Minkä ihmeen takia olen reilut kaksi vuotta tuskitellut tässä ihastuksessa, vaikka tiedän, ettei tästä tule ikinä mitään. Se, että toinen ei koskaan ilmoittele itsestään jo kertoo jotain tai oikeastaan kaiken. Hän ei ole kiinnostunut. Turha mun on miettiä väärinkäsityksiä tai mitään muutakaan jos faktat ovat silmieni alla. Tai kun itse otat yhteyttä ja toinen kuulostaa tylyltä ja ihmettelee, miksi otat niin pitkän ajan päästä yhteyttä, niin sehän on selvä, ettei kannattaisi enää jatkaa turhaa ikävöintiä.
Ei ole mitään väärinkäsityksiä tai muutakaan. Totuus on mikä on, vaikka sitä kuinka yrittäisi tulkita joltakin eri kantilta. Ei se muuksi muutu. Tottakai sitä haluaisi, että elämässä voisi tapahtua ihmeitä niin kuin elokuvissa, mutta kannattaako sen varaan tukeutua? On ihanaa uskoa ja toivoa, mutta jossakin vaiheessa ne vain synnyttävät epätoivoa kun huomaa, ettei mikään muutu.
Ei ole mitään väärinkäsityksiä tai muutakaan. Totuus on mikä on, vaikka sitä kuinka yrittäisi tulkita joltakin eri kantilta. Ei se muuksi muutu. Tottakai sitä haluaisi, että elämässä voisi tapahtua ihmeitä niin kuin elokuvissa, mutta kannattaako sen varaan tukeutua? On ihanaa uskoa ja toivoa, mutta jossakin vaiheessa ne vain synnyttävät epätoivoa kun huomaa, ettei mikään muutu.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihastuminen vie oman aikansa ja jos mitään vastakaikua ei tule, se raastaa vaan enemmän ja enemmän.
Minäkin kiusaan itseäni hakeutumalla paikkoihin, joissa ihastukseni liikkuu, mutta kun emme tapaa muutenkaan niin usein niin ikävä on laantunut pikkuhiljaa. Mielessä hän silti usein on.
luulee unohtaneensa ihastuksensa, hän ilmestyykin ihanaan uneen ja ikävä alkaa alusta...