Mansikkanmaan uudistus

vuokki

Täällä sitä odotellaan kesää innolla. Koskakohan uskaltaa alkaa hommiin. Tarkoitus olisi siirtää ja uudistaa mansikkamaan paikka. Aluskangas on hommattu sekä kalkkia ja lantaa viimevuodesta jäänyt. Maa tuntuu jo kohta sulalta ja sormet syyhyävät hommiin. Viimevuonna mansikat homehtuivat helposti ja olisiko siihen jotakin lääkettä mitä voisi ottaa huomioon? Tosin mansikat kasvoivat jo liian tiheään ja homehtuminen voi johtua siitäkin.

2

933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miriam

      jo nyt sulan maan muokkauksella ja tekemällä siihen matalahkot, loivat kohopenkit istuksia varten. Levittäkää penkkien päälle kalkki sekä lannoite (mielummin liian vähän kuin liian paljon koska liikalannoitus rehevöittää kasvuston mutta vähentää marjomista!)ja mullatkaa ne sekaisin. Voitte myös laittaa muovit paikoilleen etukäteen.

      Taimien istutus kannattaa jättää loppukevääseen tai kesäkuun alkuun. Istuttakaa silloin mansikat riittävän väljästi (noin kolme tainta metrille) niin homehtumisen mahdollisuus vähenee. Myös lajikevalinnalla voi vaikuttaa asiaan: toiset lajikkeet ovat alttiimpia homeelle kuin toiset. Kasvupaikan tulisi olla aurinkoinen eikä kovin tuulille altis. Istutussyvyys on myös tosi tärkeä eli kasvupiste on oltava ihan hiukan vain maanpinnan yläpuolella.

      • Pitäisikö järjestellä?

        Tuikkasin muutama vuosi sitten muutaman mansikanvarren perunamaan laitaan. No nehän rupesivat leviämään. Nyt ovat vallanneet vaikka miten ison alan, mikä on vain mukavaa. Se on jokin erittäin hyvänmakuinen sortti. Mutta mitä pitäisi tehdä? Kerroit, että olisi hyvä laittaa muovi. Mitä muuta? Laitan aina päälle verkon, että linnut eivät söisi. Onko muita vinkkejä?
        Eläköön mansikkamaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2493
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2137
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2097
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      8
      2036
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1885
    7. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      584
      1836
    8. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1793
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      17
      1657
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe