Sitä minä en ymmärrä miksei tätä palstaa voi moderoida tiimi. Palsta on hyvin vilkas ja tarvitsee enemmän kuin yhden ihmisen tuohon työhön. Ainakin minusta.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kulua suurin osa ajasta tukkanuottasilla oloon siitä mitä poistetaan ja miksi. Siinä ajassa jo pahin ehtisi tapahtua ;D
Jos tänne nyt ryntää kovasti paljon uusia nikkejä, on se mielestäni merkki siitä, että Bergero poisti niitä pelkän oudon epäkristillisen nimimerkin vuoksi.
mutta jos vaikka teksisi niitä linjauksia sitten niin julkisesti kuin muutenkin. Lähtisi ensin vaikka poistamaan selkeät ei palstaan liittyvät viesti.
On sitä tiimityöskenelyllä muitakin palstoja hallinoitu onnistuneesti joten miksei sitten tätä.
Ajatuksena esityksesi on kannatettava, mutta ainakaan minun vaatimaton mielikuvitukseni ei riitä keksimään ideaasi käytännön ratkaisua. Samoin kuin en osannut ajatella käytännön toteutustapaa Räpylä-ankan adressiasiaankaan, joka oli myös ajatuksena hyvä.
Tämän virtuaalimaailman ideoiden muuttaminen käytännön toimenpiteiksi ei liene kovin yksinkertaista. En pysty kuvittelemaan tilannetta, että jokin palstan tiimi voisi vaikuttaa poistopyyntöihin tai vaikuttaa ylläpidon toimintaan. Ainoa tapa mielestäni olisi, että yritettäisiin vaikuttaa Eniron johtoon, jotta se ymmärtäisi tilanteen vakavuuden kansalaisten sananvapautta rajoittavana ja sitä kautta saada aiheettomat poistopyynnöt kontrolliin.
Olisi toivottavaa, että Eniro itse järjestäisi ylläpidon henkilöstölle koulutusta, jossa korostettaisiin sananvapauden merkitystä ja olevien sääntöjen mukaan toimimista poistojen suhteen.
Jos tekniikka ei anna muuten myöten niin miksei yksi nikki ja 4:lle käyttäjätunnukset (vaikka samat)?
MOderoinnin hoitaa se joka on kiejautuneena sisään ja työn jaon tiimi sopii keskenään.
Ei luulisi olevan mahdotonta jos tiimi on puheväleissä keskenään saada sovittua yhteisitä linjasta niin meidän kuin hedän kekesen.
Kyse on tahdon asia ennnemmin kuin käytännön ongelma.
Onko tiimimoderointi Eniron sääntöjen mukaista? Olen ymmärtänyt, että valvojana voi olla vain yksittäinen henkilö, jonka ylläpito hyväksyy.
Kaikenkaikkiaan vaikuttaa aika merkilliseltä tämä S24:n käytäntö viime aikojen perusteella.
Ainakin viime aikoina on näyttänyt siltä, jonka Begeronnettekin vahvisti, ettei sheriffillä olisi moderointivatuuksia juuri lainkaan. Vaikuttaisi siltä, että sheriffi olisi vain joku ylläpidon apulainen ja tekisi vain osan heille kuuluvista siivouksista ja vieläpä ilmaiseksi.
Jos näin on, herää kysymys, että mitä ihmeen virkaa tällaisella sheriffillä sitten on?
viiemaikona ei mitään jos seffin sanaan luotamme.
Eli jos luotamme siihen että seffimme puhuu totta siinä mitä on poistanut ja mitä ei niin silloin palstan seffi viimeaikoina on ollut lähinnä "turhaan"...
Niinpä niin.
SRK:n johtoryhmällä voisi olla halu vastata koko tiimistä
Päivämies-palstaksi.
vuoronsa!
viesti. Toiseen poistettavaan eli metaskeeman aloitukseen ei uponnut viestini.
Tekniikka on mielivaltaista ...
Tämä poistopyyntö (sabotaashi) kohdistunee avaajaan eli hyshys:iin.
Eihän avaus ole sääntöjen vastainen, koska siinä ei
- kehoteta ketään rikokseen tai väkivaltaan
- ei linkitetä tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa
- ole rasismia eikä käytetä rasistisia ilmauksia
- kirjoitetaa eikä kuvata karkeaa pornografiaa
- ei markkinoida eikä mainostaa tuotetta tai palvelua
- ole kyse massapostittamisesta
Joku epäuskoinen tekee siis synnillisiä tekoja, joiden tarkoituksena on paitsi loukata keskustelijoita, niin myöskin rajoittaa törkeästi kansalaisten sananvapautta ja mielipiteen ilmaisun vapautta. Uskovainenhan ei tällaiseen voi syyllistyä.
voi. Hänhän ei palvele elävää Jumalaa vaan seurakuntaepäjumalaa. Sitä hän palvelee myös poistopyyntöjä tehdessään.