Äiti Ammasta

Amman esittely:

" Ihmiskunnan palveleminen on elämäni päämäärä. En ole täällä saadakseni jotain, vaan luopuakseni kaikesta tuodakseni muille iloa. "
-Amma

Mata Amritanandamayi eli Amma on kansainvälisesti tunnettu intialainen pyhimys.
Hän on henkinen opettaja, jonka opastuksella voimme löytää sisäisen henkisen olemuksemme ja todellisen itsemme.

Amma on omistautunut ihmiskunnan pyyteettömälle palvelemiselle. Hänen myötätuntoinen toimintansa köyhien ja vähäosaisten hyväksi on tullut tunnetuksi kautta maailman ja hän kiertää vuosittain eri maanosissa tapaamassa satoja tuhansia ihmisiä.

Äiti, kuten häntä usein kutsutaan, vastaanottaa kaikki yhtä suurella rakkaudella uskonnollisesta vakaumuksesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Äidillisellä rakkaudella hän toivottaa tervetulleeksi kaikki; köyhät ja rikkaat, terveet ja sairaat, vauvat ja vanhukset.

Kenenkään murheet eivät ole Ammalle merkityksettömiä. Monet havaitsevat, että hänen osoittamansa rakkaus, myötätunto ja tietämys antavat ihmisille lohtua heidän kärsimyksissään ja murheissaan. Monet saavat Ammalta ohjausta, henkistä innoitusta ja sisäistä rauhaa epävarmassa maailmassamme. Hänen voimakas rakkautensa ja myötätuntonsa on monille hyvin liikuttava kokemus.

Omalla esimerkillään Amma opettaa ja välittää henkistä totuutta nöyryydestä, myötätunnosta, yksinkertaisuudesta ja kärsivällisyydestä. Amma on välittänyt miljoonien ihmisten sydämiin rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin sekä sytyttänyt halun epäitsekkääseen palvelutyöhön.


Amman lapsuus:

Amman lapsuus on kertomus koettelemuksista ja vaikeuksista. Hän kohtasi kaikki vastoinkäymiset kuitenkin urhoollisesti ja vaikeisiin tilanteisiin hän sovelsi syvää filosofista näkemystään ja rakkauttaan. Amman omin sanoin:

"Intiassa naisen on tarkoitus pysyä hiljaa taka-alalla. Kuten sanonta kuuluu, edes seinien ei tulisi kuulla häntä. Tästä johtuen minä vaikutin omituiselta kotiväkeni silmissä, sillä olin avoin ja suorasukainen. He eivät ymmärtäneet sitä, koska heillä ei ollut harmainta aavistustakaan henkisyyden perusperiaatteista."

Hän syntyi syyskuussa 1953 vaatimattomassa majassa pienessä kalastajakylässä Keralan etelärannikolla. Hänen äitinsä kertoo, että lapsi ei itkenyt kuten vauvoilla on tapana, vaan hänen kasvoillaan oli kaunis hymy. Hän sai nimekseen Sudhamani (jumalallinen jalokivi).

Sudhamani lumosi kaikki ja toi iloa heidän elämäänsä. Hänen varttuessa alkoivat hänen henkiset harjoituksensa kuten meditoiminen, laulaminen ja tanssiminen merenrannalla harmittaa hänen perhettään. Jo viisivuotiaasta lähtien Sudhamani joutui ottamaan vastaan kovaa kuritusta.

Sudhamanin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä sairastui. Vaikka Sudhamani oli luokkansa paras koulussa, joutui hän lopettamaan koulunkäyntinsä ja ottamaan vastuun perheestään. Se oli valtava urakka, johon kuului seitsemän siskon ja veljen ruokkiminen ja vaatettaminen sekä kotieläimistä huolehtiminen. Hänestä tuli käytännöllisesti katsoen perheen palvelija, joka työskenteli aamusta iltaan.

Sudhamanin täytyi kerätä jätteitä naapureilta ruokkiakseen perheen lehmät. Vieraillessaan muissa perheissä hän näki, kuinka monet näkivät nälkää ja kuinka vanhukset usein jätettiin täysin heitteille. Nähdessään heidän surkean tilansa hän itki heidän puolestaan. Hän antoi heille ruokaa sekä vaatteita oman perheensä varastoista. Tästä johtuen häntä rangaistiin usein ja kun hän erään kerran antoi pois äitinsä kultaisen rannerenkaan, hänet pahoinpideltiin pahanpäiväisesti.

Amman isä sanoo: "Kun ajattelen niitä aikoja, tunnen suurta surua siitä, että Amman täytyi kärsiä niin paljon. Emme ymmärtäneet häntä. Hän antoi paljon merkkejä suuruudestaan, mutta ymmärsimme ne kaikki väärin tai jätimme ne huomiotta. Amman käytös järkytti meitä. Hän antoi ruokamme ja vaatteemme pois. Hän valvoi öisin laulaen ja rukoillen. Hän ei rukoillut kuten tavalliset lapset, vaan istui hiljaa tai tanssi autuaallisesti."

"Hänen äitinsä oli invalidi. Amma huolehti meistä kaikista, mutta olimme suvaitsemattomia hänen suhteensa. Sätimme ja toruimme häntä ja heitimme hänet ulos talosta."

Pahoinpitelytkään eivät saaneet Sudhamania lopettamaan myötätuntoista käytöstään. Yön hiljaisina tunteina hän haki lohtua ja turvaa Krishnasta, rukoillen häntä ja meditoiden. Päiväsaikaan Sudhamani kantoi Krishnan kuvaa paitansa taskussa ja lauloi jatkuvasti hänen nimiään. Teini-ikäisenä Sudhamani lähetettiin töihin sukulaistensa luo, joiden talouksissa hän uurasti pitkiä päiviä.

Vaikeista olosuhteista huolimatta Sudhamani vakiintui myöhäisessä teini-iässä sisäiseen autuudentilaan. Vuonna 1979 ensimmäiset nuoret ja hyvin koulutetut totuudenetsijät ymmärsivät Amman ainutlaatuisuuden ja pyysivät häntä ryhtymään henkiseksi opettajakseen. Nämä ensimmäiset oppilaat antoivat hänelle nimen 'Mata Amritanandamayi', joka tarkoittaa kuolemattoman autuuden äitiä. He rakensivat perheen talon viereen pienen palmunlehdistä tehdyn majan, jossa he saattoivat asua ja jonka ympärille kasvoi vähitellen nykyinen henkinen keskus.


Amman sanoma 31. maaliskuuta 2003:

"Sota on primitivistä. Kehitys on ulkoista, kulttuuri sisäistä. Sota on sellaisen kollektiivisen psyykkeen ilmentymä, joka ei kykene yhdistämään näitä kahta. Tästä tilasta on tulossa ihmiskunnan vitsaus.

Rauha on tie vapautumiseen. Krishna, Kristus ja Allah asuvat vain ristiidoista vapautuneessa sydämessä. Tuhoisampaa kuin ulkoiset vauriot ovat ihmisten psyykkiset vammat, jotka vaikuttavat sukupolvien ajan. Ruoka, majoitus ja lääkitysapu ovat ainoastaan tilapäinen ratkaisu sodan julmuuksista kärsiville. Ne eivät välttämättä paranna sodan aiheuttamia vammoja ihmismielissä. Tämä pätee sekä molemmilla puolilla taisteleviin sotilaisiin että tavalliseen kansaan.

Tänäpäivänä sodanvastaiset äänet kaikuvat joka puolella maailmaa. Tämän lisäksi tulisi myös rukousten äänen nousta kaikista ilmansuunnista. Rauhoittakoon tuo rukoilevien äänten kuoro kaikkien sydämiä. Vallitkoot rauha ja tyytyväisyys kaikkialla ja kaikissa aina."

http://www.amma.fi/amma/esittely.php