häntä usein kutsutaan, vastaanottaa kaikki yhtä suurella rakkaudella uskonnollisesta vakaumuksesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Äidillisellä rakkaudella hän toivottaa tervetulleeksi kaikki; köyhät ja rikkaat, terveet ja sairaat, vauvat ja vanhukset.

Kenenkään murheet eivät ole Ammalle merkityksettömiä. Monet havaitsevat, että hänen osoittamansa rakkaus, myötätunto ja tietämys antavat ihmisille lohtua heidän kärsimyksissään ja murheissaan. Monet saavat Ammalta ohjausta, henkistä innoitusta ja sisäistä rauhaa epävarmassa maailmassamme. Hänen voimakas rakkautensa ja myötätuntonsa on monille hyvin liikuttava kokemus.

Omalla esimerkillään Amma opettaa ja välittää henkistä totuutta nöyryydestä, myötätunnosta, yksinkertaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Amma on välittänyt miljoonien ihmisten sydämiin rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin sekä sytyttänyt halun epäitsekkääseen palvelutyöhön.


Amman lapsuus:

Amman lapsuus on kertomus koettelemuksista ja vaikeuksista. Hän kohtasi kaikki vastoinkäymiset kuitenkin urhoollisesti ja vaikeisiin tilanteisiin hän sovelsi syvää filosofista näkemystään ja rakkauttaan. Amman omin sanoin:

"Intiassa naisen on tarkoitus pysyä hiljaa taka-alalla. Kuten sanonta kuuluu, edes seinien ei tulisi kuulla häntä. Tästä johtuen minä vaikutin omituiselta kotiväkeni silmissä, sillä olin avoin ja suorasukainen. He eivät ymmärtäneet sitä, koska heillä ei ollut harmainta aavistustakaan henkisyyden perusperiaatteista."

Hän syntyi syyskuussa 1953 vaatimattomassa majassa pienessä kalastajakylässä Keralan etelärannikolla. Hänen äitinsä kertoo, että lapsi ei itkenyt kuten vauvoilla on tapana, vaan hänen kasvoillaan oli kaunis hymy. Hän sai nimekseen Sudhamani (jumalallinen jalokivi).

Sudhamani lumosi kaikki ja toi iloa heidän elämäänsä. Hänen varttuessa alkoivat hänen henkiset harjoituksensa kuten meditoiminen, laulaminen ja tanssiminen merenrannalla harmittaa hänen perhettään. Jo viisivuotiaasta lähtien Sudhamani joutui ottamaan vastaan kovaa kuritusta.

Sudhamanin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä sairastui. Vaikka Sudhamani oli luokkansa paras koulussa, joutui hän lopettamaan koulunkäyntinsä ja ottamaan vastuun perheestään. Se oli valtava urakka, johon kuului seitsemän siskon ja veljen ruokkiminen ja vaatettaminen sekä kotieläimistä huolehtiminen. Hänestä tuli käytännöllisesti katsoen perheen palvelija, joka työskenteli aamusta iltaan.

Sudhamanin täytyi kerätä jätteitä naapureilta ruokkiakseen perheen lehmät. Vieraillessaan muissa perheissä hän näki, kuinka monet näkivät nälkää ja kuinka vanhukset usein jätettiin täysin heitteille. Nähdessään heidän surkean tilansa hän itki heidän puolestaan. Hän antoi heille ruokaa sekä vaatteita oman perheensä varastoista. Tästä johtuen häntä rangaistiin usein ja kun hän erään kerran antoi pois äitinsä kultaisen rannerenkaan, hänet pahoinpideltiin pahanpäiväisesti.

Amman isä sanoo: "Kun ajattelen niitä aikoja, tunnen suurta surua siitä, että Amman täytyi kärsiä niin paljon. Emme ymmärtäneet häntä. Hän antoi paljon merkkejä suuruudestaan, mutta ymmärsimme ne kaikki väärin tai jätimme ne huomiotta. Amman käytös järkytti meitä. Hän antoi ruokamme ja vaatteemme pois. Hän valvoi öisin laulaen ja rukoillen. Hän ei rukoillut kuten tavalliset lapset, vaan istui hiljaa tai tanssi autuaallisesti."

"Hänen äitinsä oli invalidi. Amma huolehti meistä kaikista, mutta olimme suvaitsemattomia hänen suhteensa. Sätimme ja toruimme häntä ja heitimme hänet ulos talosta."

Pahoinpitelytkään eivät saaneet Sudhamania lopettamaan myötätuntoista käytöstään. Yön hiljaisina tunteina hän haki lohtua ja turvaa Krishnasta, rukoillen häntä ja meditoiden. Päiväsaikaan Sudhamani kantoi Krishnan kuvaa paitansa taskussa ja lauloi jatkuvasti hänen nimiään. Teini-ikäisenä Sudhamani lähetettiin töihin sukulaistensa luo, joiden talouksissa hän uurasti pitkiä päiviä.

Vaikeista olosuhteista huolimatta Sudhamani vakiintui myöhäisessä teini-iässä sisäiseen autuudentilaan. Vuonna 1979 ensimmäiset nuoret ja hyvin koulutetut totuudenetsijät ymmärsivät Amman ainutlaatuisuuden ja pyysivät häntä ryhtymään henkiseksi opettajakseen. Nämä ensimmäiset oppilaat antoivat hänelle nimen 'Mata Amritanandamayi', joka tarkoittaa kuolemattoman autuuden äitiä. He rakensivat perheen talon viereen pienen palmunlehdistä tehdyn majan, jossa he saattoivat asua ja jonka ympärille kasvoi vähitellen nykyinen henkinen keskus.


Amman sanoma 31. maaliskuuta 2003:

"Sota on primitivistä. Kehitys on ulkoista, kulttuuri sisäistä. Sota on sellaisen kollektiivisen psyykkeen ilmentymä, joka ei kykene yhdistämään näitä kahta. Tästä tilasta on tulossa ihmiskunnan vitsaus.

Rauha on tie vapautumiseen. Krishna, Kristus ja Allah asuvat vain ristiidoista vapautuneessa sydämessä. Tuhoisampaa kuin ulkoiset vauriot ovat ihmisten psyykkiset vammat, jotka vaikuttavat sukupolvien ajan. Ruoka, majoitus ja lääkitysapu ovat ainoastaan tilapäinen ratkaisu sodan julmuuksista kärsiville. Ne eivät välttämättä paranna sodan aiheuttamia vammoja ihmismielissä. Tämä pätee sekä molemmilla puolilla taisteleviin sotilaisiin että tavalliseen kansaan.

Tänäpäivänä sodanvastaiset äänet kaikuvat joka puolella maailmaa. Tämän lisäksi tulisi myös rukousten äänen nousta kaikista ilmansuunnista. Rauhoittakoon tuo rukoilevien äänten kuoro kaikkien sydämiä. Vallitkoot rauha ja tyytyväisyys kaikkialla ja kaikissa aina."

http://www.amma.fi/amma/esittely.php

7

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajna

      Kiitos informaation esiinkaivamisesta.

    • Vaisnava

      Ihana teksti, herkisti todella mieleni ja sai ihailemaan Ammaa lisää :)

      • ykseys

        .. jo käynyt niin lämpimästi suosittelen käymään Amman luona kun hän taas tulee Suomeen.....

        Elämäni ihmeellisin kokemus oli Amman halaus....

        :-))


      • Vaisnava
        ykseys kirjoitti:

        .. jo käynyt niin lämpimästi suosittelen käymään Amman luona kun hän taas tulee Suomeen.....

        Elämäni ihmeellisin kokemus oli Amman halaus....

        :-))

        Kiitos kutsusta :) Olen itse asiassa jo kerran Ammaa halannutkin, taisi olla syksyllä 1999 Helsingin Meri-Rastilassa. Halattuani häntä aloin itkeä hysteerisesti, ja joku Amman suomalainen palvelija tuli silittelemään minua ja sanomaan, että en ole ainoa, jolle on käynyt niin.

        Kuinka sinulle sitten kävi?


      • ava
        ykseys kirjoitti:

        .. jo käynyt niin lämpimästi suosittelen käymään Amman luona kun hän taas tulee Suomeen.....

        Elämäni ihmeellisin kokemus oli Amman halaus....

        :-))

        Äiti Amma tulee viidettä kertaa Suomeen 11.-12. lokakuuta 2003. Ohjelmapaikkana Kaapelitehtaan Merikaapelihalli, tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

        Amma ottaa kaikki halukaat vastaan heitä halaamalla. Kysymysten esittäminen on myös mahdollista tulkin välityksellä.

        Ohjelma:

        Lauantai 11. lokakuuta:

        klo 11.00 - 14.00 Amma vastaanottaa halaamalla (darshan)
        klo 19.30 - 24.00 Henkiset laulut, Amman puhe ja vastaanotto halaamalla

        Sunnuntai 12. lokakuuta:

        klo 10.00 - 14.00 Amma vastaanottaa halaamalla
        klo 18.30 - 24.00 Devi bhava -juhla ja Amman vastaanotto halaamalla n. klo 20.30 alkaen

        Mukaan oma tyyny istumista varten - tuoleja on rajoitetttu määrä:)


      • ava
        ava kirjoitti:

        Äiti Amma tulee viidettä kertaa Suomeen 11.-12. lokakuuta 2003. Ohjelmapaikkana Kaapelitehtaan Merikaapelihalli, tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

        Amma ottaa kaikki halukaat vastaan heitä halaamalla. Kysymysten esittäminen on myös mahdollista tulkin välityksellä.

        Ohjelma:

        Lauantai 11. lokakuuta:

        klo 11.00 - 14.00 Amma vastaanottaa halaamalla (darshan)
        klo 19.30 - 24.00 Henkiset laulut, Amman puhe ja vastaanotto halaamalla

        Sunnuntai 12. lokakuuta:

        klo 10.00 - 14.00 Amma vastaanottaa halaamalla
        klo 18.30 - 24.00 Devi bhava -juhla ja Amman vastaanotto halaamalla n. klo 20.30 alkaen

        Mukaan oma tyyny istumista varten - tuoleja on rajoitetttu määrä:)

        Amma-tilaisuuksien järjestämispaikan tarkka osoite on kaapelitehdas Helsingin Ruoholahdessa, Lauttasaaren sillan kupeessa.
        Katuosoite on Tallberginkatu 1 C, 00180 Helsinki.


        "Siellä missä on rakkautta, ei tarvitse ponnistella. Muiden ihmisten onnellisuus on lepoani. Amman ainoa toive on, että hänen kätensä ovat jonkun olkapäillä antamassa lohtua, jopa silloin kun hän vetää viimeisen henkäyksensä."
        -Amma


      • ykseys
        Vaisnava kirjoitti:

        Kiitos kutsusta :) Olen itse asiassa jo kerran Ammaa halannutkin, taisi olla syksyllä 1999 Helsingin Meri-Rastilassa. Halattuani häntä aloin itkeä hysteerisesti, ja joku Amman suomalainen palvelija tuli silittelemään minua ja sanomaan, että en ole ainoa, jolle on käynyt niin.

        Kuinka sinulle sitten kävi?

        ..... kuinka kaikki on yhtä ja kuinka suurta ja ihmeellistä on saada olla etuoikeutettu.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5960
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3409
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2621
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2155
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2105
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe