En osaa enää

en tiedä luuletko että oikeasti vihaan sinua
minulla on kai tunteita sinulle aina vaan, rakastan sinua, mutta minulla ei vaan löydy mitään hyvää sanottavaa. Ei mitään kaunista.
Jos lähestyisit olisin yhtä vittumainen ja järkyttävä kuin sinä aikoinaan.
Saan agressiopurkauksia välillä koska en käsittele enää näitä tunteita vaan suljen ne kaikki pois.
Olen varmaan tunnevammainen.
Keskityn vaan miettimään pinnallisesti ja seksiä.
Järjellisesti olen päätynyt tulokseen että olet seksuaalisesti vapaa etkä hae muita tuttavuuksia. Ei kiinnosta tutustua. Mikä on ihan ok. Minustakin on tulossa sellainen.
Ainoa ihminen joka merkkaa minulle mitään on oma sisko. Mietin kaiken sen pohjalle mitä sisko olisi mieltä. Hän olisi pettynyt ja sanoisi muutaman viisaan sanan varmasti näistä silmäpeleistä ynnä muusta.
Mutta olen vaan vapaasti oma itseni, en näyttele enkä pelaile. Silti jokin ahdistaa rinnassa.
Ei se ole mikään muu kuin sinä.
Tiedän että se olet sinä. Ja kun jatkat elämää, kun jatkan elämää, sattuu ja tänään se tunkee taas jostain enkä saa suljettua, en vaan tiedä kuinka pahasti tämä kaikki lopulta vaikuttaa minuun.

Mutta out of sight out of mind.
Miten päin vaan tätä ajattelee niin ethän sinä pidä minusta. Onhan se tullut jo selväksi. Muuten olisit joskus sanonut, kirjoittanut edes jotain.
Se tunne on sairaus
tarvitsen taas lisää keinoja. Toisen ihastumisen käsittely auttoi parhaiten mutta sekin loppui siihen kun sain pakit enkä voi edes katseilla enää "häiritä".
En tiedä,.. jos saan harjoittelupaikan, ehkä jään sinne suoraan duuniin. Olenkohan niin säälittävä että pitää naisen takia tehdä sellaista. Mutta ei sen tällä alalla koulutuksella niin väliä.
Sydän kun hakkaa taas ja hengitys on hankalaa.
En kuitenkaan pidä itselleni valehtelusta.
En tunne oloani mukavaksi.
Sen täytyy loppua.
52037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vedin sikarit ja johan helpotti
elämä jatkuu

Äänestä
  • tämä ei ole rakkautta vaan pakkomielle
    En tiedä missä raja menee mutta sitä on itse kunkin hyvä miettiä
    rakastan jotakuta toista ja se ei ole pakkomielle vaan realistinen valinta

    Äänestä

Taidan olla yhtä tunnevammainen, koska aluksi olin niin ihastunut ja rakastunut, että ne sai mut melkein hulluuden partaalle.
Turhaahan se kaikki ilmeisesti oli, koskapa mitään ei meidän välillämme tapahtunut paitsi lämpimiä katseita ja viatonta läheisyyttä..riipaisevaa..
En jaksa ajatella enää, mitä muut ajattelevat minusta - oikeastaan en ole koskaan ajatellut.
Paitsi ehkä hänen tapauksessaan - hän oli mulle niin tärkeä kauan aikaa.
Kyllähän mä jollain tavalla hänelle avauduin, mutta en tiedä, onko hän sitä ymmärtänyt tai ei sitten vaan yksinkertaisesti välitä.
Toivottavasti jonain päivänä molemmat saamme suumme auki...

Äänestä

se nainen tarvitsee paria kaunista sanaa sadan ruman jälkeen. Ehkä peli ei ole menetetty - vielä.

Äänestä

Alat häiritä sitä seksuaalisesti! terkuin Heikki L.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntea kirjoitti:

en tiedä luuletko että oikeasti vihaan sinua
minulla on kai tunteita sinulle aina vaan, rakastan sinua, mutta minulla ei vaan löydy mitään hyvää sanottavaa. Ei mitään kaunista.
Jos lähestyisit olisin yhtä vittumainen ja järkyttävä kuin sinä aikoinaan.
Saan agressiopurkauksia välillä koska en käsittele enää näitä tunteita vaan suljen ne kaikki pois.
Olen varmaan tunnevammainen.
Keskityn vaan miettimään pinnallisesti ja seksiä.
Järjellisesti olen päätynyt tulokseen että olet seksuaalisesti vapaa etkä hae muita tuttavuuksia. Ei kiinnosta tutustua. Mikä on ihan ok. Minustakin on tulossa sellainen.
Ainoa ihminen joka merkkaa minulle mitään on oma sisko. Mietin kaiken sen pohjalle mitä sisko olisi mieltä. Hän olisi pettynyt ja sanoisi muutaman viisaan sanan varmasti näistä silmäpeleistä ynnä muusta.
Mutta olen vaan vapaasti oma itseni, en näyttele enkä pelaile. Silti jokin ahdistaa rinnassa.
Ei se ole mikään muu kuin sinä.
Tiedän että se olet sinä. Ja kun jatkat elämää, kun jatkan elämää, sattuu ja tänään se tunkee taas jostain enkä saa suljettua, en vaan tiedä kuinka pahasti tämä kaikki lopulta vaikuttaa minuun.

Mutta out of sight out of mind.
Miten päin vaan tätä ajattelee niin ethän sinä pidä minusta. Onhan se tullut jo selväksi. Muuten olisit joskus sanonut, kirjoittanut edes jotain.
Se tunne on sairaus
tarvitsen taas lisää keinoja. Toisen ihastumisen käsittely auttoi parhaiten mutta sekin loppui siihen kun sain pakit enkä voi edes katseilla enää "häiritä".
En tiedä,.. jos saan harjoittelupaikan, ehkä jään sinne suoraan duuniin. Olenkohan niin säälittävä että pitää naisen takia tehdä sellaista. Mutta ei sen tällä alalla koulutuksella niin väliä.
Sydän kun hakkaa taas ja hengitys on hankalaa.
En kuitenkaan pidä itselleni valehtelusta.
En tunne oloani mukavaksi.
Sen täytyy loppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu