Biologinen Psykiatria jyllää

Niin siinä muillekin käy, harvempi enää tokenee ja kirjoittelee tänne noin monen vuoden jälkeen.
Ilmeisesti ei ollut liian montaa lääkettä kerrallaan, kuten yleensä.

Itselläni lääkkeet tuhosivat koko elämän. Eikä ollut kuin yksi kerrallaan. Samalla kun ei voinut tehdä töitä, velat on niin suuret ettei enää ole mahdollisuuttakaan. Niitä jouduin syömään kun minusta teki sellaisen huhun/ilmoituksen henkilö joka valehteli, minkä kaikki tiesivät hyvin - että jouduin siitä hoitoon ja juuri lainaa ottaneena samalla tuhoutui elämäni. Nyt istun kotona tekemättä mitään näin perjantai-iltanakin.

Jokaisen tämän palstan lukijan pitää ymmärtää se, että ketään ei voida pakottaa esim. kotioloissa syömään "lääkkeitä". Jättää vain syömättä pillerit ja jättää menemättä lääkärille.

Lääkärin ammattikunta on pilannut itse oman maineensa. Minulla ei ole ainuttakaan positiivista kokemusta vuoden 1994 jälkeen lääkäreistä. Viimekerralla yksityinen lääkäri lähetti luvatta papereita julkiselle lääkärille jota sitten kielsin kirjallisesti papereideni levittämisen ja tämänjälkeen sainkin jo kotiini tiedoksiannon jossa julkinen lääkäri ilömoitti lähettäneensä papereitani yksityiselle lääkärille.

Biologinen psykiatria on ainoaa oikeaa psykiatriaa. Ongelma vain on siinä, että lääkkeiden syönnillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Lääkkeet tosiaan sotkevat päänupin.

Kummankaan elämä ei ole pilalla kun alatte harrastaa päivittäistä liikuntaa. Se tasaa vähitellen myös mielen.

Tutkimusten mukaan psykiatrisesti lääkityt potilaat olivat sairaampia seurantajakson jälkeen kuin potilaat jotka eivät saaneet lääkkeitä. Lisäksi koska hoidot eivät perustu lääketieteellisiin mittauksiin on lääkkeiden käyttö ja todennäköisyys niistä hyötymiseen täyttä arpapeliä. Lääkkeet ovat myös toimiessaan hyvin tehottomia ja lähellä placeboa.

Olen kirjoittanut lisää psykiatrisen lääkehoidon järjettömyydestä tänne.

https://nonpsychiatry.wordpress.com/2017/05/31/why-psychiatric-medications-dont-work/

Psykiatriassa ei ole kyse vain haitallisista hoitokeinoista, vaan se on paljon laajempi yhteiskunnallinen ongelma liittyen syrjäyttämiseen ja ihmisten stigmatisointiin. Diagnoosien varjolla myös yhteiskunnalliset ongelmat voidaan häivyttää olemattomiin viittaamalla mielenterveysongelmiin "sairauksina" tai "henkisinä vammoina", joita tulee hoitaa yksilökeskeisesti täysin sivuuttaen sen sosiaalisen kontekstin, missä ihminen elää ja on kasvanut. Tällä logiikalla myös esimerkiksi köyhyys ja osattomuus muuttuukin helposti vammaksi, jota tulee hoitaa lääketieteellisesti. Kun kärsimys muuttuu geneettiseksi häiriöksi ja aivokemialliseksi epätasapainotilaksi, ihminen luonnollisesti suuntaa kaiken huomionsa itsensä hallitsemiseen. Tämä myös depolitisoi kärsimyksen, mikä tekee siitä helpommin hallittavaa. Psykiatrian harjoittama medikalisaatio toimiikin tehokkaan uusliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän hallinnan välineenä, jonka ansiosta ihmisiltä puuttuu kyky kriittiseen ajatteluun ja välineet puolustautua vallankäyttäjiltä, jotka tosiasiassa nöyryyttävät heitä. Psykiatrisia diagnooseja käytetäänkin hallinnan välineinä, joiden avulla luokitellaan ihmisiä vaarallisiin ja ei-vaarallisiin. Monissa asiayhteyksissä pelkästään oletettu toimintakyvyttömyys yhdistetään vaarallisuuteen, joka estää muun muassa ihmisen toimimisen ihan normaaleissa ammateissa. Tämä uhkaa monien perusoikeuksia, koska diagnoosia voidaan käyttää välineenä, joka oikeuttaa diagnoosin saaneiden oikeuksien rajoittamisen yhteiskunnallisen "turvallisuuden" nimissä, vaikka itse diagnoosit ovat lääketieteellisesti täysin epävalideja. Ihmisen monimutkaisia ajattelu -ja käyttäytymistaipumuksia ei todellakaan voida redusoida aivokemiaksi, ei edes aivoihin tai kehoon ylipäätään, koska ihmisyyden pohja syntyy aina vuorovaikutuksesta ja kielestä. Aivot ovat vain "kovalevy", johon minuus ohjelmoidaan tai jossa se syntyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vuorovaikutus onki yhtä tärkeää ravintoa ihmisen mielelle kuin ruoka, jota ihminen syö, mutta silti se sivuutetaan useimmiten täysin biologisessa psykiatriassa (ravinnon ohella). Ajattelu tai mielentila ei itsessään voi olla "aivosairaus", tai "diabeteksen kaltainen epätasapainotila", pelkkien oireiden perusteella ei voi diagnosoida tällaisia lääketieteellisiä sairauksia. Silti psykiatriassa jatkuvasti toistetaan julkisesti valheita, jotka tiedetään olevan tieteellisesti huteralla pohjalla, mutta jotka antavat psykiatrialle oikeutuksen toimia keskeisenä sosiaalista kontrollia harjoittavana instituutiona ja jotka tuottavat hirvittävät määrät rahaa lääketeollisuudelle. Ihan sama, jos lääkitystä käyttävistä yksi hyötyy ja 3/4 lähinnä kärsii, koska tämä toimintatapa tuottaa liian hyvin suhteessa siihen, että perehdyttäisiin todella ihmisen ongelmiin.

Mielenterveysongelmat johtuvat geeneistä paitsi jos ns. "hyvän perheen" jälkeläinen alkaa oireilla syy on siinä että hänelle on tapahtunut jotain kauheaa mikä on järkyttänyt hänen henkistä tasapainoa,
Tälläinen ajattelutapa taitaa olla yleistä psykiatrien keskuudessa,vai?