Klo 6 taas työnnettiin nuo rakit haukkumaan pihalle,voi tätä maaseudun rauhaa.Metsälleköhän sitä mennään.Oisko sorsajahti alkamassa.
Klo 6 taas
Työnnettiin
2451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Käy hyvä ihminen jutteleen naapureiden kanssa, jonka koirat häiritsee. Ota rauhallinen asenne. Minä ainakin koiran omistajana ymmärtäisin asian ja tekisin sen eteen jotain. Minulla alkaa kukko kesäisin kiekumaan jo kolmen aikaan. Kyselin naapureilta häiritseekö ääni, itsehän siihen on tottunut ja se jopa tuntuu kivalta. Ei kuulunut naapureihin, niin pidän kukon edelleen kesäisin ulkona. Varmaan koirien omistajatkin ymmärtää.
taajama-alueella vai haja-alueella? Kuinka kaukana ne koirat oikeasti ovat pihaltasi mitattuna?