Kiusaaminen rauhanyhdistyksellä

Nimimerkki Sirkka kirjoitti täälltä:

"Esimerkiksi Oulun Ry:llä kolmea tuntemaani naista oli kuulusteltu Uudenkadun toimitalon "pommisuojassa", joksi sitä myös osuvasti kutsuttiin. Kaksi heistä oli saarnaajan leskiä. Toinen ei antanut periksi, koska ei hyväksynyt uusia opetuksia. Sen seurauksena hänen puhujanlesken eläkkeensä oli lopetettu.

Pari muuta naista oli "sitomisten" jälkeen jonkin ajan kuluttua myöntyneet.

Oma jo kauan sitten edesmennyt anoppini oli ikänsä ollut ahkera seuroissakävijä. Uskominen oli hänelle kaikista tärkeintä elämässä. Hänen päälleen oli langetettu jos jonkilaista syytettä, mm. se, että hän oli tehnyt puhujille kysymyksiä. Tuo syyte ei ollut kuitenkaan mennyt niinsanotusti läpi. Kokouksen pitäjistä E.R. oli vastannut, että heiltähän sitä pitääkin kysyä.

Oman tuskani lisäksi näin vierestä sen ikävän ja yksinäisyyden, mitä täydellinen eristäminen omasta siihenastisesta rakkaasta yhteisöstä anopilleni aiheutti. Meitä oli kuitekin muutamia saman kokeneita noihin aikoihin. "

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000033881995

Etkö ole?

On vaikea löytä ystäviä ry:llä. Joutuu helposti syrjityksi. Se on ensin pientä ja huomaamatonta... sitten sitä vaan on aina yksin.

Ykä Yksinäinen kirjoitti:

Etkö ole?

On vaikea löytä ystäviä ry:llä. Joutuu helposti syrjityksi. Se on ensin pientä ja huomaamatonta... sitten sitä vaan on aina yksin.

Olen kokenut samaa. Menee seurahalutkin.

Ykä Yksinäinen kirjoitti:

Etkö ole?

On vaikea löytä ystäviä ry:llä. Joutuu helposti syrjityksi. Se on ensin pientä ja huomaamatonta... sitten sitä vaan on aina yksin.

Minä en ole rikas. Ulkonäköni ei ole mikään ihmeellinen. Liekö siitä johtuu yksinäisyyteni... olen yksin ry:llä eikä muualla ole oikeen tuttuja.

ystävää kaipaava kirjoitti:

Minä en ole rikas. Ulkonäköni ei ole mikään ihmeellinen. Liekö siitä johtuu yksinäisyyteni... olen yksin ry:llä eikä muualla ole oikeen tuttuja.

Tyylikkäät vaatteet ja oikea nimiset tutut auttaa löytämään uusia ystäviä ry:llä. Ainakin täällä Helsingissä.

saada ystäviä kirjoitti:

Tyylikkäät vaatteet ja oikea nimiset tutut auttaa löytämään uusia ystäviä ry:llä. Ainakin täällä Helsingissä.

varmaankaan kukaan ottaisi ystäväkseen, jos hän sattuisi tulemaan Helsingin ry:lle. "Kaikkien halveksima jne. ...."

ei sitten kirjoitti:

varmaankaan kukaan ottaisi ystäväkseen, jos hän sattuisi tulemaan Helsingin ry:lle. "Kaikkien halveksima jne. ...."

Taatusti jäis yksinään nurkkia kierteleen. Ei sillä olis mersuakaan.

Tuossa ketjussa, jossa "Sirkka" kirjoitti kokemuksistaan, minua vavahdutti tämä kertomus siitä miten vanhuksia kiusataan.

" -- He olivat vaeltaneet koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa ja rauhanyhdistyksen toimintapiiri sekä jumalanvaltakunnan asia oli heille rakas - tärkein asia maailmassa. He pyrkivät myös käytännössä, suuren perheen ja elinkeinonsa maatalouden rinnalla osaltaan työskentelemään myös ry:n hyväksi. Kun heidät yhtäkkiä erotettiin kotisiioninsa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys.

Se oli järkytys myös perheen lapsille ja lasten perheille. Vanhukset olivat menneet hoitokokoukseen omalle ry:lle, kun kaikkia sinne oli Päivämiehessä kutsuttu. Kokouksen alustajana ja puhujana toimi heille tuttu vanha ja koko maassa tunnettu saarnaaja. Saarnaaja oli appeni perheystävä jo nuoruusvuosista saakka. Tämä saarnaaja nosti kokouksessa yhtäkkiä esiin anoppini ja appeni ja pakotti heidät tulemaan koko seurakunnan eteen. Hän leimasi kovin sanoin heidät monilla henkisynneillä. Esimerkiksi hän syytti heitä kososlaisuuden lisäksi jonkin ilmeisesti itse keksimänsä ennen sotia vaikuttaneen erimielisyyden kantajiksi (en muista oliko syytöksen sisältö esikoisuuden henki, uudenheräyksen henki vai jokin muu).

Appeni, sodankäynyt mies, järkyttyi saarnaajan menettelystä, koska hänen perheensä oli 30- ja 40-luvulla taloudellisesti tukenut ja auttanut tätä puhujaa kun tämä oli nuori ja eli erittäin puutteellisissa oloissa. Ilman appeni ja hänen sukulaistensa apua ko. saarnaaja olisi nuoruutensa vuosina (jolloin hän ei tietenkään ollut vielä puhuja) kärsinyt suoranaista nälkää. Nyt tuo sama saarnaaja, kallis ystävä, joka oli vieraillut jatkuvasti heillä, kävi hänen kimppuunsa ennalta ilmoittamatta ja julkisesti, käsittämättömällä tavalla.

Voimme tietysti tänä päivänä kysyä, halusiko saarnaaja nöyryyttää appeani oman yksityisen katkeruutensa innoittamana, koska halusi kerrankin osoittaa, että oli nyt itse päässyt muiden yläpuolelle, muiden arvostamaksi. Köyhyydessä mahdollisesti koettu häpeä ja kärsimys saattaa jättää mieleen katkeruuden ja kostonhalun. Se saattaa piillä alitajunnassa. Hoitokokoukset todella antoivat monille ihmisille ”luvallisen” mahdollisuuden purkaa omia elämän katkeruuksia ja pettymyksiä, omia kaunoja ja ennakkoluuloja ja kohdistaa niistä aiheettomia syytöksiä toisia ihmisiä kohtaan. Oman mielen kuormat ja sairaat luulottelut saattoi naamioida muka oikeamieliseksi ”hengelliseksi puhdistukseksi”. Erityisen vapaat kädet tässä mielessä oli hoitokokousten vetäjillä ja alustajilla.

Appeni oli maanviljelijä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen, vakaa kansanmies. Anoppini oli ison perheen äiti ja kasvattanut lapset sodan ankarina vuosina. Hän oli kouluttautunut lasten sairaanhoitajaksi 30-luvulla, mutta avioiduttuaan hän hoiti vain omia ja paljolti myös naapureiden lapsia, mutta ei toiminut palkkatyössä. Hän oli kylän äitien tuki ja turva. Hoidettavia riitti varsinkin sotavuosina, jolloin hän otti samaan talouteen asumaan myös kaksi evakkoperhettä.

Appeni joutui taistelemaan rintamalla viisi vuotta. He kirjoittivat toisilleen päivittäin. Anoppini kertoi viesteissään lasten elämästä, iloisesti ja myönteisesti, että isä saisi edes jotenkin iloita lapsistaan ankeissa rintamaoloissa. Appeni samoin vastasi kirjeisiin, sillä hänkin oli hyvä kynämies. Välillä kirjeissä on runoja ja kronikoita, välillä Raamatun tekstien mietteitä ja hengellistä pohdintaa ja ajankohdan kuvausta siinä määrin kuin sota-ajan sensuuri salli. Kirjeet ovat todellinen aarreaitta ja opettavaista luettavaa meille tämän päivän rauhallisissa hyvinvointiyhteiskunnan oloissa eläville.

Appeni selvisi sodasta kuin ihmeen kaupalla haavoittumatta ja sai palata perheensä pariin. Parhaina vuosinaan, 40-70-luvulla he toimivat molemmat aktiivisesti ry:n hyväksi. Rakennettiin toimitiloja, hankittiin siihen tarkoitukseen rakennustarvikkeita ja käynnistettiin talkoita, pidettiin seuroja. Appeni lahjoitti ry:n rakennuspuut metsistään. Käynnistettiin keräys harmoonin ostamiseksi. Appeni toimi kymmeniä vuosia kotiseurojen puhujana ja ry:n edustajana SRK:n vuosikokouksissa. Hän oli hiljainen ja vakaa mies eikä pyrkinyt mihinkään tehtäviin itse. Hän oli hyvin vaatimaton ihminen. Ry:n jäsenet, uskovaiset kutsuivat hänet eri tehtäviin. Rauhanyhdistyksen työ ja seurojen järjestäminen oli heille kummallekin sydämen asia, ei siksi, että he siitä ansiota saisivat, vaan koska heillä oli sydämen halu tehdä jumalanvaltakunnan työtä. Appeni toimi myös jonkin aikaa luottamustehtävissä SRK:n toimikunnissa. Anoppini puolestaan piti joka sunnuntaiaamu pyhäkoulua kodissa, jonne koko kylän lapset olivat tervetulleita. Myös "epäuskoisten” perheiden lapset tulivat paikalla (ja olen itse kohdannut sittemmin monia heitä aikuisina, kun ovat lämpimästi muistelleet näitä sunnuntaiaamujen hetkiä). Hän oli myös taitava sanankäyttäjä ja hänet pyydettiin Lasten Siionin ja Päivämiehen avustajaksi. Päätoimittajat olivat appeni ja anoppini perheystäviä ja vierailivat kesäisin tässä monille puhujille kortteeripaikkana tutuksi tulleessa maalaistalossa.

Nyt, 1970-luvun lopussa, tässä tutussa ja rakkaassa rauhanyhdistyksessä nämä kaksi jo iäkästä uskovaista julistettiin sidotuiksi ja saatanan lapsiksi. Vanha ja heille niin tuttu ystävä, maankuulu saarnaaja, ilmoitti tiukasti kaikille paikalla olleille, että näitä kahta tuttua uskovaista ei saa kukaan enää tervehtiä. He eivät ole ”ymmärtäneet uskoa ja tehdä parannusta oikealla tavalla”, ja siksi heidät on nyt ”sidottu synteihinsä”. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Minullekin soitti yksi "hoitomies" kotiin yhtenä iltana ja ilmoitti, että nyt pitää kaikki yhteydenpito vanhuksiin lopettaa. Lapsenlapsiakaan he eivät saisi tavata.

Eristämisaika kesti pari-kolme kuukautta. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita. He kärsivät todella pahoin eristämisestä. Yhtäkkiä kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä uskallettu tervehtiä Jumalan terveellä, jos satuttiin kaupassa tai tiellä vastaan. Näin tehtiin vanhoille ihmisille, jotka olivat koko elämänsä eläneet uskonystävien rakkaudessa. Koko pitäjänlaajuinen monikymmenvuotinen ystäväverkosto pelästyi ja katkaisi yhteydenpidon. Kaikki kyräilivät omissaan.

Aikuiset lapset puolisoineen pitivät keskenään yhteyttä ja ihmettelimme mitä tehdä. Osa varsinkin miniöistä oli omilla paikkakunnillaan jo osallistunut hoitokokouksiin ja he olivat jo oppineet puhumaan ”vääristä hengistä” ja ”kososlaisuudesta”, jota me taas kuuntelimme ihmeissämme. he olivat kuin oppineet puhumaan uutta kieltä. Kun kysyimme, miten on mahdollista että vanhuksille ei annettu siunausta vaikka he olivat sitä pyytäneet, yksi näistä tietävistä miniöistä selitti meille, että parannuksenteko ”pitää osata ja ymmärtää”. Vanhukset eivät olleet vieläkään ”ymmärtäneet” ja siksi heille ei voitu antaa anteeksi. Se kuulosti oudolta. Mistä lähtien armonkerjäläiseltä on vaadittu jonkin ”ymmärtämistä”?

Miten appeni ja anoppini sitten pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin jossain näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Heidän piti muotoilla puheenvuoronsa ja anteeksipyytämisensä sanamuoto ihan tietyllä, ennalta sovitulla tavalla. Tietyillä sanamuodoilla, tietyssä sanajärjestyksessä. Siitä ei saanut poiketa, sillä pienikin poikkeama saattoi hhoitomiehen tarkoissa korvissa saada aikaan sen että hän alkoi epäillä armon anelijan sieluntilaa eikä pitänytkään anteeksipyyntöä tarpeeksi oikeana.

Vanhuksilla ei ollut harmainta aavistustakaan mitä näillä sanoilla tarkoitettiin. Kuitenkin, jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli "sitomisen" eli Saatanan lapseksi julistaminen ja sosiaalisen eristämisen jatkuminen.

Kun he olivat tästä selviytyneet, asia vaiettiin täysin perheessä ja suvussa. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa avoimesti missään käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli, se heidät vallannut väärä henki. Jäljelle jäi koko perheyhteisöön pelonsekainen epävarmuus asioiden todellisesta laidasta. Se jäi mysteeriksi, mitä varten ko. saarnaaja nosti vihansa ja asetti eristämisragaistuksen näitä kahta uskovaista vanhusta vastaan. Vastaavia tapauksia oli siihen aikaan tuhansia.

Kukaan ei uskaltanut vanhuksia siellä erotuskokouksessa puolustaa eikä sanoa, että tämä on Raamatun vastaista ja väkivaltaa. Yksikään heidän rakkaista uskonsisaristaan ja –veljistään ei noussut puolustamaan heitä. Jossain tilaisuuksissa hoitokokousvuosien alkuvaiheessa kyllä jotkut rehellisimmät uskovaiset rohkenivat nousta kyselemään, mikä tämä uusi toimintatapa oikein on. Ja jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sairaalloiseksi kääntynyttä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Kyselyt vaimennettiin heti alkuunsa ja kyselijä itse pantiin syytettyjen penkille. Tämä vaiensi muiden suut nopeasti. Rehellistä ja avointa keskustelua ilman erottamisen uhkaa ei lainkaan sallittu.

Tästä seurasi kauhistuttava pelon ilmapiiri ja keskinäinen toinen toisensa kyräily. Ilmapiiri aktivoi joidenkin ihmisten siihen saakka ehkä peitellyn ilkeyden ja pahantahtoisuuden esiin ja kokousten vetäjät sallivat, että tapahtui hyvin alhaisia häpeällisiä tekoja. Ihmiset kaivelivat esiin vanhoja henkilökohtaisia kaunojaan, kateuttaan ja epäluulojaan. Kokousten vetäjät sallivat ihmisten esittävän toisiaan kohtaan halventavia henkilökohtaisuuksiin saakka ulottuvia syytöksiä, jotka naamioitiin muka huoleksi toisen sielun tilasta. Kuka hyvänsä sai sanoa mitä ilkeyttä hyvänsä julkisesti lähimmäisestään, osoitella toisen henkilökohtaisia heikkouksia tai puuttua röyhkeästi luonteenpiirteisiin tai ulkonäköön. Tällaiseen ala-arvoiseen käytökseen eivät puhujamiehet eivätkä puheenjohtaja puuttuneet.

Sosiaalinen eristäminen keskinäisestä vuorovaikutuksesta on äärimmäisen julmaa, tämän voivat tunnistaa ainakin kaikki koulu- ja työpaikkakiusatut. Muista eristämistä käytetään erityisrangaistuksena vankiloissa.

Sosiaaliset suhteet ovat arkielämän perusrakenne. On muistettava että uskovaisella pääosa sosiaalisista suhteista on juuri uskovaisten keskuudessa. Varsinkin vanhuksille, joilla ei ole edes työelämän kautta tulevia ihmiskontakteja. Rauhanyhdistyksen verkoston ulkopuolelle joutuminen muuttaa ihmisen arjen, elämän perusrakenteen, kokonaan toiseksi. Ihminen joutuu hyvin yksin ja voipa kokea olevansa itseltäänkin kadoksissa, niin vahva tekijä uskovaiselle on se oma samalla tavoin uskovien ihmissuhdeverkosto. Ei ole ketään jolta saisi evankeliumia kuulla! Sillä sidottua, yhteydestä erotettua ei voinut eikä saanut kukaan yksittäinen uskovainen siunata eikä julistaa hänelle evankeliumia koska asianomaisen piti tunnustaa ”henki” seurakunnan edessä. --"

Kukaan ei puolustanut heitä rauhanyhdistyksellä. Järkyttävää.

Tämä järkytti todella kirjoitti:

Tuossa ketjussa, jossa "Sirkka" kirjoitti kokemuksistaan, minua vavahdutti tämä kertomus siitä miten vanhuksia kiusataan.

" -- He olivat vaeltaneet koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa ja rauhanyhdistyksen toimintapiiri sekä jumalanvaltakunnan asia oli heille rakas - tärkein asia maailmassa. He pyrkivät myös käytännössä, suuren perheen ja elinkeinonsa maatalouden rinnalla osaltaan työskentelemään myös ry:n hyväksi. Kun heidät yhtäkkiä erotettiin kotisiioninsa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys.

Se oli järkytys myös perheen lapsille ja lasten perheille. Vanhukset olivat menneet hoitokokoukseen omalle ry:lle, kun kaikkia sinne oli Päivämiehessä kutsuttu. Kokouksen alustajana ja puhujana toimi heille tuttu vanha ja koko maassa tunnettu saarnaaja. Saarnaaja oli appeni perheystävä jo nuoruusvuosista saakka. Tämä saarnaaja nosti kokouksessa yhtäkkiä esiin anoppini ja appeni ja pakotti heidät tulemaan koko seurakunnan eteen. Hän leimasi kovin sanoin heidät monilla henkisynneillä. Esimerkiksi hän syytti heitä kososlaisuuden lisäksi jonkin ilmeisesti itse keksimänsä ennen sotia vaikuttaneen erimielisyyden kantajiksi (en muista oliko syytöksen sisältö esikoisuuden henki, uudenheräyksen henki vai jokin muu).

Appeni, sodankäynyt mies, järkyttyi saarnaajan menettelystä, koska hänen perheensä oli 30- ja 40-luvulla taloudellisesti tukenut ja auttanut tätä puhujaa kun tämä oli nuori ja eli erittäin puutteellisissa oloissa. Ilman appeni ja hänen sukulaistensa apua ko. saarnaaja olisi nuoruutensa vuosina (jolloin hän ei tietenkään ollut vielä puhuja) kärsinyt suoranaista nälkää. Nyt tuo sama saarnaaja, kallis ystävä, joka oli vieraillut jatkuvasti heillä, kävi hänen kimppuunsa ennalta ilmoittamatta ja julkisesti, käsittämättömällä tavalla.

Voimme tietysti tänä päivänä kysyä, halusiko saarnaaja nöyryyttää appeani oman yksityisen katkeruutensa innoittamana, koska halusi kerrankin osoittaa, että oli nyt itse päässyt muiden yläpuolelle, muiden arvostamaksi. Köyhyydessä mahdollisesti koettu häpeä ja kärsimys saattaa jättää mieleen katkeruuden ja kostonhalun. Se saattaa piillä alitajunnassa. Hoitokokoukset todella antoivat monille ihmisille ”luvallisen” mahdollisuuden purkaa omia elämän katkeruuksia ja pettymyksiä, omia kaunoja ja ennakkoluuloja ja kohdistaa niistä aiheettomia syytöksiä toisia ihmisiä kohtaan. Oman mielen kuormat ja sairaat luulottelut saattoi naamioida muka oikeamieliseksi ”hengelliseksi puhdistukseksi”. Erityisen vapaat kädet tässä mielessä oli hoitokokousten vetäjillä ja alustajilla.

Appeni oli maanviljelijä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen, vakaa kansanmies. Anoppini oli ison perheen äiti ja kasvattanut lapset sodan ankarina vuosina. Hän oli kouluttautunut lasten sairaanhoitajaksi 30-luvulla, mutta avioiduttuaan hän hoiti vain omia ja paljolti myös naapureiden lapsia, mutta ei toiminut palkkatyössä. Hän oli kylän äitien tuki ja turva. Hoidettavia riitti varsinkin sotavuosina, jolloin hän otti samaan talouteen asumaan myös kaksi evakkoperhettä.

Appeni joutui taistelemaan rintamalla viisi vuotta. He kirjoittivat toisilleen päivittäin. Anoppini kertoi viesteissään lasten elämästä, iloisesti ja myönteisesti, että isä saisi edes jotenkin iloita lapsistaan ankeissa rintamaoloissa. Appeni samoin vastasi kirjeisiin, sillä hänkin oli hyvä kynämies. Välillä kirjeissä on runoja ja kronikoita, välillä Raamatun tekstien mietteitä ja hengellistä pohdintaa ja ajankohdan kuvausta siinä määrin kuin sota-ajan sensuuri salli. Kirjeet ovat todellinen aarreaitta ja opettavaista luettavaa meille tämän päivän rauhallisissa hyvinvointiyhteiskunnan oloissa eläville.

Appeni selvisi sodasta kuin ihmeen kaupalla haavoittumatta ja sai palata perheensä pariin. Parhaina vuosinaan, 40-70-luvulla he toimivat molemmat aktiivisesti ry:n hyväksi. Rakennettiin toimitiloja, hankittiin siihen tarkoitukseen rakennustarvikkeita ja käynnistettiin talkoita, pidettiin seuroja. Appeni lahjoitti ry:n rakennuspuut metsistään. Käynnistettiin keräys harmoonin ostamiseksi. Appeni toimi kymmeniä vuosia kotiseurojen puhujana ja ry:n edustajana SRK:n vuosikokouksissa. Hän oli hiljainen ja vakaa mies eikä pyrkinyt mihinkään tehtäviin itse. Hän oli hyvin vaatimaton ihminen. Ry:n jäsenet, uskovaiset kutsuivat hänet eri tehtäviin. Rauhanyhdistyksen työ ja seurojen järjestäminen oli heille kummallekin sydämen asia, ei siksi, että he siitä ansiota saisivat, vaan koska heillä oli sydämen halu tehdä jumalanvaltakunnan työtä. Appeni toimi myös jonkin aikaa luottamustehtävissä SRK:n toimikunnissa. Anoppini puolestaan piti joka sunnuntaiaamu pyhäkoulua kodissa, jonne koko kylän lapset olivat tervetulleita. Myös "epäuskoisten” perheiden lapset tulivat paikalla (ja olen itse kohdannut sittemmin monia heitä aikuisina, kun ovat lämpimästi muistelleet näitä sunnuntaiaamujen hetkiä). Hän oli myös taitava sanankäyttäjä ja hänet pyydettiin Lasten Siionin ja Päivämiehen avustajaksi. Päätoimittajat olivat appeni ja anoppini perheystäviä ja vierailivat kesäisin tässä monille puhujille kortteeripaikkana tutuksi tulleessa maalaistalossa.

Nyt, 1970-luvun lopussa, tässä tutussa ja rakkaassa rauhanyhdistyksessä nämä kaksi jo iäkästä uskovaista julistettiin sidotuiksi ja saatanan lapsiksi. Vanha ja heille niin tuttu ystävä, maankuulu saarnaaja, ilmoitti tiukasti kaikille paikalla olleille, että näitä kahta tuttua uskovaista ei saa kukaan enää tervehtiä. He eivät ole ”ymmärtäneet uskoa ja tehdä parannusta oikealla tavalla”, ja siksi heidät on nyt ”sidottu synteihinsä”. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Minullekin soitti yksi "hoitomies" kotiin yhtenä iltana ja ilmoitti, että nyt pitää kaikki yhteydenpito vanhuksiin lopettaa. Lapsenlapsiakaan he eivät saisi tavata.

Eristämisaika kesti pari-kolme kuukautta. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita. He kärsivät todella pahoin eristämisestä. Yhtäkkiä kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä uskallettu tervehtiä Jumalan terveellä, jos satuttiin kaupassa tai tiellä vastaan. Näin tehtiin vanhoille ihmisille, jotka olivat koko elämänsä eläneet uskonystävien rakkaudessa. Koko pitäjänlaajuinen monikymmenvuotinen ystäväverkosto pelästyi ja katkaisi yhteydenpidon. Kaikki kyräilivät omissaan.

Aikuiset lapset puolisoineen pitivät keskenään yhteyttä ja ihmettelimme mitä tehdä. Osa varsinkin miniöistä oli omilla paikkakunnillaan jo osallistunut hoitokokouksiin ja he olivat jo oppineet puhumaan ”vääristä hengistä” ja ”kososlaisuudesta”, jota me taas kuuntelimme ihmeissämme. he olivat kuin oppineet puhumaan uutta kieltä. Kun kysyimme, miten on mahdollista että vanhuksille ei annettu siunausta vaikka he olivat sitä pyytäneet, yksi näistä tietävistä miniöistä selitti meille, että parannuksenteko ”pitää osata ja ymmärtää”. Vanhukset eivät olleet vieläkään ”ymmärtäneet” ja siksi heille ei voitu antaa anteeksi. Se kuulosti oudolta. Mistä lähtien armonkerjäläiseltä on vaadittu jonkin ”ymmärtämistä”?

Miten appeni ja anoppini sitten pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin jossain näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Heidän piti muotoilla puheenvuoronsa ja anteeksipyytämisensä sanamuoto ihan tietyllä, ennalta sovitulla tavalla. Tietyillä sanamuodoilla, tietyssä sanajärjestyksessä. Siitä ei saanut poiketa, sillä pienikin poikkeama saattoi hhoitomiehen tarkoissa korvissa saada aikaan sen että hän alkoi epäillä armon anelijan sieluntilaa eikä pitänytkään anteeksipyyntöä tarpeeksi oikeana.

Vanhuksilla ei ollut harmainta aavistustakaan mitä näillä sanoilla tarkoitettiin. Kuitenkin, jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli "sitomisen" eli Saatanan lapseksi julistaminen ja sosiaalisen eristämisen jatkuminen.

Kun he olivat tästä selviytyneet, asia vaiettiin täysin perheessä ja suvussa. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa avoimesti missään käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli, se heidät vallannut väärä henki. Jäljelle jäi koko perheyhteisöön pelonsekainen epävarmuus asioiden todellisesta laidasta. Se jäi mysteeriksi, mitä varten ko. saarnaaja nosti vihansa ja asetti eristämisragaistuksen näitä kahta uskovaista vanhusta vastaan. Vastaavia tapauksia oli siihen aikaan tuhansia.

Kukaan ei uskaltanut vanhuksia siellä erotuskokouksessa puolustaa eikä sanoa, että tämä on Raamatun vastaista ja väkivaltaa. Yksikään heidän rakkaista uskonsisaristaan ja –veljistään ei noussut puolustamaan heitä. Jossain tilaisuuksissa hoitokokousvuosien alkuvaiheessa kyllä jotkut rehellisimmät uskovaiset rohkenivat nousta kyselemään, mikä tämä uusi toimintatapa oikein on. Ja jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sairaalloiseksi kääntynyttä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Kyselyt vaimennettiin heti alkuunsa ja kyselijä itse pantiin syytettyjen penkille. Tämä vaiensi muiden suut nopeasti. Rehellistä ja avointa keskustelua ilman erottamisen uhkaa ei lainkaan sallittu.

Tästä seurasi kauhistuttava pelon ilmapiiri ja keskinäinen toinen toisensa kyräily. Ilmapiiri aktivoi joidenkin ihmisten siihen saakka ehkä peitellyn ilkeyden ja pahantahtoisuuden esiin ja kokousten vetäjät sallivat, että tapahtui hyvin alhaisia häpeällisiä tekoja. Ihmiset kaivelivat esiin vanhoja henkilökohtaisia kaunojaan, kateuttaan ja epäluulojaan. Kokousten vetäjät sallivat ihmisten esittävän toisiaan kohtaan halventavia henkilökohtaisuuksiin saakka ulottuvia syytöksiä, jotka naamioitiin muka huoleksi toisen sielun tilasta. Kuka hyvänsä sai sanoa mitä ilkeyttä hyvänsä julkisesti lähimmäisestään, osoitella toisen henkilökohtaisia heikkouksia tai puuttua röyhkeästi luonteenpiirteisiin tai ulkonäköön. Tällaiseen ala-arvoiseen käytökseen eivät puhujamiehet eivätkä puheenjohtaja puuttuneet.

Sosiaalinen eristäminen keskinäisestä vuorovaikutuksesta on äärimmäisen julmaa, tämän voivat tunnistaa ainakin kaikki koulu- ja työpaikkakiusatut. Muista eristämistä käytetään erityisrangaistuksena vankiloissa.

Sosiaaliset suhteet ovat arkielämän perusrakenne. On muistettava että uskovaisella pääosa sosiaalisista suhteista on juuri uskovaisten keskuudessa. Varsinkin vanhuksille, joilla ei ole edes työelämän kautta tulevia ihmiskontakteja. Rauhanyhdistyksen verkoston ulkopuolelle joutuminen muuttaa ihmisen arjen, elämän perusrakenteen, kokonaan toiseksi. Ihminen joutuu hyvin yksin ja voipa kokea olevansa itseltäänkin kadoksissa, niin vahva tekijä uskovaiselle on se oma samalla tavoin uskovien ihmissuhdeverkosto. Ei ole ketään jolta saisi evankeliumia kuulla! Sillä sidottua, yhteydestä erotettua ei voinut eikä saanut kukaan yksittäinen uskovainen siunata eikä julistaa hänelle evankeliumia koska asianomaisen piti tunnustaa ”henki” seurakunnan edessä. --"

Kukaan ei puolustanut heitä rauhanyhdistyksellä. Järkyttävää.

Ala-arvoista... ihmisarvoa loukkaavaa! Kauheaa että siis Suomessa tehdään ihmisille tällaista muka jonkin "uskon" nimissä.

Eräs lähisukulaiseni puolusti vanhaa leskimummoa, jonka synti oli se, että hänen uskottomat lapsensa olivat hankkineet heidän yhteiseen talouteensa television. Mummu ei sitä katsonut eikä edes tiennyt, miten sen saa auki.

Tietysti mummu sidottiin ja sitten tämä lähisukulaiseni joka mummua puolusti, joutui hoitomiesten hampaisiin ja sen jälkeen sitten erinäisten vaiheitten jälkeen sidotuksi.

Kun tällaisia kertomuksia kuulee, niin kukaan, jolla on terve itsesuojeluvaisto, ei puolusta syytettyjä, vaikka tietääkin nämä syyttömiksi, koska ei halunnut itse olla seuraava syytetty ja erotettu.

Näin syvään on iskostunut vl-liikkeessä oppi, että vain tuo joukko on ainoa oikea Jumalan valtakunta. Jos näin ei olisi uskottu, niin mikä olisi hoitokokousten sattuessa nostaa vain kytkintä ja lähteä toiseen porukkaan.

Mutta ei, tuon väärän opin takia moni menetti mielenterveytensä, kun hoitomiehet tuomitsivat heidät Saatanalle. Jotkut tappoivat itsensä.

Minullakin meni useita kymmeniä vuosia, ennen kuin pääsin irti vl-liikkeen painolastista ja löysin toisen hengellisenkodin, joka toimii paljon-paljon raamatullisemmin kuin vl-liike.

kaikki pelkäsivät kirjoitti:

Eräs lähisukulaiseni puolusti vanhaa leskimummoa, jonka synti oli se, että hänen uskottomat lapsensa olivat hankkineet heidän yhteiseen talouteensa television. Mummu ei sitä katsonut eikä edes tiennyt, miten sen saa auki.

Tietysti mummu sidottiin ja sitten tämä lähisukulaiseni joka mummua puolusti, joutui hoitomiesten hampaisiin ja sen jälkeen sitten erinäisten vaiheitten jälkeen sidotuksi.

Kun tällaisia kertomuksia kuulee, niin kukaan, jolla on terve itsesuojeluvaisto, ei puolusta syytettyjä, vaikka tietääkin nämä syyttömiksi, koska ei halunnut itse olla seuraava syytetty ja erotettu.

Näin syvään on iskostunut vl-liikkeessä oppi, että vain tuo joukko on ainoa oikea Jumalan valtakunta. Jos näin ei olisi uskottu, niin mikä olisi hoitokokousten sattuessa nostaa vain kytkintä ja lähteä toiseen porukkaan.

Mutta ei, tuon väärän opin takia moni menetti mielenterveytensä, kun hoitomiehet tuomitsivat heidät Saatanalle. Jotkut tappoivat itsensä.

Minullakin meni useita kymmeniä vuosia, ennen kuin pääsin irti vl-liikkeen painolastista ja löysin toisen hengellisenkodin, joka toimii paljon-paljon raamatullisemmin kuin vl-liike.

huutoosi "löysin toisen hengellisenkodin,"

niin mistä tuo löytyy?

sitten kirjoitti:

huutoosi "löysin toisen hengellisenkodin,"

niin mistä tuo löytyy?

hengellinen kotisi?

Tuo ihmisiä kaltoin kohteleva vl-liikekö? Vai?

Onko sitten`mielestäsi olemassa uskovia muuallakin vai rajoittuvatko ne vain vl-liikkeeseen?

Kunhan ensin vastaat noihin, niin minäkin vastaan omasta puolestani;)

puolustettu, kun kokonaisia sivukylien rauhanyhdistyksiä erotettiin, ainakin Koillismaalla!

jossakin on kirjoitti:

puolustettu, kun kokonaisia sivukylien rauhanyhdistyksiä erotettiin, ainakin Koillismaalla!

Aikoinani seurasin Oulussa Uudenkadun Ry:n yläkerrasta erään seurakuntaillan kulkua, jossa useita uskovaisia oli syytettyinä (olen siitä aiemmin täällä kirjoittanutkin).

Ympärilläni olleista ihmisistä aisti sen, miten joku oli selvästi syyttäjän puolella, joku uhrien. Eipä siinä meillä puolustajilla kuitenkaan ollut kanttia tehdä muuta kuin hiljaa seurata ja kauhistella.

Varsin suuri porukka on toteuttanut sokeasti tai tietoisesti "seuraa johtajaa"- leikkiä. On uskottu, että johto- ja muilla saarnamiehillä oli henkien erottamisen lahja. "Seurakuntaäidin neuvot" menivät kaiken muun edelle.

Yhteisön merkitys on valtava. Erkaantuneiden osa tiedettiin, heidät tuomittiin ja hylättiin kuin käytetty riepu.

Sitä en tiedä, miksi tuota täydellistä eristämistä alettiin myöhemmin lieventää yhä enemmän.

Tapahtumilla on elämänmittainen merkityksensä. Iankaikkisuutta ei kuitenkaan voida verrata ajalliseen.

SL: "Ei siellä enää muisteta, ett´ ompi oltu sodassa. Ei turmeluskaan ahdista, vaan kaikk´ on tyyntä, suloista."

Toivon lukijoille uskomisen selkeyttä ja elämän iloa! T. sirkka

*sirkka kirjoitti:

Aikoinani seurasin Oulussa Uudenkadun Ry:n yläkerrasta erään seurakuntaillan kulkua, jossa useita uskovaisia oli syytettyinä (olen siitä aiemmin täällä kirjoittanutkin).

Ympärilläni olleista ihmisistä aisti sen, miten joku oli selvästi syyttäjän puolella, joku uhrien. Eipä siinä meillä puolustajilla kuitenkaan ollut kanttia tehdä muuta kuin hiljaa seurata ja kauhistella.

Varsin suuri porukka on toteuttanut sokeasti tai tietoisesti "seuraa johtajaa"- leikkiä. On uskottu, että johto- ja muilla saarnamiehillä oli henkien erottamisen lahja. "Seurakuntaäidin neuvot" menivät kaiken muun edelle.

Yhteisön merkitys on valtava. Erkaantuneiden osa tiedettiin, heidät tuomittiin ja hylättiin kuin käytetty riepu.

Sitä en tiedä, miksi tuota täydellistä eristämistä alettiin myöhemmin lieventää yhä enemmän.

Tapahtumilla on elämänmittainen merkityksensä. Iankaikkisuutta ei kuitenkaan voida verrata ajalliseen.

SL: "Ei siellä enää muisteta, ett´ ompi oltu sodassa. Ei turmeluskaan ahdista, vaan kaikk´ on tyyntä, suloista."

Toivon lukijoille uskomisen selkeyttä ja elämän iloa! T. sirkka

Viisas kirjoitus.

mikä on sitten sinun kirjoitti:

hengellinen kotisi?

Tuo ihmisiä kaltoin kohteleva vl-liikekö? Vai?

Onko sitten`mielestäsi olemassa uskovia muuallakin vai rajoittuvatko ne vain vl-liikkeeseen?

Kunhan ensin vastaat noihin, niin minäkin vastaan omasta puolestani;)

saa mainostaa; mitäs muuta me täällä tekisimmekään;)

En tiedä mitä ihmiset minusta puhuvat, että mikä olen tai olisin.
Ja olen tullut siihen päätelmään että noista en tippaakaan välitä, olipa ne mitä tahansa. On tosin kyllä tunnustettava että mieltäni kovin on nostattamassa, jos jonkinlaisia laatusanoja korviini tulee itsestäni, mutta olen oppinut että näillä on aina jokin tarkoitus ja näitä ajan merkkejä tarkkailen ympärilläni.

Ja hengellinen kotini on isäni ja äitini kotoa saamani kasvatus ja Päyhä Raamattu. Olen elämäni aikana tavannut monia ihmisiä joista monet ovat todistaneet olevansa ateisteja, muslimeita, pakanoita ja erilaisia kristillisiä liikeitä. Kaikki tapaamani ihmiset ovat ovat olleet loistavia tyyppejä, joitten kanssa olen saanut nauraa. Jotkut jopa soittelevatkin vielä ja kyselevät kuulumisia ja joittenkin kanssa tavataan ja puhutaan mitä on puhuttavana. Voin hyvinkin monia noista pitää uskovaisena, mitä tuo sana sitten itsekellekin merkitsee. Omaa uskoani tulee monestikkin ja ehkäpä vähän liikaakin pohdittua ja epäiltyä.

Haluan kaikesta huolimatta uskoa armosta syntien anteeksiantamukseen omallkin kohdalle ja tätä pyytelenkin omalle kohdallenikin joka päivä.

Pidän oikeastaan "pienimuotoisia" seuroja aina sillä missä liikunkin; kun tapaan ihmisiä.

jk. jään nyt odottamaan omaa tarinaasi ja vastaustasi pienellä mielenkiinolla..

Tämä järkytti todella kirjoitti:

Tuossa ketjussa, jossa "Sirkka" kirjoitti kokemuksistaan, minua vavahdutti tämä kertomus siitä miten vanhuksia kiusataan.

" -- He olivat vaeltaneet koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa ja rauhanyhdistyksen toimintapiiri sekä jumalanvaltakunnan asia oli heille rakas - tärkein asia maailmassa. He pyrkivät myös käytännössä, suuren perheen ja elinkeinonsa maatalouden rinnalla osaltaan työskentelemään myös ry:n hyväksi. Kun heidät yhtäkkiä erotettiin kotisiioninsa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys.

Se oli järkytys myös perheen lapsille ja lasten perheille. Vanhukset olivat menneet hoitokokoukseen omalle ry:lle, kun kaikkia sinne oli Päivämiehessä kutsuttu. Kokouksen alustajana ja puhujana toimi heille tuttu vanha ja koko maassa tunnettu saarnaaja. Saarnaaja oli appeni perheystävä jo nuoruusvuosista saakka. Tämä saarnaaja nosti kokouksessa yhtäkkiä esiin anoppini ja appeni ja pakotti heidät tulemaan koko seurakunnan eteen. Hän leimasi kovin sanoin heidät monilla henkisynneillä. Esimerkiksi hän syytti heitä kososlaisuuden lisäksi jonkin ilmeisesti itse keksimänsä ennen sotia vaikuttaneen erimielisyyden kantajiksi (en muista oliko syytöksen sisältö esikoisuuden henki, uudenheräyksen henki vai jokin muu).

Appeni, sodankäynyt mies, järkyttyi saarnaajan menettelystä, koska hänen perheensä oli 30- ja 40-luvulla taloudellisesti tukenut ja auttanut tätä puhujaa kun tämä oli nuori ja eli erittäin puutteellisissa oloissa. Ilman appeni ja hänen sukulaistensa apua ko. saarnaaja olisi nuoruutensa vuosina (jolloin hän ei tietenkään ollut vielä puhuja) kärsinyt suoranaista nälkää. Nyt tuo sama saarnaaja, kallis ystävä, joka oli vieraillut jatkuvasti heillä, kävi hänen kimppuunsa ennalta ilmoittamatta ja julkisesti, käsittämättömällä tavalla.

Voimme tietysti tänä päivänä kysyä, halusiko saarnaaja nöyryyttää appeani oman yksityisen katkeruutensa innoittamana, koska halusi kerrankin osoittaa, että oli nyt itse päässyt muiden yläpuolelle, muiden arvostamaksi. Köyhyydessä mahdollisesti koettu häpeä ja kärsimys saattaa jättää mieleen katkeruuden ja kostonhalun. Se saattaa piillä alitajunnassa. Hoitokokoukset todella antoivat monille ihmisille ”luvallisen” mahdollisuuden purkaa omia elämän katkeruuksia ja pettymyksiä, omia kaunoja ja ennakkoluuloja ja kohdistaa niistä aiheettomia syytöksiä toisia ihmisiä kohtaan. Oman mielen kuormat ja sairaat luulottelut saattoi naamioida muka oikeamieliseksi ”hengelliseksi puhdistukseksi”. Erityisen vapaat kädet tässä mielessä oli hoitokokousten vetäjillä ja alustajilla.

Appeni oli maanviljelijä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen, vakaa kansanmies. Anoppini oli ison perheen äiti ja kasvattanut lapset sodan ankarina vuosina. Hän oli kouluttautunut lasten sairaanhoitajaksi 30-luvulla, mutta avioiduttuaan hän hoiti vain omia ja paljolti myös naapureiden lapsia, mutta ei toiminut palkkatyössä. Hän oli kylän äitien tuki ja turva. Hoidettavia riitti varsinkin sotavuosina, jolloin hän otti samaan talouteen asumaan myös kaksi evakkoperhettä.

Appeni joutui taistelemaan rintamalla viisi vuotta. He kirjoittivat toisilleen päivittäin. Anoppini kertoi viesteissään lasten elämästä, iloisesti ja myönteisesti, että isä saisi edes jotenkin iloita lapsistaan ankeissa rintamaoloissa. Appeni samoin vastasi kirjeisiin, sillä hänkin oli hyvä kynämies. Välillä kirjeissä on runoja ja kronikoita, välillä Raamatun tekstien mietteitä ja hengellistä pohdintaa ja ajankohdan kuvausta siinä määrin kuin sota-ajan sensuuri salli. Kirjeet ovat todellinen aarreaitta ja opettavaista luettavaa meille tämän päivän rauhallisissa hyvinvointiyhteiskunnan oloissa eläville.

Appeni selvisi sodasta kuin ihmeen kaupalla haavoittumatta ja sai palata perheensä pariin. Parhaina vuosinaan, 40-70-luvulla he toimivat molemmat aktiivisesti ry:n hyväksi. Rakennettiin toimitiloja, hankittiin siihen tarkoitukseen rakennustarvikkeita ja käynnistettiin talkoita, pidettiin seuroja. Appeni lahjoitti ry:n rakennuspuut metsistään. Käynnistettiin keräys harmoonin ostamiseksi. Appeni toimi kymmeniä vuosia kotiseurojen puhujana ja ry:n edustajana SRK:n vuosikokouksissa. Hän oli hiljainen ja vakaa mies eikä pyrkinyt mihinkään tehtäviin itse. Hän oli hyvin vaatimaton ihminen. Ry:n jäsenet, uskovaiset kutsuivat hänet eri tehtäviin. Rauhanyhdistyksen työ ja seurojen järjestäminen oli heille kummallekin sydämen asia, ei siksi, että he siitä ansiota saisivat, vaan koska heillä oli sydämen halu tehdä jumalanvaltakunnan työtä. Appeni toimi myös jonkin aikaa luottamustehtävissä SRK:n toimikunnissa. Anoppini puolestaan piti joka sunnuntaiaamu pyhäkoulua kodissa, jonne koko kylän lapset olivat tervetulleita. Myös "epäuskoisten” perheiden lapset tulivat paikalla (ja olen itse kohdannut sittemmin monia heitä aikuisina, kun ovat lämpimästi muistelleet näitä sunnuntaiaamujen hetkiä). Hän oli myös taitava sanankäyttäjä ja hänet pyydettiin Lasten Siionin ja Päivämiehen avustajaksi. Päätoimittajat olivat appeni ja anoppini perheystäviä ja vierailivat kesäisin tässä monille puhujille kortteeripaikkana tutuksi tulleessa maalaistalossa.

Nyt, 1970-luvun lopussa, tässä tutussa ja rakkaassa rauhanyhdistyksessä nämä kaksi jo iäkästä uskovaista julistettiin sidotuiksi ja saatanan lapsiksi. Vanha ja heille niin tuttu ystävä, maankuulu saarnaaja, ilmoitti tiukasti kaikille paikalla olleille, että näitä kahta tuttua uskovaista ei saa kukaan enää tervehtiä. He eivät ole ”ymmärtäneet uskoa ja tehdä parannusta oikealla tavalla”, ja siksi heidät on nyt ”sidottu synteihinsä”. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Minullekin soitti yksi "hoitomies" kotiin yhtenä iltana ja ilmoitti, että nyt pitää kaikki yhteydenpito vanhuksiin lopettaa. Lapsenlapsiakaan he eivät saisi tavata.

Eristämisaika kesti pari-kolme kuukautta. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita. He kärsivät todella pahoin eristämisestä. Yhtäkkiä kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä uskallettu tervehtiä Jumalan terveellä, jos satuttiin kaupassa tai tiellä vastaan. Näin tehtiin vanhoille ihmisille, jotka olivat koko elämänsä eläneet uskonystävien rakkaudessa. Koko pitäjänlaajuinen monikymmenvuotinen ystäväverkosto pelästyi ja katkaisi yhteydenpidon. Kaikki kyräilivät omissaan.

Aikuiset lapset puolisoineen pitivät keskenään yhteyttä ja ihmettelimme mitä tehdä. Osa varsinkin miniöistä oli omilla paikkakunnillaan jo osallistunut hoitokokouksiin ja he olivat jo oppineet puhumaan ”vääristä hengistä” ja ”kososlaisuudesta”, jota me taas kuuntelimme ihmeissämme. he olivat kuin oppineet puhumaan uutta kieltä. Kun kysyimme, miten on mahdollista että vanhuksille ei annettu siunausta vaikka he olivat sitä pyytäneet, yksi näistä tietävistä miniöistä selitti meille, että parannuksenteko ”pitää osata ja ymmärtää”. Vanhukset eivät olleet vieläkään ”ymmärtäneet” ja siksi heille ei voitu antaa anteeksi. Se kuulosti oudolta. Mistä lähtien armonkerjäläiseltä on vaadittu jonkin ”ymmärtämistä”?

Miten appeni ja anoppini sitten pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin jossain näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Heidän piti muotoilla puheenvuoronsa ja anteeksipyytämisensä sanamuoto ihan tietyllä, ennalta sovitulla tavalla. Tietyillä sanamuodoilla, tietyssä sanajärjestyksessä. Siitä ei saanut poiketa, sillä pienikin poikkeama saattoi hhoitomiehen tarkoissa korvissa saada aikaan sen että hän alkoi epäillä armon anelijan sieluntilaa eikä pitänytkään anteeksipyyntöä tarpeeksi oikeana.

Vanhuksilla ei ollut harmainta aavistustakaan mitä näillä sanoilla tarkoitettiin. Kuitenkin, jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli "sitomisen" eli Saatanan lapseksi julistaminen ja sosiaalisen eristämisen jatkuminen.

Kun he olivat tästä selviytyneet, asia vaiettiin täysin perheessä ja suvussa. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa avoimesti missään käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli, se heidät vallannut väärä henki. Jäljelle jäi koko perheyhteisöön pelonsekainen epävarmuus asioiden todellisesta laidasta. Se jäi mysteeriksi, mitä varten ko. saarnaaja nosti vihansa ja asetti eristämisragaistuksen näitä kahta uskovaista vanhusta vastaan. Vastaavia tapauksia oli siihen aikaan tuhansia.

Kukaan ei uskaltanut vanhuksia siellä erotuskokouksessa puolustaa eikä sanoa, että tämä on Raamatun vastaista ja väkivaltaa. Yksikään heidän rakkaista uskonsisaristaan ja –veljistään ei noussut puolustamaan heitä. Jossain tilaisuuksissa hoitokokousvuosien alkuvaiheessa kyllä jotkut rehellisimmät uskovaiset rohkenivat nousta kyselemään, mikä tämä uusi toimintatapa oikein on. Ja jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sairaalloiseksi kääntynyttä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Kyselyt vaimennettiin heti alkuunsa ja kyselijä itse pantiin syytettyjen penkille. Tämä vaiensi muiden suut nopeasti. Rehellistä ja avointa keskustelua ilman erottamisen uhkaa ei lainkaan sallittu.

Tästä seurasi kauhistuttava pelon ilmapiiri ja keskinäinen toinen toisensa kyräily. Ilmapiiri aktivoi joidenkin ihmisten siihen saakka ehkä peitellyn ilkeyden ja pahantahtoisuuden esiin ja kokousten vetäjät sallivat, että tapahtui hyvin alhaisia häpeällisiä tekoja. Ihmiset kaivelivat esiin vanhoja henkilökohtaisia kaunojaan, kateuttaan ja epäluulojaan. Kokousten vetäjät sallivat ihmisten esittävän toisiaan kohtaan halventavia henkilökohtaisuuksiin saakka ulottuvia syytöksiä, jotka naamioitiin muka huoleksi toisen sielun tilasta. Kuka hyvänsä sai sanoa mitä ilkeyttä hyvänsä julkisesti lähimmäisestään, osoitella toisen henkilökohtaisia heikkouksia tai puuttua röyhkeästi luonteenpiirteisiin tai ulkonäköön. Tällaiseen ala-arvoiseen käytökseen eivät puhujamiehet eivätkä puheenjohtaja puuttuneet.

Sosiaalinen eristäminen keskinäisestä vuorovaikutuksesta on äärimmäisen julmaa, tämän voivat tunnistaa ainakin kaikki koulu- ja työpaikkakiusatut. Muista eristämistä käytetään erityisrangaistuksena vankiloissa.

Sosiaaliset suhteet ovat arkielämän perusrakenne. On muistettava että uskovaisella pääosa sosiaalisista suhteista on juuri uskovaisten keskuudessa. Varsinkin vanhuksille, joilla ei ole edes työelämän kautta tulevia ihmiskontakteja. Rauhanyhdistyksen verkoston ulkopuolelle joutuminen muuttaa ihmisen arjen, elämän perusrakenteen, kokonaan toiseksi. Ihminen joutuu hyvin yksin ja voipa kokea olevansa itseltäänkin kadoksissa, niin vahva tekijä uskovaiselle on se oma samalla tavoin uskovien ihmissuhdeverkosto. Ei ole ketään jolta saisi evankeliumia kuulla! Sillä sidottua, yhteydestä erotettua ei voinut eikä saanut kukaan yksittäinen uskovainen siunata eikä julistaa hänelle evankeliumia koska asianomaisen piti tunnustaa ”henki” seurakunnan edessä. --"

Kukaan ei puolustanut heitä rauhanyhdistyksellä. Järkyttävää.

eli hoitomiesten oli helppo hyökätä puolustuskyvyttömien vanhusten kimppuun raatelevien susien lailla.

Julmuus huipussaan kirjoitti:

eli hoitomiesten oli helppo hyökätä puolustuskyvyttömien vanhusten kimppuun raatelevien susien lailla.

hyeena toimii nykyään puheenjohtajana SRK:n johtokunnan kokouksissa.

on se hinta, jonka joutuu maksamaan jäsenmaksun lisäksi, jos haluaa kuulua ry:een.

Viivi ja Wagner kirjoitti:

on se hinta, jonka joutuu maksamaan jäsenmaksun lisäksi, jos haluaa kuulua ry:een.

Siitä meille onkin kehkeytynyt tietynlainen sarkasmi ja itseironia, jota ei kaikki ymmärrä. :-) Siihen liittyy myös se että ihan avoimesti puhutaan seuroissa toista kuin mitä itse elämässä tehdään. Sille ei vaan voi mitään. Olemme rakentaneet "kaksoiskoodin".

Eli kaksinaismoralismin, josta yhä useampi meistä on itse täysin tietoinen. Pystymättä asiaa korjaamaan.

Viivi ja Wagner kirjoitti:

on se hinta, jonka joutuu maksamaan jäsenmaksun lisäksi, jos haluaa kuulua ry:een.

Mitä koulutetumpi uskovainen, sitä enemmän huolta...
Miks'ei sallita avointa keskustelua?

Vl ja yliopistotutkija kirjoitti:

Siitä meille onkin kehkeytynyt tietynlainen sarkasmi ja itseironia, jota ei kaikki ymmärrä. :-) Siihen liittyy myös se että ihan avoimesti puhutaan seuroissa toista kuin mitä itse elämässä tehdään. Sille ei vaan voi mitään. Olemme rakentaneet "kaksoiskoodin".

Eli kaksinaismoralismin, josta yhä useampi meistä on itse täysin tietoinen. Pystymättä asiaa korjaamaan.

Kuvasit asian hyvin. Suo siellä, vetelä täällä.

Vl ja yliopistotutkija kirjoitti:

Siitä meille onkin kehkeytynyt tietynlainen sarkasmi ja itseironia, jota ei kaikki ymmärrä. :-) Siihen liittyy myös se että ihan avoimesti puhutaan seuroissa toista kuin mitä itse elämässä tehdään. Sille ei vaan voi mitään. Olemme rakentaneet "kaksoiskoodin".

Eli kaksinaismoralismin, josta yhä useampi meistä on itse täysin tietoinen. Pystymättä asiaa korjaamaan.

kun jätin jäsenmaksut ja toiminnan sikseen.

Kyllä helpotti - uskokaa tai älkää. Suosittelen rehellisyyttä omalle sydämelle.

Viivi ja Wagner kirjoitti:

kun jätin jäsenmaksut ja toiminnan sikseen.

Kyllä helpotti - uskokaa tai älkää. Suosittelen rehellisyyttä omalle sydämelle.

Siis... sua tervehditään silti?

Lex-vl kirjoitti:

Siis... sua tervehditään silti?

normaalisti, vaikka tietävät minun hylänneen SRK-lestadiolaisuuden vääränä pois.

Ovat sydämessään samaa mieltä, mutta eivät vielä uskalla sitä julkisesti tunnustaa sosiaalisen paineen takia.

Viivi ja Wagner kirjoitti:

normaalisti, vaikka tietävät minun hylänneen SRK-lestadiolaisuuden vääränä pois.

Ovat sydämessään samaa mieltä, mutta eivät vielä uskalla sitä julkisesti tunnustaa sosiaalisen paineen takia.

...

... kirjoitti:

...

...

... kirjoitti:

...

...

.... kirjoitti:

...

mielenkiintoista keskustelua käyt itsesi kanssa, olisiko mahdottomuus pysyä pois palstalta?

???? kirjoitti:

mielenkiintoista keskustelua käyt itsesi kanssa, olisiko mahdottomuus pysyä pois palstalta?

...

???? kirjoitti:

mielenkiintoista keskustelua käyt itsesi kanssa, olisiko mahdottomuus pysyä pois palstalta?

noin tyhmä vai pelleiletkö? Olet varmaan vanhoillislestadiolainen. Eikö?

Hymyilyttää hiukan kirjoitti:

noin tyhmä vai pelleiletkö? Olet varmaan vanhoillislestadiolainen. Eikö?

eikä minua aiemmin ole kukaan tyhmäksikään sanonut.

-naurattaa paljon- kirjoitti:

eikä minua aiemmin ole kukaan tyhmäksikään sanonut.

Toimit palstalla tyhmästi.

-naurattaa paljon- kirjoitti:

eikä minua aiemmin ole kukaan tyhmäksikään sanonut.

...

???? kirjoitti:

mielenkiintoista keskustelua käyt itsesi kanssa, olisiko mahdottomuus pysyä pois palstalta?

...

Ennen vanhaan opetettiin että saa uskoa ihan ilman erikseen tehtyä rippiä. Kaikki synnit on anteeksi annettu!

Ent.lestadiolainen kirjoitti:

Ennen vanhaan opetettiin että saa uskoa ihan ilman erikseen tehtyä rippiä. Kaikki synnit on anteeksi annettu!

armojärjestys ei oo muuttunut.

ämmä kirjoitti:

armojärjestys ei oo muuttunut.

Miksi sitten kannatat julki rippiä?

ämmä kirjoitti:

armojärjestys ei oo muuttunut.

Ikävä kyllä väitteesi ei pidä paikkaansa.

on käytöksellään aiheuttanut esim. perättömiä juoruja levittelemällä. Jos ja kun juorut ovat levinneet ympäri maata, on todella tärkeää, että henkilö ihan itse julkisesti selvittää, että hän itse keksi kaiken ja valehteli, niin että asian tila tulee sellaiseksi kuin sitä ei olisi uhrin kannalta edes tapahtunut. Tärkeää on selittää julkisesti mitä on tapahtunut ja henkilön itsensä kannalta tietenkin anteeksipyyntö on ehdoton. Joissakin tapauksissa syyllinen voi vielä miettiä, onko hän aiheuttanut myös taloudellista vahinkoa, jolloin hän on korvausvastuussa.

Vakivierailija! Mistä tämä sinulle tuli mieleesi? Hui kauheata...

Varmaan vain väsyi tähän riekkumiseen.

viestissäsi oli
--> "te fundamentalisti-veeällät"

ja tämän viittaus tänne
--> "sinne hänen paikalliselle ry:lle"

Tämä keroo jotain SINUSTA!

sanomaa kirjoitti:

viestissäsi oli
--> "te fundamentalisti-veeällät"

ja tämän viittaus tänne
--> "sinne hänen paikalliselle ry:lle"

Tämä keroo jotain SINUSTA!

Olen samaa mieltä. Bergeronnetten toimet on olleet lievästi sanoen outoja uskovaiselle.

vl äiti kirjoitti:

Varmaan vain väsyi tähän riekkumiseen.

... kun kaikki kirjoittamasi teksti on puhdasta aivopesun tuotetta, jonka tajuavat jo samassa liikkeessäkin mukana olevat.... sinua itseäsi ja joitain harvoja kaltaisiasi lukuunottamatta.

"...jotta rahvas pysyisi kaidalla tiellä."

Mutta kun väärällä tietllä ovatkin ne joilel on luotettu johtajan ja puhujan tehtävä. Mitä tehdä, kuka siihen voi puuttua?

parhaimmista hallinnointimalleista on "hajoita ja hallitse". Ei siinä sen kummempaa ole.

Jos haluat taivaaseen, alistut meidän malliin. Niin yksinkertaista se on vaan.

hoitomies kirjoitti:

parhaimmista hallinnointimalleista on "hajoita ja hallitse". Ei siinä sen kummempaa ole.

Jos haluat taivaaseen, alistut meidän malliin. Niin yksinkertaista se on vaan.

Olen aina luullut että toisen ihmisen alistaminen on väärin.

Vaikea hyväksyä teidän tapo... kirjoitti:

Olen aina luullut että toisen ihmisen alistaminen on väärin.

mutta hevoselle pitää olla syötävää,
kun kukin valitsee hevosensa.

Tässä se kupletin juoni piilee.

varmaan sarvet päähän.

kasvoi kirjoitti:

varmaan sarvet päähän.

Näen tänäkin päivänä tietyt henkilöt musta kaapu päällä hiilihanko kädessä ja sarvet päässä. Ehkä jotkin niistä vielä niitä innokkaimpia seruapenkin kuluttajia.

hoitomiehet siellä kärvenny, missä pitääkin.

julmimmat kirjoitti:

hoitomiehet siellä kärvenny, missä pitääkin.

Hoitokokoukset olivat tarpeen mutta tänäpäivänä,ei kukaan puhu enää mitään niistä asioista vaikka siionissa synti rehoittaa paljon pahempana kuin siihen aikaan kun kokouksia pidettiin.Jos vanhemmalla naisella oli korvissa renkaat ne otatettiin pois ja piti syntinä hyljätä.Mutta tänäpäivänä saatetaan istua ry:n seuroissa vuosia korvarenkaat korvissa eikä kukaan puhu mitään.Tervehditään Jumalanterveellä ja kaikki on hyvin.Samoin nuorten keskuuteen on tullut esiaviolliset suhteet ja e-pillerit ja silti on hyvä kristitty kunhan sen vain salassa saa pidetyksi.Onko Jumalanvaltakunta muuttumaton,

....

SRK:n Hautamäki on lisäksi nimittänyt hoitokokouksia SIELUNHOIDOKSI.

Väsynyt uhri kirjoitti:

SRK:n Hautamäki on lisäksi nimittänyt hoitokokouksia SIELUNHOIDOKSI.

otsaa. Mutta hänhän onkin SRK:n palkollinen. Silloin ei tarvitse hävetä mitään.

vanhoollislestaatiolaisen herätysliikkeen johtomies eli OV tuon mukaan saatananpalvoja. Kyllähän vanhoollislestaatiolaisen herätysliikkeen touhut siltä näyttääkin. Pirun oppeja opettavat ynnä muuta.

Jumalan Sanalle kuuliaiset lähtisivätkään uskovaisia kiusamaan ? Ei varmasti. Täytyy olla vihtahousun talutusnuorassa sellaiset.

Kiusaamiseen työpaikalla on oltava yhteisesti laaditut ohjeet. Ainakin suurimmilla työpaikoilla nämä toimitnaohjeet on olemssa. Ota yhteys esimiheesi, jos sinua kiusataan! Siihen ei pidä alistua! Jos et voi saada apua esimieheltäsi, mene puhumaan hänen esimiehelleen, luottamusmiehelle sekä työsuojeluvaltuutetulle.

on ottanut täyden vallan vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.

jos isä tai pappa on toiminut julmana vl-hoitomiehenä.

Kirjassa sanotaan.

ovat päässeet irti siitä saatanan otteesta, jossa heidän hoitomies-isänsä on kiinni.

vl-lapset kirjoitti:

ovat päässeet irti siitä saatanan otteesta, jossa heidän hoitomies-isänsä on kiinni.

jalanjälkiä. Toivottavasti vl-pojat eivät tässä kohtaa seuraa julmuri-isänsä jalanjälkiä.

Pitkästä aikaa viisas kirjoitus tällä palstalla. Kiitos!

Voisko julkiripin vaatimine johtua siitä, kun vl-ihmiset ei saa tyydyttää uteliaisuuttaan ja tirkistelynhaluaan katsomalla televisiota? Omassa seurakunnassa lestadiolaisilla on ikioma tosi-TV ja Big Brother!!

Jännityshakuisuus kirjoitti:

Pitkästä aikaa viisas kirjoitus tällä palstalla. Kiitos!

Voisko julkiripin vaatimine johtua siitä, kun vl-ihmiset ei saa tyydyttää uteliaisuuttaan ja tirkistelynhaluaan katsomalla televisiota? Omassa seurakunnassa lestadiolaisilla on ikioma tosi-TV ja Big Brother!!

VL-liike kuuluu kirkooon. Miten heilllä on silti lupa vaatia uskovaiselta julkirippiä? Suomen ev.-lut. kirkkohan luopui julkiripistä jo 1800-luvun puolella! Tässä vl:t rikkovat kirkkomme käytäntöä.

SRK:n konttorille käsky, että vasemmiston vastustaminen piti vaihtaa SMP:n vastustamiseksi. Pian sen jälkeen alkoivat hoitokokoukset.

sinut joutas hävittää,kun tommosta paskaa kirjotat mikä ei ole totta

näki toistuvasti unta, että SRK:n johtajat vietiin härkävaunussa Siperiaan.

katkerien ihmisten kirjoitteluja. on se mukavaa kun saa olla onellinen, niin pystyy hyväksyy ihmisen kuin ihmisen, väriin,uskontoon,ulkonäköön ym. katsomatta. kaikkihan me ollaa tasaarvoisia!!!

= Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys = vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskuselin = itte pääperkele

Oulun Olli kirjoitti:

= Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys = vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskuselin = itte pääperkele

Selvis sekin

en ole "sivusta seurannut" kuten sinä. Suurin osa tämän palstan hoitokokouskuvauksista on täyttä totta. Valitettavasti.

Hoitokokousvuosina vallitsi rauhanyhdistyksissä täsmälleen sama henkinen ilmasto kuin Stalinin Suuren Terrorin aikana Neuvostoliitossa.

saaraleena kirjoitti:

en ole "sivusta seurannut" kuten sinä. Suurin osa tämän palstan hoitokokouskuvauksista on täyttä totta. Valitettavasti.

Hoitokokousvuosina vallitsi rauhanyhdistyksissä täsmälleen sama henkinen ilmasto kuin Stalinin Suuren Terrorin aikana Neuvostoliitossa.

älä viitsi kirjoitella valheita,ikävä vain ettei sinulle ole asian oikea ymmärrys selvinnyt.olen itse
ollut hoitokokouksessa ja sen perimmäinen tarkoitus
oli opettaa,että oli eksynyt omavanhurskauteen.niin kauan kun elät omavanhurskaudessa,niin tie taivaaseen on suljettu.rukoile että jumala saisi
avata sinulle oikean uskon ymmärryksen.

Kun vl-naiselle tulee vastaan kymmenes keisarileikkaus, siinä on naurussa pitelemistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034199376

sivusta seurannut kirjoitti:

älä viitsi kirjoitella valheita,ikävä vain ettei sinulle ole asian oikea ymmärrys selvinnyt.olen itse
ollut hoitokokouksessa ja sen perimmäinen tarkoitus
oli opettaa,että oli eksynyt omavanhurskauteen.niin kauan kun elät omavanhurskaudessa,niin tie taivaaseen on suljettu.rukoile että jumala saisi
avata sinulle oikean uskon ymmärryksen.

Olipa omahyväinen ja valheellinen kirjoitus! Minäkin olen istunut nuorena kymmenissä hoitokokouksissa. Niistä oli "sielunhoito" kaukana. Pakottamista, painostusta, uhkailua ja henkistä väkivaltaa ne olivat. Jopa vapisevalla vanhukselta saarnaajat kielsivät synninpäästön. Ei saanut kukaan siunata vaikka vanhus vapisevalla äänellä ja itkien aneli syntejään anteeksi.
Hänet saatettiin myös eristää kokonaan kaikesta kanssakäymisestä: ei saanut tavata edes lapsiaan eikä näiden perheitä.

Naisilta ei kysytä kirjoitti:

Kun vl-naiselle tulee vastaan kymmenes keisarileikkaus, siinä on naurussa pitelemistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034199376

... niin, kunta sijaitsee Oulun lähellä...

Surullista, mutta totta kirjoitti:

... niin, kunta sijaitsee Oulun lähellä...

suomen lestoin kunta?

Naisilta ei kysytä kirjoitti:

Kun vl-naiselle tulee vastaan kymmenes keisarileikkaus, siinä on naurussa pitelemistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034199376

kyllä on sairaita juttuja teillä..teillä ei oo päässä paljon järkä.suosittelen teille latamoa

Hoitokokouksissa Oulussa ollut kirjoitti:

Olipa omahyväinen ja valheellinen kirjoitus! Minäkin olen istunut nuorena kymmenissä hoitokokouksissa. Niistä oli "sielunhoito" kaukana. Pakottamista, painostusta, uhkailua ja henkistä väkivaltaa ne olivat. Jopa vapisevalla vanhukselta saarnaajat kielsivät synninpäästön. Ei saanut kukaan siunata vaikka vanhus vapisevalla äänellä ja itkien aneli syntejään anteeksi.
Hänet saatettiin myös eristää kokonaan kaikesta kanssakäymisestä: ei saanut tavata edes lapsiaan eikä näiden perheitä.

koska et pysty katsomaan totuutta silmiin ,niin keskustelun jatkaminen on turhaa

masa.k kirjoitti:

kyllä on sairaita juttuja teillä..teillä ei oo päässä paljon järkä.suosittelen teille latamoa

Malalle: on eroa olla aikuinen tai v-lestadioalinen.

Aikuinen harkitsee itse.

V-lestadiolainen ei kasva koskaan aikuiseksi koska hänen täytyy aina kuunnella mitä liikkeen oppi sanoo. Hän ei voi koskaan ajatella ihan itse.

masa.k kirjoitti:

kyllä on sairaita juttuja teillä..teillä ei oo päässä paljon järkä.suosittelen teille latamoa

Ei ne siel lataamoskaa olleet noi hulluja et kiusas lajitovereitaa uskonnon varjolla, mitä nyt vähä heitännäisii hönttöjä ja sillee, taukki.

masa.k kirjoitti:

kyllä on sairaita juttuja teillä..teillä ei oo päässä paljon järkä.suosittelen teille latamoa

latamoa (mikä sekin lienee?). ämmä nimittäin kirjoitti palstalle tuon liki 10 keisarinleikkausta -viestin.

Mites teidän Valtakunta enää pystyssä pysyy kun se riitaantuu itsensä kanssa?

avaimien haltija kirjoitti:

Ei ne siel lataamoskaa olleet noi hulluja et kiusas lajitovereitaa uskonnon varjolla, mitä nyt vähä heitännäisii hönttöjä ja sillee, taukki.

kyllä oot tyhmä elukka

Pimeitä olette te, jotka pakotatta uskovaiset naiset pakkoraskauksiin ehkäisykiellolla.Ihmisoikeuksien riistoa kauheimmillaan. Ihmisoikeuksien riistoa ovat myös hoitokokokouksissa harjoittamanne julkinen häpäiseminen ja nöyryyttäminen pakkoparannuksineen.

Mistä syystä pakottamisella ja väkivallalla on niin suuri osuus vanhoillislestadiolaisuuden käytännössä?

Tästä pitäisi keskustella kirkon piirissä.

Se on väärin kirjoitti:

Pimeitä olette te, jotka pakotatta uskovaiset naiset pakkoraskauksiin ehkäisykiellolla.Ihmisoikeuksien riistoa kauheimmillaan. Ihmisoikeuksien riistoa ovat myös hoitokokokouksissa harjoittamanne julkinen häpäiseminen ja nöyryyttäminen pakkoparannuksineen.

Mistä syystä pakottamisella ja väkivallalla on niin suuri osuus vanhoillislestadiolaisuuden käytännössä?

Tästä pitäisi keskustella kirkon piirissä.

VAPAAEHTOISUUS !!!!

ämmä kirjoitti:

VAPAAEHTOISUUS !!!!

seurakunnan edessä ja vapaaehtoisesti saatanalle heitettäväksi? Montako hoitomiesten syyttämää oli itse ilmoittautunut vapaehtoiseksi?

Se on väärin kirjoitti:

Pimeitä olette te, jotka pakotatta uskovaiset naiset pakkoraskauksiin ehkäisykiellolla.Ihmisoikeuksien riistoa kauheimmillaan. Ihmisoikeuksien riistoa ovat myös hoitokokokouksissa harjoittamanne julkinen häpäiseminen ja nöyryyttäminen pakkoparannuksineen.

Mistä syystä pakottamisella ja väkivallalla on niin suuri osuus vanhoillislestadiolaisuuden käytännössä?

Tästä pitäisi keskustella kirkon piirissä.

Lisäksi: kaikilla ihmisillä on seksuaalisuuteen liittyvät perusoikeudet.
http://www.ihmisoikeudet.net/seksuaalioikeudet/seksuaalioikeudet

Vanhoillislestadiolaisuus määräyksillään ja virallisilla päätöksillään rikkoo ainakin kahta seksuaalioikeuksien kohtaa:

7. Oikeus päättää itse naimisiinmenosta, perheen perustamisesta ja perhesuunnittelusta

8. Oikeus päättää itse lasten hankinnasta ja ajankohdasta

VL-nainen ei saa itse vapaasti valita sitä kenen kanssa seurustelee ja avioituu. Miehen tulee olla myös vl. Jos avioituu ulkopuolisen kanssa, joutuu ulos uskonyhteisöstä.

Homoseksuaalien rekisteröidyt parisuhteet ovat kiellettyjä lestadiolaisilta. He eivät salli homoille rakastumista, rakkautta, seurustelua eivätkä elämänikäiseen liittoon sitoutumista.

Ehkäisy kaikissa muodoissaan on kielletty.

Opetuksenne on luterilaisen kristinopin vastaista. Tehän pidätte kaikkia muita pappeja ja piispoja myöten kadotukseen menevinä.

Lisää harhaopistanne:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034202009

onneksi sinulla on rohkeutta kertoa totuuden sanoja,olen ihmetellytkin,etteikö tällä palstalla
ole muita,kuin huonon itsetunnon omaavia kateellisia
kirjoittajia.

lahko, vaikka voissa paistettaisiin - ihmislakeineen ja epäraamatullisine oppeineen!

lahko, vaikka voissa paistettaisiin - ihmislakeineen ja epäraamatullisine oppeineen!

voi raukkaa kun oot tyhmä.eihän ne tommosien sekopäitten kirjotuksia julkase lehdissä

kirjoituksen kirjoittajasta tulisi hyvä sadun kertoja,ei ainakaan ole mielikuvituksen puutetta.jos tuo on viisautta,niin olen onnellinen etten kuulu
teidänlaisten joukkoon.

sivusta seurannut kirjoitti:

kirjoituksen kirjoittajasta tulisi hyvä sadun kertoja,ei ainakaan ole mielikuvituksen puutetta.jos tuo on viisautta,niin olen onnellinen etten kuulu
teidänlaisten joukkoon.

Aikuisen tulisi itse pystyä tekemään omat valintansa, mutta kaikkihan eivät siihen pysty/uskalla/osaa. VL-kasvatus pitää pihdeissään aikuisenakin.

Tämä selventää paljon:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034269853